SRK kieltää yhä naisten oikeudet vastoin perustuslakiamme. Jos liikkeeseen kuuluva nainen valitsee toisen perusoikeutensa, niin toinen kielletään.
Suomen perustuslaki
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
KP tänään:
SRK:n Matti Taskila: Naispappi valitsee "eri tien"
Matti Taskilan mukaan vanhoillislestadiolaisten virkakäsitys ei muutu.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ns. virkakäsitys ei muutu, vaikka liikkeeseen kuuluva Mari Leppänen tekee maaliskuun alussa historiaa ottamalla pappisvihkimyksen.
– Hänellähän oikeus ottaa pappisvihkimys. Hän on opiskellut asiaa ja päättänyt tulla papiksi. Se on hänen henkilökohtainen ratkaisunsa, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Matti Taskila sanoo.
Leppäsen ratkaisu on täydellisessä ristiriidassa vanhoillislestadiolaisen "opetuksen" kanssa. Mitä siitä voi seurata?
– Jos kysyt, mitä SRK tekee, niin ei tee mitään. Jokainen yksilönä tekee ratkaisunsa, mutta toki on tiedostettava, että se on erilainen ratkaisu ja ymmärrys, mikä meillä tässä liikkeessä on.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pappisvihkimyksen ottava vanhoillislestadiolainen nainen siirtyy liikkeen ulkopuolelle?
– Jos nainen ottaa pappisvihkimyksen, hän valitsee eri tien. Kyllä se näin on.
Leppänen itse toivoi Kotimaa-lehden haastattelussa (12.1.), että häntä ei "ajeta ulos liikkeestä".
– En minä uhkaile. Meidän oppimme ja opetuksemme vain ei muutu, vaikka joku tekee toisenlaisen ratkaisun. Ei sillä ole sillä tavalla meille, tälle kristillisyydelle mitään vaikutusta, Taskila korostaa.
Hän arvelee Leppäsen saavan seuraajia.
– Varmaankin. Ei se ole minusta ollenkaan yllätys. On varmaan joitakin, jotka ovat miettineet ja päättäneet tämän tehdä. Harvoin se yhteen jää.
Kannuslaisen Matti Taskilan haastattelu Keskipohjanmaan viikonvaihdesivuilla.
Nainen vaietkoon yhä
36
384
Vastaukset
- 67+88
"Jokainen yksilönä tekee ratkaisunsa, mutta toki on tiedostettava, että se on erilainen ratkaisu ja ymmärrys, mikä meillä tässä liikkeessä on."
Erilaisia ymmärryksiä on liikkeessämme enemmänkin, kun toiset ymmärtää, että vain yksin usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen (ja todella uskovat siihen), mutta sitten on suuri joukko ja lähinnä puhujaveljiä, jotka eivät usko siihen, vaan vaativat sen uskon päälle jotain muuta, jota SRK on luonut uskoon. - Yhdistys päättää
"SRK kieltää yhä naisten oikeudet vastoin perustuslakiamme."
Kirjoituksessasi Taskilan puheenvuoro kumoaa aloituksesi:
-"Hänellähän oikeus ottaa pappisvihkimys"
-"Jos nainen ottaa pappisvihkimyksen, hän valitsee eri tien. Kyllä se näin on."
Yhdistyksellä ei lain mukaan ole velvollisuutta ottaa jäseneksi yhdistyksen sääntöjä vastaaan aktiivisesti toimivaa henkilöä.
Vetoomuksesi perustuslakiin on siten mitätön.
(TC)- Perusoikeus.
Voiko yhdistyksen säännöt olla sellaiset jotka kieltävät perustuslailliset oikeudet?
Voiko tosiaan yhdistyksen säännöissä olla tuollainen pykälä, en usko sitä. Luulenpa että tämä on SRK:n johtohenkilöiden oma päätös. - pysykää sanassa
Kysymys TC:lle.
Onko kansankirkon pappisvirka Kristuksen seurakunnan virka?
Teillä jotka näette Taskilan tavoin kirkon minään muuna kuin maallisena työpaikkana on uskonkäsitys pahasti harhassa.
Yksikään nainen ei ole hakeutumassa Kristuksen kirkon papiksi, Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin meidän kansankirkkomme.
Nainen joka haluaa kansankirkon papiksi ei mitenkään voi sotia oikean uskonkäsityksen kanssa.
Kirkko ja sen virat ovat ihan tavallisia työpaikkoja, niillä ei ole mitään tekemistä raamatun mukaisen saarnaviran kanssa.
Mikä teidäm uskon käsityksenne on noin pahasti sumentanut, että kirkko ja Kristuksen seurakunta josta raamattu puhuu sekootetaan toisiinsa.
Nainen joka haluaa kirkkoon papiksi ei todellakaan riko Jumalan sanaa ottamalla vastaan kirkon pappisvihkimyksen.
Taskila on muun SRKn johtajiston kanssa tässä asiassa täydellisessä pimeydessä. - Ensi kertaa kuulen
Sisältyykö naispappeuskielto rauhanyhdistyksen sääntöihin, todellakin?
- Utelias vain
Ensi kertaa kuulen kirjoitti:
Sisältyykö naispappeuskielto rauhanyhdistyksen sääntöihin, todellakin?
Olisiko kenellään rauhanyhdistyksen sääntöjä? Eikö kaikkien rekisteröityjen yhdistyn säännöt ole julkisia?
Olisi tosiaan mukava nähdä se sääntö joka kieltää perustuslain takaamat oikeudet. - 36
Utelias vain kirjoitti:
Olisiko kenellään rauhanyhdistyksen sääntöjä? Eikö kaikkien rekisteröityjen yhdistyn säännöt ole julkisia?
Olisi tosiaan mukava nähdä se sääntö joka kieltää perustuslain takaamat oikeudet.www.srk.fi
sieltä löytyy kirjoitus miten vanhoilislestadiolaiset uskoo. - Yhdistyksestä
Perusoikeus. kirjoitti:
Voiko yhdistyksen säännöt olla sellaiset jotka kieltävät perustuslailliset oikeudet?
Voiko tosiaan yhdistyksen säännöissä olla tuollainen pykälä, en usko sitä. Luulenpa että tämä on SRK:n johtohenkilöiden oma päätös."Voiko yhdistyksen säännöt olla sellaiset jotka kieltävät perustuslailliset oikeudet?"
Yhdistys määrää omat sääntönsä, jotka eivät voi olla perustuslain vastaisia.
Sitävastoin yhdityksen sisälle ei voi tulla vaatimaan perustuslaillisisia oikeuksia.
Esim. naispappi, joka vetoaa perustuslakiin, voi hakea työpaikkaa lakiin vedoten valtion kirkossa, Kun taas esim. vl-kotiin pyydetään kotiseuroja, jää naispappi rannalle auttamattomasti. ei auta perustuslaki siihen, eikä valitukset tuomiokapituliin.
Voitko itse vaatia firmassasi pomon palkkaa tasa-arvoon vedoten?
(TC) - Vastauksia
pysykää sanassa kirjoitti:
Kysymys TC:lle.
Onko kansankirkon pappisvirka Kristuksen seurakunnan virka?
Teillä jotka näette Taskilan tavoin kirkon minään muuna kuin maallisena työpaikkana on uskonkäsitys pahasti harhassa.
Yksikään nainen ei ole hakeutumassa Kristuksen kirkon papiksi, Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin meidän kansankirkkomme.
Nainen joka haluaa kansankirkon papiksi ei mitenkään voi sotia oikean uskonkäsityksen kanssa.
Kirkko ja sen virat ovat ihan tavallisia työpaikkoja, niillä ei ole mitään tekemistä raamatun mukaisen saarnaviran kanssa.
Mikä teidäm uskon käsityksenne on noin pahasti sumentanut, että kirkko ja Kristuksen seurakunta josta raamattu puhuu sekootetaan toisiinsa.
Nainen joka haluaa kirkkoon papiksi ei todellakaan riko Jumalan sanaa ottamalla vastaan kirkon pappisvihkimyksen.
Taskila on muun SRKn johtajiston kanssa tässä asiassa täydellisessä pimeydessä."Onko kansankirkon pappisvirka Kristuksen seurakunnan virka?"
Ei ole, poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeus on tilanne, jossa virkaa hoitaa Kristuksen seurakunnan valtuuttama pappi
Taskilan sanoihin, -ehkä hän toi asian kärjistäen esille, mutta hän on lähellä totuutta ko. asiassa.
"Yksikään nainen ei ole hakeutumassa Kristuksen kirkon papiksi, Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin meidän kansankirkkomme"
Pääsääntöisesti noin.
"Mikä teidäm uskon käsityksenne on noin pahasti sumentanut, että kirkko ja Kristuksen seurakunta josta raamattu puhuu sekootetaan toisiinsa"
Nyt en ymmärrä, jos tarkoitai minua? Olen melkoisen aktiivisesti vetänyt eroa noiden välille.
(TC) - pysykää sanassa
Yhdistyksestä kirjoitti:
"Voiko yhdistyksen säännöt olla sellaiset jotka kieltävät perustuslailliset oikeudet?"
Yhdistys määrää omat sääntönsä, jotka eivät voi olla perustuslain vastaisia.
Sitävastoin yhdityksen sisälle ei voi tulla vaatimaan perustuslaillisisia oikeuksia.
Esim. naispappi, joka vetoaa perustuslakiin, voi hakea työpaikkaa lakiin vedoten valtion kirkossa, Kun taas esim. vl-kotiin pyydetään kotiseuroja, jää naispappi rannalle auttamattomasti. ei auta perustuslaki siihen, eikä valitukset tuomiokapituliin.
Voitko itse vaatia firmassasi pomon palkkaa tasa-arvoon vedoten?
(TC)Mistä sinä TC tuon naispapin vedit kotiseurojen yhteyteen. Uskovaisten kotiseuroissa ei palvele kirkon naispapit eikä miespapit.
Siellä palvelee Kristuksen seurakunnan saarnavirkaan kutsumat miehet, raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan jälkee.
Joskus Kristuksen seurakunnan saarnavirkaa hoitaa myös kansankirkossa leipäänsä ansaitseva mies, jota kutsutaan työtehtävänsä vuoksi papipksi tai kirkkoherraksi.
Kotiseuroissa voi sanankuulossa istua myös nainen joka työskentelee kirkon pappisvirassa. Kirkon pappisviralla ei ole mitään tekemistä Kristuksen seurakunnan pappisviran kanssa.
Jokainen nainen joka haluaa edetä kirkon tehtävissä esimiesasemaan saakka ja haluaa siksi kirkon pappisvihkimyksen ei sodi mitenkään raamatun opetuksia vastaan.
Se joka väittää kansankirkon pappisvirkaan vihkiytyvän naisen toimivan Jumalan sanaa vastaan, on pimeä ja eksyksissä uskonsa kanssa. - pysykää sanassa
Vastauksia kirjoitti:
"Onko kansankirkon pappisvirka Kristuksen seurakunnan virka?"
Ei ole, poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeus on tilanne, jossa virkaa hoitaa Kristuksen seurakunnan valtuuttama pappi
Taskilan sanoihin, -ehkä hän toi asian kärjistäen esille, mutta hän on lähellä totuutta ko. asiassa.
"Yksikään nainen ei ole hakeutumassa Kristuksen kirkon papiksi, Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin meidän kansankirkkomme"
Pääsääntöisesti noin.
"Mikä teidäm uskon käsityksenne on noin pahasti sumentanut, että kirkko ja Kristuksen seurakunta josta raamattu puhuu sekootetaan toisiinsa"
Nyt en ymmärrä, jos tarkoitai minua? Olen melkoisen aktiivisesti vetänyt eroa noiden välille.
(TC)TC:lle
Onko siis kuvitteellinen vl-nainen, joka on vihitty kansankirkon papiksi Kristuksen seurakunnan pappisvirassa?
Jos vastaat ei, niin mikä häntä estää ottamasta kansankirkon pappisvihkimyksen. Vl-kristillisyyden sananpalvelijan tehtävän kanssahan sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä?
Näytä raamatusta mikä estää naista ryhtymästä maalliseen virkaan kirkossa joka on vain tavalliseen työpaikkaan verrattavissa? - qscvgyjkop
Vastauksia kirjoitti:
"Onko kansankirkon pappisvirka Kristuksen seurakunnan virka?"
Ei ole, poikkeuksia lukuunottamatta. Poikkeus on tilanne, jossa virkaa hoitaa Kristuksen seurakunnan valtuuttama pappi
Taskilan sanoihin, -ehkä hän toi asian kärjistäen esille, mutta hän on lähellä totuutta ko. asiassa.
"Yksikään nainen ei ole hakeutumassa Kristuksen kirkon papiksi, Kristuksen kirkko on jotain muuta kuin meidän kansankirkkomme"
Pääsääntöisesti noin.
"Mikä teidäm uskon käsityksenne on noin pahasti sumentanut, että kirkko ja Kristuksen seurakunta josta raamattu puhuu sekootetaan toisiinsa"
Nyt en ymmärrä, jos tarkoitai minua? Olen melkoisen aktiivisesti vetänyt eroa noiden välille.
(TC)Taskila on niin lähellä oikeaa tässä asiassa kuin yö on päivää.
Pedofiili sekasotku jo antoi viitteitä johtokunnan jäsenten pimeydestä, mutta tämä naisen asema kansankirkon organisaatiossa paljasti pimeyden syvyyden.
Ei kuulu enää Vapahtajan ääni noissa puheissa.
Miten naisen asema elävän kristillisyyden sisällä muuttuu jos hän ottaa vastaan kansankirkon pappisvihkimyksen?
EI MITENKÄÄN!
Tätä nämä eksyneet eivät näe. Jokainen saa valita maallisen työtehtävänsä vapaasti sukupuoleen katsomatta. Raamattu ei rajaa naisilta yhtään maallista työtehtävää pois.
Täysin vasten raamattua puhuu Taskila ja nänellä on SRK:n tuki takanaan.
Viattomia ihmisiä vainotaan Turun siionissa Jumalan sanan vastaisesti.
Yhdelläkään oikealla Jumalan lapsella ei ole raamattuun perustuvaa oikeutta sanoa, että nainen joka haluaa kansankirkkoon papin virkatehtävää hoitamaan valitsee eri tien ja jättää seurakunnan yhteisen rakkauden.
Tehkää parannus ja uskokaa evankelijumi, silloin Jumala avaa teidän silmänne oikeaan uskon ymmärrykseen.
Tätä minä rukoilen koko SRK:n ja Taskilankin kohdalle, että Jumala poistaisi suomut heidän silmiltään ja yhteinen rakkaus saisi palata keskuuteemme. - Miehinen virka
pysykää sanassa kirjoitti:
Mistä sinä TC tuon naispapin vedit kotiseurojen yhteyteen. Uskovaisten kotiseuroissa ei palvele kirkon naispapit eikä miespapit.
Siellä palvelee Kristuksen seurakunnan saarnavirkaan kutsumat miehet, raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan jälkee.
Joskus Kristuksen seurakunnan saarnavirkaa hoitaa myös kansankirkossa leipäänsä ansaitseva mies, jota kutsutaan työtehtävänsä vuoksi papipksi tai kirkkoherraksi.
Kotiseuroissa voi sanankuulossa istua myös nainen joka työskentelee kirkon pappisvirassa. Kirkon pappisviralla ei ole mitään tekemistä Kristuksen seurakunnan pappisviran kanssa.
Jokainen nainen joka haluaa edetä kirkon tehtävissä esimiesasemaan saakka ja haluaa siksi kirkon pappisvihkimyksen ei sodi mitenkään raamatun opetuksia vastaan.
Se joka väittää kansankirkon pappisvirkaan vihkiytyvän naisen toimivan Jumalan sanaa vastaan, on pimeä ja eksyksissä uskonsa kanssa."Uskovaisten kotiseuroissa ei palvele kirkon naispapit eikä miespapit."
Talossa isäntä valitsee palvelijat ja vl-kodeissa ne eivät ole naisia. Monet kirkon (mies)papit soveltuvat kotiseurojen puhujiksi.
(TC) - Valitsee tiensä
pysykää sanassa kirjoitti:
TC:lle
Onko siis kuvitteellinen vl-nainen, joka on vihitty kansankirkon papiksi Kristuksen seurakunnan pappisvirassa?
Jos vastaat ei, niin mikä häntä estää ottamasta kansankirkon pappisvihkimyksen. Vl-kristillisyyden sananpalvelijan tehtävän kanssahan sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä?
Näytä raamatusta mikä estää naista ryhtymästä maalliseen virkaan kirkossa joka on vain tavalliseen työpaikkaan verrattavissa?"Onko siis kuvitteellinen vl-nainen, joka on vihitty kansankirkon papiksi Kristuksen seurakunnan pappisvirassa?"
Pappisvihkimys ei ole asian keskeisin sisältö. Mutta kysymykseesi vastaten, Nainen voi olla pappi ns. pyhän hengen pappi, mutta ei kristuksen seurakunnan pappi, mutta taas maallisen kirkon pappi voi olla.
Kuten havaitset, jokin törmää aina, mikäli nainen haluaa toimia Pyhän Hengen pappina seurakunnassa puhujana. Eli hän ei ole vl, tai ei ole pyhän Hengen pappi...jne.
"Näytä raamatusta mikä estää naista ryhtymästä maalliseen virkaan kirkossa joka on vain tavalliseen työpaikkaan verrattavissa?"
Ei Raamatttu estä sitä, toteaa vain tehtävän sopimattomaksi. Onhan kirkoissa naispappeja puhumassa ns.kuolleille.
Nainen valitsee itse tiensä, mutta hän ei voi poimia rusinoita pullasta.
(TC) - pysykää sanassa
Miehinen virka kirjoitti:
"Uskovaisten kotiseuroissa ei palvele kirkon naispapit eikä miespapit."
Talossa isäntä valitsee palvelijat ja vl-kodeissa ne eivät ole naisia. Monet kirkon (mies)papit soveltuvat kotiseurojen puhujiksi.
(TC)Ymmärsit tahallasi väärin. Lue toki koko asia ennenkuin laitat komenttis. Kirjoitin: "Uskovaisten kotiseuroissa ei palvele kirkon naispapit eikä miespapit.
Siellä palvelee Kristuksen seurakunnan saarnavirkaan kutsumat miehet, raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan jälkeen."
Ei siellä saarnaavilla ole tekoa kirkon virkojen kanssa, vaikka he niissä voivatkin toimia, Kristuksen saarnaviran ohessa. Nainen ei näissä kotiseuroissa voi toimia Jumalan sanan julistajana, ei vaikka olisi kirkon vihkimä pappi.
Tämä kirkon pappisvihkimys ei ole Jumalan sanan mukainen vihkimys Kristuksen pappisvirkaan. Siksi sitä ei voi vastustaa Jumalan sanaan vedoten. Jokainen nainen saa halutessaan kouluttautua maallisen kirkon organisaatiossa vaikka papiksi asti. Ei sitä raamattu kiellä.
Opetuksemme pitää pysyä raamatun mukaisena! Taskilan ja SRK:n opetus tässä kansankirkoon liittyvässä naispappeusasiassa ei ole raamatun mukaista. - pysykää sanassa
Valitsee tiensä kirjoitti:
"Onko siis kuvitteellinen vl-nainen, joka on vihitty kansankirkon papiksi Kristuksen seurakunnan pappisvirassa?"
Pappisvihkimys ei ole asian keskeisin sisältö. Mutta kysymykseesi vastaten, Nainen voi olla pappi ns. pyhän hengen pappi, mutta ei kristuksen seurakunnan pappi, mutta taas maallisen kirkon pappi voi olla.
Kuten havaitset, jokin törmää aina, mikäli nainen haluaa toimia Pyhän Hengen pappina seurakunnassa puhujana. Eli hän ei ole vl, tai ei ole pyhän Hengen pappi...jne.
"Näytä raamatusta mikä estää naista ryhtymästä maalliseen virkaan kirkossa joka on vain tavalliseen työpaikkaan verrattavissa?"
Ei Raamatttu estä sitä, toteaa vain tehtävän sopimattomaksi. Onhan kirkoissa naispappeja puhumassa ns.kuolleille.
Nainen valitsee itse tiensä, mutta hän ei voi poimia rusinoita pullasta.
(TC)Kuka nainen haluaa toimia Pyhän Hengen pappina seurakunnassa puhujana?
Onko joku nainen ilmoittautunut halukkaaksi puhujan tehtäviin?
Ei ole! Ainoastaan halukkaaksi maallisen kirkon esimiestehtäviin (papiksi). Sekoitat jatkuvasti mallisen kirkon ja hengellisen kirkon kun pohdit tätä naispappeus asiaa.
Kansankirkoon papiksi haluava nainen ei ilmottaudu tai hae puhujan tehtäviä elävän kristillisyyden virassa. Hän haluaa edetä omassa työssään kirkon palveluksessa, ei Kristuksen seurakunnan palveluksessa.
Mihinkään ei törmätä tässä naispappeusasiassa jos osataan erottaa asiat toisistaan.
"Ei Raamatttu estä sitä, toteaa vain tehtävän sopimattomaksi." Osaat varmaankin laittaa ko. kohdan muidenkin nähtäväksi?
- Perusoikeus.
Usko ja säännöt ovat kaksi eri asiaa. Jos naispappeuskielto on säännöissä, niin säännöt rikkovat perustuslakia.
Jos sitä ei ole säännöissä, niin tätä papiksi vihittävää naista ei voi erottaa.
Kertokaapa nyt mitä aiotte tehdä?- On valinneet tiensä
"Kertokaapa nyt mitä aiotte tehdä?"
Jeesuksella oli opetuslapsina vain miehiä. Mitä itse aiot tehdä sille?
(TC) - veli teologisesta
On valinneet tiensä kirjoitti:
"Kertokaapa nyt mitä aiotte tehdä?"
Jeesuksella oli opetuslapsina vain miehiä. Mitä itse aiot tehdä sille?
(TC)Jeesuksen seuraajissa oli useita naisia ei opetuslapsia ollut vain tusina vaan kymmeniä jopa satoja jotka teki hänen kanssaan työtä ja useat oli myös naisia Mm kaksi Mariaa
- Miehiä opetuslapsina
veli teologisesta kirjoitti:
Jeesuksen seuraajissa oli useita naisia ei opetuslapsia ollut vain tusina vaan kymmeniä jopa satoja jotka teki hänen kanssaan työtä ja useat oli myös naisia Mm kaksi Mariaa
Oli naisia yhteistyössä ja niin on myös vl-seurakunnassa.
Jeesuksen opetuslapsina ei ollut yhtään naisteologia ja heitä ei ole myöskään vl-seurakunnassa puhujina. - Perusoikeus.
On valinneet tiensä kirjoitti:
"Kertokaapa nyt mitä aiotte tehdä?"
Jeesuksella oli opetuslapsina vain miehiä. Mitä itse aiot tehdä sille?
(TC)Niipä, tarkoitatko todella että naisen asema tämän päivän Suomessa pitäisi olla samalla tasolla kuin yli 2000 vuotta sitten?
Herää nyt, eihän muutenkaan eletä niin kuin Raamatun mukaan elettiin 2000 vuotta sitten. - sekosiko tojotasi
On valinneet tiensä kirjoitti:
"Kertokaapa nyt mitä aiotte tehdä?"
Jeesuksella oli opetuslapsina vain miehiä. Mitä itse aiot tehdä sille?
(TC)TC sekoittaa TAAS Jeesuksen opetuslapset ja kansankirkon pappisviran. Pidä nyt hyvä ihminen ne erossa toisistaan.
Puhuttaessa sinun tarkoittamallasi tavalla siitä, että raamatussa on vain miehiä opetuslapsina tai profeettoina, tarkoitetaan ettei Jumalan valtakunnassa voi toimia puhujina kuin miehiä. Sillä Jumala on niin tarkoittanut.
Nyt ei kuitenkaan puhuta Jumalan valtakunnan saarnavirasta vaan luterilaisen kirkkomme pappisvirasta. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Yksikään nainen joka haluaa maalliseen virkaan, olkoonkin vaikka papin virka, ei riko Jumalan tahtoa. Sen sijaan kirkon pappisvirkaankaan vihittyä naista ei voida koskaan kutsua Jumalan valtakunnassa julkiseen saarnavirkaan.
Jokainen uskovainen on Kristuksen pappeja joilla on taivasten valtakunnan avaimet päästää tai sitoa synnit.
Näitä käsitteitä ei saa sekoittaa keskenään. - Asiassa pysyen
sekosiko tojotasi kirjoitti:
TC sekoittaa TAAS Jeesuksen opetuslapset ja kansankirkon pappisviran. Pidä nyt hyvä ihminen ne erossa toisistaan.

Näitä käsitteitä ei saa sekoittaa keskenään."Puhuttaessa sinun tarkoittamallasi tavalla siitä, että raamatussa on vain miehiä opetuslapsina tai profeettoina, tarkoitetaan ettei Jumalan valtakunnassa voi toimia puhujina kuin miehiä. Sillä Jumala on niin tarkoittanut."
Mutta kun:
" 2000 vuotta sitten ei nainen voinut toimia eikä liikkua itsekseen eikä itsenäisesti Palestiinassa ilman suvun miespuolisen edustajan valvontaa ja suojelusta (sama sääntö on yhä yleinen sielläpäin maailmaa).
Opetuslapset elivät sangen kiertelevää elämää. Jos yksittäisiä naisia olisi liittynyt heidän joukkoonsa, heidän turvallisuutensa ja maineensa olisi tietenkin joutunut kyseenalaiseksi. Olisi voinut seurata raiskauksia ja naisenryöstöjä. Jeesuksen mahdollisuudet toimia julkisesti olisivat silloin loppuneet siihen.
Opetuslapset omistautuivat evankeliumin asialle ja seurasivat Jeesusta 24/7 kierrellen alueella kylästä toiseen. Naisilla, varsinkaan perheellisillä, ei olisi ollut tietenkään käytännön mahdollisuuksiakaan sellaiseen elämänmuotoon siihen aikaan. Kuka olisi huoltanut lapset ja kodin? Kantanut vedet? Jauhanut jauhot ja leiponut leivän?"
http://freepathways.wordpress.com/2012/01/22/naisten-tyonteko/#more-21105 - kissa5
sekosiko tojotasi kirjoitti:
TC sekoittaa TAAS Jeesuksen opetuslapset ja kansankirkon pappisviran. Pidä nyt hyvä ihminen ne erossa toisistaan.
Puhuttaessa sinun tarkoittamallasi tavalla siitä, että raamatussa on vain miehiä opetuslapsina tai profeettoina, tarkoitetaan ettei Jumalan valtakunnassa voi toimia puhujina kuin miehiä. Sillä Jumala on niin tarkoittanut.
Nyt ei kuitenkaan puhuta Jumalan valtakunnan saarnavirasta vaan luterilaisen kirkkomme pappisvirasta. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Yksikään nainen joka haluaa maalliseen virkaan, olkoonkin vaikka papin virka, ei riko Jumalan tahtoa. Sen sijaan kirkon pappisvirkaankaan vihittyä naista ei voida koskaan kutsua Jumalan valtakunnassa julkiseen saarnavirkaan.
Jokainen uskovainen on Kristuksen pappeja joilla on taivasten valtakunnan avaimet päästää tai sitoa synnit.
Näitä käsitteitä ei saa sekoittaa keskenään.Totta kai elävässä uskossa oleva ev.lut. seurakunnan pappi on myös kristuksen seurakunnan saarnavirassa.
Istuu siellä sitten ketään uskovaista tai vain nimikristittyjä. Puheellaan hän kutsuu ulkona olevia. Siis on Pyhän Hengen pappi. - tyttö turusta
kissa5 kirjoitti:
Totta kai elävässä uskossa oleva ev.lut. seurakunnan pappi on myös kristuksen seurakunnan saarnavirassa.
Istuu siellä sitten ketään uskovaista tai vain nimikristittyjä. Puheellaan hän kutsuu ulkona olevia. Siis on Pyhän Hengen pappi.Ei ole Vl saarnamieheksi kutsutaan erikseen Kaikki vl papit ei ole vl saarnamiehiä
- veli teologisesta
Miehiä opetuslapsina kirjoitti:
Oli naisia yhteistyössä ja niin on myös vl-seurakunnassa.
Jeesuksen opetuslapsina ei ollut yhtään naisteologia ja heitä ei ole myöskään vl-seurakunnassa puhujina.Olipas alkuseurakunnassa useat naiset saarnas. Myös paavali kirjoittaa tästä Lestadiolas naiset on saarnannet vielä 1800 luvun loppuun eli vain reilu 100 vuotta on ollut elävässä uskossa tätä patriarkka aikaa jolloin nainen ei oo saarnannut nainen seuroissa
- veli teologisesta
kissa5 kirjoitti:
Totta kai elävässä uskossa oleva ev.lut. seurakunnan pappi on myös kristuksen seurakunnan saarnavirassa.
Istuu siellä sitten ketään uskovaista tai vain nimikristittyjä. Puheellaan hän kutsuu ulkona olevia. Siis on Pyhän Hengen pappi.Pyhän hengen pappi ei ole sama asia kuin vl saarnavirka. Ja kirkon pappeus ei ole sama asia kuin vl saarnavirka
- pysykää sanassa
kissa5 kirjoitti:
Totta kai elävässä uskossa oleva ev.lut. seurakunnan pappi on myös kristuksen seurakunnan saarnavirassa.
Istuu siellä sitten ketään uskovaista tai vain nimikristittyjä. Puheellaan hän kutsuu ulkona olevia. Siis on Pyhän Hengen pappi.Ei todellakaan ole kansankirkon pappi automaattisesti Kristuksen seurakunnan pappi vaikka kantaisi elävää uskoa sydämessään.
Kristuksen seurakunnan papiksi kutsuu elävän kristillisyyden seurakunta, ei kansankirkko.
Jokainen tietää vl-pappeja jotka ovat toimineet kirkon virassa, mutta eivät Kristuksen seurakunnan saarnavirassa. Heitä ei ole Kristuksen seurakunta halunnut kutsua tai heidät on ns. laitettu lepäämään.
Eivät nämä "virkapapit" muutu Kristuksen papeiksi vain siitä syystä, että he astuvat kirkossa saarnatuoliin.
Kristuksen seurakunnan saarnavirkaan kutsuu oikea seurakunta. Mitään "on off" saarnavirkaa ei raamattu tunne.
Kristuksen seurakunnan raamatun mukaiseen, pyhään saarnavirkaan EI VOI tulla mitenkään muuten kuin Kristuksen seurakunnan kutsumana.
Kansankirkkomme ei ole meille elävän kristillisyyden sisällä oleville oikea Kristuksen seurakunta. Siksi sen vihkimät uskovaisetkaan papit eivät automaattisesti ole Kristuksen seurakunnan saarnavirassa. Ne ovat kaksi erillistä asiaa, eikä niitä saa sekoittaa kuten kissa5 tekee.
Raamattu tuntee vain yhden Pyhän seurakunnan, sen palvelukseen on aina kutsuttu vain miehiä. Mitään muuta seurakuntaa ei ole hengellisessä mielessä olemassakaan. Siksi onkin käsittämätöntä se intohimoinen vastustus jota SRK kohdistaa kansankirkon naispapiksi haluaviin uskoa tunnustaviin naisteologeihin. Sehän ei perustu Jumalan sanaan ollenkaan.
Voi mitä sekoilua, voi mitä pimeyttä! - lappix
pysykää sanassa kirjoitti:
Ei todellakaan ole kansankirkon pappi automaattisesti Kristuksen seurakunnan pappi vaikka kantaisi elävää uskoa sydämessään.
Kristuksen seurakunnan papiksi kutsuu elävän kristillisyyden seurakunta, ei kansankirkko.
Jokainen tietää vl-pappeja jotka ovat toimineet kirkon virassa, mutta eivät Kristuksen seurakunnan saarnavirassa. Heitä ei ole Kristuksen seurakunta halunnut kutsua tai heidät on ns. laitettu lepäämään.
Eivät nämä "virkapapit" muutu Kristuksen papeiksi vain siitä syystä, että he astuvat kirkossa saarnatuoliin.
Kristuksen seurakunnan saarnavirkaan kutsuu oikea seurakunta. Mitään "on off" saarnavirkaa ei raamattu tunne.
Kristuksen seurakunnan raamatun mukaiseen, pyhään saarnavirkaan EI VOI tulla mitenkään muuten kuin Kristuksen seurakunnan kutsumana.
Kansankirkkomme ei ole meille elävän kristillisyyden sisällä oleville oikea Kristuksen seurakunta. Siksi sen vihkimät uskovaisetkaan papit eivät automaattisesti ole Kristuksen seurakunnan saarnavirassa. Ne ovat kaksi erillistä asiaa, eikä niitä saa sekoittaa kuten kissa5 tekee.
Raamattu tuntee vain yhden Pyhän seurakunnan, sen palvelukseen on aina kutsuttu vain miehiä. Mitään muuta seurakuntaa ei ole hengellisessä mielessä olemassakaan. Siksi onkin käsittämätöntä se intohimoinen vastustus jota SRK kohdistaa kansankirkon naispapiksi haluaviin uskoa tunnustaviin naisteologeihin. Sehän ei perustu Jumalan sanaan ollenkaan.
Voi mitä sekoilua, voi mitä pimeyttä!Kertoisitko kuka valitsee valittunsa Kristuksen seurakuntaan.?
- pysykää sanassa
veli teologisesta kirjoitti:
Pyhän hengen pappi ei ole sama asia kuin vl saarnavirka. Ja kirkon pappeus ei ole sama asia kuin vl saarnavirka
Jos "veli teologisesta" on lukenut koko ketjun, hänen on täytynyt huomata että nämä kolme käsitystä olen jo erottanut toisistaan.
Kertaus on opintojen äiti, siis kerran vielä:
Pyhänhengen pappeja ovat kaikki Jumalan lapset ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Kristuksen seurakunnan pappeja ovat miehet, jotka Jumalan valtakunta on kutsunut saarnavirkaan.
Kirkon pappisvirka on vain työtehtävä jossa työnantajana on organisaatio nimeltä kirkko. Täysin verrattavissa mm. Suntion, diakonin tai kanttorin virkoihin. - Luettavissa
lappix kirjoitti:
Kertoisitko kuka valitsee valittunsa Kristuksen seurakuntaan.?
4. Moos. 27:16-23
"Ja hän pani kätensä hänen päällensä ja asetti hänet virkaan, niinkuin Herra oli puhunut Mooseksen kautta."
(TC) - lappix
Luettavissa kirjoitti:
4. Moos. 27:16-23
"Ja hän pani kätensä hänen päällensä ja asetti hänet virkaan, niinkuin Herra oli puhunut Mooseksen kautta."
(TC)Miksi puhut Mooseksen ajasta ja vanhasta liitosta? Mikäli pappisi toimii sen mukaan, niin miksei hän sitten toimi joka säädöksen mukaan, kuten tässä:
3.Moos.1.
13 Mutta sisälmykset ja jalat hän pesköön vedessä, ja pappi tuokoon sen kaiken ja polttakoon alttarilla; se on polttouhri, suloisesti tuoksuva uhri Herralle.
14 Ja jos hänen uhrilahjansa Herralle on lintupolttouhri, tuokoon uhrilahjanaan metsäkyyhkysiä tai kyyhkysenpoikia.
15 Ja pappi tuokoon sen alttarille, vääntäköön siltä niskat poikki ja polttakoon sen alttarilla, ja puserrettakoon sen veri alttarin seinään.
16 Ja hän ottakoon sen kuvun rapoineen pois ja heittäköön sen alttarin viereen itäpuolelle, tuhkaläjälle.
17 Sitten hän reväisköön sen auki siipien kohdalta, niitä kuitenkaan irroittamatta, ja pappi polttakoon sen alttarilla halkojen päällä, jotka ovat tulessa; se on polttouhri, suloisesti tuoksuva uhri Herralle."
Teettekö VL-seurakunnassa noin, jos vieläkin elätte Mooseksen laissa ja säädöksissä?
- Ihmettelen vain
"Nyt ei kuitenkaan puhuta Jumalan valtakunnan saarnavirasta vaan luterilaisen kirkkomme pappisvirasta. Nämä ovat kaksi eri asiaa."
Mikä on Jumalan valtakunnan saarnavirka? Antaako Jumala sen, vai antaako sen nämä pedofiliaa peittelevät SRK:n johtohenkilöt?
Kuinka Jumala on antantunut seurakuntansa virkojen jaon juuri henkilöille?
Ottaako nämä SRK:n johto tuomiovallan Jumalalta itselleen?
Eihän ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta. - Kuka tekisi sen
Ehkäpä joku vie tämän naispapin erottamisen EU-tuomioistuimeen sitten kun asia on ajankohtainen.
Minusta nämä pedofiilipeittelytkin voisi katsoa siellä että olisiko koko SRK lopetettava laittomana. - Pulinat pois vaan
Leppänen lentää rauhanyhdistyksestä ulos ko leppäkeihäs, sen tulette näkemään.... Ja erottamispäätös tulee olemaan sekä Raamatun että maallisen lain mukainen, senkin tulette vielä näkemään.
- taistolainen
Varmasti totta et mari erotetaan ry stä
Mutta elävän uskon edellytyksenä ei ole ry n jäsenyys. ELI elävää uskoa ei voi ry n johtokunta tai srk marilta viedä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832