Moniarvoistuva Suomi ei tarvitse Keskustaa (eikä PerSuja)

Sukulaiseni totesi kaukokatseisesti jo vuonna 1994 ettei Keskusta kansallismielisenä puolueena tule pitkässä juoksussa pärjäämään EU-aikakautena. Itse nyt 18 vuotta myöhemmin toteaisin että moniarvoistuva, monikulttuurinen, avautunut, suvaitsevainen ja globaali yhteiskunta on suorastaan myrkkyä Keskustan tapaiselle maakuntahenkiselle vanhan Suomen puolueelle. PerSut voivat elää protestipuolueena mutta pelkkä protesti ei pitkälle kanna. Sellainen sakki joutuu eristyksiin ja saa syyttää siitä itseään.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olet unohtanut ettö maaseudulla asuu 4 miljoonaa suomalaista ja tästä syystä keskusta ja Persut ovat suuria puolueita.

Kaupunki on menessa mielessä huonompi paikka ihmiselle asua. Enimmäkseen töiden takia kaupungeissa asutaan.

Äänestä
  • Totta kaupungeissa asutaan töiden takia, landella taas asutaan tukiaisten takia.

    Äänestä

  • Duunari kirjoitti:

    Totta kaupungeissa asutaan töiden takia, landella taas asutaan tukiaisten takia.

    landella on 4 miljoonaa maanviljelijää, jotka saava tukea???

    Pimeyden ytimessä eletään mennyttä aikaa ja kuva maaseudusta saadaan Pekka Ja Pätkä elokuvista.

    Äänestä

EU:ssahan maakuntia päinvastoin arvostetaan toisin kuin demareiden ja kokoomuksen hallitsemassa Suomessa. Useimmissa EU-maissa on maakuntahallinto. Suomenkin maakunnilla on omat toimistot Brysselissä, joista käsin ne kontaktoivat suoraan EU:n komissioiden ja parlamentin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penna Tervo kirjoitti:

Sukulaiseni totesi kaukokatseisesti jo vuonna 1994 ettei Keskusta kansallismielisenä puolueena tule pitkässä juoksussa pärjäämään EU-aikakautena. Itse nyt 18 vuotta myöhemmin toteaisin että moniarvoistuva, monikulttuurinen, avautunut, suvaitsevainen ja globaali yhteiskunta on suorastaan myrkkyä Keskustan tapaiselle maakuntahenkiselle vanhan Suomen puolueelle. PerSut voivat elää protestipuolueena mutta pelkkä protesti ei pitkälle kanna. Sellainen sakki joutuu eristyksiin ja saa syyttää siitä itseään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu