Olen kahden lapsen äiti ja naimisissa. Minulle tämä uusi vauva-aika on taas tuonut ihan kamalaa ahdistusta ja yksinäisyyttä, en tiedä onko masennusta, mutta tuntuu joka tapauksessa pahalta. On päiviä, jolloin ajattelen, että olisi parempi kuolla, niin lapset voisivat paremmin kun olisi yksi terve isä eikä enää sitä surullista haamumaista äitiä siinä rinnalla. Kamalia ajatuksia.
Parisuhde voi päivästä riippuen kohtalaisesti tai sitten ei mitenkään päin ole hyvä. Tänään on taas ollut sellainen tunne, etten yksinkertaisesti jaksa mitään enkä ketään ja haluaisin mieluummin olla yksin. Lapset hoidan vaikka väkisin ja yritän jakaa sen vastuun tasan miehen kanssa, mutta muuten en jaksa miehen lähtiessä töihin edes kääntyä tuolillani ja sanoa hei. Mies loukkaantuu ja suuttuu. Ja minusta tuntuu niin pahalta, ettei hän ymmärrä minua ja näitä tunteita mitä käyn läpi.
Huoh, en itsekään ymmärrä itseäni.
Haluaisin, että hän tulisi sanomaan mulle hei, kumartuisi halaamaan tms. kun minä en kerta jaksa sitä aloitetta tehdä. Mutta hän on tosi loukkaantunut. Tavallaan ymmärrän sen kyllä, mutta kuka ymmärtäisi minua? Olenko tosiaan niin huono ja moukka vaimo, että miehellä alkaa jo mennä hermot minuun? Olen yrittänyt selittää, että mulla on huono olo ja ahdistaa. Ja hän on aina vaan vihainen ja sanoo ja tekee ihan väärin... Sitten meillä kummallakin on kurja olo.
Millähän tästä selvitään? Minä se vaan masennun ja eristäydyn lisää ja mies kerää sisäänsä vihaa ja kaunaa. Minä en jaksa edes hei sanoa ja hän ei jaksa minua ymmärtää. Onko kellään samalla tavalla?
Masentunut vaimo ja vihainen mies
1
172
Vastaukset
- Suhmuran Santra
Hei!
Voisiko sinulla olla synnytyksen jälkeinen masennus? Ota yhteys neuvolaan, tai lääkäriin, sillä sinun pitää saada olotilaasi tukea ja apua, sekä sitä kautta pyrkiä virkistymään ja voimautumaan. Ota myös googlella "synnytyksen jälkeinen masennus", saat sieltä lisää tietoa. Myöskin suosittelen keskustelemaan asiasta miehesi kanssa, ja että kaipaat häneltä läheisyyttä, ymmärrystä ja että hän myös perehtyisi siihen, että tällainen masennus on yleistä ja siihen on sinun saatava apua.
Tänään eräässä yhteydessä keskustelimme siitä, että on paljon miehiä, jotka eivät ymmärrä halausten ja läheisyyden merkitystä. Kaikilta se ei onnistu luontevasti, joskin sitten olisi syytä myös vaimon yrittää olla oma-aloitteinen. Näistä asioista pitäisi pystyä keskustelemaan. Jos keskustelu ei ole onnistuakseen, yritä saada miehesi lukemaan esim. nettikirjoittelua aiheesta, löytyy myös googlella.
Toivon, että löydätte miehesi kanssa keskusteluyhteyden tästä aiheesta ja että hän ei kantaisi vihaa tai kaunaa, vaan käsittelisi ongelmaa. Jos keskinäinen keskustelu ei onnistu, eikä apua e.m. ehdotuksista löydy, hakeutukaa perheterapiaan, siitäkin löytyy tietoja googlella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832