Pääsen terapiaan - seurauksena huono

omatunto?

Onko täällä muita jotka ovat pitkän sairaushistorian jälkeen hakeutuneet vihdoin hoitoon ja saaneetkin sitä yllättävän helposti? Itselläni tapahtui niin, että sain lähetteen psykoterapiaan parin psykologikäynnin jälkeen ja tietysti tästä on tyytyväinen. Toisaalta, huomaan nyt potevani samaan aikaan huonoa omaatuntoa siitä, että olen mennyt ehkä "liioittelemaan" asioideni vakavuudesta ja sitten paljastuukin siellä terapeutilla, että eihän minua mikään vaivaa, miksi olen sinne edes päätynyt.

Tuntemukset johtuvat siitäkin, että ottaessani yhteyttä terveydenhoitoon jonot psykologille olivat pitkät, useita kuukausia. Itselläni oli aikaa varatessani todella huono aika vuodesta meneillään, mutta nyt olen taas hieman paremmassa kunnossa. Olen esimerkiksi kykenevä opiskelemaan, mitä en ollut silloin syksymmällä lainkaan. Huonoa omaatuntoa lisää sekin, että kukaan läheisistäni ei huomaa minun olevan mitenkään kyvytön yksilö, mitä nyt kömpelö sosiaalisesti. Olen vain hoitanut aina jostain kummasta aivan pakolliset velvollisuudet kunnialla, vaikka olisin hautonut samaan aikaan itsemurhaa, käyttäytynyt itsetuhoisesti tms. Miehenikin on aina välillä sanonut, että olen vain hemmetin laiska, enkä mikään masentunut, jos en jaksa nousta sängystä. Sitten väkisin pystyn repimään itseni ylös kuitenkin, jos joku pakottaa. Vakavasti masentuneen ei kai pitäisi pystyä sitäkään...

5

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ansaitsit avun

      Selvästi tarvitsit avun, muista sen, äläkä unohda sitä. Jos sängystä et jaksanut nousta muuten kuin pakon edessä, niin olit selvästi masentunut. Ihmisten on vaan joskus vaikeaa nähdä läheisten hautomat ongelmat. Itsekkin joskus hämmästyn kuinka väärin läheiseni arvioivat asioita, joista en puhu ja vieläpä väittävät, että olen niin läpinäkyvä.

    • ghjjkkjlkölkäkölä

      Tuosta pohdinnasta voit psykoterapian aloittaa. Siinä vaiheessa, kun molemmat olette aivan varmoja, että selviät ilman psykoterapiaa, voit lopettaa. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Voinnin vaihtelut ovat luonnollisia ja psykoterapiassa saa käydä myös hyvän jakson aikan. Silloin asioita jaksaakin paremmin käydä läpi ja hakea pysyvästi tasaisempaa oloa.

    • Terapiatapaus

      Miehesi on asiaton, kun pitää laiskana, ilmankos koet syyllisyyttä.

      Myös unipolaari eli yksisuuntainen tavallinen masennus voi olla aaltoilevaa, että on parempia viikkoja ja parempia päiviä ja sitten taas huonompia.

      Kun peität ongelmiasi, niin muut eivät ymmärrä, mutta ne ongelmat eivät peittelyllä katoa.

      Sinne vaan rohkeasti ja muista ettei se terapiakaan ole aina herkkua vaan ikävää ja raskasta.

    • Olet tehnyt oikein

      Ole kiitollinen, että pääsit ajoissa hoitoon. Ei kannata jätää siihen viimetippaa, kunnes kamelinselkä katkeaa. Kivessä on kipeä kuon toisessa: helppo on läheisen sanoa, että eihän sinua mikään vaivaa. Joka ei ole ollut koskaan masentunut, ei osaa mitenkään samaistua ja ymmärtää tilannetta. Kerro tuolle terapeutille, että sinua vaivaa huono omatunto, että olet mielestäsi muka liioitellut. Jos hautoo jopa itsaria, niin ei ole turhaan terapiasaa. Hyvä että olet viisas ja tajuat hakea jopa sinnikkäästi apua. Monesti nykyään sitä ei muuen kyllä ajoissa saa!

    • ap.

      Iso kiitos rohkaisuviesteistä, tuli parempi mieli ja varmempi siitä, että tein oikean ratkaisun :) Voimia muillekin saman kanssa kamppaileville!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe