Olipa pitkät jonot

Tämä vaali näyttää keräävän hyvin paljon äänestäjiä, enkä muista joutuneeni koskaan jonottamaan yhtä pitkään äänestysvuoron saadakseni.

Meidän alueella ei äänestetä kepua eikä missään tapauksessa persuja. Luulenpa, että useimmat olivat tulleet varmistamaan Pekka Haaviston valintaa toiselle vaalikierrokselle. Pekka Haaviston valinta olisi myös perussuomalaisten etu, mutta ehkä he eivät nytkään ymmärrä omaa etuaan.

Joka tapauksessa Pekka Haavistolla on nyt mahdollisuudet voittaa Niinistö ja tulla valituksi toisella vaalikerralla Suomen Tasavallan presidentiksi. Toivottavasti perussuomalaisetkin haluavat hänen valintansa varmistaa, tuskin Niinistö perussuomalaisiakaan niin paljon kiinnostaa presidenttinä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä oli täälläkin päin Helsinkiä. Olisi pitänyt lähteä heti 9 maissa liikenteeseen. Tänään tulee kuitenkin se JYTKYJEN JYTKKY!!

Äänestä

Ei ollut mitään jonoa Kallion Neljännen Linjan äänstyspaikalla.

Oli vaikea päätös mutta en Haavistoa äänestänyt.

Äänestä
  • No toisella kierroksella sitten on sinullakin mahdollisuus antaa äänesi Haavistolle, silloinhan viimeisestkin demarit, vasemmistoliittolaiset ja ruotsalaisen kansanpuolueen äänestäjät saavat tilaisuuden äänestää tulevaa presidenttiä.

    Äänestä

Äänestin no 3

Äänestä

Lähden äänestyspaikalle piirtämään numero kolme.Siellä voi kyllä joutua jonottamaan,mutta eihän kaikki mahdu yhtä aikaa kolmosta "rustaamaan".

Äänestä

Misä on tämä sinun hinttialue?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestyspaikalla! kirjoitti:

Tämä vaali näyttää keräävän hyvin paljon äänestäjiä, enkä muista joutuneeni koskaan jonottamaan yhtä pitkään äänestysvuoron saadakseni.

Meidän alueella ei äänestetä kepua eikä missään tapauksessa persuja. Luulenpa, että useimmat olivat tulleet varmistamaan Pekka Haaviston valintaa toiselle vaalikierrokselle. Pekka Haaviston valinta olisi myös perussuomalaisten etu, mutta ehkä he eivät nytkään ymmärrä omaa etuaan.

Joka tapauksessa Pekka Haavistolla on nyt mahdollisuudet voittaa Niinistö ja tulla valituksi toisella vaalikerralla Suomen Tasavallan presidentiksi. Toivottavasti perussuomalaisetkin haluavat hänen valintansa varmistaa, tuskin Niinistö perussuomalaisiakaan niin paljon kiinnostaa presidenttinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu