Hjallis Harkimo vie Niinistöä suohon

Niinistö teki suuren virheen (yhden monistaan) ottaessaan politiikkaa, yhteiskuntaa, sen rakenteita ja dynamiikkaa ymmärtämättömän toopen, Hjallis Harkimon kampanjapäällikökseen.

Kaksi viimeisintä todistusta tästä ovat Ylen tänään julkaistu vaaligallup, missä Niinistön kannatus oli pudonnut jo 29 %iin ja täydellä varmuudella jatkaa putoamistaan sekä eilinen MTVn vaalitentti, jonka Hjallis oli ostanut Niinistön vaalitentiksi. Kansa ei Hjalliksen Niinistöä mainostavasta MTVn vaalitenttimainosohjelmasta pitänyt. Oli astuttu sopivuuden rajan yli.

Muutenkin Hjallis on kyllä kierrättänyt Niinistöä joka tiedotusvälineessä ja urheilu- ym. happeningeissä, mutta siinä humussa Niinistöltä on jäänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan opinnot kesken. Tuote ei ns. ole kunnossa ja siihen Hjallis ei ole oikea ihminen auttamaan.

Hjalliksen ja Niinistön törmäilyssä on suurempaakin kuin Hjallis ja Niinistö. Jälleen kerran tuli todistetuksi se, mitä Hjallis ja Niinistö eivät ymmärrä, että yhteiskunnalliset ilmiöt kuten vaalit eivät ole samanlaista kauppatavaraa kuin esimerkiksi jääkiekko-otteluiden tai autojen tai jääkaappien myyminen, ei vaikka saisi mediasta ostettua, maksettua, piilomainostettua ja toimitettua tilaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pahapaavali kirjoitti:

Niinistö teki suuren virheen (yhden monistaan) ottaessaan politiikkaa, yhteiskuntaa, sen rakenteita ja dynamiikkaa ymmärtämättömän toopen, Hjallis Harkimon kampanjapäällikökseen.

Kaksi viimeisintä todistusta tästä ovat Ylen tänään julkaistu vaaligallup, missä Niinistön kannatus oli pudonnut jo 29 %iin ja täydellä varmuudella jatkaa putoamistaan sekä eilinen MTVn vaalitentti, jonka Hjallis oli ostanut Niinistön vaalitentiksi. Kansa ei Hjalliksen Niinistöä mainostavasta MTVn vaalitenttimainosohjelmasta pitänyt. Oli astuttu sopivuuden rajan yli.

Muutenkin Hjallis on kyllä kierrättänyt Niinistöä joka tiedotusvälineessä ja urheilu- ym. happeningeissä, mutta siinä humussa Niinistöltä on jäänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan opinnot kesken. Tuote ei ns. ole kunnossa ja siihen Hjallis ei ole oikea ihminen auttamaan.

Hjalliksen ja Niinistön törmäilyssä on suurempaakin kuin Hjallis ja Niinistö. Jälleen kerran tuli todistetuksi se, mitä Hjallis ja Niinistö eivät ymmärrä, että yhteiskunnalliset ilmiöt kuten vaalit eivät ole samanlaista kauppatavaraa kuin esimerkiksi jääkiekko-otteluiden tai autojen tai jääkaappien myyminen, ei vaikka saisi mediasta ostettua, maksettua, piilomainostettua ja toimitettua tilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu