Niklas Herlin löi vetoa Paavo Väyrysen

Paavo Väyrynen saa tukea yllättävältä taholta. Itse Niklas Herlin, Uusi Suomi-lehden omistaja on lyönyt vetoa sen puolesta, että Paavo Väyrynen pääsee II-kierrokselle.

Go Paavo GO! hän kannustaa:



http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94874-lötkö-timanttisormus-ja-korvakoru

Lötkö, timanttisormus ja korvakoru
21.1.2012 01:25 Niklas Herlin

Olin jo päättänyt – ikinä ei pidä päättää – että näissä vaaleissa en vetoja löisi.
Pahin tappioni oli ammoin se, etten saanut viikkoon ajaa viiksiäni, mutta parta oli ajettava joka aamu. Tämän lisäksi vedon voittaja sai kuusi puolen litran pulloa koskenkorvaa. Sen viiksi ja viina –vedon voitti silloinen duunikaverini, nykyinen Uuden Suomen päätoimittaja ”Mukava-Markku” Huusko. Ja Martti Ahtisaaresta tuli presidentti.

Kuitenkin löin muutama tunti sitten vedon. Olen aina halunnut kunnollisen kultaisen korvarenkaan! Vedon toisena osapuolena oli ystäväni, joka on aina halunnut kunnollisen timanttisormuksen koristamaan kättään. Vaikka käsi on mielestäni muutenkin kaunis. Tiettävästi hän jo nyt seikkailee maailman kalliimpien korukauppojen sivuilla odottaen Pekka Haaviston matkaa Suomen presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Minä jo suunnittelin pelkän korvakorun saadakseni lyhyttä pestiä Paavo Väyrysen kampanjaorganisaatioon. Lisäksi korun saadakseni päätin, että Väyrynen saa sunnuntaina paitsi minun, myös vajaavaltaisen tyttäreni äänet. No ei nyt sentään, mutta mene Pave, toinen kierros, minä tarvitsen uuden korvakorun! Ja jos Haavisto selviää toiselle kierrokselle, joudun ostamaan sairaan kalliin sormuksen. Kestä Paavo!

Timo Soini toisella kierroksella laukaisisi vedon. Ei korvakorua, ei sormusta. Olimme vedonlyöntikumppanini kanssa täysin yhtä mieltä siitä, että jytkyä seuraa lötkö. Siis täysi lötko. Soini saa ensimmäisellä kierroksella pienpuolueelle kuuluvan äänimäärän, osastoa viisi prosenttia (nyt kaikki maailman korukauppiaatkin on valjastettu Soinia vastaan!). Siis timanttisormus tai kultainen korvakoru. Ja Soini jää lötköineen kauas kärkikolmikosta.
581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nicklas on sympaattinen tyyppi ja näyttää ymmärtävän myös sen mitä vapaamuurarit suunnittelevat.

Äänestä
  • porvariyhteistyön kannattaja. Väyrysen presidenttiys edistäisi paremmin ruotsalaistyyppista porvaririntamaa kuin sinipuna-Niinistön.

    Niinistön piiloviha Keskustaa kohtaan suuri. Niinistö edistäisi presidenttinä sinipunavallan jatkumista.

    Suomen kunnat ja maakunnat olisivat lopullisesti historiaa kun SDP ja Kokoomus saisivat niitä 12 vuotta yhdessä hävittää.

    Äänestä

on Niklas Herlin. Äitinsä, alkoholismiin kuolleen isänsä vaimo oli Kekkosesta neukkujen avulla presidentin tehneen Kustaa Vilkunan tytär.

Äänestä
  • Koskelan sukua.
    Jos et usko niin lue kirja:
    Eemeli Väyrysen vuosisata.

    (Sen voi lukea netissä)

    Äänestä

Niin löin minäkin vetoa ETTEI väykky pääse tokalle kierrokselle ja MINÄ voitan sen vedon :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolesta kirjoitti:

Paavo Väyrynen saa tukea yllättävältä taholta. Itse Niklas Herlin, Uusi Suomi-lehden omistaja on lyönyt vetoa sen puolesta, että Paavo Väyrynen pääsee II-kierrokselle.

Go Paavo GO! hän kannustaa:



http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94874-lötkö-timanttisormus-ja-korvakoru

Lötkö, timanttisormus ja korvakoru
21.1.2012 01:25 Niklas Herlin

Olin jo päättänyt – ikinä ei pidä päättää – että näissä vaaleissa en vetoja löisi.
Pahin tappioni oli ammoin se, etten saanut viikkoon ajaa viiksiäni, mutta parta oli ajettava joka aamu. Tämän lisäksi vedon voittaja sai kuusi puolen litran pulloa koskenkorvaa. Sen viiksi ja viina –vedon voitti silloinen duunikaverini, nykyinen Uuden Suomen päätoimittaja ”Mukava-Markku” Huusko. Ja Martti Ahtisaaresta tuli presidentti.

Kuitenkin löin muutama tunti sitten vedon. Olen aina halunnut kunnollisen kultaisen korvarenkaan! Vedon toisena osapuolena oli ystäväni, joka on aina halunnut kunnollisen timanttisormuksen koristamaan kättään. Vaikka käsi on mielestäni muutenkin kaunis. Tiettävästi hän jo nyt seikkailee maailman kalliimpien korukauppojen sivuilla odottaen Pekka Haaviston matkaa Suomen presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Minä jo suunnittelin pelkän korvakorun saadakseni lyhyttä pestiä Paavo Väyrysen kampanjaorganisaatioon. Lisäksi korun saadakseni päätin, että Väyrynen saa sunnuntaina paitsi minun, myös vajaavaltaisen tyttäreni äänet. No ei nyt sentään, mutta mene Pave, toinen kierros, minä tarvitsen uuden korvakorun! Ja jos Haavisto selviää toiselle kierrokselle, joudun ostamaan sairaan kalliin sormuksen. Kestä Paavo!

Timo Soini toisella kierroksella laukaisisi vedon. Ei korvakorua, ei sormusta. Olimme vedonlyöntikumppanini kanssa täysin yhtä mieltä siitä, että jytkyä seuraa lötkö. Siis täysi lötko. Soini saa ensimmäisellä kierroksella pienpuolueelle kuuluvan äänimäärän, osastoa viisi prosenttia (nyt kaikki maailman korukauppiaatkin on valjastettu Soinia vastaan!). Siis timanttisormus tai kultainen korvakoru. Ja Soini jää lötköineen kauas kärkikolmikosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu