-

Jäbä.45
19.1.2012 21:07
0
On ollut hykerryttävän hupaisaa seurata miten halosvastaiset palstaänkyrät ovat nyt hyökänneet 6 vuotta kehumansa Niinistön kimppuun lukemattomin avauksin "lapsivaimosta", miljoonaomaisuudesta, natottamisesta, kannatuksen romahtamisesta jne. Eikö se Niinistö enää olekaan hyvä? Hoh hoh hoo!

Toinen mikä aiheuttaa suurta pelkoa Väyrysen ja Soinin kannattajissa on vihreiden Pekka Haavisto. Kerrankin saa palstalla huutaa HOMOA ja puhua tuhkaluukuista ihan vapaasti...vaikka tuskin makuuhuonekäyttäytyminen kenenkään viranhoitoon vaikuttaa. Peräkammarin poikien valintaperusteena lienee ettei presidentti juurikaan enää sekstailisi, joten Väyrynen on siinä suhteessa toki oivallinen valinta. Soininkaan kehut seksielämästään eivät ole kovin uskottavia.

Kun moni minulle Lipposesta on kuittaillut, totean ettei Paavo kuulu suosikkeihini siksi, että oikean siiven demarina hän on aivan liian lähellä Niinistöä. Miehethän ovat melkein kuin 2 marjaa ja Niinistön kannatus syö myös potentiaalisia Lipposen äänestäjiä. Kertaakaan en ole Lipposta kehunut ja kuten aiemmin olen sanonut, en ole edes demari. Presidentivaali on henkilövaali ja siltä pohjalta teen ratkaisuni näidenkin heikkojen ehdokkaiden pohjalta; valitsen vähiten huonon, joka näistä kurjista on kuitenkin selvästi paras.

On erittäin miellyttävää, että Niinistön kannatus näyttää viime hetkillä murenevan ja mikä olisikaan mukavampaa kuin Salen pettyneen epäuskoiset kasvot toisen kierroksen jälkeen jos lumipalloefekti onkin leiponut presidentiksi jonkun muun? Voimme myös jännätä säilyykö Halosen massiivinen ensimmäisen kierroksen tulos 46,31% eli 1 397 030 ääntä Niinistön tulosta kovempana ensi sunnuntaina?

Jatkakaa änkyrät Niinistön haukkumista, kaikki se sataa ihan toiseen laariin.
Olemme jännän äärellä.

http://www.kakkonenonykkonen.fi/siksi/59
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu