Mielialalääkkeet avuksi migreeniin?

Julkaisin tämän viestin alunperin tuolla migreeni-palstalla, mutta ajattelin laittaa sen nyt tännekin, koska migreenistä kärsiviä ihmisiä löytyy varmasti jännittäjienkin parista. Oma tilanteeni ja oireeni on valovuosien päässä monista tapauksista joista täällä voi lukea, mutta en voi silti olla miettimättä, voisiko jännitys (alitajuinen tai tietoinen) olla alkusyynä vuosikausien päänsärkyongelmalleni.

Olen 21-vuotias nainen ja kärsinyt aurattomasta migreenistä noin 7 vuotta. Kaikenlaisia tutkimuksia on tehty ja lääkkeitä kokeiltu vuosien varrella, mutta mikään ei auta. Edes vahvoista kohtauslääkkeistä (esim. imigran) en saa edes sivuvaikutuksia.

Migreenini ei ole tavallista, kohtauksittain esiintyvää, vaan sellaista todella inhottavaa, väsyttävää ja pitkäaikaista päänsärkyä. Särky on aina toispuoleista ja säteilee ikäänkuin toisen silmän takaa. Kaikki valo häikäisee. Migreeni puhkeaa hyvin helposti, esimerkiksi autojen valoista kun ajan aamulla hämärässä kouluun. Myös parfyymit laukaisevat säryn herkästi. Valoherkkyys on kuitenkin suurin ongelma, jonka vuoksi migreeniä esiintyy jopa neljänä päivänä viikossa. En menetä kuitenkaan toimintakykyäni migreenin vuoksi, -useimmiten käyn normaalisti koulussa/töissä ja vapaa-ajallakin yritän olla ettei se pilaisi kaikkea. Migreeni kuitenkin vaikuttaa elämänlaatuuni todella negatiivisesti, sillä yleensä joudun esittämään paljon reippaampaa ja hyvävointisempaa kuin todella olen..

Olen myös huomannut että aina kun on jokin kiva juttu tiedossa, kaverit vaikka pyytää illalla kaupungille, migreeni ilmaantuu lähes pomminvarmasti. Pelkään jo etukäteen migreenioireiden ilmaantumista, joten sitten nehän sitten myös ilmaantuvat, kun stressaan ja jännitän. Kierre on valmis, eikä neuvo "No älä jännitä!" auta yhtään. Jännitän myös jonkin verran sosiaalisissa tilanteissa, ja tämäkin edesauttaa päänsäryn kehittymistä. Kärsin teini-iässä melko vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, josta tosin olen tähän päivään mennessä selvinnyt siinä määrin, että kukaan minut tunteva tuskin asiaa edes uskoisi. Epäilen kuitenkin, että asia on jättänyt jäljet itsetuntooni ja luonteeseeni.

Jos joku on jaksanut lukea sepustukseni tähän asti, kiitän ja menen asiaan; Voisiko mielialalääkkeet tai beetasalpaajat tms auttaa minua? Jos niiden avulla selviäisin arkielämästä ja varsinkin niistä vapaa-ajan "kivoista" hetkistä jännittämättä, luulen että migreeninikin helpottaisi. Vai olisiko mielialalääkkeiden syöminen rankkaa liioittelua ja riippuvuuteen johtavaa?
6127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on auttanut Poprar migreeniinkin, en käytä säänöllisesti.
Ei kylläkään disgnosoitu, mutta oireet samanlaisisia ja lisäksi särkee silmiä enkä kestä voimakkaita ääniä. Helpottaa yleensä 1-2 tunnissa, muuten kestäisi 1-2 päivää.

Äänestä

mulla citalopram ruokkii migreeniä, metoprolol estolääkkeenä, lisäksi sumatriptan ja norflex tarvittaessa. Eli SSRI-lääkkeet eivät estä migreeniä, enneminkin luovat sitä.

Äänestä

Koska migreenilääkkeet eivät auta, niin tuskinpa muutkaan pillerit.

Olin itse muutama vuosi sitten samassa tilanteessa ja sain avun purentaongelmiin erikoistuneelta hammaslääkäriltä. Migreeni katosi täysin, kun purenta saatiin korjattua. Ja huom.! Terveyskeskushammaslääkärit eivät ymmärtäneet purennasta mitään ja onnistuivat vain pahentamaan asiaa. Katso siis tarkkaan, kenen vastaanotolle menet.

Äänestä

Itse olen kärsinyt hyvin samanlaisista oireista. Citalopram on minulla helpottanut, vaikka en sitä varsinaisesti migreeniin käytäkään. Kohtaukset vähentyneet huomattavasti, enää ehkä pari kertaa kuussa särkee.

Äänestä

Hei!

Miten selvisit siitä teini-iän pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta? Ku niin monella kaiken lukeman perusteella se on jatkunut sinne keski-iälle asti.. Käytitkö lääkkeitä , ryhmäterapiaa tms? Olis kiva tietää...

Äänestä

Hei. Kärsin itse migreenistä nuorempana.Silloin tauti ei ollut niin yleisesti tunnistettu -70. Kun tulin aikuiseksi menin silmälääkärille joka tutki silmäni ja totesi että silmissäni on taittovirhe. Lievä sellainen mutta koska olin valittanut päänsärkyä hän sanoi että ota lasit jos ajattelet että niistä olisi jotakin apua.
Onneksi otin ja sain uuden elämän. Jo pienikin lukeminen tai päätteellä istuminen aiheuttivat oireita ja pahin kohtaus oli sitten viikonloppuisin.
Monta vuotta parantumiseni jäjkeen kuljin särkylääkkeet mukana koska pelkäsin kohtausta. Kylmä hiki, kädet puutui, näkö hämärtyi, epätodellinen olo.
Olen kuullut että myös muut ovat saaneet avun laseista.
Toivon että kokemuksestani olisi edes jollekkin hyötyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiputyttöö kirjoitti:

Julkaisin tämän viestin alunperin tuolla migreeni-palstalla, mutta ajattelin laittaa sen nyt tännekin, koska migreenistä kärsiviä ihmisiä löytyy varmasti jännittäjienkin parista. Oma tilanteeni ja oireeni on valovuosien päässä monista tapauksista joista täällä voi lukea, mutta en voi silti olla miettimättä, voisiko jännitys (alitajuinen tai tietoinen) olla alkusyynä vuosikausien päänsärkyongelmalleni.

Olen 21-vuotias nainen ja kärsinyt aurattomasta migreenistä noin 7 vuotta. Kaikenlaisia tutkimuksia on tehty ja lääkkeitä kokeiltu vuosien varrella, mutta mikään ei auta. Edes vahvoista kohtauslääkkeistä (esim. imigran) en saa edes sivuvaikutuksia.

Migreenini ei ole tavallista, kohtauksittain esiintyvää, vaan sellaista todella inhottavaa, väsyttävää ja pitkäaikaista päänsärkyä. Särky on aina toispuoleista ja säteilee ikäänkuin toisen silmän takaa. Kaikki valo häikäisee. Migreeni puhkeaa hyvin helposti, esimerkiksi autojen valoista kun ajan aamulla hämärässä kouluun. Myös parfyymit laukaisevat säryn herkästi. Valoherkkyys on kuitenkin suurin ongelma, jonka vuoksi migreeniä esiintyy jopa neljänä päivänä viikossa. En menetä kuitenkaan toimintakykyäni migreenin vuoksi, -useimmiten käyn normaalisti koulussa/töissä ja vapaa-ajallakin yritän olla ettei se pilaisi kaikkea. Migreeni kuitenkin vaikuttaa elämänlaatuuni todella negatiivisesti, sillä yleensä joudun esittämään paljon reippaampaa ja hyvävointisempaa kuin todella olen..

Olen myös huomannut että aina kun on jokin kiva juttu tiedossa, kaverit vaikka pyytää illalla kaupungille, migreeni ilmaantuu lähes pomminvarmasti. Pelkään jo etukäteen migreenioireiden ilmaantumista, joten sitten nehän sitten myös ilmaantuvat, kun stressaan ja jännitän. Kierre on valmis, eikä neuvo "No älä jännitä!" auta yhtään. Jännitän myös jonkin verran sosiaalisissa tilanteissa, ja tämäkin edesauttaa päänsäryn kehittymistä. Kärsin teini-iässä melko vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, josta tosin olen tähän päivään mennessä selvinnyt siinä määrin, että kukaan minut tunteva tuskin asiaa edes uskoisi. Epäilen kuitenkin, että asia on jättänyt jäljet itsetuntooni ja luonteeseeni.

Jos joku on jaksanut lukea sepustukseni tähän asti, kiitän ja menen asiaan; Voisiko mielialalääkkeet tai beetasalpaajat tms auttaa minua? Jos niiden avulla selviäisin arkielämästä ja varsinkin niistä vapaa-ajan "kivoista" hetkistä jännittämättä, luulen että migreeninikin helpottaisi. Vai olisiko mielialalääkkeiden syöminen rankkaa liioittelua ja riippuvuuteen johtavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu