Kiittämättömyys on maailman palkka

Oleko sinä sitten näiden kiittämättömien uhri. On nimmittäin ihmisiä, jokta kokevat elämänsä miekekkyyttä vain suorittamalla ja elämällä toisille ka keräävät paölaksi kiitosta.
Jospa oppismme elämään kohtuudessa: tekemään hyvää muutta nauttimaan myös toisten meille suomasta olemssaolosta, osaisiime nauttai luonnosta, itsemme kehittämisesta vain omaksi huviksemme. Jos autamme ja teemme jotkain, niin ei odoteta siitä edes kiitosta.
Ei elämä ole vain suorittamista. Pitää oppia vain olemaan ja myös nauttimaan.

vastaaja puhui asiaa. Lisäisin vielä tiivistetysti, sinun (ja kenen tahansa) ihmisen tulisi sisäistää se ajatus, että olet arvokas ihan vain siksi, että olet olemassa ja sellaisena kuin olet. Kaikki muu arvostus tässä elämässä pitäisi ottaa vain "ylimääräisenä" plussana, jos niin haluaa.

On vaikea, mutta palkitseva tie elää -ei itsekkäästi- vaan itselleen ja itseään valinnoissaan kunniottaen. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ottaisi muitakin huomioon, sillä aidosti elämäänsä tyytyväinen kykenee parhaiten jakamaan hyvää ympärilleenkin ajautumatta marttyyriksi.

Äiti opetti "ensin tulee toiset vasta sitten sinä. Unohda itsesi auta toisia, Sinä olet toisten palvelija. Sinä et ole mitään. jne." Näitä löytyy vaikka kuinka. Sama linja jatkui koko nuoruuden ja aikuisuuden työssäoloajankin. Olin tukena, turvana ja annoin kaiken mahdollisen toisille. "Hyvä antaa vähästään paha ei paljostaankaan". Suullisen kiitoksen sain, heti perään autetut katosi.

Nyt olen vanha, vakava fyysinen sairaus ja sen päälle masennus. En odota elämältä enää mitään. Olisi jo nuorena pitänyt tajuta olla terveellä tavalla itsekäs.

Neuvoni teille nuorille on "huolehtikaa ensin itsestänne vasta sitten toisista". Jaksamista kaikille.

Renkipoijan ja piian rooliin liian pitkaksi aikaa paikoilleen jymähtäneet,
elämässään eteenpäin menemättömät jäävät vain niiden toisia ihmisiä
hyväkseen käyttämään paremmin oppineiden jalkoihin, ne talloo surutta
jalkoihinsa semmoiset liian heikoiksi jääneet.

Niiden heikommiksi jääneiden kohtalo on huomata jossain vaiheessa
elämäänsä että näinkös tässä kävikin, ei tullut eläkettä kuin rippeet eikä
muutakaan menestymistä elämässä.

Muuten tälle suoli24 nettifeikkilehemälle semmoisia terveisiä, että et sä
niillä erinäisillä paskhasivustoilla toisten ihmisten seljän takana pelaamillas
mätäpeleilläs myöskään tule mitään saavuttamaan lopulta.
Jokainen jonka sä mielenvikainen mätilehemä otat sen kriminaali
vainoamises kohteeksi, kääntyy sua vastaan. Niin metsä vastaa kun sinne
huudetaan. Sulla ei ilmeisesti ole koskaan kehittynyt sisälles jotain sellaista
kun rehti ihminen, olet vain läpeensä kieroutunut paskha.

Etkä sä pirun lehemä tajua hevillä sitä, että jokainen insestitaustainen
vihaa sielunsa syövereissä toista kaltaistansa, kyllä elukka toisen tunnistaa
nääs. Että sikälikin ne sun pelaamas mätäpelis, mitä sä touhuilet munkin
seljän takana, ne ei muuta muuksi sitä mun vihaa.
Mä myöskin vihaan läpeensä kieroutuneita, insestitaustaisia paskhaämmejä
ja mulla on jo vuosikymmenien kokemus sellaisten seassa elämisestä.
Eikä mikään siinä elämässä ole ollut minulle hyväksi, eikä ole nuo sunkaan
paskhapelis.

youtube american woman lyrics - siinä sulle terveisiä.

Joku viisas sanoi telkassa, ettei sentään halua lähteä miinakenttiä laukomaan toisten ihmisten turvallisuuden vuoksi. On tähän duuniin romutettavia koneitakin.

Voisin kysyä itseltäni; kuinka monta syvän depression tuntia olet piruparka viettänyt. Uskoisin että tuhansia ja taas tuhansia tunteja.

Kyllä tässä maassa saa tunnustusta, puhun kokenmuksesta ja kivisen tien. Kysymys kuuluukin - olenko vilpitön ja kenen parhaaksi ponnistelen, itseni vai muiden? Aina kun lähdet liikkeelle ja autat muita, tulet itsekin autetuksi. Aina kun vaikuttimeni itsekäs, seinä tulee vastaan. Käytännössä, tietämättäni, monet ihmiset lukevat (aistivat) minua kuin avointa kirjaa. Tottakai, kaikki, muutos ei tule kuin "manulle illallinen". Monet asiat vaatii aikaa, jotkut paljonkin. Mutta totuus on, jos haluan vilpittömästi muutosta niin muutos on lähdettävä minusta. Minun on hyväksyttävä lähtökohtaisesti kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat. Vastenmieliset ihmiset voivat olla tässä "koulutuksessa" parhaita kasvattajiani. En yksinkertaisesti tarvitse muutokseen myötäkarvaan silittäjiä, vaan särmieni hiojia. Minun on mentävä peilin eteen, minä en voi muuttaa ketään toista ihmistä. Pian huomaan että minussa asuu myös toisenlainen ihminen, aito, joka osa arvioida itseään, kykyjään, löytää uusia lahjoja ja jolla on oma tahto ja unelma. Kiitollisuus on totta ja sen löytäminen on kaikkien saavutettavissa. Osaanko olla kiitollinen kaikesta, kärsimyksestäkin - kasvattajastani. Huippu-uhreilu vaatii harjoittelua, ponnistelua, tappioita mutta myös ilonhetkiä. Kun asenne on kohdallaan voi ymmärtää että elämään vain kuuluu niin ilot kuin surut. Minun ongelmani oli että halusin kuoria kakusta vain "kermat". Mutta enää tämä yksiviivainen vaatimus ei hallitse elämääni. Peale sanoi: "ihminen on ainoa olento maan päällä joka voi muuttaa elämänsä kulkua muuttamalla mielen asenteen". Pahat ajatukset ruokkivat pahaa asennetta ja hyvät ajatukset hyvää. Kumpaa minä "syötän" sellaiseksi myös kasvan. Vuosia kestäneellä asenteen muutoksella olen saavuttanut hyvät ihmissuhteet ja löytänyt lähimmäisen rakkauden. Olen saanut paljon hyviä vuosia ja arvostusta, suorasanaisuudestani huolimatta. Haluan olla oma itseni, hyväksyn toisetkin sellaisena kuin he ovat. Kiitollinen mieli ei löydä itsestään "pyhimystä".

Näin se on ja suku on mitä on. Hoh hoijaa...

Aspergeroireisten hallitsemassa maailmassa ei kiitoksia tunneta. Aspergeroireiset poistavat tämänkin viestin, jotta totuus olisi piilossa.

Kukaan ei ikinä saa maailmassa mitään kiitosta. Pitää olla itsekäs ja välittää vain itsestään. Nyt keski-ikäisenä oikein naurattaa että joskus nuorena yritin auttaa ihmisiä. Mitään hyvää siitä ei seuraa. Yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta! Onneksi nykyään välitän vain omasta hyvinvoinnistani.