Mnaah.
Mä en nyt voinut vastustaa kiusausta ottaa kantaa politiikkaan.
Kai kaikki tietävät, että meillä on ministerinä nyt liikenneministerinä bioanalyytikko, Merja Kyllönen:
"Bioanalyytikko tai myös laboratoriohoitaja työskentelee muun muassa terveyskeskuksen, sairaalan tai muun terveydenhuoltoyksikön laboratoriossa sekä entistä enemmän myös yliopistojen ja erilaisten tutkimuslaitosten laboratorioissa. Bioanalyytikon toimenkuvaan kuuluu näytteenotto, -analysointi ja -tulostus sekä analytiikan laadunarviointi. Potilas tai asiakas on bioanalyytikonkin työn lähtökohta, vaikka häntä ei nähdä yleensä muualla kuin näytteenoton yhteydessä lyhyesti. Koulutusta annetaan ammattikorkeakouluissa. Tutkinto on laajuudeltaan 210 opintopisteen arvoinen ja tutkinnon suorittaminen kestää noin 3,5 vuotta."
Ja Suomen sosiaalidemokraatien puheenjohtaja on:
"Urpilainen on opiskellut vuoden musiikkia Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ennen siirtymistään opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon, missä hän opiskeli kasvatustieteitä ja valmistui maisteriksi vuonna 2002.[9] Samana vuonna Urpilainen levytti albumin, jossa hän laulaa joululauluja.[10]
Ennen eduskuntauraansa Urpilainen työskenteli vuoden opettajana Helsingissä ja vajaan vuoden Kokkolassa.[11] Hän on työskennellyt SDP:n nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä edustaen Suomea Ecosyn hallituksessa. Hän on edustanut Suomea YK:n ja Unescon yleiskokouksissa. Kokkolan kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut vuodesta 2001."
Paavo Lipponen:
"Paavo Tapio Lipponen (s. 23. huhtikuuta 1941 Turtola)[5] on suomalainen poliitikko ja energiateollisuuden konsultti[6]. Lipponen oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puheenjohtaja vuosina 1993–2005 ja toimi Suomen pääministerinä vuosina 1995–2003 johtaen kahta peräkkäistä täyden vaalikauden istunutta hallitusta (Lipponen I ja Lipponen II). Pääministerikautensa jälkeen vuosina 2003–2007 hän toimi eduskunnan puhemiehenä. Lipponen on toiminut kansanedustajana vuosina 1983–1987 ja 1991–2007 sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 1985–1995.[7] Elokuussa 2011 Lipponen ilmoitti ryhtyvänsä pyrkimään Suomen tasavallan presidentiksi Suomen presidentinvaalissa 2012 ja hänet valittiin SDP:n presidenttiehdokkaaksi jäsenäänestyksessä syyskuussa 2011."
Lainaukset Wikileaksista.
Hitto, suunnilleen apukoulunsivistyksen omaavat spedet koittaa heilua maan johdossa.
Kuka ihme haluaa tollaseia ihmisiä maan luotsaajiksi maailman myrskymerillä omaa asiaansa hoitamaan?
=DW=
Bioanalyytikko?
19
195
Vastaukset
- k/k
Joo'oh ei kannata vaipuu epätoivoon ,kun vaan sattuu kohralle niin mäkin voisin hoirella asuntoministerin hommia talkkarin pätevyyrellä.
- Tase pappa
k/k Kohdallesi vaan ei moinen satu.
Olet liiallisella omalla tunnolla varustettu.
Siinä hommassa tarvitaan pirusti röyhkeyttä ja nostetta toisilta samanlaisilta.
Kykyä, taitoa ja tietoa olevista olosuhteista Sinulta löytyisi, takuuvarmasti, monenkin Maisterin ja tohtorin verran.
Asian tuntijat ja asiantuntijat ovat kaksi eri asiaa. - k/k
Tase pappa kirjoitti:
k/k Kohdallesi vaan ei moinen satu.
Olet liiallisella omalla tunnolla varustettu.
Siinä hommassa tarvitaan pirusti röyhkeyttä ja nostetta toisilta samanlaisilta.
Kykyä, taitoa ja tietoa olevista olosuhteista Sinulta löytyisi, takuuvarmasti, monenkin Maisterin ja tohtorin verran.
Asian tuntijat ja asiantuntijat ovat kaksi eri asiaa.Kuvitellaan et oot liikenneministeri niin mikä homma ensin laitettais kuntoon?
- Tase pappa
k/k kirjoitti:
Kuvitellaan et oot liikenneministeri niin mikä homma ensin laitettais kuntoon?
k/k Liikenneministerinä hoidettaisiin syrjäseutujen joukkoliikenne kuntoon, sekä purkaisin rautatteiden liikelaitos-systeemin.
Liikelaitostaminen ja kilpailuttaminen näillä alueilla näivettää lopulta koko julkisen liikenteen. Niin VR kun Bussi ja taksiliikenne kärsii tästä pitkän päälle.
Hemmetin lyhytnäköistä lyhytaikaisten voittojen tavoittelua, pitkän juoksun tappioksi.
Kuluttaja ja henkilökunta maksaa ja kärsii.
Nyt on liikaa päällekkyyksiä, joilla on ns. tulosvastuullinen mandaatti.
Jokainen hoitaa vain omaa kenttäänsä, niveltämättä hommaansa yhteen.
Ennen pitkää tulee nykymeiningillä pää vetävän käteen.
- Lorena*
=DW=
Hyvä kun toit esille ammattinimikkeen bioanalyytikko joka ennen oli laboratorionhoitaja. Ei lab hoitaja ole koskaan mitään laboratoriota hoitanut vaan tehnyt analyysejä henkilöistä otetuista näytteistä joko elollisista tai sitten kuolleista.
Nimike lab.hoitaja on todella harhaanjohtava nimenomaan sairaala yhteisössä.
Uusi nimike bioanalyytikko oli todella kuvaava nimike siitä työstä jota bioanalyytikko tekee joka on hyvin pikkutarkkaa ja tietoa, asiantuntemusta omaavaa. Bioanalyytikon toimenkuva on todella laaja-alainen terveydenhuollossa, vastuullinen mitä suuremmassa määrin.
Sitten onkin toinen asia sopivuus ministerin toimen hoitamiseen joka toki menee aivan eri sektorilla kuin sairaalatyöskentely. Miten untuvikkomaista ministerin toiminta on sitä on vaikea tässä vaiheessa arvioida.
Kun valitaan ministeriksi henkilö ammattijärjestöstä jonka jäesenmäärä on todella suuri, jokin puolue voi odottaa saavansa äänivyötyn ko ammattijärjestön jäseniltä. Kaikki odotukset ovat mahdollisia. - bessie*
Aloitukseen
Mikähän olisi se koulutus ja koulutuksen taso, joka mielestäsi pitäisi ministereillä vähintään olla? Mitä luulet sen takaavan, että esim. puolustusministeri olisi vähintään kenraali, jolla mielellään vielä pari sopivaa korkeakoulututkintoa, jne.?
Maailman myrskymerillä ollaan monen eri asian armoilla ja varassa. Reitin valinnan pystyy tekemään ilman korkeampaakin koulutusta. Voi valita lyhimmän, turvallisimman, nopean ja kalliin jne..
Mitenkähän muuten oli kaatuneen luxusristelijän luotsaajan laita, ei mahtanut ihan pelkkä kouluttamaton kansimies olla? - yohuuhkaja
Noo, sittenhän sinullakin olisi mahdollisuuksia, kunhan tuon luonteen vielä jotenkin saisi siedettäväksi ja jostakin pitäisi taikoa vielä johtamisominaisuuksiakin...
- viirupöllö......
Ehkä bessie olisi paras mahdollinen esittämäänsä virkaan, ainakin arvosteluissaan lyömätön. Tulisivat nuo pätevyysvaatimuksetkin remonttiin, koulutusjärjestelmät uudistukseen jne.
- !!
viirupöllö...... kirjoitti:
Ehkä bessie olisi paras mahdollinen esittämäänsä virkaan, ainakin arvosteluissaan lyömätön. Tulisivat nuo pätevyysvaatimuksetkin remonttiin, koulutusjärjestelmät uudistukseen jne.
Noin suurta viisautta mitä jollakin on on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten
- bessie*
viirupöllö...... kirjoitti:
Ehkä bessie olisi paras mahdollinen esittämäänsä virkaan, ainakin arvosteluissaan lyömätön. Tulisivat nuo pätevyysvaatimuksetkin remonttiin, koulutusjärjestelmät uudistukseen jne.
Tuota...
Mitä ihmeen virkaa minä olen esittänyt? Lienenkö erityisemmin arvostellutkaan mitään? Esitin aloittajalla kysymyksiä.
Sinulta kysyn, että miten mielestäsi toteutuu demokratia edes joten kuten, ja yhdenvertaisuus ollenkaan, jos kansanedustajilta ruvetaan edellyttämään korkeamman tason koulutusta. - yohuuhkaja
bessie* kirjoitti:
Tuota...
Mitä ihmeen virkaa minä olen esittänyt? Lienenkö erityisemmin arvostellutkaan mitään? Esitin aloittajalla kysymyksiä.
Sinulta kysyn, että miten mielestäsi toteutuu demokratia edes joten kuten, ja yhdenvertaisuus ollenkaan, jos kansanedustajilta ruvetaan edellyttämään korkeamman tason koulutusta.Koulutus ei yksinään riitä mihinkään. On tullut vastaan kolmenkin alan maistereita jotka eivät pysty edes hanttihommiin kunnolla kun luonne on mikä on. Ja tohtoreita seilaa nytkin työkseen lossilla rannalta toiselle...
Yrittäjille korkea koulutus tuntuu olevan suoranainen este, lukeneet hakeutuvat mieluummin riskittömiin virkoihin byrokratian uumeniin kun sellaisen papereillaan helposti saavat kuin ottavat haasteita ja perustavat tuotantoyrityksiä. - Lorena*
bessie* kirjoitti:
Tuota...
Mitä ihmeen virkaa minä olen esittänyt? Lienenkö erityisemmin arvostellutkaan mitään? Esitin aloittajalla kysymyksiä.
Sinulta kysyn, että miten mielestäsi toteutuu demokratia edes joten kuten, ja yhdenvertaisuus ollenkaan, jos kansanedustajilta ruvetaan edellyttämään korkeamman tason koulutusta.On ennenvanhaan ollut hyviä politikkoja ilman suurempia lisäkoulutuksia kuten Aarne Saarinen, jota pidin ja pidän rehellisenä ansioituneena politikkona. Eipä siinä mittelössä Eino Poutiainen, mies vaarojen keskeltä paljon häviä. Ele Aleniuksen muistaa vanhempi ikäluokka. Näitä miehiä ja naisia kansan syvistä riveistä eduskuntaan nousseita on varmasti paljon muitakin kuten Hella Vuolijoet plus Hertta Kuusiset jotka tekivät työtä kansalaisten ja Suomen hyvinvoinnin eteen, puoluesidonnaisuutta heistä oli vaikea huomata.
Noina aikoina ei seksuaalisesta häirinnästä ollut tietoakaan jos nyt ei Kyllikkiä ja Johannesta mukaan lueta. Se oli silloin, eduskuntalaiset ja hallitus nautti kansalaisten luottamusta selkeäsanaisuudellaan. Tämä kaikki kaikella kunnioituksella edesmenneitä kansanedustajia kohtaan, voisi moni tyttö ja poika ottaa heistä esimerkkiä.
Maailma on muuttunut esiteollisesta teollisen uudistumisen kautta jälkiteolliseen yhteiskuntaaan, jossa tietoyhteiskunta näyttelee suurta osaa. Näinollen koulutus sen eri tasoilla on tullut varsin merkittäväksi osaksi työn suorittamisessa.
Menneeseen ei voi palata, yksilön on muututtava yhteiskunnan kehityksen uudistamiseen ja siihen tarvitaan viimeinen tieteen ja tutkimuksen hallinta, taito osata käyttää niitä.
Anteeksi kun lipsahdin aiheesta. - yohuuhkaja
Lorena* kirjoitti:
On ennenvanhaan ollut hyviä politikkoja ilman suurempia lisäkoulutuksia kuten Aarne Saarinen, jota pidin ja pidän rehellisenä ansioituneena politikkona. Eipä siinä mittelössä Eino Poutiainen, mies vaarojen keskeltä paljon häviä. Ele Aleniuksen muistaa vanhempi ikäluokka. Näitä miehiä ja naisia kansan syvistä riveistä eduskuntaan nousseita on varmasti paljon muitakin kuten Hella Vuolijoet plus Hertta Kuusiset jotka tekivät työtä kansalaisten ja Suomen hyvinvoinnin eteen, puoluesidonnaisuutta heistä oli vaikea huomata.
Noina aikoina ei seksuaalisesta häirinnästä ollut tietoakaan jos nyt ei Kyllikkiä ja Johannesta mukaan lueta. Se oli silloin, eduskuntalaiset ja hallitus nautti kansalaisten luottamusta selkeäsanaisuudellaan. Tämä kaikki kaikella kunnioituksella edesmenneitä kansanedustajia kohtaan, voisi moni tyttö ja poika ottaa heistä esimerkkiä.
Maailma on muuttunut esiteollisesta teollisen uudistumisen kautta jälkiteolliseen yhteiskuntaaan, jossa tietoyhteiskunta näyttelee suurta osaa. Näinollen koulutus sen eri tasoilla on tullut varsin merkittäväksi osaksi työn suorittamisessa.
Menneeseen ei voi palata, yksilön on muututtava yhteiskunnan kehityksen uudistamiseen ja siihen tarvitaan viimeinen tieteen ja tutkimuksen hallinta, taito osata käyttää niitä.
Anteeksi kun lipsahdin aiheesta.Itse olen aina arvostanut poliitikossakin enemmän oikeaa työelämässä saatua kokemusta kuin ammattipoliitikon virkaa mihin liittyy joku valtiotieteen maisterin tms tutkinto ja työharjoittelu opiskelijapolitiikassa. Ja naurettavimpia ovat nuo omasta poliittisesta urasta koostetut "väitöskirjat".
Broilerit ajavat vain omaa etuaan, oikeita töitä tehneet tietävät enemmän äänestäjän elämästä.
- Tase pappa
Akateeminen työttömyys on, joidenkin lähteiden mukaan, vakavaa koulutuksen tuhlausta.
Kansantaloudelle merkittävän asian voisi kai kiteyttää erään Isäntämiehen toteamukseen, " Maakunnan parhaat metsät kävelee työttöminä Maistereina Helsingin kaduilla". - 3 varapuhemies evp.
Onko puuseppä Veikko Helle tai sähköasentaja Matti Ahde sitten erottuneet huonompina kuin jotkut maisterit ja tohtorit?
Eduskunnan mielestä ei kun ovat valinneet heidät aikanaan ensimmäiseksi puhemieheksi, joka menee hierarkiassa kakkoseksi heti pressan jälkeen. - Nythän on vale-
juristi ja ylioppilas kilpailemassa presidentin virasta.
Nuoret juoppoporukat noissa äänestyksissä vievät suomalaisia.
Homouskin on senkin seurausta, kun juopolla ei seiso muu kuin järki. Jonkun pitää olla imeskelemässä velttoa juoppoa.
Jos ei halua sellaista äänestää, on jäljellä valejuristi, joka vie Suomen Natoon ja pitää Suomen EU:n ja EMU:n tyhmänä lypsettävänä.
Kolmas mahdollisuus on jättää äänestämättä.
Se tulee olemaan minun valintani!
Hohhoijjaa!
Kiva että ovat ohi!- SANOINKIN jo
että olisi syytä lopettaa koko presidentin virka.
Ei mitään tekoa missään!
Veronmaksajain rahat menevät hukkaan Mäntyniemen eläteille! - samaa sanon
SANOINKIN jo kirjoitti:
että olisi syytä lopettaa koko presidentin virka.
Ei mitään tekoa missään!
Veronmaksajain rahat menevät hukkaan Mäntyniemen eläteille!Onpa näitä evp demu pressoja jo pitkä rivi meidän veronmaksajien rahoilla elätteinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929