Olipas surkea kuvanlaatu, millä lie kotivideokameralla kuvattu.
Jutut oli paikoitellen ihan hauskoja.
Hyvät ja huonot uutiset
20
773
Vastaukset
- kikka21
eipä ollut juuri kummonenkaan, odotin enemmän
Surkeinta oli leikkaus. Saatiin ihan hyvästä ohjelmaideasta kummallisella tavalla päätkitty ja töksähtelevä kokonaisuus!
- jystjöö982
Ihan surkea. Paskaversio Uutisvuodosta.
- Jäin koukkuun
Aluksi itsekin ajattelin, että on vara Uutisvuoto, mutta pari jaksoa seurattuani jäin tuohon koukkuun. Mielestäni hyvä ohjelma ja tuo tunti kyllä menee nopeasti kun pääsee sisälle ohjelmaan.
- Huippu ohjelma!
HHU eli Hyvät ja Huonot Uutiset ei ole mikään suomalainen formaatti keksiintö Uutisvuoto kakkonen. Suosittelen katsomaan useamman jakson niin huomaatte. Kyseessä on paljon parempi ja hauskempi ohjelma kuin uutisvuoto.
Ohjelman juontajan Henkka Hyppösen jutut ovat paljon hauskempia ja järkevämpiä kuin uutisvuodon Baban.
Kun ohjelmaan pääse sisälle niin silloin se avautuu.
- oiuhouh
Ehkä turhan pitkä. Puffipätkät ennen ohjelman alkua lupaili enemmän.
- tykkään
Hauska. Hyvä tunnelma.
- ckwondsd
Kuvanlaadussa on tosiaan jotain outoa. Kuvan kontrasti poikkeaa vaikkapa nyt Uutisvuodosta, samoin resoluutiossa ja kuvanpäivityksessä/liikestoistossa tuntuu olevan jotain "halpismeininkiä". Onko käytössä "halpiskalusto", että saadaan halvalla myytyä ohjelma valtakunnalliselle kanavalle?
Henkkahyppönen, tuo KissFM-sukupolven Sairasvuo, on niillä rajoilla, onko oiva juontaja vai imelä narsistir**kkari.
Pirjo on aikas hot. Ainakin, mitä tuosta esiintymisestä voi päätellä. - Poistoon:.!11%#?+
.
Tuohon voisi laittaa lähetyskatkon ja televisioyhtiö säästäisi selvää rahaa!
. - 87u9hyi0ju+i
Itse asiassa ihan hyvä ohjelma. On siellä paljon paskempaakin, kuten joku mukahauska kotivideo-ohjelma Sampon vetämänä. Toivottavasti Henkka ja kumppanit jatkaa myös syksyllä. Kotimaista viihteellistä puheohjelmaa kun ei ole telkkarissa liiaksi.
- peukkua
ihan hyvä - paljon parempi kuin uutisvuoto (esim siksi ettei tässä ohjelmassa ole Saanilaa! eikä muitakaan kiintiöhurreja)
- poispakkosaanila
peukkua kirjoitti:
ihan hyvä - paljon parempi kuin uutisvuoto (esim siksi ettei tässä ohjelmassa ole Saanilaa! eikä muitakaan kiintiöhurreja)
Parempi tämä on kuin uutisvuoto, jota en jaksa enää katsoa kahden ärsyttävyyden huipun vuoksi. (Saanila ja Baba)
Joskus toivoisi että Hyppösen monologeja lyhennettäisiin, mutta uv:hen verrattuna tämä on loisto-ohjelma. - Sampo is BEst:.
.
Eipäs morkata suomalaista Sampoa ja vhs-kuvanlaatua aina virheetön
.
- Pian entinen fani
Pidän ohjelmantyyppisestä huumorista, mutta : 1. miksi hauska sanailu peitetään hillittömän metelin taakse. Mihin esimerkiksi tarvitaan metelöivää yleisöä? Ohjelma on niin hauska itsessään, ettei se tarvitse opastettua naurua. 2. Juontajahenkka on alkanut enemmän ja enemmän itse käyttää pitkiä puheenvuoroja muiden puheenvuorojen välissä. Hänen "vitsinsä" ovat vielä aika keinotekoisia. Mitä enemmän hän vain ohjaisi keskustelua, sitä parempi.
- ööröm.
.älytöntä sontaa,tuommoista täysin turhaa muka viihdettä,voi v.i.t.t.u!vaikka SPEDE-SHOW takasin....
- jhkjhkjhkjhkjh
Mie tykkään. Kouvolasta...
- keppihevonenn
Ihan pirtee show mutta niina lahtisen nauru on niin feikkiä että se ärsyttää eniten, mikko kuustonen on ihan ok mutta ois sinne voitu parempikin tyyppi hommata.
Oon kuullu Lahtisen nauravan ihan stadissa ja se kuulostaa ihan erillaiselta. - 16vkommentoi
Kaikki panelistit ovat hyviä ja Niinan nauru sai itsessään jo nauramaan. Hauska sarja, tulen katsomaan jatkossakin syksyllä. Hyvät naurut sai, mutta kaikkien ei tarvitse vaikuttaa kokoaikaa niin järjettömän fiksuilta. Hauskuus tulee vasta silloin kun ei yritetä olla muita parempi vaan heitetään rennosti ja sponttaanisti. :D
- kyllästynyt
Ohjelma menetti kiinnostavuuden kun siihen otettiin lisää jäseniä. Enne oli aina miltei kaikki joka kerran samoja jäseniä, joten syntyi tietynlainen yhteishenki ja jokaisella oli aivan kuin oma rooli keskustelussa. Nyt jäsenet ovat joka kerta tavallaan vieraita toisilleen.
Enpä juuri enää katso. Toivottavasti palataan entiseen kokoonpanoon. - pankkiautomaatti
Ohjelmahan on siis kopio ylen ohjelmasta "uutisvuoto" joten mikä idea tässä on? ei oikein mitään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882