Löytyisikö kohtalontovereita tai tukea?
Olen itse jo hänen aikuinen lapsi ja asun toisella paikkakunnalla melko kaukana "kotoa". Poissa olen asunut jo lähemmäksi kymmenen vuotta. Viime vuoden lopulla minulle selvisi, että äitini on masentunut. Äitini avioliitto ei ole onnellinen, ainakaan äitini ei siinä ole onnellinen. En tiedä mistä masennus on saanut alkunsa, mutta ihan kuin äitini stressinsietokyky olisi tällä hetkellä ihan täysin nollissa eikä hän pysty käsittelemään minkäänlaisia vastoinkäymisiä..asian ei tarvitse olla varsinaisesti edes vastoinkäyminen vaan kun joku asia ei mene hänen ajatusmaailman mukaan saan kyllä siitä kuulla.
Äitini on ollut aina kova sekaantumaan meidän asisoihin, vaikka tosi aikuisia ihmisiä me vanhimmat lapset jo olemme. Viime vuonna sekaantuminen meni jo ihan liian pitkälle, kun hän sekaantui sisarukseni eroon lähettelemällä hänen puolisolleen asiattomia viestejä vaikkei häntä ollut ikinä varsinaisesti tavannutkaan. Itse otin äitini kanssa yhteen useamman kerran viime vuoden puolella, sillä hän käyttäytyi ihan järjettömästi. Välillä tuntui, että olisi helpompaa vaan pistää välit poikki kokonaan.
Nyt kuitenkin äitini kertoi saaneensa lääkkeitä masennukseen..kuulemma nämä riidat meidän välillä olivat viimeinen pisara jaksamiselle. Tällä viikolla hän soitti vihaisena jostain asiasta ja uhkasi viiltää ranteensa auki. Ei kyllä tosissaan, mutta ei tuommoista voi mennä mielestäni sanomaan.. sanoin, että jos hän on tosissaan soitan hänelle ambulanssin. Luulen, että kaikkein eniten äitini masennus johtuu hän parisuhteestaan.. Olen tottakai hänen tukenaan, jos ero tulee. Mutta eronkaan ottaminen ei ole niin helppoa.
Tällä hetkellä olen tätini lisäksi ainut ihminen kelle äiti pystyy puhumaan olostaan. Ja yritän olla tukena ja unohtaa menneet. Mutta en tiedä onko tämä minun paikkani? Olen varmaan itsekäs ja kamala ihminen, ja minulla onkin nyt kokoajan syyllinen ja huolestunut olo. Mitä minä teen?
Äitini on masentunut
14
1561
Vastaukset
- voimia molemmille
On sellainen tunne, että äitisi pyrkii hallitsemaan tilannettaan ja pahaa oloaan yrittämällä kontrolloida muita.
Tietenkin on hyvä että olete puheväleissä ja on luottamus, mutta sinulla on myös oma elämäsi. et ole paha ja itsekäs jos ajattelt omaa jaksamistasi. Äitisi aikaisempi käytös selittyneen nyt teille hänen omalla masennuksellansa ja sinun on helpompi antaa hänelle anteeksi.
Älä ainkaan ota niskoillesi vastuuta vaikka äitis pyrkii hallitsemaan ja kahlitsemaan jopa syyllistämällä sinua. - Irti kahleista
Aloittaja, Sinulla on kaksi mahdollisuutta.
Elä omaa elämääsi omilla ehdoillasi ja ole onnellinen.
Toinen vaihtoehto on se, että annat muiden ihmisten
manipuloida itseäsi käytöksellään siten, miten Heidän
tarpeettulee täytetyiksi.
Mikäli joku ei pysty itsestään huolehtimaan ja latelee
totuuksia muista ollessaan itse kuitenkin riippuvainen muista,
no jääköön omaan arvoonsa sellaiset.
Kyllä Sinä varmasti äidistäsi välität, mutta elätkö itse omaa
elämääsi vai haluatko, että äitisi elää kauttasi omaansa?? - TatuTytti
Ei lapsi ole vastuussa vanhempansa masennuksesta.
Kyllä se napanuora on oltava aikuisena poikki, äidin/isän hoidettava omat yksinäiset pesänsä itse ja hankittava elämisen sisältö muualta kuin lasten elämään puuttumista.
Yksi asia vähän mietityttää. Eihän vain ole kysymys alkavasta muistisairaudesta?
Kun ihmisen mieli jotenkin ymmärtää, että kaikki ei ole niin kuin ennen, mutta ei tarpeeksi, että mistä on kyse.
Kyllä aikuisen on etsittävä itselleen ammattiapua, terapeutti ja kenties pariterapiaa jos aviosuhteesta on kysymys. Ei ihmiselle saa määrätä vain masennuslääkkeitä jos hän tarvitsee oikeasti jonkun jolle purkaa pahaa oloa. Ammattiapua voi hakea myös yksityispuolelta ja sitä voi joissain tapauksissa hakea myös seurakunnasta, mutta sellainen ei sovi kaikille ja voi lisätä ahdistusta.
Ei ihminen voi mennä toisen osaan ja saada paranemista aikaan oli potilas sitten lapsi, vanhempi sisarus tai puoliso. Ei oikeastaan missään sairaudessa.
Tue, auta, mutta älä ota liian isoa taakkaa. Muista pitää huolta itsestä. - 4+9
Rukoile Jumalalta apua.
- vaikeaa..
Yritä tosiaankin unohtaa menneet, antaa anteeksi ja olla tukena sen verran kuin omat voimasi riittävät, ei missään nimessä niin että jätät oman elämäsi elämättä ja uuvut vaan niin että silloin tällöin kuuntelet äitiäsi ja yrität rohkaista häntä löytämään elämästään jotain ilonlähteitä. Voit myös suoraan sanoa että sinä et tiedä miten auttaa.
Jokaisella on kuitenkin itsellään loppujen lopuksi valinta siitä miten aikoo loppuelämänsä viettää ja tuleeko katkeraksi vai päättää että ei anna ajatusten aina vain pyöriä oman minän ympärillä. Ja seiso myös lujana ja sano että äitisi ei tosiaankaan enää voi määräillä sinun eikä sisaruksesi elämää - jätä äitis
Sinähän et tietenkään ole vastuussa äitisi käyttäytymisestä, etkä hänen masennuksestaan. Äitien kuuluu tukea lapsiaan, eikä päinvastoin. Mutta - kun me emme voi valita vanhempiamme, niin pitää sietää sellaiset kuin olemme sattuneet saamaan. Minulla oli myös masentunut skitsofreenikko-äiti. Hän ei kyllä syyllistänyt minua, mutta silti minullakin oli huono omatunto, jos en ehtinyt käymään silloin kun hän pyysi. Kesti tehdä paljon työtä sen asian eteen, että sain ainaisen huonon omantunnon pois. Äitiemme parisuhteet eivät kuulu lapsille mitenkään. Sano äidillesi, että sinä olet hänen lapsensa ja et pysty kuuntelemaan ainaista valitusta. Sano myös, että lakkaat käymästä ellei hän itse ala tekemään omalle hyvinvoinnilleen jotain, sinä et ole vastuussa siitä. Sanot myös että itsemurhalla uhkailu ei kuulu äidin sanomana omalle lapselleen. KERRO ETTÄ SINULLA ITSELLÄSI ON VAIKEAA JA ET PYSTY JA OSAA TERAPOIDA ÄITIÄSI. Siis "suorat sanat". Mutta sehän pitää sinun käsittää, että äitisi on sairas. Et voi häntä muuksi muuttaa säälimällä. Ja jos äitisi sanoo, että riidat ovat viimeinen pisara, niin sano että et ala riitelemään ja sanot vain hyvästit. Se on ainoa oikea teko. Ehkä äitis herää. Nythän hän pyörii vain oman napansa ympärillä.
- JK
ÄLÄ SYYTÄ ÄITIÄ
- kaikella rajansa
Niistä asioista on lupa syyttää missä syytä on. Sekä äitiä että lapsia, molemminpuolisesti. Pyrimme hyväntahtoiseen, maltilliseen ja jopa rauhalliseen syyttämiseen, jota voisi keskusteluksikin kutsua. Jos täytyy käyttää voimallisempia sanoja niin se tapahtukoon aiheesta.
Miksi olisikaan niin, että vanhemmat voivat aina vaatia lapsilta mitä tahansa, ja lapsilla ei ole oikeutta vaatia vanhemmilta mitään, edes omaa elämää! - Syyttely ei auta
kaikella rajansa kirjoitti:
Niistä asioista on lupa syyttää missä syytä on. Sekä äitiä että lapsia, molemminpuolisesti. Pyrimme hyväntahtoiseen, maltilliseen ja jopa rauhalliseen syyttämiseen, jota voisi keskusteluksikin kutsua. Jos täytyy käyttää voimallisempia sanoja niin se tapahtukoon aiheesta.
Miksi olisikaan niin, että vanhemmat voivat aina vaatia lapsilta mitä tahansa, ja lapsilla ei ole oikeutta vaatia vanhemmilta mitään, edes omaa elämää!Ei se nyt aina noinkaan ole että vanhemmat vaatii lapsilta. Monissa perheissä on myös toisinpäin. Syyttely ei auta ketään, asiat on ratkottava aina ilman toisen tai toisten syyllistämistä. Jos ihminen on järjissään hän yleensä kyllä oman osuutensa ja syyllisyytensä asioiden suhteen tietää ja tuntee.
- syyllistämätön äiti
Hei huolestunut!
Olen myös aikuisten lasten masentunut äiti, enkä koskaan ole uhannut tehdä itselleni mitään, ainoastaan kertonut olevani masentunut, syöväni lääkkeitä siihen ja käyväni terapiassa.
Lapseni eivät ole terapeuttejani vaikka ilahdunkin heidän yhteydenotoistaan, en myöskään rasita heitä vaivoillani, vaan nautin heidän tuomastaan ilosta masennukseni ulkopuolelta.
Älä syyllisty asioista joille et sinä voi mitään...se ei ole sinun syysi jos äitisi voi huonosti, koska apua on saatavilla.
Äitisi käytös ei selity pelkällä masennuksella, voit olla tukena vain kannustamalla häntä ammattiauttajalle, vaikkapa tilaamalla ajan, lähtemällä ensikäynnille mukaan,
Oikeasti sinä ET ole vastuussa vaikka kuka tekisi itselleen mitään, valinnat on aina tekijän, usko minua tyttöhyvä.- Mielenterveys?
Voisiko kysymyksessä olla naisia vaivaava "äitimyytti"?
Psykiatri Martti Paloheimo 913-2002 käsitteli kirjassaan Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat, vaikeita äiti tytär suhteita, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua "äitivammaisuus".
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksista omasta äiti-tytär suhteesta.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit hän kirjoittaa:
Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta.
Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi. Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi kotivammaisuus käsite.
Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa.
Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:
Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. En ansaitse itselleni mitään hyvää. Minun ei ole lupa olla onnellinen. Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin. Ei kukaan voi minua rakastaa.
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko. Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se kuulostaakin: Mitähän äiti sanoo?
Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty.
---- - Kirjasuositus
Mielenterveys? kirjoitti:
Voisiko kysymyksessä olla naisia vaivaava "äitimyytti"?
Psykiatri Martti Paloheimo 913-2002 käsitteli kirjassaan Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat, vaikeita äiti tytär suhteita, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua "äitivammaisuus".
Paloheimon äitivammaisuus käsite perustui hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksista omasta äiti-tytär suhteesta.
Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa Äidit hän kirjoittaa:
Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholta kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta.
Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.
Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani äitivammaisiksi. Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi kotivammaisuus käsite.
Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.
Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa.
Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.
Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:
Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. En ansaitse itselleni mitään hyvää. Minun ei ole lupa olla onnellinen. Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin. Ei kukaan voi minua rakastaa.
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko. Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se kuulostaakin: Mitähän äiti sanoo?
Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty.
----Pakko vastata tähän nimimerkin Mielenterveys? viestiin.
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa (ja että kyseessä tosiaan on sama asia).
Mutta yksi lisäys tähän pätkään:
"Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada."
Voi saada! Lukekaa kirjoittajan Anna-Liisa Valtavaara kirja "Oikein kiltit" (kirjoittanut ennemmin myös "Kiltteydestä kipeät").
Tunnen kärsineeni samasta asiasta, mutta luin tuosta kirjasta, että riittää kun sanon itselleni, että olen arvokas, minulla on oikeus puolustaa itseäni, ja minulla on oikeus sanoa vaikka pahasti jos sillä voin puolustaa minulle kuuluvia oikeuksia. Minulla on oikeus ja jopa velvollisuus pitää huolta itsestäni (eikä niin että kaikki muut voivat milloin tahansa päästä edelle).
Siis, omanarvontunnon voi saada, vaikka äiti ei olisi aikanaan siitä huolehtinut. Ja isä. - MITÄS TEET KUN
Kirjasuositus kirjoitti:
Pakko vastata tähän nimimerkin Mielenterveys? viestiin.
Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa (ja että kyseessä tosiaan on sama asia).
Mutta yksi lisäys tähän pätkään:
"Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada."
Voi saada! Lukekaa kirjoittajan Anna-Liisa Valtavaara kirja "Oikein kiltit" (kirjoittanut ennemmin myös "Kiltteydestä kipeät").
Tunnen kärsineeni samasta asiasta, mutta luin tuosta kirjasta, että riittää kun sanon itselleni, että olen arvokas, minulla on oikeus puolustaa itseäni, ja minulla on oikeus sanoa vaikka pahasti jos sillä voin puolustaa minulle kuuluvia oikeuksia. Minulla on oikeus ja jopa velvollisuus pitää huolta itsestäni (eikä niin että kaikki muut voivat milloin tahansa päästä edelle).
Siis, omanarvontunnon voi saada, vaikka äiti ei olisi aikanaan siitä huolehtinut. Ja isä.Tytär on pian viiskymppinen viiden mukulan äityli ja niin kiinni omassa äitylissään,ettei tee mitään päätöksiäkään edes uusiomiehensä kanssa,ennenkuin on kysynyt luvan äityliltään.SAIRASTA.....SANON MINÄ.....
- huolestunut
Koko homma kuitenkin nyt meni ihan huonompaan suuntaan.. ainakin minun kohdaltani. Tässä vähän aikaa sitten näin äitiäni ja hän oli oikeasti tosi huonossa kunnossa. Asiastahan sitte hänelle mainitsin..kiitokseksi sain vain äksyilyä ja muistutuksen siitä, että minä olen tähän kaikkeen syypää ja, että minun pitäisi mennä hoitoon selvittämään omat ongelmani eikä puuttua hänen ongelmiin. Päädyttiin sitten siihen tulokseen, että minä pesen tästä asiasta käteni... Kaikkein parasta on varmasti juurikin nyt päästä tästä syyllisyyden tunteesta ja elää omaa elämääni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756