VALUUKO

Valuuko perussuomalaisten kannatus nyt kepulle,kun Soinin kannatus näkyy hiipuvan ratkaisevalla hetkellä.Ja näyttää siltä että Haavisto menee toiselle kierrokselle,Niinistön kanssa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Perussuomalaisten ja Soinin luotto meni hallitusneuvotteluissa, kun he vetäytyivät vastuusta, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus valita kumppaninsa ja viedä läpi useimmat tärkeinä pitämänsä muutosesitykset. Pelko tulevista valtiontalouden vaikeuksista ja niiden vaatimien toimenpiteiden läpiviennistä sai Soinin kuitenkin valitsemaan itselleen helpomman tien. Äänestäjät ovat pettyneitä, kun Suomen historian suurimpiin kuuluvalla äänivyöryllä ei ollutkaan mitään merkitystä.

Lisävauhtia ovat antaneet puolueen älämölöön keskittyvät edustajat, joille Perussuomalaiset on vain keino edistää omaa etuaan ja siinä sivussa omia ääriaatteitaan. Osa Perussuomalaisten edustajien tavoitteista ei todellakaan kestä päivänvaloa, ja niitä pyritään ajamaan hivutustaktiikalla valtaamalla puoluetta vähä vähältä, mikä on nyt paljastumassa kaikille.

Epärehellisyys on pahinta, mihin puolue voi äänestäjiä kohtaan syyllistyä - kukaan ei halua tulla huijatuksi. Tilanteen korjaaminen vie kauan eikä välttämättä onnistu koskaan.

Äänestä

Ei näillä vaaleilla ole sellaista merkitystä. Onhan viim gallupit puolueen kannatuksesta olleet 19.9%. Jos noissakin lukemissa pysyy ei syytä huoleen..........

Äänestä

En usko, että perussuomalaiset sentään niin tyhmiä olisivat. Eihän Väykkä ole mitään enää nykyajan maailmassa.

Eiköhän useimmat äänestä Pekka Haavistoa kuten minäkin. Haavisto on selvästi edustava ja asiantunteva, hänestä me saamme todella hyvän presidentin.

Äänestä

Onneksi Soinia huonompaa vaihtoehtoa ei ollut edes tarjolla. Suomen kansan ylivoimainen inhokki johtaa kunnallisvaaleissakin puolueensa tappioon. Soini on jo nyt alkanut estämään omistamansa puolueen kuunnallisvaaliehdokkaiden listoille pääsemistä. Soini ITSE päättää ketä hyväksyy kunnallisvaaliehdokkaiksi ja SIITÄ SYNTYY ISO RIITA JA HAJAANNUS PERSUILLE. Onneksi olkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"#" AJATTELIJA kirjoitti:

Valuuko perussuomalaisten kannatus nyt kepulle,kun Soinin kannatus näkyy hiipuvan ratkaisevalla hetkellä.Ja näyttää siltä että Haavisto menee toiselle kierrokselle,Niinistön kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu