Fiini matkailutoimittaja Hesarilla

Helsingin Sanomissa näkyy matkakirjoittavan niin fiini toimittaja, Magnus Londen, että hänen juttunsakin pitää kääntää suomeksi.

Tänäisen artikkelinsa hän on rakentanut kertomalla aluksi BBC:n matkailuohjelmasta. Länsimaisia turisteja pannaan halvalla Intiassa - ja toimittajan mukaan saakin panna.

Loppupuolisko tekstistä kuvailee toimittajan matkaa Albaniaan vuonna 1991, "mutta Albaniassa - silloin Euroopan köyhimmässä maassa - meitä ei huijattu. Ei kertaakaan."

Luulen, että Enver Hoxhan luomassa Albaniassa kävi noihin aikoihin noin 120-150 turistia vuodessa. Muutama Sigurimin, eli salaisen poliisin etsivä oli koko ajan heihin katsekontaktissa. Nuo köyhät, mutta rehelliset albanialaiset tiesivät tämän vallan hyvin eivätkä he halunneet suin surminkaan (sic!) joutua tuon organisaation kanssa tekemisiin. Joku osa ruotsalaisseurueen saamasta rehellisyydestä juontuu ehkä tästä.

Toimittaja on kuvasta päätellen melko nuori, ja vielä ruotsalainenkin, joten hän luonnollisestikaan osaa - eikä varsinkaan halua - ottaa huomioon tuollaisia kyynistyksiä. Onhan jutun otsikkokin "Luota ihmisiin".

4

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Fiini"?

      "Toimittaja on kuvasta päätellen melko nuori, ja vielä ruotsalainenkin"

      Magnus Londen on 43-vuotias ja Suomessa syntynyt ja kasvanut. Hänen äidinkielensä on ruotsi, mikä selittää sen että hän kirjoittaa mieluummin ruotsiksi ja kirjoitukset sitten käännetään.

      Että niin "fiiniä" väkeä joo.

    • Aivan kuten avauksessa totesin. Matkailutoimittaja, jonka juttu joudutaan päivälehteen vääntämään suomeksi. Kirjoittaa brittiläisestä matkaohjelmasta puolet jutustaan ja toisen puolen 20 vuotta sitten tapahtuneesta matkasta, josta ei ole ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Nuoruus olisi ollut lieventävä asianhaara.

      • fakta

        Tiedoksi: Albania oli vapaa maa jo vuonna 1991.


      • onko suomi vapaa?
        fakta kirjoitti:

        Tiedoksi: Albania oli vapaa maa jo vuonna 1991.

        Vapautta on monen laista. Ei siellä järjestelmä heti muuttunut. Myöskin köyhyys jatkui ja jatkuu.
        Ihmettelen miten 21 kesänen nulikka on sinne kulkuluvan saanut. Onko vanhemmat jotain "tärkeitä"

        Muuten kyllä aivan hesarin kansainvälistä jorinaa. Ruotsia sotkeva kirjoittaa enkkumaasta ja intiasta sekä albaniasta. Niin ja suomalaiset,niitä pantiin halvalla.
        Sitähän hesari tekee jatkuvasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      104
      1076
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      58
      1025
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      808
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      695
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      591
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      581
    8. 78
      551
    9. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      547
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe