Lehti ottaa pääkirjoituksessaan taas voimakkaasti kantaa puoluepoliittisesti, Niinistön ja Haaviston eduksi.
Niinistön sanotaan käyvän ihailtavana ja Haavistoa pidetään analyyttisena.
Kehottaisin määrittelemään Niinistön ihailtavat ominaisuudet, ei pelkkä pitkään jatkunut pintajulkisuus ainakaan sitä ole.
Haaviston analyyttisyys ei ole millään muotoa näkynyt, niljakas subjektiivuus ei sitä missään nimessä ole.
Haavistoa lipoo myös piirtäjä Rantanen, esittäen hänet ainoana positiivisena hahmona, jopa H-kirjain rinnassaan. Liekö se merkki sitten ruostuneesta teräsmiehestä.
Hesari, taas
5
<50
Vastaukset
- Juhakossi
Väyrystä vähäteltiin ko tekstissä, väittäen häntä teeskentelijäksi.
Arhinmäki, Essayah ja Väyrynen olivat kuitenkin kaikkein lähinnä omaa todellista itseään kaikissa esiintymisissä.
On todella tarkoitushakuista tulkita asioita noin tökerösti. Se tietysti kertoo myös toimittajan heikosta eettismoraalisesta ja ammattitaidon tasosta.- Juhakossi
Anteeksi vaan kun unohdin Biaudetin, joka oli hyvinkin oma itsensä.
- Hävettää media!
Myös tv 3 antoi eilen Niinistölle "viimeisen sanan", yli tunnin ajaksi.
Taas lyötiin hyvää mediaetiikkaa korvalle, oikein olan takaa. - Toim. huom.
Hävettää media! kirjoitti:
Myös tv 3 antoi eilen Niinistölle "viimeisen sanan", yli tunnin ajaksi.
Taas lyötiin hyvää mediaetiikkaa korvalle, oikein olan takaa.Todella törkeää ja puolueellista medialta asettua noin härskin avoimesti Niinistön ja Haaviston taakse.
Mistä saataisiin objektiivinen koko valtakunnallinen päivälehti, HS:sta sitä ei pystytä rakentamaan? - Jännä juttu
Toim. huom. kirjoitti:
Todella törkeää ja puolueellista medialta asettua noin härskin avoimesti Niinistön ja Haaviston taakse.
Mistä saataisiin objektiivinen koko valtakunnallinen päivälehti, HS:sta sitä ei pystytä rakentamaan?muuten sellainen, että Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin on asettunut avoimesti Paavo Väyrystä tukemaan ja lyönyt vetoakin Paavon puolesta.
Go Paavo, GO!
http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94874-lötkö-timanttisormus-ja-korvakoru
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1087558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1065286Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253491Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352554Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191876Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3551527Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?591349