Maailma tuntuu pelottavalta, vieraaltakin. Ihmiset ovat vieraita: en osaa ajatella tai tuntea kuten he. Minä en ole Yksilöllinen, Erottuva tai muuta hienoa...minä olen harmaavarpunen, tylsä ja vaikea, ristiriitainen kumppani missä tahansa suhteessa (ystävyys, seurustelu..). Jos joku kysyy mitä mieltä olen asiasta, voin sen kertoa mutta samalla huomaan että asiassa on toinenkin puoli. Jos keskustelukumppani on eriävää mieltä kanssani, sanon vaistomaisesti että itsekin tajuan tuon puolen...ja sitten minut leimataankin mielistelijäksi. Vaan niin ei ole. Koska en osaa lukea ihmisiä enkä koe olevani yksi heistä, miten osaisin MIELISTELLÄ? En edes ymmärrä tavallisia ajatuksia, en ole mikään superaivo.
Saatan olla ihan pihalla normielämän käytännöistä ja poluista, mutta toisaalta minulla on vahva ote realismiin ja saatan "tietää" ennalta esim. yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja niiden takana olevia motiiveja. Mitään koulutusta tms. minulla ei tähän liittyen ole, minä vaan "tiedän"...harvoin kerron tätä puolta itsestäni muille, sillä näille ajatuksille nauretaan.
Tajusin vähän aikaa sitten että iso osa ihmisistä on kuin karjaa, elävät elämänsä etsien suojaa muilta ja hyväksyntää. Se on kai aika inhimillistä enkä minäkään kuvittele olevani parempi, päinvastoin. Nytkin olen "linnoittautunut" kotiini ja käyn ulkona vain pakon edessä, niin paljon epämiellyttäviä asioita joudun kohtaamaan siellä. Viihdyn omassa rauhassani, elän päivät omassa tahdissani, en tee yhteiskunnan eteen mitään vaikka saan siltä melko paljon. En osaa tuntea syyllisyyttä. Olen siis myös hävytön ja sosiaalisesti kyvytön. Usein tuntuu siltä kuin minulta puuttuisi empatiakyky, en ole pahemmin kiinnostunut muista ja nettikeskustelussa kimppuuni hyökätään, sanoen että olen "kylmä ja tunteeton".
Tänään olo on sekava ja maailma pyörii vauhdilla. Se johtuu siitä, että heräsin tavallista myöhempään ja tämä taas laukaisi ahdistus-syyllisyys-ulkopuolisuus-ketjureaktion. Herään joka päivä suunnilleen samaan aikaan, koska tahdon nähdä ihmiset, ne joita haukun karjaksi. Heidän tulemisensa, menemisensä, kaikki...kaikki tämä todistaa minulle, että olen vielä elossa ja että maailma jatkaa radallaan, vaikka minulla olisikin kaoottinen olo tänään. Säälittävää, eikö totta..?
Saatan olla ihan pihalla normielämän käytännöistä ja poluista, mutta toisaalta minulla on vahva ote realismiin ja saatan "tietää" ennalta esim. yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia ja niiden takana olevia motiiveja. Mitään koulutusta tms. minulla ei tähän liittyen ole, minä vaan "tiedän"...harvoin kerron tätä puolta itsestäni muille, sillä näille ajatuksille nauretaan.
Tajusin vähän aikaa sitten että iso osa ihmisistä on kuin karjaa, elävät elämänsä etsien suojaa muilta ja hyväksyntää. Se on kai aika inhimillistä enkä minäkään kuvittele olevani parempi, päinvastoin. Nytkin olen "linnoittautunut" kotiini ja käyn ulkona vain pakon edessä, niin paljon epämiellyttäviä asioita joudun kohtaamaan siellä. Viihdyn omassa rauhassani, elän päivät omassa tahdissani, en tee yhteiskunnan eteen mitään vaikka saan siltä melko paljon. En osaa tuntea syyllisyyttä. Olen siis myös hävytön ja sosiaalisesti kyvytön. Usein tuntuu siltä kuin minulta puuttuisi empatiakyky, en ole pahemmin kiinnostunut muista ja nettikeskustelussa kimppuuni hyökätään, sanoen että olen "kylmä ja tunteeton".
Tänään olo on sekava ja maailma pyörii vauhdilla. Se johtuu siitä, että heräsin tavallista myöhempään ja tämä taas laukaisi ahdistus-syyllisyys-ulkopuolisuus-ketjureaktion. Herään joka päivä suunnilleen samaan aikaan, koska tahdon nähdä ihmiset, ne joita haukun karjaksi. Heidän tulemisensa, menemisensä, kaikki...kaikki tämä todistaa minulle, että olen vielä elossa ja että maailma jatkaa radallaan, vaikka minulla olisikin kaoottinen olo tänään. Säälittävää, eikö totta..?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.