Ylelle ropisee pisteet vaalikeskustelusta. Nelonenhan oli suorastaan onneton. Maikkaria en edes katsonut aiempien vuosien huonojen kokemusten takia.
Yle osaa myös urheilun. Maikkarin linjahan on helvetin imelä. Eino Uusitaloa ei voi sanoa enää imelä-Eikaksi, sillä Maikkari on ryöstänyt häneltä tuon imelä-sanan. Tässä tulee sattumalta kiinnitys Keskustaan, jotta tämä viesti voidaan katsoa Keskusta-palstalle kuuluvaksi.
Imelä-Maikkari on syytä siirtää ryssille. Kyllä Yle osaa!
Kyllä Yle osaa!
IhanJetsulleen
1
<50
Vastaukset
Ei Ylekään aina ole osannut, mutta tällä kertaa mainosti. Enää ei kerrattu niitä jo moneen kertaan esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia, vaan mentiin presidentin valtaoikeuksiin kuuluvaan aihepiiriin. Aiemmin niistä on keskusteltu lähinnä vasta toisella kierroksella. Oivallus käyttää Mauno Koivistoa vipuna oli hyvä.
Myös juontajat olivat tasapuolisia. Pientä parannettavaa jäi vastakkainasettelun kärjistämiseen miettimällä niitä keskustelunavausten aihepiirejä paremmin, mutta saatiinhan niitä eroja noinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515