Tässä eräs syy siirtymäänKeskustasta PS:n riveihin

CITY.-Keskusta

.

Lueskelin IL:n keskustelufoorumin Portin juttuja, ja tuo putkahti esiin, - tammikuussa 2011 kirjoitettu, siis ennen suurta jytkyä.

Kannattaa vilkaista, ja samalla tuumia mitä saattaa tapahtua ensi syksyn kuntavaaleissa, eritoten ns. Keskustan vahvoilla alueilla, jossa suvereeni Keskusta joutuu nielemään karua totuutta; PS:n voiman kasvun myötä se menettää yksinvaltiaan asemia, lukuisissa kunnissa!

PS nousee myös suuremmissa kaupungeissa, joissa SDP on pääosin jo pudonnut, Kokoomus useimmin suurin ja sillä monessa puuhassa apparina sossuja useammin ovat Gruune-arbuusit.

Kokoomus ja Katainen hilluu EU:n ja varsinkin euron romahduksessa kuin ei mitään olisi tapahtumassa, - ja kylvää yhä lisää miljardeja - tekee velkaa meiädn piikkiimme - pohjattomaan rantarosvojen kaivoon.

Tämä seikka puree kuin sika limppua Kokoomuksen kannatusta kuntavaaleissa; Helsingin, Espoo, Vantaa ja monet muut suuret kaupungit ovat olleet Kokoomuksen käskyvallassa... Saas nähdä miten ovat kuntavaalien jälkeen?

Paikka Kok-apulaisena ainakin vapautuu, kun Gruune-arbuusit katoavat suurten kaupunkien kartalta ehken samalla romahduksella kuin eduskuntavaaleissakin, jossa käyännössä 1/3 kannatuksesta katosi kerralla.

SDP:n suuruuden haaveille soivat kuolon kellot. Urpilaisen puuhailut EU:ssa ja euron kannatajana, sekä nyt BÖÖ - Paavon imaisulla kohti pohjamutia.. Siis siksi että eiväthän sossutkaan voi olla niin syvältä että Libbosen sekopäinen hoku ja suorastaan pakkomielteine mantra: - EU:n yitimiin, yhä syvemmälle - menisi enää muuhun suuntaan kannatuksessa kuin pakomatkaan ja osin PS:n kanantuksen kasvuun.

Keskustan romahdus on tosiasia, jolle Väyrynen nyt TP-kampanjallaan painaa vain väliaikaisesti jarrua.
Pidän ihmeenä - ja räikeänä ongelmana ja puutteena - että Soinin joukoista ei ole nostettu meteliä Väyrysen ja Keskustan puuhastelusta;

Väyrysen kampanja on sataprosenttisesti Keskustan linjan vastainen. Se on tasan sanasta samaan Soinin ja PS:n linjalta luvatta lainattua, Soinin nosteen kopiointia; Vain Väyrysen hehkuttama kokomaailman hätä on hänen omaa tuotantoaan; jos ehkä järkevää, teoriassa, niin eihän tuolla maapalloa syleilevällä aiheella ole mitään mainittavaa yhteyttä TP-vaalikamppailussa.

Väyrysen pahin virhe: Esko Aho pääsy Keskustassa vallan kahvaan keäskuussa 1990, ja joka sai näin lahjaksi Väyryseltä oppositiossa nouskiidossa vauhtia saavan puolueen, joka sitten keväälä 1991 vei Aho pääministeriksi.

Siitä siunaamasta - jo kaksikymmetä vuotta - on Keskustalle kelvannut kiriminen EU - euro ja kaikkein syvimpään Brysselin ytimeen, hinnalla millä hyvänsä. Jäätteenmäen teilaus 2003, Lipposen toimesta, melko mahdotoman Vanhasen pääsy johtoon, ja sitten kuin pisteeksi iin päälle Kiviniemen nosto tyhjän pantiksi kertoi 2010 jo maallikoillekin sen että Keskustan aika on kulunut loppuun.
Mitä siellä - Apollolla - tapahtuu kun Väyrysen jarruapu päättyy? Ei mitään muuta kuin karu arki kertoo katoavista kannatusluvusta. Kuntevaaleissa saavat keput olla onnellisia jos 10 % raja täyttyy.

Laina IL:n portilta:

08.01.2011, 13:32
Ei nimimerkkiä
Vieras Viestejä: n/a

--------------------------------------------------------------------------------

Jos keskeskusta olisi sanojensa takana ja puolueena oikeasti suomalaista keskilinjaa vetävä puolue, sukuni olisi keskustan takana. Nykyjohto on ajanut itsensä kokomukselaiseen elitismiseen miinaan. Maalla kasvaneiden sukupolvien ja yötä päivää hartiapankista leipänsä tienanneiden ja lastensa eteen kaikkensa antadeiden jälkeläisten perintö rehellisyydestä, yrittämisestä ja työn teosta ei voi aliarvioida omiin ahneuksiinsa ja kunnian himo tarkoituksiin. Maaseudulla ja työyhteisöissä oli aina yhteishenki ja on edelleenkin, mutta maa on myyty roistoille. En ole koskaan kouluaikanakaan katsonut hyvällä itsensä kuuseen kurottajia, ilman avuja. Kun kyvyt ei ole riittäneet kuuseen kiipeäjillä, on kuusi aina tuhottu maan tasalle, ettei siihen vaan kukaan muu pääsisi kiipeämään.

Aloittajan mukaan olen samoilla linjoilla, keskusta ei ole tai edessä on rajut uudelleen järjestelyt.

1600- luvulta olevan talonpoikaissuvun jäsen.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=417041&page=2
**

Seppo Hietanen

.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väyrynen ei kepu

      .

      Itse asiassa Väyrystä ei lasketa kepuksi näissä vaaleissa

      .

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1869
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1768
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1766
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1439
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1383
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      486
      1016
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      962
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      908
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      902
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      864
    Aihe