Pidättekö paksuista lumikinoksista johon uppoaa kuin oliko se täi tervaan, minä en pidä jo siellä kahlaaminen vie voimat tyystin, niin ettei jaksa sitä kahviakaan juoda jos tarjottaisiin.
Lumen paljous hauskuus vai kiusa ?
Papitar.
798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sattuipa sopivasti aloituksesi! Juuri ajattelin tullessani työhuoneeseen kaupungilla liikkumiseni jälkeen, ettei täällä kohta pärjää kuin eskimot :D
Eilen kyllä ihailin lumitöiden jälkeen, etupihan kauniin selkeitä käytäviä, varastoon ja sisääntuloon, mutta tänään sai kyllä lumilinko hoitaa homman.
Onhan tuo käveleminen hiekoittamattomilla kaduilla hankalaa,
kyllä kotiintulo on mukavaa sentään, voi astella reilummin varomatta.
Kohta se kevät saa hanget sulamaan, tassutellaan me ajan kanssa liukuesteinemme.
Jos ihan mahdoton keli olisi, on Lidl'llä ruokaostosten kotiinkuljetuskin, jos kovin voimille ottaa.
Vaikeaahan se lumikinoksissa kahlaaminen on, tuntuu siltä niinkuin olisi aina ollut.
Muistan tapauksen kun ensimmäinen tyttäreni meni alakouluun. Koko päivän tulla tuiversi lunta ja pyrytti sen tielle josta lapseni kouluun kulki.
Matkaa oli runsas kolme kilometriä.
Päätimme naapurin rouvan kanssa lähteä auttamaan lapsiamme kotimatkalla j a mennä kahlasimme vaikean taipaleen kinoksissa.
Molemmat tytöt olivat jo päässeet pitkän matkan kotiinpäin kun apumme saavuttivat.
Eihän meistä mitään apua ollut, tytöt mennä touhusivat kinoksissa niinkuin ei niitä olisi ollutkaan ja heillä oli hauskaa.
Kotiin ehtivät aika paljon ennen meitä jotka väsyneenä aikoinamme sitten pois kinoksista selvisimme.
Tuosta tuli vain mieleeni että kyllä varmaan meilläkin on lapsena hauskaa ollut kun kinoksia alkoi kasaantua, nykyisin ne vain hirvittävät.
Kaksi edellistä talvea olivat hyvin runsaslumisia, viimetalvikin erittäin...muistan kun katolta tippunut lumi nousi ikkunan alareunan tasolle.
Tosin isolta parvekkeelta alas heitetty lumi oli tuossa mukana. Oli myös kovia pakkasia. Ne iski vesijohtoputkiin. Kaupungilla riitti niissä korjaustöitä.
Tästä talvesta tulee lyhyempi. Helmikuun lopulla vesilinnut tulevat jo eteläiselle Itämerelle katsastamaan sulavesitilannetta.
Suomikin kuuluu maantieteellisesti arktista lähellä oleviin valtioihin. Tänne sopeutuneet luontokappaleet ovat helpottuneet lumipeittestä.
On lajeja, jotka vaihtavat turkkiaan lumiolosuhteisiin paremmin sopeutuvammiksi. Kanalinnut yöpyvät hangen suojassa. Metsäjäniksellä on parempaa suojaa valkoisen suojavärinsä ansiosta.
Karhutkin saavat lumipeitteen pesilleen. Niillä onnettomilla oli kuulemma suuria vaikeuksia lumettomassa Suomessa!
Vaikka en talvesta suuresti tykkääkään, niin maassamme on 4 vuodenaikaa, ja kyllä luontoäidin se pitäisi muistaa! Vähän on mieleen tullut, että on ollut muorilla muistikatkos viime vuosina.
Nyt on ymmärtänyt suosia luontoamme! Iloitaan me vaan, lämmityskulut pienenevät kun mökin kivijalan vieressä on 40 cm lunta!
Myös heikolla jäätilanteella olisi merkitystä hyljekannoillemme. Tarvitsevat nekin penikoimisen onnistumiseksi vahvat jäät ja paljon lunta.