>>Hämmästyttävää, miten ihmiset jaksaakin pohtia "maailmanlopun" päivämäärää>>
Toisessa ketjussa jehovan todistajamielinen sanoi edellisen. Vt seura on jaksanut pohtia maailmanlopun päivämääriä useat kerrat ja antanut niistä monet kerrat jopa vuosilukuja. Niitä on hehkutettu monet monet kerrat konventeissa ja moni on myynyt omaisuutensa ja lahjoittanut rahat seuralle juuri noiden tarkkojen ennustusten takia joita JUmalan sanana seura on todistajille puhunut.
Seura siis on jaksanut puhua ja pohtia maailmanloppua koko historiansa joten se on keskeinen osa vt-seuran opetuksia ja historiaa. Nyt kun joku kriittisesti seuraan suhtautuva sitten ottaa puheeksi nämä maailmanlopun puheet niin todistajamielinen ihmettelee sitä että miksi joku ja jotkut ottavat asian puheeksi.
Tämä kertoo paljon siitä tavasta miten todistajat on "koulutettu" sivuuttamaan asioita jotka ovat hankalia. Koska todistaja tietää ettei yksikään seuran Jumalan nimessä esittämä maailmanlopun vuosi ole täyttänyt odotuksia vaan ovat menneet pieleen, pitää nyt kriitikkoja ihmetellä että miksi ottavat asian puheeksi.
Oikeampi ja olennaisempi kysymys olisi että miksi vt-seuran ennustuksista yksikään ei ole pitänyt paikkaansa ja maailmanloppua ei ole tullut.
Kysyä siis pitäisi, mitä tämä kertoo vt-seurasta
>>Hämmästyttävää, miten ihmiset jaksaakin pohtia "maailmanlopun"
12
69
Vastaukset
- Pii on 3.0
...Maailmanloppu on ollut aina hittituote ; , ei tarvitse olla kuin joku pyrstötähti taivaalla, niin lehdet ovat täynnä tuomiopäiväprofeettoja ,
se maailmanloppuhumalan saa melkein joka päivä, kun menee Tv; n kanavalle Jim.
Siellä sitä piisaa. Ameriikkalainen elämä kaipaa tuollaista joukkotuhohektiä, joka perustuu useimmin sille, että kukin pastoriksi pyrkivä projisoi näyttämisen halunsa mielikuvitustuhontaan, jossa kirveenä toimivat " Yl'luonnolliset "henkiolennot.
Muutama historian henkilö on aina saanut toteuttaa käytännössä ilkeämielisyyttään, tulee mieleen erilaiset Kaanit , -Tsingis- ja Kublai- ja niinpoispäin,
Napoleon , ja viimemmäksi Adolf - setä ovat suorittaneet joukkokiusaamistaan parhaansa mukaan, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomia kuvitteelliseen Harmaan verrattuna. - . . .
Maailmanloppujen ennustaminen on todellakin kiinnostanut ihmistä jo tuhansia vuosia, sillä tulee kuuluisaksi ja saa seuraajia.
Kertonee siitä, miten vaikeaksi ihmiset kokevat elämänsä. - valomerkki meni jo
Minuakin Myös Hämmästyttää,
miten ihmiset jak-saa-kin pohtia "maailmanlopun" päivämäärää.
Ja pohtia niitä jotka pohtii maailmanlopun päivämäärää.
Vt-seura lopetti jo sen ennustelunkin,
mutta ns."kriitikot" varmaan vielät _satavuotta _jankuttaa niitä vuosilukuja,
makaa netissä ja määääääääreeeeehhhtttiiiiii miten silloin joooooskus
on niiiiin sanooooooottuuuu. lol-lol-lol :D
Valo kirkastuu Vt-seurassa mutta luoppareilla kuuppa pimenee,
pikkasen vilkkuu se ennusteluvalo "älykopassa" LOL :D- 67876886
"Vt-seura lopetti jo sen ennustelunkin,
mutta ns."kriitikot" varmaan vielät _satavuotta _jankuttaa niitä vuosilukuja,
makaa netissä ja määääääääreeeeehhhtttiiiiii miten silloin joooooskus
on niiiiin sanooooooottuuuu. lol-lol-lol :D"
Jos puhutaan Jumalan nimessä lopun vuosista naiiville todistajajäsenistölle niin sehän uppoaa heihin. Tätä seura on käyttänyt hyväkseen monet kerrat. Seuran oppejahan ei saa kyseenalaistaa. Lopun vuodet on myös raamatun yli menemistä koska raamattu sanoo ettei aikaa tietä kukaan.
Mitä sellaista seuran pitäisi sinusta opettaa väärin että uskoisit ettei sitä ohjaaa JUmala? Vt seuralla on piiiiiitkä historia oppimuutoksissa ja hullunkurisissa opeissa ja valehtelussa. Normaali ihmisen hälytyskellot soi seuran oppeja ja historiaa sekä valheita tutkiessa.
Toisaalta kai se on niin että todistajiksi valikoituu hyvin auktoriteettihakuiset ja naiivit ihmiset joita seuran on helppo ohjailla - Ennustelu loppu
Sehän on vaan hyvä asia,että Vt-seura on lopettanut vuosilukujen ennustelun.Ei tarvitse enää odottaa kauhuna joitakin päivämääriä,vaan saa ihan rauhassa elää omaa elämäänsä tarvitsematta pelätä Harmagedonin tuloa.
- utiittitiy
>>>>Vt-seura lopetti jo sen ennustelunkin,
mutta ns."kriitikot" varmaan vielät _satavuotta _jankuttaa niitä vuosilukuja,
makaa netissä ja määääääääreeeeehhhtttiiiiii miten silloin joooooskus
on niiiiin sanooooooottuuuu. lol-lol-lol :D
jos vartiotorniseura väittää olevansa jumalan ainoa oikea viestintäkanava niin se ei ole lainkaan merkityksetöntä että mitä seura on historiansa aikana sanonut. ymmärrät kai että jos itse jumala viestii seuran kautta ja seura edustaa totuutta niin on varsin kiinnostavaa ja tärkeää tutkia ja miettiä seuran sanomisia ja niiden merkitystä ja todenperäisyyttä kautta historian.
kysyä voi myös että jos itse jumala johtaa seuraa, ainoaa tosiuskontoa, niin miksi jehova jumala antoi seuran johdon ennustella väärin monet kerrat maailmanlopusta vastoin raamatun opetuksia ja heikentää samalla seuran uskottavuutta tosiuskontona
- rohkeesti hoitoon :)
Kysyä siis pitäisi, mitä tämä kertoo vt-seurasta*
jep-jep,
ja mitä tämäkin kertoo aloituksen kirjoittajasta:
hän pelkää maailmanloppua ja tahtoo hen.koht. "romuttaa" ne ennustukset.
Aikamoinen urakka hänellä, nettihän on niitä pullollaan :)
Terapia saattas lievittää angstia ?- Raitis Suosittelee
Minuukin aina ennen rapulassa ahisti maailmanloppuajatukset.
Etenkin su-aamuisin ;)
Kun lopetin juomisen, loppui ahistuksetkin. - 789798789798
"ja mitä tämäkin kertoo aloituksen kirjoittajasta:
hän pelkää maailmanloppua ja tahtoo hen.koht. "romuttaa" ne ennustukset."
Aloittaja ei usko uskontojen Jumaluuksiin eikä muihinkaan joten en pelkää uskonnollista maailmanloppua. Miksi Jumala loisi elämän tänne tuhotakseen ne sitten?
Maailmanlopun ennustuksia on heitelleet muutkin kultit kuin vt-seura. Tällä palstalla kuitenkin keskitytään jehovan todistajien uskontoon joten kysymykset koskee sitä.
Se ei ole aloittajan vikaa että vt-seura on ennustellut päin honkia kerta toisensa jälkeen Jumalan nimessä ja JUmalan viestintäkanavana, jollaisia termejä se itsestään käyttää.
Aloittajaa ei siis voi syyttää niiden ihmisten kärsimyksistä jotka esimerkiksi vuoden 1975 ennustuksen takia möivät aivopestyinä omaisuutensa ja uskoivat tekevänsä hyvän työn antaessaan rahat seuralle. Sensijaan vt-seuraa voi tuosta syyttää ja myös siitä että pieleen menneen ennustuksen jälkeen se laittoi syyn rivijäsenilleen. - loppd
Raitis Suosittelee kirjoitti:
Minuukin aina ennen rapulassa ahisti maailmanloppuajatukset.
Etenkin su-aamuisin ;)
Kun lopetin juomisen, loppui ahistuksetkin."Minuukin aina ennen rapulassa ahisti maailmanloppuajatukset.
Etenkin su-aamuisin ;)
Kun lopetin juomisen, loppui ahistuksetkin."
Hyvä juttu. minunkin yksi tuttu ateisti lopetti vuosia sitten juomisen ja tupakoinnin ja alkoi voimaan paremmin, eikä ole katunut. Hän ei kuitenkaan koskaan ole ahdistunut maailmanlopunajatuksista koska ei usko uskontoihin.
- Wincapita
Kyllä on tyhmä se ihminen joka lukee Raamatustaan Jeesuksen sanat:
"Sitä päivää ei tiedä kukaan" ja menee SILTI KUITENKIN sitten uskomaan ihmisten maailmanlopun ennustuksia.LOL ;D Idiootit!
Joo, tyh-miä jymäytetään.
Uskiksia.
Ja ateisteja.
Rahanahneita.
Kannattas lukea Raamattua paljon enemmän ;)- höynäytettäviä riitt
Tyhmä on ihminen joka uskoo enmmän ihmisiä kuin Jeesuksen sanoja.
Semmosiahan kusetetaan ihn misssä jutuissa vaan.
Lottoon rahansa laittavat ja uskovat kaikki mainoksetkin ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929