MTV:n VAALIKESKUSTELU OLI POLIITTINEN KULTTUURITEKO !

YLE:llä ehdokas?

Maikkarin vaalikeskustelu speksasi äänestäjien valinnanvapautta kunnioittavan tavan käydä vaalikeskustelua. Juontajilla olivat kaikki osallistujat saman mittaisessa hihnassa, kaikille yhtä joustavasti.
Uutta oli onnistunut tapa tuoda suuren yleisön arvioitavaksi ehdokkaiden henkilöominaisuuksia ja -arvoja, poliittisen liturgian takaa.
Onnistumisen resepti oli tietysti myös siinä, että juontajat kunnioittivat katselijoiden älykkyyttä pysyttäytymällä vain puheenjohtajuudessa ilman subjektiivista manipulointia puhein, elein tai ilmein.

Tänään on YLE:n Suuri vaalikeskustelu. Voi olla, että äänestäjät tulevat seuraamaan enemmän ja tarkemmin, kuinka Jyrki Richt on taaplannut valitsemiensa juontajien skriptan ohjelmatavoitteen onnistumiseksi - ja kenen kannalta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko Ylellä malttia

      Aika paljon samaa mieltä MTV-tentistä. Ainoa virhe oli NATO-keskustelun välttäminen. Se ei ollut oikeaa "kuluttajavalistusta" eikä presidentin tehtävien käsittelyä, vaan sillä NATO-jäsenyyttä ajava MTV suojeli kahta NATO-jäsenyyttä ajavaa ehdokasta Niinistöä ja Haavistoa.

      Ylessä kokoomus on ottanut härskit otteet tuomalla Niinistöä esiin yksinoikeutettuna ehdokkaana ja ainoana vaihtoehtona, vaikkakin Niinistö on ollut enemmän kuva ja hahmo kuin mielipidejohtaja lausumalla vain jonninjoutavuuksista jonninjoutavuuksia, mutta sillä onkin kerätty niiyä äänestäjiä, jotka eivät politiikkaa seuraa tai ymmärrä.

      Nyt toivoisi Yleltä puolueetonta, tasapuolista, sivistynyttä asioihin, jopa ykstyiskohtiin pureutuvaa keskustelua ja eritoten presidentin tehtävistä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä Suomen tilanteesta.

      • YLEkin onnistui

        YLEn vaalikeskustelu oli erinomaisen tasokas ja presidentiyteen keskittynyt.
        Täydensi mainiosti Maikkarin vaalikeskustelua. Parasta journalismia!

        Oletushan oli, että YLE juonnattaa keskustelun pariskunnalla, jolle oma esiintyminen on tärkeintä showssa.

        Keskustelussa syväluodattiin ehdokkaiden asenteet, valmiudet ja motiivit pressan virkaan, erityisesti Väyrysen.
        Väyrynen lupasi toisella kierroksella selittää Niinistön sanomaksi keksimiään Nato-kantoja. Väyrynen ei usko itsekään toiseen kierrokseensa, koska juristina Niinistö olisi tehokkaasti vaatinut väitteen todentamista


    • Rechtnung

      Jyrki Richt on Yleisradion kiintiökommunisti, joka sopii vallan mainiosti sosialidemokraattisille päälliköille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe