Pikku-volvot ovat parhaita?

Mitäs sanotte kun nuo pikku-Volvot ovat kaikkien tilastojen mukaan selvästi vähävikaisempia kuin isommat "aidot Volvot" kuten niitä täälläkin jotkut pölvästit kutsuvat.

Jos "aidon Volvon" tunnusmerkkeihin kuuluu, että se on vikaherkkä ja valmistettu hutiloiden Ruotsissa niin kannattaisiko kuitenkin sijoittaa rahat siihen "epäaitoon", vaikka se onkin muualla paremmin koottu ja paljon kestävämpi kuin Ruotsin Volvo?

Kumma kun mikään tutkimus ei tue väitteitä, että vanhemmat Volvot olisivat jotenkin parempia kuin uudemmat, vaan juuri päinvastoin. Kun uusissa on vielä vikaherkkää tekniikkaakin paljon enemän kuin vanhoissa niin vanhemmat Volvot tuntuvat olleen todella kehnoa tekoa.

Taidan mielummin ostaa sen pienemmän kestävän Volvon vaikka se olisi valmistettu kuussa, kuin jo valmiiksi heikon yksilön joita on todistettavasti tehtailtu Ruotsissa.
213192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

...ja mihin rahat riittää, mutta kyllä se iso Volvo on kuitenkin se oikea Volvo. Meillä oli ennen V40 ja en voi väittää, että se ominaisuuksiltaan tuntui kovinkaan Volvolta. Nyt on V70 ja ero kuin yöllä ja päivällä. PS. Ennen tuota nelikymppistä meillä oli 440, joten kokemusta parista pienemmästä on. Ja olen siis nainen.

Äänestä

laadulla, tekee sen tumma poika sitten Belgiassa, Holannissa tai Ruotsissa? Osat kuitenkin tulevat samoilta sylttytehtailta? Isojen Volvojen eittämättä ongelmallisin on ollut C70, joissa valmistusvastuu lepää brittiläisillä harteilla, valmistusmaasta huolimatta.

Äänestä
  • Kerro lisää mainitusta autosta. Englantilaiset? Tyyppiviat ja ongelmat? Miksi?

    Äänestä

  • Coupé kirjoitti:

    Kerro lisää mainitusta autosta. Englantilaiset? Tyyppiviat ja ongelmat? Miksi?

    Jos olet tuolla tasolla, tuskin maksaa vaivaa...
    Kerron pääkohdat: C-mallin tuotannosta vastaa brittiläinen TWR-yhtiöstä tuttu Tom Walkinshaw ja autojen valmistuminen, saatika valmistuminen Volvoksi oli työn ja tuskan takana. Kaikkinainen laaduttomuus ja epävarmuus veti mukanaan myös koko S/V-sarjaa vikatilastojen pohjamutia kohti. Asia oli huomattavan julkinen ja osaltaan vauhditti Volvon ahdinkoa ja naimakauppaa. Aiheesta kuten myös TWR-Volvo yhteiskuvioista brittein ratasarjassa löytyy asiaa minkä lukea jaksaa, jos ketä Volvon historia kiinnostaa.

    Äänestä

  • Olvia kirjoitti:

    ... asia harvinaisen selvä.

    Äänestä

Hei osta multa pikkuvolvo 460/92..Meinaan taas vaihtaa...amazonit ovat olleet parhaita volvoja.

Äänestä
  • Otetaanko varmanpäälle ja julistetaan Amazon ainoaksi aidoksi Volvoksi. =)

    Nyt on kiikarissa vähän uudempi Volvo kuin tuo tarjoamasi. Olen harkinnut 2002 vuosimallista ylöspäin olevaa S40- tai S60-Volvoa. Arvaa saako tutuilta kuulla näitä heittoja "aidoista" ja "epäaidoista" Volvoista. Otin asiasta selvää ja epäaidot tuntuvat olevan tutkimusten mukaan parempia. Minusta nuo vm. -02 ja eteenpäin valmistetut pikkuvolvot ovat varsin hyviä ajaa. Ei niitä kehtaa kutsua epäaidoiksi Volvoiksi.

    Äänestä

Ärsyttää myös suunnattomasti tuo muiden jupina"ei oo oikee volvo,belkialainen yms.." kestävä on ei oo vikoja ollu ja oon muutenkin ollu tyytyväinen.

Äänestä
  • Oli niin tai näin niin kokemusta on 340,440 ja S40 volvoista ja hyvin ovat kaikki noista toimineet ja kilometrejä ajattu yhteensä useampi 100tuhatta. Kuitenkin seuraavaksi on tarkoitus hankkia aito Volvo eli V70

    Äänestä

  • Jarsi kirjoitti:

    Oli niin tai näin niin kokemusta on 340,440 ja S40 volvoista ja hyvin ovat kaikki noista toimineet ja kilometrejä ajattu yhteensä useampi 100tuhatta. Kuitenkin seuraavaksi on tarkoitus hankkia aito Volvo eli V70

    Tuo aito Volvo kuulostaa typerältä. Eikö olisi parempi kutsua V70-Volvoa isoksi Volvoksi kuin aidoksi Volvoksi?

    Äänestä

Ei kyllä heti tule mieleen toista automerkkiä joiden omistajat kilpailisivat siitä, kenen auto on aito ja kenen ei. Tuleeko muilla?

Nykypäivän autonvalmistajat käyttävät samoja alihankkioita ja valmistus on hajautettu ympäri maailmaa. Mitkä ovat ne kriteerit joilla vain Volvot voidaan jakaa aitoihin ja epäaitoihin? Onko Volvossa oltava tietty prosentti Ruotsalaisia osia vai onko autotehtaan henkilökunnasta esim. 70% oltava Ruotsin kansalaisia, ennen kuin voidaan puhua aidosta Volvosta?

Epäilen kuitenkin, että syyllinen Volvistien aito/epäaito-keskusteluun on joko TM:n tai tuulilasin toimittaja joka on sanonut jossain Volvo-testissä, että auto tuntuu aidolta Volvolta. Näitä lehtiähän luetaan kuin piru raamattua.

Saakohan Volvolta rahat takaisin jos tunnelma onkin epäaito? =)

Äänestä
  • outo homma kun vanhassakin S/V40 sarjassa on Volvon omat bensakoneet (joka versiossa) ja Volvon manuaalilaatikot (2.0->vm 99->). Tomaatit on samoja kuin isommissa volvoissa. Samoin yhteisiä osia löytyy paljon. Varmaan tuo valmistusmaa on se mistä erottaa aidon ja epäaidon.

    Äänestä

  • jukkapetteri kirjoitti:

    outo homma kun vanhassakin S/V40 sarjassa on Volvon omat bensakoneet (joka versiossa) ja Volvon manuaalilaatikot (2.0->vm 99->). Tomaatit on samoja kuin isommissa volvoissa. Samoin yhteisiä osia löytyy paljon. Varmaan tuo valmistusmaa on se mistä erottaa aidon ja epäaidon.

    s40 1.8 vm 2001:ssä aito Volvon bensakone?

    Äänestä

  • jukkapetteri kirjoitti:

    outo homma kun vanhassakin S/V40 sarjassa on Volvon omat bensakoneet (joka versiossa) ja Volvon manuaalilaatikot (2.0->vm 99->). Tomaatit on samoja kuin isommissa volvoissa. Samoin yhteisiä osia löytyy paljon. Varmaan tuo valmistusmaa on se mistä erottaa aidon ja epäaidon.

    Onko S40 vm 2000 ja siitä nuoremmissa myös aito Volvon bensakone?

    Äänestä

älkääs viittikö haukkua pikkuvolvoa ittellä oli -92 mallin 440, ja tosiaan ei mitään suurta ja ihmeellistä, koiranluut vaihdoin, ja startin ajettu vaihtopäiväna 178 tuhatta.
kestä se pikkuvolvokin, onhan laaduntarkkailu niilläkin, ei sieltä voi ihan paskaa läpi päästää, ja myyntitilastotkin jotain kertovar.

Äänestä
  • Ihan samahan se olisi ruveta sanonomaan jokaisen valmistajan pienintä mallia "epäautoksi" saman kaavan mukaan,miten erotellaan isot ja pienet volvot....esim pienin audi ei olisi audi ollenkaaan...tyhmää

    Äänestä

Eli oma T4 on omasta mielestäni ISO ja AITO Kun taas useimmmat V70 "sportswagonit" eivät laisinkaan aitoja ja isoja SPORTSWAGON:eja.

Äänestä
  • sulla itsetunto ongelmia, ja rotikka takaluukussa, mulla ei, silti 850 tdi pirteenä, 170 kaakkia, ja vääntö jättää sinutkin valoissa.
    et....se siitä.

    Äänestä

  • teutori kirjoitti:

    sulla itsetunto ongelmia, ja rotikka takaluukussa, mulla ei, silti 850 tdi pirteenä, 170 kaakkia, ja vääntö jättää sinutkin valoissa.
    et....se siitä.

    Ihan samaa mieltä kuin 200hp. Eli ns. pikkuvolvoja ne jotka tuon alle jäävät. Ja kukapa liikennevaloista tarvii nyt aivan hirmuisesti kiirehtiä?! Siis muut kuin ns. karvanoppakuskit!! Toinen asia on vaikkapa mm. ohituskaistatiellä kun ohituskaista aukeaa. Tuleeko nokivasara perässä tuolta 90km/h-100km/h eteenpäin?

    Äänestä

koska se on valmistettu Suomessa eikä Porchen tehtailla Saksassa. Volvo-miesten logiikkaa käyttäen se on siis epäaito Porsche, eli VALMET Boxter.

Yäk, en kyllä huolisi mokomaa traktoria =)

Äänestä
  • Audit A3 ja A4 ovat epäaitoja, koska ovat pieniä ja perustuvat Volkkariin.

    Rautajousi-Citroenit ovat epäaitoja ja perustuvat Pösöön.

    Ford Mondeo on epäaito, koska se valmistetaan Euroopassa. Samoin Focus ja Fiesta.

    Epäaitoja ovat myös Euroopassa kootut Toyotat, Nissanit ja Hondat.

    Myös nyky-Saabit ovat epäaitoja, koska ovat samaa konsernia GM:n kanssa, joka on amerikkalainen firma, mutta valmistaa Euoopassa epäaitoja autoja.

    Volvoista epäaitoja ovat Ruotsin ulkopuolella kootut eli eli nykymalleista S40, V50 ja V70. Vanhempia epäaitoja olivat mm. 262C, 780 ja S90 Royal.

    Alfa 156 on epäaito, koska sinä on Lancian lohko.

    Jaguar X-type on epäaito, koska ei ole takavetoinen. Myös S-type on epäaito, koska se on kehitetty Fordin omistuksessa ja siinä on sama valokatkaisija kuin Mondeossa, joka siis sekin on epäaito, koska ei ole tehty Walloissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pikkuässää harkitseva kirjoitti:

Mitäs sanotte kun nuo pikku-Volvot ovat kaikkien tilastojen mukaan selvästi vähävikaisempia kuin isommat "aidot Volvot" kuten niitä täälläkin jotkut pölvästit kutsuvat.

Jos "aidon Volvon" tunnusmerkkeihin kuuluu, että se on vikaherkkä ja valmistettu hutiloiden Ruotsissa niin kannattaisiko kuitenkin sijoittaa rahat siihen "epäaitoon", vaikka se onkin muualla paremmin koottu ja paljon kestävämpi kuin Ruotsin Volvo?

Kumma kun mikään tutkimus ei tue väitteitä, että vanhemmat Volvot olisivat jotenkin parempia kuin uudemmat, vaan juuri päinvastoin. Kun uusissa on vielä vikaherkkää tekniikkaakin paljon enemän kuin vanhoissa niin vanhemmat Volvot tuntuvat olleen todella kehnoa tekoa.

Taidan mielummin ostaa sen pienemmän kestävän Volvon vaikka se olisi valmistettu kuussa, kuin jo valmiiksi heikon yksilön joita on todistettavasti tehtailtu Ruotsissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu