Olin torstaina tähystyksessä(alapäästä),kun on ollut maha kauhean kipeä.
Ne ottivat koepaloja.
Tähystyksen jälkeen maha on ollut kipeä vieläkin.
kuuluuko siihen tähystyksen jälkeen olla kipuja,ja pitääkö olla huolissaan niistä koepalojen otosta?
Lääkäri tosin sanoi että ei näkynyt mitään huolestuttavaa,mutta kuitenkin sitä miettii löytyykö niistä koepaloista jotakin.
Tähystyksen jälkikipua.
2
66
Vastaukset
- koepalat, otto OK
Mullekin lääkäri sanoi, että kyllä ne pahimmat vaihtoehdot (esim. kasvaimet) olisi näkynyt siinä tähyn teon aikana. Toisaalta koepalojen kautta tulee sitten tietoa vaikkapa erilaisista koliiteista ym.ym.
Ja koepaloja otetaan aina normi tähyn aikana.
Kivuista, itselläni tuli äkillinen tosi kova kipu alavatsaan muutama tunti tähyn jälkeen. Olin jo kotosalla, kun kipu alkoi, vahvoilla särkylääkkeillä (Panacod) ja parin tunnin lepäilyllä meni ohi. Minä oletin, että kipu olisi johtunut siitä, kun sioleni mutkia jouduttiin tähyn aikana kovin "oikomaan", oletin että se suoli siellä hakeutui takaisi omille mutkilleen.
Mutta mulla meni siis kipu ohi parissa tunnissa. Jos olisi pidempään kestänyt, olisin kyllä soittanut tekopaikkaan ja kysellyt ohjeita jatkosta. - koettu on
Ei kannata heti säikähtää. Itse olen suolistosairauteni takia joutunut käymään useita kertoja kolonoskopiassa ja kuullut paljon muiden kokemuksia, eikä kivut tähyn jälkeen ole harvinaisia. Itsellä on mennyt suht helposti mutta aina vähän arkuutta johtuen juuri "oikomisesta". Mulle on aina sanottu että tähyn jälkeen panadolia jos tarvii särkylääkettä koska se on kaikista ystävällisin jo valmiiksi ärtyneelle vatsalle. Mutta jos kivut todella kovia on ja jatkuvat vielä niin ota ihmeessä ainakin heti yhteys lääkäriin/hoitajaan tähyn tehneessä paikassa. Ja koepalat otetaan aina tähyssä, varmistuksen varmistus. Toivottavasti kaikki menee sulla hyvin ja mitään vakavampaa ei löydy! Hyvää jatkoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899