Epäsosiaalinen ihminen sosiaali ammatissa

En voi muuta sanoa kun tsemppiä sulle! Ite kokeilin sosiaalialaa, mutta jätin kesken juuri kyseisen syyn takia. Jos sä nyt kuitenkin tunnet kutsumusta alalle niin sun täytyisi yrittää kehittää työn vaatimia ominaisuuksia itsessäs. Mutta jos se tuntuu liian raskaalta niin suosittelisin vaihtamaan alaa.

Itse tein virheen ja kävin DI:ksi. Kaikissa tehtävissä vaaditaan sosiaalisuutta/esiintymistaitoa ja se on minulle vaikeaa. Luulin, että ajan kanssa helpottaa, mutta eipä näin käynyt. Nykyisin en pääse edes haastatteluihin ja duunaritehtäviin ei haluta ottaa, koska olen ylikoulutettu. Koulutuksiinkaan ei enää pääse...näin siis ajoin itseni umpikujaan.

Kyllähän DI pääsee ammattikouluun jos ei ole aiempaa ammattitutkintoa.

Kuulostaa vähän tutulta. Jos sinulla on todella halu auttaa ja tukea muita niin ehkä voisit valita toisenlaisen "auttamiskohteen" kuin juuri nuoret teini-ikäiset. Ehkä jokin tavallaan helpommin lähestyttävä ihmisryhmä ujon näkökulmasta katsottuna? Miten olisi vanhukset? Tai ehkä sinulle sopisi paremmin kahdenkeskinen auttaminen kuten psykologin tai terapeutin työ? Tai terveydenhoitaja? Jos halu auttaa on voimakas niin voit hyödyntää sitä pelkojesi voittamiseen ja oppia omaksumaan ammatillinen rooli työssäsi. Mutta toisaalta jos kyseinen työ kertakaikkiaan sotii ujoa luonnettasi vastaan niin älä ihmeessä pakota itseäsi siihen vaan etsi jokin muu vaihtoehto, jossa saat kuitenkin kokea auttamisen iloa. Voit ehkä saada hyväksiluettua osan opinnoistasi siirtyessäsi samalle alalle toiseen koulutukseen, vaikka jättäisit tässä vaiheessa kesken.

Nuoret murkkuikäiset eivät ole se helpoin ryhmä jos olet itsekin ujo.. Olen myös sosiaali- ja terveysalan immeinen, mutta en voisi kuvitella itseäni nuorisotyöhön esim.nuoriso-ohjaajaksi. Ja kyllä ujous aina välillä tulee pintaan ja esim. punastun, mutta olen ottanut sen asenteen että voin pärjätä ujoudestani huolimatta yhtä hyvin kuin muutkin. Ujous on vain yksi ominaisuus muiden joukossa ja kun saat itseluottamusta työstä niin ujous jää enemmän taka-alalle. Sosiaalialalla tarvitaan monenlaisia ihmisiä :) Tärkeintä on löytää oman tyylinen työpaikka/harjoittelu ja asiakasryhmä jonka parissa toimia. Oletko varma että nuoret ovat juuri sinun "juttusi"? Voisitko ajatella ottavasi kontaktia nuoriin yksi kerrallaan ja päästä siten alkuun tutustumisessa? Itse olen työskennellyt nuorten ja aikuisten kehitysvammaisten ja vanhusten parissa ja ihan hyvin on sujunut. Ei ainakaan kannata luovuttaa liian helpolla jos ei ihan mahdottomalta tunnu :) Tsemppiä sinulle!