Antaa toiselle sitä mitä luulee tämän tarvitsevan. Se on sitä että toiselle antaa sen minkä hän kertoo tarvitsevansa. Jonakin päivänä jos hyvin käy, sen haluaa antaa pyytämättä. Kysymykseen, vaatiiko parisuhde työtä, vastaan kyllä, joskus se vaatii. Jos on motivoitunut se on ok. Työkin voi olla hauskaa ja sen pitäisi olla. On hetkiä jolloin usko loppuu. Kuuluu asiaan. Se ei ole vaarallista. Jos tahto loppuu, se on vaarallista. Mä sallin sulle sen yksityisen alueen joka kuuluu jokaiselle. Mutta sillä yksityisellä alueellakin, mä vaadin kunnioitusta. Älä loukkaa minua tieten, äläkä vahingossa. Etten käyttäisi vapauttani tehdä tehdä samoin väärin. Sillä minullakin on salainen puutarhani. Se ruokkii meitä tai se saastuttaa meidät rikkaruohoillaan. Yritän kasvattaa ruusuni rakkaudella, vihannekseni terveellisiksi. Jos sato on hyvä, siitä nautit sinäkin. Jos halla käy, on puutetta sinullakin. Jos päästän sinne rikkaruohoja, se on pois sinultakin. Siksi yksityinen alue on hoidettava rakkaudella sekin. Teen parhaani, toivottavasti sinäkin.
Ei se ole sitä että
20
648
Vastaukset
- Oletko punninnut
sanasi kultavaa'alla, niin viisaita ne ovat? Olen mykistynyt viestisi sisällön merkittävyydestä!
- some,where
Hienosti kirjoitettu! Tärkeää on myös se, ettei menetä koskaan toivoa, sillä ilman sitä ja iloa tästä hetkestä, huomisesta ja tulevaisuudesta voi elämä käydä liian raskaaksi.
- Illan mietintää
Puhuttelevaa tekstiä, antoi ajatteluun aihetta ja syyn vakavaan pohdintaan. Rakastuessaan pääsee toisen lähelle ja sinne salaiseen puutarhaan. Ihan huomaamattaankin voi loukata, kun ei osaa olla riittävän hienotunteinen ja varovainen. Sanoillaan voi sekä nostaa toisen surusta ja haavoittaa syvästi.
Siksi onkin usein helpompaa elää, jos sisintään avaa varoen ja vain luotettaville ja harvoille ihmisille. Ja kuitenkin toisen ihmisen tunteminen tuottaa suurinta iloa ja merkitystä.
"Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista" - tunnen niin, että hyvää kannattaa tavoitella, mutta ei auta lannistua, kun siihen en pystykään yrityksistä huolimatta, koska olen puutteelinen ihminen enkä mikään enkeli.- kukkasipulin kuorija
Aina sitä ei huomaa tai tiedosta millä toista voi haavoittaa. Ihmettelee vain kun ne puutarhan kukat ei loista tai kuihtuvat. Olemme sokeita, tosi sokeita.
Taivaallinen puutarhuri on pöyhinyt maata,
etkö näe kuinka se puhkeaa kukkaan?
- Isoja ajatuksia
käytännössä myös isoja tekoja. Harvinaisia kirjoituksia näillä monesti niin turhanpäiväisillä palstoilla. Kiitokset kirjoittajille.
Olemme kaikki varmasti erilaisia siinä, mikä satuttuttaa eniten. Jokaisella ne omansa. Omalla herkkyydellä lienee myös merkitystä, toiset ovat paksunahkaisempia. Ehkä se määrittelee myös sitä, kuinka kohtelemme toisia. Tällöin paksunahkaisen ja erityisen herkän kohtaaminen voi olla dramaattinen. - 1.v
asiaa kirjoitti aloittaja.niin parisuhde vaatii työtä aina.sitä täytyy vaalia,hoitaa niinkuin kukkia ettei se lakastu ja lopeta kukintaa ennenaikojaan.kumpikin kastelee omat kukkansa ja myös välillä toisen kukkaset jos toinen ei jaksa tai kerkeä,niin kukkasista tulee myös yhteisiä ja syntyy se puutarha :)
aloittajalle kiitokset mukavasta kirjoituksesta,etenkin tuo rinnastus puutarhaan kuvaa hyvin asian ja teki siitä ymmärrettävän. - Nnainen
On siinä yleviä tavoitteita hyvin sanaillusti, kyllä, kyllä.
Tuo sopii minusta parhaiten itselle suunnatuksi ohjeeksi.
Toiselle ladeltuna siihen ilmestyy ehdottomuus, lievä ortodoksisuus, jolla isällisesti/äidillisesti ojennetaan toista, oma itse malliksi asettaen. Yksipuolisen ehdollistamisuhkailun maku leijuu rivien välissä.
Kunnioitus on asiallista. Sen saaminen tulee minusta varmemmin kuitenkin myös epätasaisuuksia ymmärtäen. Onko kirjoituksessa sijaa anteeksiannolle? Mitä hairahtuneelle tehdään tuon mukaan, ruoskitaanko? Saako vitsailla lain? Vai keskitytäänkö sääntöjen noudattamisen ihannointiin, vapaasti hengittämisen kustanuksella? Jne. - Paljon tulkittavaa
Mielenkiintoista :)
- ruusut ja mansikat
Veit sanat ja vihannekset .. tosta vaan nenän edestä :-)
- AchmedDeadTerrorist
oho, tämäpä yllättävää.
muistat sittenkin jotain.
ajattelin sillloin tilapäisessä mielenhäiriössäni että susta ois ehkä kiva herätä ruusun nuuhkimiseen kun asetan sen sun nenän eteen.
muistan vielä sun sanat ja katseen kun heräsit.
katse kertoi vähän et mitä vittuu eli olit hieman kujalla, niinkun oot aika usein,
ja sanasi olivat mulle että "sä oot hullu".
hulluhan mä olinkin kun palkitsin sut sinä aamulla ruusulla ja mansikoilla edellisen illan tökeröstä käytöksestä.
ei sellaista pitäs tehdä.
edellisen päivän iltana ois pitäny asettaa sulle rajat kun käyttäydyit loppuillasta törkeästi mua kohtaan vaikka olinkin sulle tosi ystävällinen ja tukeva koko päivän ollut.
sulle ois pitäny edellisenä iltana sanoa etten sellasta skeidaa kuuntele ja lähteä yksin kotiin nukkumaan piste.
jättää sut miettimään omaa käytöstäsi itseksesi, niin ois pitäny tehdä.
ei ihme että sun pää sekosi entisestään.
sulle varmaan tuli siitä sellanen olo että mähän oon ihan lapanen ja et voit kohdella ja käyttäytyä mua kohtaan ihan miten tahansa ja mä vain palkitsen aina. kunnioituksesi mua kohtaan menetit.
enää ei tuu ruusuja ilman hyvää syytä elämässä ainakaan multa.
lapsillekin pitää osoittaa rakkautta aina välillä juuri asettamalla rajat ja torumalla, ei palkitsemalla tuhmia temppuja kukaan mitään opi.
onko palkitsemis systeemi tiedän perheessä ollut nuoruudessa sitten jotenkin epäterve tai nurinkurinen tai onko saanut tehdä ihan mitä tahansa,
ja aina on kehuttu vain pelkästään, vai missä on mennyt pieleen
kun ei oikeaa väärästä eroteta.- Ollaan ja ei olla
Pidän huunorintajustasi!
- AchmedDeadTerrorist
Ollaan ja ei olla kirjoitti:
Pidän huunorintajustasi!
oih voih miten monta kertaa olen syönyt sen mansikkarasian ajatuksissani jälkeenpäin suoraan sun nenän edessä ypö yksin enkä antanu sulle siitä yhtään mansikkaa tällä kertaa, se on rangaistuksesi.
kermavaahdonkera tottakai.
ja lettujen. - - anteeksi myös
AchmedDeadTerrorist kirjoitti:
oih voih miten monta kertaa olen syönyt sen mansikkarasian ajatuksissani jälkeenpäin suoraan sun nenän edessä ypö yksin enkä antanu sulle siitä yhtään mansikkaa tällä kertaa, se on rangaistuksesi.
kermavaahdonkera tottakai.
ja lettujen.Nyt olen varma! Sä söit vain letut.........................................;-)
- AchmedDeadTerrorist
- anteeksi myös kirjoitti:
Nyt olen varma! Sä söit vain letut.........................................;-)
tälläkin hetkellä kuola oikein valuu.... ;-)
kun ajattelen sitä mansikka rasiaa. - AchmedDeadTerrorist
AchmedDeadTerrorist kirjoitti:
tälläkin hetkellä kuola oikein valuu.... ;-)
kun ajattelen sitä mansikka rasiaa.ai tältä tuntui mun boxeri koirasta silloin aina kun näytin sille makkaraa :-)
hyi sinua mikä mielikuvitus sulla on, en puhu omasta makkarastani nyt ;-)
- Pyh
luulee toisen tarvitsevan tai toinen kertoo tarvitsevansa.. ei se noin mene. Se menee niin että jossain on jotain mistä sen jonkin saa, tai sitten ei. Luulo toisen tarpeesta tai vielä pahempi täyttää toive on jotain mikä dissaa koko homman.
- - Ei kiitos -
Eli jossain on jotain nimimerkille Pyh, ja sen yrittää saada väkisin. Sitä on sulle rakkaus?
- Pyh
- Ei kiitos - kirjoitti:
Eli jossain on jotain nimimerkille Pyh, ja sen yrittää saada väkisin. Sitä on sulle rakkaus?
et nyt ihan ymmärtänyt, mut ei se mitään, ei sen puoleen minäkään en ihan ymmärrä aloittajan pointtia, mut ei sekään mitään. Vähän dynaamisuutta teihin molempiin, kiitos.
- Näin puhuu ihminen,
joka on menettämäisillään rakastamaansa...
Kuuntele viisaampaa. Ei ole vaivan arvoista. Sen tietää siitä, että asian joutuu "ääneen" sanomaan. Teet niin tai näin, menetät kuitenkin etkä voi sille yhtään mitään...Karma, nääs...
Rakkaus on aina parahaimmillaan silloin, kun siitä ei tarvitse puhua valitsemillasi sanoilla ja ajatuksilla. Silloin kun ajautuu valitsemaan käyttämiäsi sanoja ja ajatuksia, on rakkaus karkaamassa... - AchmedDeadTerrorist
nyt kun on aamupalaksi syöty, hieman mansikoitakin..
im ready for some bitches eiku beaches siis.
kivaa päivää vaan sinnekin =)
hieman samannaäköiselle leidille kun kuvassa
http://www.youtube.com/watch?v=Ci5j9yQ-528
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377199Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265015L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694422TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153513Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242321Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3091836Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241736Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458