Pudasjärvi ylijäämäjohtajien kaatopaikka

Oz

Pudiksella leikataan, säästetään ja ulkoistetaan. Ja hankitaan huippuosaajia kongosta, että meillä olisi tekeviä käsiä. Vaikka omaakin väkeä on työttömänä melkein 20 %. Ei näy vain tuo leikkaaminen ja säästäminen koskevan kunnan johtoa. Kaiken maailman tirehtööriä on niin, että päät kolisevat. Ja porjektipäällikköä. Ja veronmaksajat maksavat. Ei kaikki raha tuohon hurlumheihin tule ulkoa. Kyllä veronmaksajan pussilla käydään aina.

5

165

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pimpom

      Sulla on hyviäki mielipiteitä mutta lietsomasi yleinen lestaviha laskee niiden painoarvoa. Meitä tavan lestoja kun on suurin osa "lestoista" ja ihan hämmästellään kaupungin touhuja kuten muutkin ihmiset täällä.

      • Oz

        Peruste tälle on se, että paikallisen kepun päättävissä hallintoelimissä ovat lestat enemmistönä ja heidän pillinsä mukaan tanssitaan. Ei siitä pidä ottaa nokkiinsa jos et itse ole siellä mukana. Lestat ovat vain osuuttaan paremmin päsmäröimässä tämän kunnan asioissa juuri tuosta mainítusta syystä. Ja siksi, ettei kepun ylipäätään tarvitse kenenkään kanssa täällä keskustella mistään edes kohteliaisuuden vuoksi. Tätä jyrää on käytetty täysimääräisesti hyväksi viimeisellä vaalikaudella.

        Minä erotan kyllä uskon ja yhteiskunnallisen painostamisen toisistaan. Joillakin lestoilla tuo jälkimmäinen on melko vahvaa. Siitä sitten kärsivät muutkin.


      • Oz
        Oz kirjoitti:

        Peruste tälle on se, että paikallisen kepun päättävissä hallintoelimissä ovat lestat enemmistönä ja heidän pillinsä mukaan tanssitaan. Ei siitä pidä ottaa nokkiinsa jos et itse ole siellä mukana. Lestat ovat vain osuuttaan paremmin päsmäröimässä tämän kunnan asioissa juuri tuosta mainítusta syystä. Ja siksi, ettei kepun ylipäätään tarvitse kenenkään kanssa täällä keskustella mistään edes kohteliaisuuden vuoksi. Tätä jyrää on käytetty täysimääräisesti hyväksi viimeisellä vaalikaudella.

        Minä erotan kyllä uskon ja yhteiskunnallisen painostamisen toisistaan. Joillakin lestoilla tuo jälkimmäinen on melko vahvaa. Siitä sitten kärsivät muutkin.

        Ja tosiasia on, että johtajien vallankäyttö suututtaa niin totaalisesti, että jollain tavalla tämä harmitus on purettava. Jospa siitä muutkin ärsyyntyisivät kuin minä eivätkä vain puisi nyrkkiä taskussaan. Ei nykyinen meno ole kellekään eduksi. Jotenkin tuntuu ihan ceausesculaiselta tuo vallanpito Pudasjärvellä. Tai pohjoiskorealaiselta.


    • pimpom

      Olet oikeassa. Ei ole kellekkään eduksi, ei. Mutta alkaapa se harmittaa kun kaikki ikävä täällä Pudiksella laitetaan näköjään lestojen piikkiin ja kuitenkin valtaosa päättäjistä ja kaupunkilaisista on ihan muita kuin "lestoja". Samalla tavoin mekin maanhiljaiset "lestat" yritetään elää, maksaa veroja ja käydä töissä kuin muutkin ja toivoa tämän kaupungin parasta sekä aitoa demokratiaa.

      • Oz

        Minun tarkoitukseni on piikitellä nimenomaan vallanpitäjiä, ei muita. Tosi on, että onhan kaupunginjohtajaa myöten päättäjinä muitakin kuin lestadiolaisia. Se vain, että millään poliittisella ryhmällä ei ole voimaa muuttaa asioiden kulkua kun kepun kautta asiat hoidetaan "yksimielisesti" totaalisella jyräämisellä. Ja kun tämä talousvakaussopimus on valtuutetuille kuin kiveenhakattu, mutta johtavat päättäjät saavat siitä mennen tullen poiketa. Eivätkä koirat perään hauku.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe