Hei ystävät

Chandee Lawrence

Joensuun nimeks sopis todella hyvin, kuin naulan kantaan nakutettuna
Joen perä, Joen Pylly tai peräti ISO PYLLY, ISO PYLLY olisi parhain näistä, se voitti äänestyksen todella selvänumeroisesti Euroopan komission "takamaiden ja periferioiden ihmisiä ja paikannimistöä" käsittelevässä kokouksessa, jossa suomen Euroedustajat äänestivät Joensuulle tämän ihanan, upean, kauniin, uuden, paljoin paremmin entistä "Joensuu"ta kuvailevan nimen. Euroedustajamme, muunmuassa viehättä rouva Eija-Riitta Korhola totesi, Joensuu-vierailun jättäneen häneen pysyvät arvet, sillä siellä todella lemusi, aivan "kuin olisi haisevaan pyllyyn astunut, kun saavuin Joensuuhun, kaikkialla Joensuussa haisi kakka ja yököttävä, joskin mojova pieru, myös ihmiset näyttivät siltä, siis joensuulaiset näyttivät siltä, kuin heillä olisi kaikilla ollut pylly naaman paikalla ja kaikki lemusivat todella pahalle. Myös kaikki liikkeet ja kaupat ja niinkutsutut, surkean pienet ja ankeat, rumat "ostoskeskuksetki" ja kammottavat, märät, harmaat, likaiset roskaiset, kadut ja harmaa, kammottavan ruma arkkitehtuuri, harmaat, ankeat laatikkorakennukset (joita ja vain niitä oli kaikkialla) ja roskainen, likainen, pierulta haiseva Joensuun Tori-niminen haiseva, sotkuinen, asfalttineliö, kaikki nuo asiat, eli suoraan sanottuna ihan KAIKKI Joensuussa oli kuin suoraan jostain hyvin haisevasta PYLLYSTÄ, siis joensuu, on todella ihan oikeasti, on ihan pakko sanoal, vaikka diplomaattinen, kaunopuheinen poliitikko olenkin, Joensuu, jos jokin todella on PYLLYSTÄ, tai ennemminkin Joensuu on kuin yksi SUURI, haiseva ISO PYLLY" totesi viehättävä euroedustajamme Eija-Riitta Korhola kasvot kauhusta vääntyneinä, kyyneleitä pidätellen, selvästi kiihtyneessä, pelokkaassa, hermostuneessa, järkyttyneessä tilassa, kahvia ja sherryä sekä rauhottavia ja mieli-alaa tasoittavia lääkkeitä samalla naukkaillen. Sillä joensuu-vierailu oli selvästikin perinpohjaisesti järkyttänyt Eija-Riitan, henkistä tasapainoa ja mielenterveyttä ja nykyään Eija-Riitta käy sekä psykologilla, että terapeutilla viikottain ja myöskin Suomessa jo hyvin suosituksi muodostuneessa "pääse eroon Joensuun herkälle mielellesi aiheuttamista, murheista, suruista, järkyttyneisyydestä, kauheuksista, unettomuudesta ja itse-murha-ajatuksista, joita Joensuussa käynti on sinulle aiheuttanut" vertaistuki- ja terapiaryhmässä, jossa on jo 25 679 jäsentä ympäri Suomen. Eija-Riitta kertoo jo vähitellen päässeensä elämässään eteenpäin, mutta uni tulee vieläkin unilääkkeen voimalla sillä kuvat tuosta kammottavasta kaupungista eli joensuusta tulvivat hänen mieleensä aina yön pimeydessä ja yksinäisyydessä. "Kammottava Joensuu, Eli ISO PYLLY tunkee ajatuksiini aina, kun olen yksin, nuo kammottavat kuvat Joensuusta ovat pahempia, kuin mitkään painajaiset maailmassa, mitä aikaisemmin uskalsin kuvitellakaan" Eija-Riitta on kuitenkin siis toipumassa vähitellen, vaikka "Joensuun aiheuttaman järkyttyneen mielentilan vastaisia" antibiootteja hänen (kuten yli 17 000 muunkin suomalaisen) täytyy syödä päivittäin. Eija-Riitta toteaakin tuosta Periferia-kauhulan nimiäänestyksestä että " Yhdessä muiden suomalaisten meppien ja Euroopan unionin "kammottavien, extreemisti pelottavien ja kauhistuttavien Periferia-taajamien asiantuntijoiden" kanssa Totesimme ISON PYLLYn olevan paras mahdollinen nimi tälle kammottavalle, hirveälle periferia-taajamalle, joka on tuonut minulle niin hirveästi kauhua ja pelkoa elämääni ja vienyt henkisen tasapainoni ja yöuneni, ja jossa ( kuten tuhannet muutkin suomalaiset) toivovat etteivät olisi koskaan käyneet tai edes kuulleet koko yököttävästä paikasta"
ja Eija-Riitta vielä lisää että, koska se vain sopii niin hyvin kuvaamaan Joensuuta, Joensuuhan suoraan sanottuna näyttää yhdeltä isolta valtavalta, karvaiselta, kakkaiselta,haisevalta, vieläpä pahoin kylmettyneen gorillan kammottavalta pyllyltä.
Se olisi ihana ja kaunis nimi Joensuulle, kuvaa niin hyvin Joensuun kaupunkikuvaa, näkymiä ja maisemia Joensuussa sekä yleistä ilmapiiriä Joensuussa Ja Joensuussa aina ja jatkuvasti vallitsevaa ominaistuoksua, eli PYLLYN tuoksua, joten toivomme että Joensuun kaupunginvaltuusto ottaa tämän nimimuutosasian pikimmiten käsittelyyn ja vaihtaisi kyseisen kaupungin eli Joensuun ( uih, voi kauhistuksen kanahäkki, pelkän tuon nimen mainitseminenkin aiheuttaa vilunväristyksiä, Eija-Riitta toteaa) siis vaihtaisi Joensuun nimen niin pian kuin mahdollista "ISOksi PYLLYksi"
Laittakaa tätä viestiä eteenpäin nykyisen Joensuun kaupunginvaltuustolle ja vaikkapa kyseisen kaupungin eli vielä nyk. Joensuun internet-sivustolle tämä viesti ilmoitukseski Joensuun nimen vaihtamisesta paljon kuvaavammaksi, eli ISO PYLLY. eikös Joensuussa ole jo valmiiksi se kyseisen "kaupungin" nimeä kantava ostoskeskus "ISO PYLLY"
Kiitos jo etukäteen, odottelemme Joensuun nimenvaihtamis prosessin alkamista täällä Euroopan unionin Suomi-meppien keskuudessa jo innolla =)

0

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5200
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        126
        1670
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        15
        1579
      4. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        51
        1530
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1255
      6. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        4
        1200
      7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        22
        1080
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1047
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        77
        1008
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        60
        847
      Aihe