Lastensuojelu, perheiden painajainen.

Tuntuisi erityisesti vähävaraiset yksinhuoltajat olevan lempikohteita, koskee silti ihan kaikkia.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=678765
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan ensimmäiseksi pitäisi karsia luonnehäiriöiset vanhemmat. Usein nämä ovat niitä "etiä", jotka häiriköivät ja vaikeuttavat lähien normaalia elämää. MInulla on siitä ihan omakohtaista kokemusta. Äärettömän vaikeaa vain saada näitä omasta mielestään "Jumalasta seuraavan" jalustalle omasta toimestaan asettaneista mitään todisteita. Ja lapset kärsivät. tässä on huutava aukko tämän hyvinvointivaltion systeemeissä.

Enkä ole edes vähävarainen, päinvastoin, erottuani lasteni isästä, talous on paljon paremmassa kuosissa kuin exän kanssa eläessä.

Tässä valtiossa ja tämän maan oikeussysteemi ei vain oikeasti tiedä eikä tajua, millaisia petoja luonnehäiriöiset ihmiset ovat.

Äänestä

Hei taistelijatar! Tässä narsistin kynsissä itsekin taistelen lapsista ja pikkuhiljaa alkaa todisteita kerääntyä. Juu, eivät viranomaiset tahdo edes kuulla toisesta "pahaa", kun se on mmustamaalausta ja katkeruutta. Vitut sanon minä! Se on FAKTAA! Olen hankkinut nauhurin ja salakuuntelulaitteen, tosin tuota jälkimmäistä ei voi käyttää, kuin omassa kotona. lapsi vetäytyy aina etän soittaessa oven taakse tai vessaan puhumaan. Tässä minulla on oikeus käyttää laitetta omassa kotona, kertomatta sitä kenellekään.

Nauhurilla olen äänittänyt tiettyjä tärkeitä keskusteluja viranomaisten kesken ja se on laillista, kun itse olet toisena osapuolena ja nauhoitus ei tapahdu kenenkään kotirauhan piirissä. Missään nimessä en ole sanonut kenellekään nauhoituksista, juuri sen takia, että eivät osaa varoa sanomisiaan.

Nyt voin sanoa, että valoa on tunnelin päässä. Nämä ovat äärimmäisiä ratkaisuja hätätilanteessa ja siinä, että sinua ei uskota eikä haluta kuunnella. Fakta on aina faktaa ja sen tulen todistamaan. Tsemppiä sinulle.

Äänestä
  • Minäkin tallennan keskustelut kyseisen viranomaisen kanssa, olen asian myös heille ilmoittanut.
    Siitä huolimatta on työntekijä saanut ihmeellisiä itkupotkuraivareita, ei siis selvästikään hallitse itseään, vaikka tietää että nauhalle menee:D

    Olen muutaman kerran joutunut rauhoittelemaan ja muistuttamaan että nauhalle menee, pari minuuttia sitä rauhaa on kestänyt ja sitten alkaa kiljuminen uudelleen.

    Kannellutkin olen, silti sama työntekijä jatkaa perheen kimpussa kehitellen srategioitaan. Hänelle työskentely on shakkipeliä, nappuloina elävät ihmiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimimerkki nimimerkk kirjoitti:

Tuntuisi erityisesti vähävaraiset yksinhuoltajat olevan lempikohteita, koskee silti ihan kaikkia.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=678765

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu