Masennustako ilmassa?

Esikoisen syntymä muuttaa kaiken ja totaalisesti.Ei ole tarvetta tuntea huonoa omaatuntoa, että kaipaat myös muutakin elämää.Voi olla, että kun saat välillä huilata lapsenhoidosta niin ajatukset ovat paljon positiivisemmat.Toki, jos on joku joka voisi olla sen hetken vauvan kanssa niin kysele tukiverkostosta.Tulee sellanen tunne kirjoituksestasi, että kaipaat kovasti tukea äitiyteen ja varsinkin mieheltäsi.Oletko puhunut miehesi kanssa? voisiko hän katsoa lasta, jotta voisit käydä vaikka kaverin kanssa kävelyllä tai ostoksilla? ota rauhallisesti ja anna itselles aikaa tutustua vauvaan.Univaikeudet on normaalia herkkäunisilla äideillä.Niihin saa mietoja nukahtamislääkkeitä lääkäristä, jos siltä tuntuu (ovat resepti lääkkeitä).Kerro asiasta avoimesti miehellesi.Kaikkeen saa tukea ja apua.Oletko vieraillut kaksplus ja vauva sivuilla?
yksin ei tarvitse jaksaa eikä avun hakemistaa saa "lykätä" !

Noh olen puhunut mieheni kanssa asiasta ja auttaa niin paljon,kun pystyy.
Olemme jakaneet siten,että mies tekee kotityöt ja minä kulutan aikani esikoisen hoitamiseen ja mies katsoo muksua aina välillä illemmalla kun kerkiää.
Välillä vain kaipaan,sitä aikaa kun ei ollut vielä esikoinen syntynyt,parisuhde koetuksella näin lapsen arjen keskellä,ei ole kun vauva vauva vauva ja vauva juttuja enää keskusteluaiheena suurimmaksi osaksi arjen juttuja.
Olen ymmärtänyt,että pitää antaa vain ajan kulua ja antaa itselleni aikaa tutustua esikoiseemme..päivä kerrallaan vain.
En ole herkkäuninen nukun kyllä tosi hyvin yleinsä,jos väsyttää.On vain sellaisia aikoja välillä,että vauva nukkuu niin aina just sinä hetkenä ei jostain syystä väsytä.
En tahdo unilääkkeitä,niitä haluan välttää.
Enkä ole vieraillut kaksplus sivuilla,kuinkas niin?

Kun aikaa kuluu tulee vielä se aika kun teillä on aikaa olla iltaisin kahdestaan. Lapsemme on nyt 2 vuotias ja käy nukkumaan 21:00, jonka jälkeen voimme olla mieheni kanssa kahdestaan. Se tuntuu nyt ihanalta kun muistelee lapsemme vauva-aikaa.
Vauva-aikana olin vauvassa kiinni koko ajan, ei puhettakaan yhteisestä ajasta, tv:n katselusta tms. Päivät olin yksin vauvan kanssa ja vauva oli sellainen, että vaati viihdyttämistä/hoitoa koko ajan. Huuti myös kolme ekaa kuukautta kaikki illat. Lasta piti kantaa ja heijata kaikki illat.
Elin päivä kerrallaan ja nukuin silloin kuin vauvakin. Jotenkin sitä vain jaksoi.
Yöt suurimmaksi osaksi valvottiin. Ihan normaalia elämää vauvaperheessä.
Vauva on aikansa vauva ja silloin vaatii huomiosi ja hoitoasi koko ajan, mutta voit lohduttautua että se kestää vain oman aikansa.

Tätä kaikki toitottaa, mutta itse sanoisin samaa, että kyllä se aikaa myöten helpottaa. Jossain vaiheessa vauva nukkuu paremmin ja viihtyy itsekseenkin jonkin aikaa esim. leikkimatolla, eikä esim. tarvitse kanniskella kokoajan. Illalla voi olla jopa tunti yhteistä aikaa miehen kanssa.

Elämä muuttuu totaalisesti, vauva on niin riippuvainen vanhemmistaan ja varsinkin äidistä. Vauva on kirjaimellisesti kiinni sinussa, jos esim. imetät. Ei ole ihmekään, että se alkaa ottaa voimille. Ja hermoillekin. Josta tuntee syyllisyyttä. Itse alkuun nukuin suht hyvin, kun olin niin sippi. Mutta jossain vaiheessa alkoi unettomuus. Silloinkin mun vauva nukkui en saanut unta mm. siksi, että vauva piti nukkuessaan niin kovaäänistä "älämölöä".

Ilman muuta tukeudu tukiverkkoon, jos sinulla sellainen mahdollisuus on. Itsellä ei ollut. Jaksamista!

Aikaahan tuo vauva vaatii totta kai ja vielä enemmän kun imetän.Vaativa muksu koko ajan huomiota vailla,ei voi hetkekskään jättää yksikseen kun alkaa voivoittelevaa itkua kuulumaan heti paikalla,minne äiti meni.
Elämä muuttuu totaallisesti,kun vauva syntyy perheeseen,sen tiedän.
Hermoille mullakin ottaa,se että ei saa välillä nukutuksi ollenkaan ja kun on vielä univelkaa edellisestä päivästä ja jos se seuraavanakin päivänä lisääntyy,sitä on vain yksinkertaisesti ihan rätti väsynyt ja itellä tulee huonosti nukutuista päivistä helposti pää kipeäksi,joka voi johtaa migreeniinkin.
Tietenkin huonosti nukutuista päivistä on sitten pinnakin kireempi ja hermot voi pettää nopeastikkin,tunteet saa sitten itkupotku raivarit tai vain kyyneleet helposti esiin.Poden vain välillä tosi huonoa omatuntoa,kun mielialani voivat olla tälläisiä.Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?

Taidat vaan olla turhanpäivänen valittaja, joka ei arvosta sitä mitä on!
Mitäs teet lapsen, jos on noin älyttömän vaikea hyväksyä sitä, että se muuttaa kaiken ja pitkään se ensimmäinen.Ja tiedoksi vaan, että yhteistä aikaa saa kun sitä järjestää sitä kun harvemmin kukaan tulee tarjoamaan!
Vm 83 taitaa olla vielä itsekin täysin lapsi mileltään hah!

Turhapäinen valittaja tai en...enkä tosiaankaan ole mieleltäni mikään lapsi.
Jokainen haluaa tekstin ymmärtää miten tahtoo.Kaikkea ei saa kirjoitettua siten,miten juuri asian päässä ajattelee.

Sun täytyy nyt vain hanskata se, mikä just tällä hetkellä on tärkeintä ja se on se pieni lapsi. Niin se vaan menee, luonnonlait. Ei sun tarvi olla täydellinen missään, mutta keskity siihen pieneen, se ei selviä ilman sinua. Aikuinen ja täysjärkinen mies tajuaa sen kyllä. Ja aina kun vain on mahdollisuus, ota omaa aikaa,vaikka ihan hetki pieni kerrallaan.
Vauva-aika menee nopesti ja sen jälkeen helpotta.....tosin sitten on uudet ja eri haasteet. Sellaista se on kun lapsen hankkii. Marttyyriksi ei tarvi ryhtyä, mutta täytyy osata elää hetkessä, Carpe diem

No tottahan tuo on,että pitää vain hanskata se,mikä just nyt on tärkeintä eli vauva.
Tiedän sen ja alan sen tajuamaankin,joka päivä helpottaa olla vauvan kanssa ja aikaa vain kuluu,niin alkaa myös nauttimaan vauvan hoidosta.Mulle vain tämä alku ollut tosi haastavaa,ei ihan sitä mitä omassa päässä miettinyt...Kuten veikkaan monille uusille äideille tulee myös yllätyksenä,se että miten paljon vauvan hoitaminen vie aikaa ja siinä ei tosiaankaan ole omaa aikaa paljon yhtään,varsinkaan tässä imetysaikana.Koko ajan pikkuinen tississä kiinni ja vaatii kaiken äidin huomion...
En tosiaankaan ole mikään marttyyri ihan tavallinen nuori nainen,jolle vain sattui tämä alku taival olemaan sen verta rankkaa ja haastavaa,että voi saada sellaisen käsityksen teksteistä,että olen ainainen ruikuttaja,sellainen en tosiaankaan ole...Tuntumuksia oli vain pakko avata tänne ja on tosi vaikeaa just siinä muodossa kirjoittaa tänne,miten päässä ajattelee asioiden olevan,tekstistä saa joskus ihan väärän mielikuvan mitä toinen on todellisuudessa tarkoittanut.
Lukenut näitä palstoja,moni heti alkaa negatiivisesti kirjoittamaan toiselle.
Haukkuminen ei vain ole se ensimmäinen asia missään ja se kertoo ihmisestä tosi paljon,jos se tai mikään ei ole haukkumista ja lapsellista käyttäytymistä.
Vaikka toinen ruikuttaisi millä tavalla tahansa.
Pitäisi vain sellaiselle ihmiselle antaa potku pyllylle ja rohkaista jaksamaan !!!

TAITAA OLLA