Kun Galluppien tekijät (kokoomuslaisia) ja porvarilehdistö (kokoomuslaisia) ovat taktikoineet Niinistön valheellisilla Gallupeillaan ykköseksi kannatusluvuissa, niin äänestäjien ainoaksi vaihtoehtoehdoksi jää näissä vaaleissa tehdä vastataktikointi.
Jos äänestäjät haluavat Nato-vastaisen presidentin, ainoa vaihtoehto on äänestää molemmilla kierroksilla Paavo Väyrystä.
Tämä on todella ainoa vaihtoehto, että meidän seuraava presidentti ei ole Nato-myönteinen.
Niinistö on Nato-myönteinen ja se tarkoittaa sitä, että Suomi viedään Niinistön johdolla ja Kataisen/kokoomuksen johdolla Natoon vastoin kansalaisten enemmistön mielipidettä. Myös Haavisto on Nato-myönteinen eli huono vaihtoehto.
Väyrynen on Nato-vastainen ja myös vähiten haitallinen presidenttinä, koska presidentillä ei enää ole valtaoikeuksia.
Ainoa ja se tärkeä valtaoikeus mikä presidentillä on vielä jäljellä on juuri turvallisuuspolitiikan johtaminen eli ylin asema Suomessa.
Tällä oikeudella Nato-vastainen Väyrynen pystyy estämään presidenttinä Suomen Natoon liittämisen vastoin kansalaisten tahtoa.
Äänestäkäämme siis sunnuntaina taktisesti Väyrystä, vaikka se ei mieleisemme presidentti olisikaan. Ja tulevalla toisella kierroksella myös Väyrystä, joka on varmasti estämässä kokoomuksen Suomen Natoon liittämisen.
Taktikointivaalit. Todellakin.
8
<50
Vastaukset
- nyk. kokoomuslainen
Hyvin argumentoitu. Minäkin äänestän Väyrystä, mutta osin toisesta syystä. Minun syyni ovat lähinnä talouspoliittisia. Presidentti on arvojohtaja ja suunnan näyttäjänä hänellä on melkoisesti valtaa monissa asioissa.
Väyrynen on ehdokkaista yksinkertaisesti paras. - Eläkeläispersu
Ihan samoista syistä minäkin äänestän Väyrystä molemmilla kierroksilla. Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole.
- Väyrynen kelpaa
Väyrynen on hyvä mies presidentiksi. Putin, Venäjän seuraava presidenttikin tuntee Väyrysen oikei hyvin jo entuudestaan.
Kekkosen turvallinen linja naapurisuhteissa jatkuu Väyrysen myötä.
Kellään kokoomuslaisella ei ole mitään suhteita itä-naapuriimme, joka on vieläkin tärkeimpiä kauppakumppaneitamme.
Vai lasketaanko kokoomuksen Venäjä suhteisiin Häkämiehen Russia, Russia Russia kommentit tai Kataisen, "Venäjän talous on Hollannin luokkaa", talousarviot naapuruus-suhteiden parantamisyrityksiksi.
Entäs Niinistön suhteet naapuriimme. En ole kuullut niistä mitään, eikä varmasti kukaan muukaan. Niinistö on riskitekijä Nato-haluineen naapurisuhteissamme. Naton myötä Venäjän ohjukset olisivat rajallamme.
Kokemattomuus naapurisuhteissa puuttuu Niinistöltä joka suuntaan täysin.- Kahtia jako totta
Eihän nuo kokoomuslaiset nyt Venäläisten kanssa kaveeraa. Niillehän nousee ihottuma pintaan jo kun kuuleekin sanan Venäjä.
Jenkkejä sen sijaan nuoleskelevat ja antaisivat Suomen niille ilmaiseksi jos se vaan olisi mahdollista. - Ei kiitos
Kahtia jako totta kirjoitti:
Eihän nuo kokoomuslaiset nyt Venäläisten kanssa kaveeraa. Niillehän nousee ihottuma pintaan jo kun kuuleekin sanan Venäjä.
Jenkkejä sen sijaan nuoleskelevat ja antaisivat Suomen niille ilmaiseksi jos se vaan olisi mahdollista.Kokoomuslaiset yrittävät väsätä Suomestakin jenkki-hölmölää.
- Nato = X
Asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Niinistö kaatuu äänestäjien taktikointiin.
Minäkin aion taktikoida, vain siten saamme Nato-vastaisen presidentin.- natoväyrynen
Siitä vaan. Eli Arhinmäkeä sitten. Ainakin Paavo Väyrynen on natomyönteisin mutta sokaissut kansaa kuin keisarin uudet vaatteet satu ... eiks niin?
http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89160-vayrynen-nato-myonteisin
- Soinille menee ääni
Väyrynen on sanonut, että ei Natolle. Tai on sanonut, että jos Suomea uhkaa joku, niin silloin Natoon. Muuten ei.
Eihän noista porvareista koskaan tiedä, nehän voivat saada naapurimaan uhkailemaan meitä.
Aivan kuten 30-luvun lopussakin. Ja sotahan siitä sitten syttyikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861