Sauli Niinistö on 63-vuotias isoisä, joka on hävinnyt kahdet vaalit Tarja Haloselle huolimatta valtaisasta vaalibudjetista yritysten ja yritysten johtajien rahoittamasta. Kehittyvien maakuntien Suomi KMS vaalirahoitti myös Niinistöä eduskuntavaaleissa.
Niinistö kieltäytyi perhesyistä presidenttiehdokkuudesta vuoden 2000 vaalissa ilmoittaen olevansa yksinhuoltaja ja lisäksi ”puolivallaton leskimies”.
Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin vaaliteemanaan ”Työväen presidentti”. Teemaan liittyi myös iskulause ”Vastakkainasettelun aika on ohi!”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.
Niinistön vaalikampanjaan kuuluivat yhtenä osana Café Niinistö -kahvilat, joita oli lopulta yhteensä 92 eri puolella Suomea. Suomen Keskustan ilmoitettua tukevansa Niinistöä myös osa Matti Vanhasen Matin tupa -kampanjakahviloista muutettiin Café Niinistöiksi.
Toisella kierroksella Halonen valittiin presidentiksi. Niinistö sai 48,2 prosenttia äänistä. Tappion jälkeen hän ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 prosenttia.
Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä Kansallisen Kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Iltalehti arvioi 2011 Niinistön jo vuosia suunnitelmallisesti valmistelleen ehdokkuuttaan ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Sauli Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon.
Hänen vasemmalle suuntautuviin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa ovat kuitenkin värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen euroon liittymisen yhtenä pääarkkitehtina.
Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoittaa Helsingin Sanomien vaalikoneessa esimerkiksi haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän mainitsee kannattavansa pakkoruotsia ja vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, vaikkakin kannattavansa samaa sukupuolta olevien parien aseman kehittämistä, mikä tulee esimerkiksi oikeuteen yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.
Kysymystä Suomen NATO-jäsenyydestä Niinistö ei pidä ajankohtaisena.Yleisradion vaalitentissä 11. tammikuuta 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeen piirissä.
Edellä oleva tieto on Wikipediasta.
Niinistö siis toimii vaalirahoittajiensa piikkiin, kun vaatii laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä. Näin entinen "työväen presidentti", joka ajoi Puntolla pihaan ja julisti, että "vastakkain asettelun aika on ohi". Niinistö kilpaili työväestön äänistä Tarja Halosta vastaan. Niinistön bluffi ei tuolloin onnistunut. Nyt Niinistö käy vaalitaistelua "koko kansakunnan isänä" - ei isoisänä - ja hakee Suomelle töihin - ei Suomessa eläkkeelle eläkeikäisenä.
Koko presidentin vaali on näennäisvaali. Media on tehnyt Niinistöstä presidentin jo aikaa sitten. Media on kohdellut Niinistöä presidenttinä, ei presidenttiehdokkaana kuten muita. MTV3 vaalitentti oli kaiken huippu. Niinistöä kohdeltiin "silkkihansikkain" ja vähän väliä ohjelman edetessä nähtiin huippukallis Niinistön vaalimainos. Niinistöä mainostettiin ohjelmassa jopa siten, että toimittaja totesi ehdokkaille "kohta skarpataan" ja niin sitten "skarpattiin" kun mainoskatkossa tuli Niinistön mainos. Niinistö vinkkasi toimittajalle pyytäen puheenvuoroa jonka saikin. Ohjelman aikana Niinistöltä ei saatu kysytyksi miksi hän kannattaa laittomien lakkojen rangaistusten lisäämistä tai sitä, mikä on laiton lakko ja miten se synnytetään.
Suomessa arvostellaan Venäjän presidentinvaalia näennäisvaalina, jossa tulos on tiedossa. Suomessa näennäisvaaleja ei arvostella. Suomessa presidentinvaal on näennäisvaali, kun yritysjohtajat vaalirahoittavat mainostoimistojen luomuksen, jonka mielipiteitä emme tiedä ja jonka arvomaailma on kysymysmerkki. Sen tiedämme, että nyt "Hyvät Veljet" ja vapaamuurarit saavat ehdokkaansa vaaleissa läpi - valitettavasti.
Puolivallattomasta isoisästä puolivallaton presidentti
Kepu ja kok yhtyvät
1
53
Vastaukset
- sen uusi nuori
...vaimo oli tv:ssä huumattuna.
Ihan pameissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869