Niinistö harkitsee NATO-kantojaan nyt uudemman kerran. Onhan mahdollista, että kansa onkin nyt kääntänyt kelkkansa NATO:n suhteen. Tällaiseen päätelmään voidaan tulla sillä perusteella, että Niinistöä äänestettiin 1. paikan arvoisesti, vaikka tiedettiin, että hän on NATO-myönteinen. Tämä rohkaisee viemään nyt asiaa eteenpäin. Harkitaan, mikä on oikea tapa. Vai pitääkö pitää kansanäänestys?
NATO nyt mahdollinen
4
<50
Vastaukset
- Äänet homoille
Pidetään kansanäänestys sitten kun kansaa on kiusattu natokysymyksellä ensin hulluksitulemiseen asti! Ihmiset äänestävät natoon liittymisen puolesta koska eivät jaksa enää tätä vuosikymmeniä jatkunutta natotuputusta!
Ruotsi ja USA on käyttänyt suomen nato-lobbaukseen jo niin paljon varoja että he ovat nähtävästi päättäneet jatkaa tyrkytystään niin kauan että suomalaiset väsyvät ja sanovat lopulta sen kyllänsä!
Ruotsin intresseissä on suomen natoon liittäminen siksikin että Suomi on toiminut hyvänä turvapuskurina venäjää vastaan ja ruotsi säästäisi pitkän pennin omissa puolustusmenoissaan ja USA haluaa tietenkin nato-sopivia aseita ja niiden kalliita päivityksiä kaupaksi.- Sota Eurooppaan
USA haluaa myös nähdä, mitä Venäjä tuumii, kun se pussitetaan eri puolilta. USA:n toive olisi saada sota Eurooppaan. Se tietäisi mm. tilauksia USA:n asetehtaille. Samoin USA:n toive saada ravisteltua vanhaa läntistä Eurooppaa toteutuisi. G.W. Bushan jakoi Euroopan vanhaan Eurooppaan ja uuteen Eurooppaan. Uuteen Eurooppaan kuuluivat vanhat itäblokin maat, jotka aikaisemmin olivat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Hän ihaili suuresti näitä ja aliarvioi vanhoja Euroopan maita. Nythän Suomi pääsee toteuttamaan amerikkalaisten toiveita.
- 7
Sota Eurooppaan kirjoitti:
USA haluaa myös nähdä, mitä Venäjä tuumii, kun se pussitetaan eri puolilta. USA:n toive olisi saada sota Eurooppaan. Se tietäisi mm. tilauksia USA:n asetehtaille. Samoin USA:n toive saada ravisteltua vanhaa läntistä Eurooppaa toteutuisi. G.W. Bushan jakoi Euroopan vanhaan Eurooppaan ja uuteen Eurooppaan. Uuteen Eurooppaan kuuluivat vanhat itäblokin maat, jotka aikaisemmin olivat Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Hän ihaili suuresti näitä ja aliarvioi vanhoja Euroopan maita. Nythän Suomi pääsee toteuttamaan amerikkalaisten toiveita.
Natotus alkoi heti. Tämän päivän Hesarissa eräs luutnantti kehotti Suomea hakemaan Naton jäsenyyttä.
Toisaalta hän sahaa omaa oksaansa. Jos liitytään Natoon, Suomen armeijan henkilökuntamäärä putoaa rajusti, koska ei ole varaa ylläpitää kahta rinnakkaista organissatiota. - Res. korpr.
7 kirjoitti:
Natotus alkoi heti. Tämän päivän Hesarissa eräs luutnantti kehotti Suomea hakemaan Naton jäsenyyttä.
Toisaalta hän sahaa omaa oksaansa. Jos liitytään Natoon, Suomen armeijan henkilökuntamäärä putoaa rajusti, koska ei ole varaa ylläpitää kahta rinnakkaista organissatiota.Jäljelle jääneet upseerit sitten saavatkin huippupalkkaa.
Tosin heidän työpaikkansa ei välttämättä vastaisuudessa ole Suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838