En enää pärjää yksin

jaeae

Olen kuntoutustuella oleva mielenterveyskuntoutuja, 35-vuotias nainen. Olen tullut jonkunlaiseen umpikujaan.

Viime kesänä sairastin ensimmäisen psykoosini, enkä sen jälkeen ole oikein päässyt jaloilleni. Diagnoosini on vaihdellut kaksisuuntaisesta epävakaaseen persoonallisuuteen, vakavaan masennukseen sekä viimeisimpänä mahdollisesti skitsoaffektiiviseen. Kärsin myös jonkunlaisesta syömishäiriöstä. Lääkityksestä (kokeiltu vaikka ja mitä) ei ole koskaan ollut mainittavaa hyötyä. KELAn tukeman terapian olen käyttänyt jo kymmenen vuotta sitten loppuun.

Sukulaiseni asuvat parinsadan kilometrin päässä ja omalla paikkakunnallani mulla on kaksi ystävää (joita en määräänsä enempää voi kuormittaa). Olen hoitosuhteessa psykiatrian poliklinikkaan. Käyn myös työkuntoutuksessa.

En enää tiedä mitä tekisin, miten selviytyisin. Arki tuntuu aivan liian raskaalta, en jaksa harrastaa mitään, en innostua mistään. En ole varsinaisesti ahdistunut, mutta täysin elämänhaluton. Nukun paljon, jotta aika kuluisi ja välttyisin "kituuttamiselta". Siltä valveillaoloaika tuntuu, nimittäin.

Koen olevani sosiaalisesti taidoton, eli uusiin ihmisiin tutustuminen on mahdotonta. Viihdyn yksin, mutta viikonloput ovat tuskallisia. Niissä jotenkin kulminoituu avuttomuuteni ja turvattomuuteni. Parisuhteessa olen viimeksi ollut kymmenen vuotta sitten. Tukihenkilöä olen hakenut, mutta vielä ei ole sopivaa löytynyt.

Viime aikoina olen suoraansanottuna toivonut, että olisin jälleen lapsi ja tällä kertaa saisin huolehtivat vanhemmat. En kykene kantamaan aikuisuuden vastuuta tällä hetkellä jostain syystä. Olen aivan voimaton.

Vinkkejä tai neuvoja kaipaisin. Miten saada elämästä taas kiinni? Mistä saisin tarvitsemaani tukea?

6

1977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Latvainvalidi

      Sinulle voisi olla hyvä päästä vaikka päiväsairaalan vähän lepäilemään.

      Tai miten olisi Kelan kuntoutuskurssi?

      Puhu lääkärisi kanssa.

      Onko paikkakunnallasi mielenterveysyhdistys yms.,? Mene sinne mukaan?

      Miten niin et saa muka Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, minkäkin olen saanut sitä kahteen otteeseen. Välissä on ollut 15 vuotta.

      Sitä paitsi kotikuntasi tehtävä on hoitaa ja kuntouttaa sinua.

    • Höh...

      Ei jaksa noin pitkiä ikinä lukee vaikka pitäs. Kiinnostaahan pöpipäät ku itte oon sellanen. Mielenterveyshäiriöt on vitun kiinnostava aihe.

      • Höh...

        Luin kuitenkin. Sähän oot aika samanlainen ihminen. Vaihdetaa ajatuksia, tossa maili [email protected]. Mä oon vaa selvinpäin täysin epäsosiaalinen mut ryyppään usein : D


      • Höh...
        Höh... kirjoitti:

        Luin kuitenkin. Sähän oot aika samanlainen ihminen. Vaihdetaa ajatuksia, tossa maili [email protected]. Mä oon vaa selvinpäin täysin epäsosiaalinen mut ryyppään usein : D

        Kerään alkoholilla mielenterveys-ongelmia. Ja pidän yllä niitä, täysin pöpi.


    • Höh...

      Lue toi BadTaste viesti.

    • !!

      Heh, femuapina keskustelee täällä itsensä kanssa. Painuhan v*ttuun siitä niinku ois jo, hopi hopi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5145
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3678
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1524
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1411
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1302
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1208
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1127
    Aihe