Meillä kristityillä on taistelu pimeydessä hallitsevia henkivalt

tulos taikka ulos

Muutamat pimeyden henkivaltojen hallussa olevat henkilöt ovat ryhtyneet työkseen häiriköimään palstallamme. Kolmisen vuotta tämä terrorismi on nyt jatkunut täällä.

On syntiä seurustella saat)anan ohjauksessa toimivien ihmisten kanssa.
Kun kerran taikka kahdesti heitä varioitat, ja he kieltäytyvät kuuntelemasta varoituksiasi, silloin olet tehnyt sen mitä Jumalan sana ja lähimmäisenrakkaus sinulta edellyttää.

Vääräoppista pitää karttaa, se on Jumalan sana. Jumalan sana on aina otettava vakavasti, kenenkään ei pidä ryhtyä mestaroimaan perke)leen kanssa ja leikkimään mitään varajeesusta. Piru on oikeasti erittäin vaarallinen olento, samoin hänen vannoutuneiden orjiensa seura on erittäin vaarallista.

Jeesuksen lampaan paikka ei ole perke)leen seurassa.
Vaan Jeesuksen armohelmassa, Jeesuksen verihaavoissa,
yhdessä muiden Jeesuksen lampaiden kanssa.

Joh. 10:2-6 Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen. Hänelle ovenvartija avaa, ja lampaat kuulevat hänen ääntänsä; ja hän kutsuu omat lampaansa nimeltä ja vie heidät ulos.

Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.
xxxxx
***) Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä."
xxxxx

Tämän kuvauksen Jeesus puhui heille; mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hänen puheensa tarkoitti.

19

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matti.

      Joh. 1:4 Jossakin löytyi kohta että ks. täällä
      Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus,
      1:5 ja valkeus loistaa pimeydessä , ja pimeys
      ei sitä käsittänyt. .
      6. Oli mies , Jumalan lähettämä ; hänen nimensä
      OLI JOHANNES .
      7. HÄN TULI TODISTAMAAN , TODISTAAKSEEN VALKEUDESTA , että kaikki uskoisivat hänen kauttansa
      8. Ei hän ollut se valkeus , mutta hän tuli valkeudesta
      todistmaan .
      9. Totinen valkeus , joka valistaa jokaisen ihmisen , oli
      tulossa maailman .

      17. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta ; armo ja
      totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta .

      sel. Johannes käyttää usein sekä evankeliumissa että
      1 -kirjeessään sanapareja , VALKEUS PIMEYS ; ARMO
      JA TOTUUS . JOITA vt:N MONESTI KÄYTTÄÄ , pimeyd- essä elävä ihminen on saa ta nan valtakunnassa , tietämät- tömyydessä synnistä ja Jumalasta erossa . VALKEUDESSA
      elävät tuntevat Kritusken ja Jumalan sanan totuuden ja
      elävät näissä . Armo Kristuksessa tuo syntien anteeksi
      antamuksen ja Pyhän Hengen ihmisen uudistukseksi ja
      voimaksi .TOTUUS. Kristuds ja Jumalan sana vapauttaa
      Tietämättömyydestä , erheistä ja valheista oikealle tielle
      ajatuksissa , puheissa ,ja töissä . Valkeutta armoa ja tot-
      uutta oli VANHASSA LIITOSSAKIN ,mutta ne ovat tulleet
      JEESUKSEN KAUTTA UUDESSA KORKEAMMASSA
      MERKITYKSESSÄ ..HEBR.7:19,22.;8:6,;9:13-14. ;11:39-4o.

    • Exhellari86

      "On syntiä seurustella saat)anan ohjauksessa toimivien ihmisten kanssa.
      Kun kerran taikka kahdesti heitä varioitat, ja he kieltäytyvät kuuntelemasta varoituksiasi, silloin olet tehnyt sen mitä Jumalan sana ja lähimmäisenrakkaus sinulta edellyttää."

      Miten auttaa näitä ihmisiä siirtymään saatanan ohjauksesta Jumalan ohjaukseen, jos et seurustele heidän kanssaan? Komentamallako?

      "Vääräoppista pitää karttaa, se on Jumalan sana. Jumalan sana on aina otettava vakavasti, kenenkään ei pidä ryhtyä mestaroimaan perke)leen kanssa ja leikkimään mitään varajeesusta. Piru on oikeasti erittäin vaarallinen olento, samoin hänen vannoutuneiden orjiensa seura on erittäin vaarallista. "

      Sinä olet kaikkein lähinnä varajeesusta tällä sivustolla seikkailevista mitä mitä minä olen nähnyt.

      "Muutamat pimeyden henkivaltojen hallussa olevat henkilöt ovat ryhtyneet työkseen häiriköimään palstallamme."

      En tiedä tarkkaan ketä tarkoitat, mutta jos tarkoitat muita kuin lestadiolaisia, isket kirveesi kivekseesi; kriittisten puheenvuorojen esittäminen ja väitteidesi kumoaminen ei ole häiriköintiä. Palstalla on vain kaksi vakituista häirikköä - sinä tuomioinesi komenteluinesi sekä tuo örvelö-ressukka jonka puolustuksena on sentään jonkunasteinen mielenterveyden häiriö.

    • Avaaja

      Onko vielä tarpeen toistaa? Vain matti on tässä avauksessa henkilö jonka vietejä luen. Kaksi muuta, mars pihalle, ei viestiäkään. Menkää sinne missä on kohtalotoverinne älkää tulko tänne koskaan!

      • matti.

        kiitos luottamuksesta .


      • v.d.w.2w-
        matti. kirjoitti:

        kiitos luottamuksesta .

        olet luottamuksen ansainnnut, luciferiltä... mm. Jeesuksenkin pilkkaajana ja väärän todistuksen antajana:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746

        Fered.

        11.12.2011 18:24

        En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää

        verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksija samaksi olemme

        samaa seurakuntaa

        TUOLLE VÄITTEELLE, ETTÄ "olemme samaa seurakuntaa" EI OLE JEESUKSEN OMAN SANAN TUKEA JOTEN OLET luciferia PALVELEVA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAJA JA VALEHTELIJA ATEISTIPIRU.


      • Fered.
        v.d.w.2w- kirjoitti:

        olet luottamuksen ansainnnut, luciferiltä... mm. Jeesuksenkin pilkkaajana ja väärän todistuksen antajana:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746

        Fered.

        11.12.2011 18:24

        En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää

        verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksija samaksi olemme

        samaa seurakuntaa

        TUOLLE VÄITTEELLE, ETTÄ "olemme samaa seurakuntaa" EI OLE JEESUKSEN OMAN SANAN TUKEA JOTEN OLET luciferia PALVELEVA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAJA JA VALEHTELIJA ATEISTIPIRU.

        sINUN LUOTTAMUSTA ,EMME TARVITE : Ja siksi toiseksi sitä ei ansaita
        millään tavalla Me täällä olemme , aina tietoisia että ne annetaan lahjaksi .
        ANSIOITA EIPÄ MULLA VAIVAISELLA RAUKA RAUKALLA ,
        SITÄ SUURENPI ON SULLA RISTIN KUOLOS TUOTTAMA ,
        pelvotta se olla saa ken sen uskoo omistaa..


    • ketjun avaaja

      Matti on uskova mies, toisin kun nuo meidän jokapäiväiset kiusaajamme.

      Täällä ovat muutamat uskovat kehoittaneet loputtomiin "rakastamaan".
      Sellainen "rakkaus" toiminta kristittyjen taholta ei ole kuitenkaan rehellistä. Velvollisuutemme, siis jokaisen kristityn velvollisduus, on kehoittaa kirjoittajia poistumaan silloin, kun kyseessä on vuosia jatkunut tahallinen kiusaaminen. Jumalakin vihaa syntiä, ja kristittyjä kehoitetaan lopettamaan kaikki kanssakäyminen sellaisen henkilön kanssa, jonka tarkoitus on pelkkä kiusanteko.

      Normaalisti kääntäisimme kiusaajille selkämme, jättäen heidät omaan arvoonsa. Täällä palstalla ei ole valitettavasti nappia jolla tietyt nimimerkit häivytettäisiin vistiketjusta näkymättömiin. Siksi ainoa vaihtoehto on poistaa häirikkö, estää heiltä kirjoittelu kokonaan.

      1. Kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

      1. Kor. 5:9-10 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.

      ***) 1. Kor. 5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.

      • ?

        Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?


    • eleutheros

      Avaajalle ja muille.

      Avaaja viittasi varmaankin minuun yhtenä henkilönä, joka kehottaa rakastamaan vihollisiaan. Ihmettelen kovin, kun hän sanoo ettei sellainen rakkauteen kehotus voi olla rehellistä. Pahoitan kyllä mieleni sellaisesta väitteestä, sillä en ole kehottanut ketunhäntä kainalossa..

      Siksi kommentoisin vielä hiukan, koska olen huolestunut tämän keskustelupalstanne tasosta. Palstanne muistuttaa jo Kärpästen Herra (Beelsebub) -kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa. Tiedätte varmaan, että kyseisessä tarinassa nuoret joutuvat autiolle saarelle. Pikkuhiljaa sivistyksen pintasilaus poistuu, ja he alkavat lopuksi tappaa ja syödä toisiaan.

      Avaaja sanoo: "Siksi ainoa vaihtoehto on poistaa häirikkö, estää heiltä kirjoittelu kokonaan."

      Miten niin ainoa vaihtoehto? Minä en näe tässä ideassa toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa. Miten käytännössä hoitaisitte asian, eli poistaisitte häiriköt ja kiusaajat? Olen ymmärtänyt vanhoja viestejä selailtuani, ettei tiettyjen henkilöiden esto ei ole teknisesti mahdollista. Ensinnäkään ei ole olemassa mitään ohjelmallista häirikkösuodatinta. Toiseksi, mitään apua ylläpidolta ei ole saatu.

      Olen huomannut että varsinkin sinä Avaaja olet usein kehottanut erittäin kovinkin sanoin joitakin poistumaan. Onko siitä ollut kertaakaan apua? Veikkaanpa että vastustajasi ovat siitä saaneet vain lisää vettä myllyynsä, sehän on samaa kuin heittäisi bensaa liekkeihin. He näyttävät vain sadistisesti nauttivan tilanteesta, koska mitään sanktioita ei ole odotettavissa.

      Tilanne on kai nyt vaan sellainen, ettei ei-toivottuja henkilöitä saa ajettua pois millään ilveellä.

      Siksi kai paras neuvo olisi lopettaa kommentointi kiusaajana pitämänsä henkilön kommentteihin kokonaan, ja samalla yrittää pitää oma kommentointi asiallisena.

      En minä ainakaan tiedä parempaa tapaa välttää Beelsebub-ilmiötä, kuin vanhan äitini hyvä neuvo: "Viisaampi vaikenee."

      • Jumala ompi linnamme

        Niinpä...
        Puhuminen hopeaa vaikeneminen kultaa....
        Viisaita ajatuksia eleutherokselta...

        Jumalan Rauhaa kaikille....


      • su

        Aivan. Meitä on monenlaisia kommentoijia. Jos osasto on Keskustele lestadiolaisuudesta. Miten pitäsi sitten keskustella?Ei ole osasto vai lestadiolaisten keskustelu osasto, vaan on vapaa Suomi24 osasto, niin kuin joku sen keskustelupalsta. Ei voi keskustella jos vaikenee.

        Tietysti meitä keskustelijoita on monenlaisia, niin siellä kuin täällä.
        Kuka on sitten ei toivottu henkilö ja kenelle? Mielestäni ei toivottu henkilö lestadiolaisille on he jotka arvostelevat
        heidän "uskonsapitävyyttä"ja liikettä yleensä.

        Taas ulkopuolisilla ei ole sellaista ei toivottua henkilöä, koska he voivat vastata tuomioihin ja rumiin nimityksiin mitä saavat osakseen.
        Se sitten meneekin sellaiseksi, että ei olla toivottuja tällä osastolla lestadioláisten mielestä. Kun se menee ihmisten oman vakaumuksen puolelle, eli uskoon. Silloin tulee tätä kinaa. Siitähän voi kyllä keskustella jos vain haluaa.

        Todella, jos ei halua "leikkiin" ryhtyä on vastaamatta tai osallistumasta pois kokonaan koko palstalta. Turha on tässä sitä mainostaa. Halukkaat kirjoittavat ja vastaavat. Ei kukaan kauan kirjottele itsekseen jos ei kukaa sitä lue ja siihen vastaa. Kukaan meistä ei omista tätä palstaa, ja pysty kieltämään sitä toisilta.Näin.


      • matti.

        Miksei se olisi teidän mielestä , viisasta ja fiksua
        minä kuitenkin kysyn , olen normaali kirjoittaja ja
        ihmettelen sitä puolta asiassa , että tuokin ajatus
        joka nytkintuli esiin , kurmuttaa vaki kirjoittajia ei
        saa puolustaa itseään ,ei saa tuta iloa palstalla
        olostaan , mutta häirikkö saa mellasttaa kuin
        ellunkana ., ja haistattaa minkä halauaa.


      • .s.f..q.
        matti. kirjoitti:

        Miksei se olisi teidän mielestä , viisasta ja fiksua
        minä kuitenkin kysyn , olen normaali kirjoittaja ja
        ihmettelen sitä puolta asiassa , että tuokin ajatus
        joka nytkintuli esiin , kurmuttaa vaki kirjoittajia ei
        saa puolustaa itseään ,ei saa tuta iloa palstalla
        olostaan , mutta häirikkö saa mellasttaa kuin
        ellunkana ., ja haistattaa minkä halauaa.

        Onko Jeesus taas häirinnyt muka teitä vai miksi pilkkaat ja valehtelet Hänen ja Jumalan Nimeen???

        sinä teet Jeesuksesta rikollisen kristinuskon lahkojen seurakuntien perustajaksi Jeesuksen VAIKKA HÄN EI OLE PERUSTANUT YHTÄÄN RIKOLLISUUDEN SEURAKUNTAA KIRKKOA JNE..:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
        Fered.
        11.12.2011 18:24
        En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää
        verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksija samaksi olemme
        samaa seurakuntaa

        JEESUS EI OLE OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE, RAISKANNEILLE JNE RIKOLLISTEN SEURAKUNTIA PERUSTANUT
        JA
        JEESUS EI OLE OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE, RAISKANNEILLE JNE RIKOLLISTEN piispoille, papeille, kanttoreille jne VIRKOJA JAKANUT
        VAAN
        luciferi teidän epäjumalineen ON NE TEOT USKOVAISILLAAN, PAIMENILLAAN JNE TEETTÄNYT ja sinä saatanan ateistipiru syytät Jeesusta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902

        "kaste kirja n. 350 luvulta

        teuta 22.12.2010 22:17

        Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka . "

        IHAN TURHAAN SOITAT luciferilaisuuden TORVEES SILLÄ TODISTUKSET SINUA JA LAHKOASI VASTAAN ON PITÄVÄT!
        Kerro paimenellesi, että olet auttamattomasti ottanut lahkosikin rikollisuuden tunnustaneiden luciferilaisuuteen!!! ...näin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020460#comment-50749566

        teuta
        31.7.2011 10:38
        Mitä lakia sinä tarkitat , jos Jumalan tai Jeesuksen lakia ,
        niinkuin sanoit , ok , mutta kun sinä haluat puolustaa pahan
        lakia , oletko kuullut , että me olemme laista luopuneet , siis
        olemme uskomassa arosta , emme tarvitse lakia , vaikka
        sinä tarvitset sitä vielä.

        Huomaa tekstisi "me" sanan merkitys!!!


      • Matti.
        .s.f..q. kirjoitti:

        Onko Jeesus taas häirinnyt muka teitä vai miksi pilkkaat ja valehtelet Hänen ja Jumalan Nimeen???

        sinä teet Jeesuksesta rikollisen kristinuskon lahkojen seurakuntien perustajaksi Jeesuksen VAIKKA HÄN EI OLE PERUSTANUT YHTÄÄN RIKOLLISUUDEN SEURAKUNTAA KIRKKOA JNE..:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
        Fered.
        11.12.2011 18:24
        En minä ole niin sanonut , vaan tämä seurakunta pitää
        verrata Jeesuksen perustamaan , jos ne havitaan yhdeksija samaksi olemme
        samaa seurakuntaa

        JEESUS EI OLE OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE, RAISKANNEILLE JNE RIKOLLISTEN SEURAKUNTIA PERUSTANUT
        JA
        JEESUS EI OLE OMIA USKOVAISIA, PIKKU LAPSIAKIN TAPPANEILLE, RAISKANNEILLE JNE RIKOLLISTEN piispoille, papeille, kanttoreille jne VIRKOJA JAKANUT
        VAAN
        luciferi teidän epäjumalineen ON NE TEOT USKOVAISILLAAN, PAIMENILLAAN JNE TEETTÄNYT ja sinä saatanan ateistipiru syytät Jeesusta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902

        "kaste kirja n. 350 luvulta

        teuta 22.12.2010 22:17

        Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka . "

        IHAN TURHAAN SOITAT luciferilaisuuden TORVEES SILLÄ TODISTUKSET SINUA JA LAHKOASI VASTAAN ON PITÄVÄT!
        Kerro paimenellesi, että olet auttamattomasti ottanut lahkosikin rikollisuuden tunnustaneiden luciferilaisuuteen!!! ...näin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020460#comment-50749566

        teuta
        31.7.2011 10:38
        Mitä lakia sinä tarkitat , jos Jumalan tai Jeesuksen lakia ,
        niinkuin sanoit , ok , mutta kun sinä haluat puolustaa pahan
        lakia , oletko kuullut , että me olemme laista luopuneet , siis
        olemme uskomassa arosta , emme tarvitse lakia , vaikka
        sinä tarvitset sitä vielä.

        Huomaa tekstisi "me" sanan merkitys!!!

        Kyllä , sen juuri huomasin , ja tarkoitan sitä mitä siinä luki
        en missäänimessä tarkoit sinua örvelö . Tee parannus .


      • Fered.
        Matti. kirjoitti:

        Kyllä , sen juuri huomasin , ja tarkoitan sitä mitä siinä luki
        en missäänimessä tarkoit sinua örvelö . Tee parannus .

        QAtp.10:37-48 kerrotaan paljon parmmin pienten lasten kaste .
        kun Pietari puhui vielä Kristukseta ja uskosta häneen Tuli PH.
        siis Pyhä Henki heidän päälleen .
        Johon Pietari lisäsi vain , ei kai kukaan kiellä meitä näitä Kastaa
        Kastakaa heidät Jeesksken Kristuksen nimeen .


    • Κέρβερος

      Lasten kasteesta:
      Ei ole olemassakaan uskovaisia lapsia - on vain uskovien vanhempien lapsia.
      Luterilaisten , katolisten, juutalaisten tai muhammettilaisten lapsia.
      Kastehan on rituaali ko. uskonnossa oleville vanhemmille.

    • pois pirun apostolit

      Emmehän me pirulta ohjeita kasteeseen ota emmekä tarvitse.
      Piru ottaa omakseen ilman kastettakin.

      • su

        Kyllä tuo helvetin hevosnies osaa pysäyttää hevosensa aina sopivasti kun näkee pirun ja käskee sen lähteä pois. heh.


    • ku ei tulost nii ulo

      Ole hyvä ja poistu minun avauksistani iäksi herra Matti Simonaho.

      Hyvästi ja Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe