Haaviston cv:stä ja pätevyydestä

tutustu nyt

Jotkut Sauli Niinistön kannattajat ovat aloittaneet toisen kierroksen negatiivisen kampanjoinnin kyseenalaistamalla Pekka Haaviston cv:n ja osaamisen. (Esim. http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94860-missä-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-näytöt, http://img688.imageshack.us/img688/3876/niinistovaihaavisto.png) Jätetään ala-arvoiset kommentit Haaviston puolisosta omaan arvoonsa ja keskitytään ehdokkaiden näyttöjen vertailuun.

Pekka Haavisto on koulutukseltaan valtiotieteen ylioppilas. Ylioppilaaksihan Haavisto kirjoitti huippuarvosanoin (http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/201112070194743_pd.shtml), mutta korkeakouluopinnot jäivät pian kesken kun politiikka ja yrittäjyys veivät mennessään. Sama kohtalo on ollut muuten monella muullakin huippupoliitikolla. Esimerkiksi Jouni Backman, Tarja Filatov ja Markku Rossi ovat vain ylioppilaita ja Timo Kalli, Eero Heinäluoma ja Lauri Ihalainen eivät ole suorittaneet edes yo-tutkintoa. Ei mitenkään poikkeuksellista siis politiikan huipullakaan. Tutkinnon puutteesta huolimatta Haavisto on toiminut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa, luennoitsijana Helsingin yliopistossa, Nato-koulussa Oberammergaussa sekä Bristolin yliopistossa. Suomen Kuvalehden nettisivuilla lietsottu kohu ”visiting professor” -tittelin väitetystä väärinkäytöstä perustuu väärinkäsitykseen. Pekka Haavisto toimi keväällä 2002 3 kk Bristolin yliopistossa tittelillä ”Benjamin Meaker Visiting Professor”, jonka vahvistavat mm. nämä sähköpostit: http://haavisto2012.fi/wp-content/uploads/2012/01/haavisto_bristol_emails.png

Ulkopolitiikka-lehti pyysi viime vuoden maaliskuun lopulla neljääkymmentä suomalaista asiantuntijaa nimeämään ja listaamaan 10–20 tärkeintä suomalaista kansainvälistä vaikuttajaa politiikassa ja talouselämässä. Heillä tuli olla työnsä tai verkostojensa kautta poikkeuksellista vaikutusvaltaa maailmalla. Pekka Haavisto sijoittui tässä vertailussa sijalle 5, korkeammalle kuin istuva tasavallan presidentti. Sauli Niinistö ei 26 enemmän kuin yhden maininnan keränneen vaikuttajan joukkoon mahtunut. Listan ykkönen, presidentti Martti Ahtisaari on nimennyt Pekka Haaviston ”seuraajakseen” ja kertonut mm., että YK:n pääsihteeri Ban-Ki Moon pyysi häntä esittelemään Haaviston tälle. (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/66195-han-on-ahtisaaren-valinta-”seuraajakseen”)

Haaviston kokemus kansainvälisistä tehtävistä onkin omaa luokkaansa: hän johti YK:n ympäristöohjelman UNEP:n tutkimusryhmiä mm. Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa ja Sudanissa, vastasi YK:n köyhdytettyä uraania koskevista kenttätutkimuksista Kosovossa, Montenegrossa, Serbiassa ja Bosnia-Hertzegovinassa, toimi UNEP:n edustajana selvittämässä Romaniassa Baia Maren kaivosonnettomuutta, Euroopan unionin erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa 2005–2007, YK:n erityisasiantuntijana Darfurin rauhanprosessissa 2007 ja ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä 2009–. Näihin tehtäviin hänet on nimetty ensisijaisesti asiantuntemuksensa, ei poliittisen taustansa vuoksi. Vihreät on pienpuolue, jolla ei ole poliittista muskelia nimittää ihmisiä kansainvälisiin palkkiovirkoihin.

Niinistön kansainvälinen kokemus painottuu vahvasti pankkipuolelle: Hän on toiminut Euroopan investointipankin varapääjohtajana ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja itse pankin puheenjohtajana, sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean jäsenenä. Yhtään väheksymättä tämän merkitystä, presidentin kansainväliset tehtävät ovat pääosin muualla kuin rahoitusmarkkinoiden toiminnan piirissä.

169

1241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutustu nyt

      ... JATKOA

      Pekka Haavisto on toki siviilipalvelusmies, kun Sauli Niinistö on sotilasarvoltaan reservin kapteeni. Mutta siinä missä Niinistö on tavallinen reserviläinen, Haavistolle on kuitenkin myönnetty sotilasansiomitali hänen työstään kriisialueilla ja hän on toiminut vierailevana luennoitsijana Nato-koulussa. Uskallan väittää, että Haaviston kansainvälisen turvallisuuspoliikan tuntemus on huomattavasti laajempaa, kuin mitä pelkän RUK:n käymällä saa. Jotain kertonee sekin, että Haavisto on eduskunnassa sekä ulkoasiainvaliokunnan että puolustusvaliokunnan jäsen, kun taas Niinistö on ollut ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä vain yhden viikon vuonna 1995.

      Sauli Niinistön kokemus kotimaisen politiikan huipulla on toki Haavistoa laajempi. Hän on toiminut niin oikeusministerinä (vajaan vuoden) kuin kaksi kautta valtiovarainministerinä, sekä yhden kauden eduskunnan puhemiehenä. Haavisto vuorostaan on toiminut yhden kauden ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä. Tulee toki muistaa, että Haavisto on Niinistöä 10 vuotta nuorempi ja pienemmän puolueen edustaja, joten potentiaalisia ministerinpaikkoja on ollut vähemmän tarjolla. Kunnallispolitiikassa ehdokkaiden kokemus lienee suunnilleen samaa luokaa. Haavisto on myös mukana ollut perustamassa kokonaan uutta puoluetta. ;)

      Mitä sitten tulee ehdokkaiden kirjalliseen tuotantoon, Pekka on julkaissut 6 kirjaa, paljon puhuttujen Interrail-oppaiden lisäksi kokemuksistaan Balkanilla, Afrikassa ja muilla kriisialueilla. Sauli Niinistöllä julkaistuja kirjoja on kaksi, molemat omaelämäkerrallisia.

      Sauli Niinistöllä on takanaan komea ura niin juristina kuin kotimaan politiikassakin, mutta Pekka Haaviston ulko- ja turvallisuuspoliittiset näytöt ovat aivan eri kaliiperia. Talouselämästä haetulla analogialla: presidentti ei ole Suomen toimitusjohtaja, vaan pikemminkin viestintäpäällikkö, myyntimies (tai -nainen) ja bisnesguru joka lietsoo innostusta ja tuo uusia ajattelutapoja taloon. Näiden tehtävien hoidon kannalta on samantekevää, onko presidentti varatuomari vai ylioppilas, reservin kapteeni vai siviilipalvelusmies. Osaaminen ratkaisee, eivät tittelit.

      • Väärä tehtävä

        Olipa tylsä ja perusteeton vuodatus sivari-homo-ylioppilaasta, jonka vihreät lobbasivat koukkimaan viemäreitä Afrikkaan.

        Hän hakee väärään tehtävään.

      • Hakee ja pääsee
        Väärä tehtävä kirjoitti:

        Olipa tylsä ja perusteeton vuodatus sivari-homo-ylioppilaasta, jonka vihreät lobbasivat koukkimaan viemäreitä Afrikkaan.

        Hän hakee väärään tehtävään.

        ...koska ihmiset ovat eri mieltä kanssasi.

      • SN saa ääneni

        Haavisto edustaa ylimielistä homoeliittiä.

        Puhuu kuin myyntimies.

        Politiikan broileri, ei siviilihommia.

      • Vihreiden presidentt

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tukikonsertin lippuja on ryhdytty jo myymään eteenpäin Huuto.netissä. Esimerkiksi kahden alakatsomolipun hinta on noussut 110 euroon.

        Konsertissa paluun lavalle tekee vuonna 2001 lopettanut Ultra Bra.

        Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertin liput varattiin loppuun runsaassa kahdessa tunnissa. Liput tulivat myyntiin tänään tiistaina kello 12, ja viimeiset niistä varattiin kahden jälkeen.

      • Ääni - Saulille!
        SN saa ääneni kirjoitti:

        Haavisto edustaa ylimielistä homoeliittiä.

        Puhuu kuin myyntimies.

        Politiikan broileri, ei siviilihommia.

        Just näin!!!

      • Pekka kakkonen

        Mielestäni ihminen on mielenterveyspalveluiden tarpeessa, kun hakee työpaikkaa ja puhuu vain omista seksihaluistaan.

        Normaalijärkinen ei hehkuta työtä hakiessa omaa seksuaalista suuntautumista.

        ..............päivää, haen avoinna olevaa virkaa, olen muuten S/M-seksin harrastaja ja haluan hyväksyntää.........

        ...............päivää, teillä on sähköasentajan paikka avoinna, nussin sukelluspuku päällä, eikö ole hienoa.........

      • Niukasti kokemusta
        SN saa ääneni kirjoitti:

        Haavisto edustaa ylimielistä homoeliittiä.

        Puhuu kuin myyntimies.

        Politiikan broileri, ei siviilihommia.

        Pekka Haavisto on melkoinen pyrkyri, jolla on luvattoman huono pohjakoulutus. Yksipuolinen työkokemus ja johtamiskokemusta ei ollenkaan.
        Silti koko ajan pyrkimässä framipaikoille ja vertaa itseään
        mielellään Martti Ahtisaareen tai Elisabeth Rehniin. Ei pitäisi, koska Haaviston kokemus on kovin vähäinen näiden konkareiden rinnalla

      • 38v pöytälaatikossa
        Niukasti kokemusta kirjoitti:

        Pekka Haavisto on melkoinen pyrkyri, jolla on luvattoman huono pohjakoulutus. Yksipuolinen työkokemus ja johtamiskokemusta ei ollenkaan.
        Silti koko ajan pyrkimässä framipaikoille ja vertaa itseään
        mielellään Martti Ahtisaareen tai Elisabeth Rehniin. Ei pitäisi, koska Haaviston kokemus on kovin vähäinen näiden konkareiden rinnalla

        Haavisto laudaturin yo, Niinistö approbaturin yo.

        Tampereelle vaalitenttiin kokoontuneille presidenttiehdokkaille oli jätetty ennakkoon yleisökysymyksiä. Pertti Hakulinen halusi tietää, miksi Sauli Niinistön gradua ei löydy Turun yliopiston arkistoista.

        - "Ensinnäkin oikeustieteellisessä ei tehdä graduja vaan tutkielma.
        Toiseksi sain kirjeen professoriltani Turusta. Professori kertoi huomanneensa tutkielmani jääneen hänen työpöytänsä laatikkoon", Niinistö vastasi.

        Niinistö siis väittää, että hänen tutkielmansa on ollut 38 vuotta professorin pöytälaatikossa.

        Niinistö on valehtelija.

      • stidi-57
        Vihreiden presidentt kirjoitti:

        Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tukikonsertin lippuja on ryhdytty jo myymään eteenpäin Huuto.netissä. Esimerkiksi kahden alakatsomolipun hinta on noussut 110 euroon.

        Konsertissa paluun lavalle tekee vuonna 2001 lopettanut Ultra Bra.

        Kokoaan suurempi Suomi 2012 -tukikonsertin liput varattiin loppuun runsaassa kahdessa tunnissa. Liput tulivat myyntiin tänään tiistaina kello 12, ja viimeiset niistä varattiin kahden jälkeen.

        Näkee millainen älykääpiö Haavisto on kun pitää konsertin joka on esiintyjän huomioonottaen täynnä omia viherpiipertäjiään ?

      • ooppa rauhassa
        38v pöytälaatikossa kirjoitti:

        Haavisto laudaturin yo, Niinistö approbaturin yo.

        Tampereelle vaalitenttiin kokoontuneille presidenttiehdokkaille oli jätetty ennakkoon yleisökysymyksiä. Pertti Hakulinen halusi tietää, miksi Sauli Niinistön gradua ei löydy Turun yliopiston arkistoista.

        - "Ensinnäkin oikeustieteellisessä ei tehdä graduja vaan tutkielma.
        Toiseksi sain kirjeen professoriltani Turusta. Professori kertoi huomanneensa tutkielmani jääneen hänen työpöytänsä laatikkoon", Niinistö vastasi.

        Niinistö siis väittää, että hänen tutkielmansa on ollut 38 vuotta professorin pöytälaatikossa.

        Niinistö on valehtelija.

        YO-papereilla ei ole paljon merkitystä vaan sillä mitä niiden jälkeen on tehnyt. Yliopiston loppututkinto pikkusen eri kaliiberia kuin yo-tutkinto. Sauli Niinistön tutkintotodistuksesta oli kopio esillä ainakin iltasanomissa viime presidentin vaalien aikaan.

        Ethän oikeasti ole niin tyhmä, että luulet, että kukaan Turun yliopistosta ei avaisi suutaan, jos Niinistö ei olisi oikeasti sieltä valmistunut. Niinistö on myös toiminut hovioikeudessa useita vuosia. Jokaisessa virkatehtävässä työntekijän tulee luovuttaa kaikki tutkintodistukset työnantajalle, jotta voidaan varmistaa pätevyys tehtävään. Hovioikeuteen ei pääse, jos tutkintotodistus puuttuu, siellä ollaan hyvin tarkkoja näistä asioista.

        Haavistolta sen sijaan on ihan kiistattomasti jäänyt monet asiat kesken. Armeija jäi suorittamatta, kun pelotti sodan uhka. Haavisto siis jättää vastuun kannon muille ja luikkii itse pakoon, kun tulee tiukka tilanne.

        Yliopisto jäi kesken kun ei ollut pitkäjänteisyyttä vaativaan yliopisto-opiskeluun, jossa vaaditaan omaa vastuuta. Myös Rauhanvälitystehtävät jäivät kesken kun Haavisto huomasi, ettei pelkällä hymyllä pärjääkään tosielämässä. Henkilösuhteetkaan eivät toimineet aikakaan kirkon ulkomaan avun johdon kanssa ja EU:n edustajaan Javier Solanan kanssa sukset menivät ristiin. Myös muista maista esitettiin epäilyjä Haaviston pätevyyden ja uskottavuuden suhteen. Näistä kaikista asioista on mustaa valkoisella kv-raporteissa ja wikileaks -asiakirjoissa.

        Lyhyesti sanoen, Haaviston koko ura on melkoinen kupla, joka poksahtaa, heti kun sitä on toisen kierroksen myötä on alettu tarkastelemaan hieman tarkemmin. Onhan Haaviston oma hermostunut käytös tenteissä on osoittanut, että cv:tä on taidettu hieman kaunistella.

        Tietenkin on ymmärrettävää, että Haaviston tukijoita ketuttaa, kun oman ehdokkaan työhistoriassa on vähintään norsun mentäviä aukkoja ja monet askareet ovat jääneet puolitiehen. Silloin pitää luonnollisesti ryhtyä epä-älylliseen loanheittoon Niinistöä kohtaan, kun oma ehdokas ei muutoin pärjää.

        Korostan, että itse pidän Haavistoa ihan mukavana miehenä ja hän sopii varmasti muihin tehtäviin, mutta presidentiltä vaaditaan enemmän paineensietokykyä ja pitkäjänteisyyttä, ei presidentti voi jättää hommia kesken, jos yhtäkkiä ei enää huvitakaan.

      • rajoittakaa vähän
        stidi-57 kirjoitti:

        Näkee millainen älykääpiö Haavisto on kun pitää konsertin joka on esiintyjän huomioonottaen täynnä omia viherpiipertäjiään ?

        Ja se taas on sun mielipide.

      • Tuplamaisteri
        ooppa rauhassa kirjoitti:

        YO-papereilla ei ole paljon merkitystä vaan sillä mitä niiden jälkeen on tehnyt. Yliopiston loppututkinto pikkusen eri kaliiberia kuin yo-tutkinto. Sauli Niinistön tutkintotodistuksesta oli kopio esillä ainakin iltasanomissa viime presidentin vaalien aikaan.

        Ethän oikeasti ole niin tyhmä, että luulet, että kukaan Turun yliopistosta ei avaisi suutaan, jos Niinistö ei olisi oikeasti sieltä valmistunut. Niinistö on myös toiminut hovioikeudessa useita vuosia. Jokaisessa virkatehtävässä työntekijän tulee luovuttaa kaikki tutkintodistukset työnantajalle, jotta voidaan varmistaa pätevyys tehtävään. Hovioikeuteen ei pääse, jos tutkintotodistus puuttuu, siellä ollaan hyvin tarkkoja näistä asioista.

        Haavistolta sen sijaan on ihan kiistattomasti jäänyt monet asiat kesken. Armeija jäi suorittamatta, kun pelotti sodan uhka. Haavisto siis jättää vastuun kannon muille ja luikkii itse pakoon, kun tulee tiukka tilanne.

        Yliopisto jäi kesken kun ei ollut pitkäjänteisyyttä vaativaan yliopisto-opiskeluun, jossa vaaditaan omaa vastuuta. Myös Rauhanvälitystehtävät jäivät kesken kun Haavisto huomasi, ettei pelkällä hymyllä pärjääkään tosielämässä. Henkilösuhteetkaan eivät toimineet aikakaan kirkon ulkomaan avun johdon kanssa ja EU:n edustajaan Javier Solanan kanssa sukset menivät ristiin. Myös muista maista esitettiin epäilyjä Haaviston pätevyyden ja uskottavuuden suhteen. Näistä kaikista asioista on mustaa valkoisella kv-raporteissa ja wikileaks -asiakirjoissa.

        Lyhyesti sanoen, Haaviston koko ura on melkoinen kupla, joka poksahtaa, heti kun sitä on toisen kierroksen myötä on alettu tarkastelemaan hieman tarkemmin. Onhan Haaviston oma hermostunut käytös tenteissä on osoittanut, että cv:tä on taidettu hieman kaunistella.

        Tietenkin on ymmärrettävää, että Haaviston tukijoita ketuttaa, kun oman ehdokkaan työhistoriassa on vähintään norsun mentäviä aukkoja ja monet askareet ovat jääneet puolitiehen. Silloin pitää luonnollisesti ryhtyä epä-älylliseen loanheittoon Niinistöä kohtaan, kun oma ehdokas ei muutoin pärjää.

        Korostan, että itse pidän Haavistoa ihan mukavana miehenä ja hän sopii varmasti muihin tehtäviin, mutta presidentiltä vaaditaan enemmän paineensietokykyä ja pitkäjänteisyyttä, ei presidentti voi jättää hommia kesken, jos yhtäkkiä ei enää huvitakaan.

        Höpö höpö, monella on jäänyt yliopisto tai jokin muu opinahjo kesken, jopa lukio tai peruskoulu, ja aiemmin oppikouluun ei noin vain mentykään vaan moni köyhän perheen lapsi joutui tyytymään kansakouluopetukseen, vaikka ainesta olisi ollut enempäänkin.

        Vaatii rohkeutta lähteä tekemään sitä, minkä itse kokee tärkeäksi, kuten perustamaan ja synnyttämään uutta poliittista liikettä ja puoluetta tyhjästä, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että muodolliset opinnot jäisivät kesken. Steve Jobsilta olisit voinut kysyä, miten hänen osaamiseensa ja menestykseensä oli vaikuttanut se, ettei hänellä ollut yliopistotutkintoa eikä -opintoja.

        Niinistö on tehnyt aina sen, mikä on kulloinkin turvallisinta eli siitä, missä aita on matalin.

    • kallepeltsi

      Juuri tällaisia perusteellisia pohdintoja tarvitaan! ääni haavistolle, ja pieni lahjoitussumma rahallisesti alikynnessä olevalle kampanjalle!

      • Laitoin yöllä

        ...satasen ja sain hyvän mielen. Hyvä Pekka!

      • Kun Kekkonen aikanaa
        Laitoin yöllä kirjoitti:

        ...satasen ja sain hyvän mielen. Hyvä Pekka!

        Kun Kekkonen aikanaan taisteli köyhän kansan puolesta, hänellä oli tapana siteerata eräältä kansanmieheltä kuulemaansa viisautta: ”Ei kommunisteja synny niin kuin sääskiä puroissa, yhteiskunta heitä tekee.”

        Omissa suljetuissa opintopiireissään kommunismia kauhistelleita oikeistolaisia Kekkonen neuvoi lukemaan Kiannon ”Ryysyrannan Jooseppia” ja antamaan tukensa sosiaalisille ja muille yhteiskunnallisille uudistuksille, joilla kansan syvien rivien elämää kohennattaisiin ja vahvistettaisiin heidän horjuvaa uskoaan demokratiaan.

        Maaliskuussa saanemme kuulla, miksi jälleen on tehtävä leikkauksia ja korotettava veroja, jotta rahaliitto pysyisi koossa ja finanssipiirit saavat sen, mikä niille oikeutetusti kuuluu. Sailas näkyy laskeneen, että laskun suuruus on tällä kertaa viisi miljardia euroa. Eihän tuo ole kuin kymmenesosa valtion vuotuisesta budjetista.

      • vau...
        Laitoin yöllä kirjoitti:

        ...satasen ja sain hyvän mielen. Hyvä Pekka!

        laitoit sä oikeesti pekkaa

    • Ohjelmaa:

      Haavisto vs. Niinistö:
      - To 26.1. klo 21.00-22.00 Ylen vaalitentti
      - Pe 27.1. klo 21.00-22.00 MTV3:n pressatentti
      - Ti 31.1. klo 17.00-18.15 Helsingin Sanomien vaalitentti
      - Ke 1.2. klo 20.00-22.00 MTV3:n presidenttitentti – kaksintaistelu
      - To 2.2. klo 11.00-12.30 FST:n vaalitentti Musiikkitalossa
      - To 2.2. klo 21.00-22.00 Ylen vaalitentti – loppuottelu

    • haavisto voittoon

      Haavisto vie vielä voiton Niinistöstä, jatketaan tätä nostetta!

      • Minusta Haaviston va

        Minusta Haaviston vaalimenestys ei ole osoitus vastajytkystä vaan pikemminkin jytkyn jatkosta. Haavisto oletti saaneensa paljon ääniä perussuomalaisilta. Uskon, että tarkempi analyysi tulee osoittamaan oletuksen oikeaksi. (Tilastollisin menetelmin pystytään äänestysaluekohtaisista tuloksista päättelemään paljon.)

      • Ootko hullu!

        Ei ikinä!!!!!!

      • Mitä nostetta?

        Homohypen aika oli ja meni vaalien ensimmäisen kierroksen veret ja pojilla muutakin seisauttaneessa voitossa. Tulet pettymään rankasti sunnuntaina huomattuasi, että se noste oli vain sinun ja muutaman muun keskenään luoma illuusio. Ihan kuten Haaviston edustama taustaryhmänsä, ollaan kyllä huutelemassa sitä ja tätä, mutta kun maksun aika tulee käännetään selkä. Haaviston edustama politiikka ei ole edes vaihtoehto Suomelle. Pelkkä avoimuus, kun sen mittayksikkönä käytetään homouden paljastamista, ei ole ennenkään eikä huomennakaan luomassa yhtään suomalaista työpaikkaa.

        Kaveri jolla on mennyt ennenkin päin persettä ei vaaleja voita.

    • sivari vs. res.kapt.

      Voi olla että Haavisto on miesten mies, mutta Niinistö on perää antamaton Suomalainen mies.

      • vitun vittu

        jep haavisto paatunut homo joka seuraavaks laittaa armeijaan meikkipussit kouraan vittu menköö suohon saatana

      • HINTTARIIIIIT
        vitun vittu kirjoitti:

        jep haavisto paatunut homo joka seuraavaks laittaa armeijaan meikkipussit kouraan vittu menköö suohon saatana

        HOMOT NE TÄÄL PUHUU HAAVISTON PUOLESTA MENKÄÄ NURKAN TAAKKE PANEE SAPELIASUOLEEN VITUN HINTIT

      • 50-luku

      • Haavisto tuntee miel
        vitun vittu kirjoitti:

        jep haavisto paatunut homo joka seuraavaks laittaa armeijaan meikkipussit kouraan vittu menköö suohon saatana

        Haavisto tuntee mielestäni myös laajemmalta skaalalta erilaisia suomalaisia kuin Niinistö. Kun Niinistö on toiminut koko elämänsä hallinnon ja talouden parissa juristina, kansanedustajana, valtiovarainministerinä ja pankkiirina, on Haavistolla kokemusta myös kansalaisjärjestöissä toimimisesta ja toimittajan töistä. Lisäksi Haaviston toiminta maailmalla YK-tehtävissä on arvokas kokemuslisä, joka on hyödyksi presidentin viranhoidossa, joka on juuri ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden hoitoa.

      • Flores paljastaa myö
        50-luku kirjoitti:

        Juuri niin, oikea PERINTEINEN 50-lukulainen :)
        http://www.youtube.com/watch?v=drFLl9R1n9M

        Flores paljastaa myös, että perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen lähetti Haavistolle onnittelutekstiviestin, kun Haaviston pääsy toiselle kierrokselle selvisi.

      • Ilta-Sanomien MC-Inf

        Ilta-Sanomien MC-Infolta tilaamaan gallupin mukaan Niinistöä kannatti peräti 65 prosenttia ilmoittaneista. Haaviston kannatus oli 35 prosenttia. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

        Vastaajista neljännes ei osannut tai halunnut nimetä ehdokastaan. Kuusi prosenttia vastasi, ettei aio äänestää ollenkaan.

      • Minusta Haaviston va

        Minusta Haaviston vaalimenestys ei ole osoitus vastajytkystä vaan pikemminkin jytkyn jatkosta. Haavisto oletti saaneensa paljon ääniä perussuomalaisilta. Uskon, että tarkempi analyysi tulee osoittamaan oletuksen oikeaksi. (Tilastollisin menetelmin pystytään äänestysaluekohtaisista tuloksista päättelemään paljon.)

      • Uusjaon piiriin kuul
        Flores paljastaa myö kirjoitti:

        Flores paljastaa myös, että perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen lähetti Haavistolle onnittelutekstiviestin, kun Haaviston pääsy toiselle kierrokselle selvisi.

        Uusjaon piiriin kuuluvat myös Timo Soinia (ps) pohjoisessa äänestäneet 34 300 ihmistä.

        - Ei ole sattumaa, että Niinistö oli tiistaina Oulussa, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.

        Haavisto puolestaan matkustaa tänään Kemiin ja Rovaniemelle.

        - Alueen tärkeydestä kertoo, että vietämme kokonaisen päivän pohjoisessa, kertoo Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.

        - Äänestyskartoissa näkyy selvä kahtiajako. Ja Haavisto on puhunut koko kampanjan ajan, että Suomi ei saisi jakautua kahtia.

      • Sallinette pienen mu
        Haavisto tuntee miel kirjoitti:

        Haavisto tuntee mielestäni myös laajemmalta skaalalta erilaisia suomalaisia kuin Niinistö. Kun Niinistö on toiminut koko elämänsä hallinnon ja talouden parissa juristina, kansanedustajana, valtiovarainministerinä ja pankkiirina, on Haavistolla kokemusta myös kansalaisjärjestöissä toimimisesta ja toimittajan töistä. Lisäksi Haaviston toiminta maailmalla YK-tehtävissä on arvokas kokemuslisä, joka on hyödyksi presidentin viranhoidossa, joka on juuri ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden hoitoa.

        Sallinette pienen muistelon. Elettiin vuotta 1994 ja kävelin yöllä neljän aikaan ravintola Zetorista kohti Martti Ahtisaaren silloista vaalitoimistoa – Hotelli Presidentin korttelia kohti.

        Meitä oli pieni joukko, muutamia kampanja-aktiiveja ja muutamia tulevia kampanjantekijöitä. Totesin Lasipalatsin edessä, että Isänmaa voitti nämä vaalit jo. Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari olivat edenneet toiselle kierrokselle. Raimo Ilaskivi ja noiden aikojen Paavo Väyrynen olivat keränneet itselleen kannattajien lisäksi myös vastustajia. Muutamien muiden ehdokkaiden puheenparsille oli kohoteltu kulmakarvoja.

      • Mielestäni ilta ei t
        Ilta-Sanomien MC-Inf kirjoitti:

        Ilta-Sanomien MC-Infolta tilaamaan gallupin mukaan Niinistöä kannatti peräti 65 prosenttia ilmoittaneista. Haaviston kannatus oli 35 prosenttia. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

        Vastaajista neljännes ei osannut tai halunnut nimetä ehdokastaan. Kuusi prosenttia vastasi, ettei aio äänestää ollenkaan.

        Mielestäni ilta ei tuonut mitään uutta tai erikoista esille. Kumpikaan ei loistanut, mutta väittäisin, että Niinistö vei ensimmäisen mittelön. Haaviston ongelmana on se, että hänen olisi haastajana hyökättävä ja haastettava Niiinistö. Se ei vain ole hänen luonteessa. Kun hän sitten haastamista hieman yrittää ja Niinistö antaa takaisin, niin Haavisto diplomaattina alkaa jo saman tien myötäilemään. Toinen Haaviston ongelma on se, että vaikka hän onnistuisi jatkossa olemaan hyökkäävämpi, niin Niinistön perusominaisuus on ollut vuosien varrella nähdyissä keskusteluissa se, että hän vain lämpenee lisää tiukoissa paikossa ja on entistä parempi.

      • hetkonen nyt
        Mielestäni ilta ei t kirjoitti:

        Millä tavalla Niinistö antoi takaisin? Katsoimmeko samaa keskustelua?

        Niinistö on toistaiseksi yrittänyt antaa takaisin vain toimittajalle tämän kysyessä ahdistelusta ja ärtyilystä.

        Jos niinistö edes yrittäisi antaa takaisin, näkisimme edes hänen oikean tyylinsä tiukoissa paikoissa.

      • Heyssan

        Ole ystävällinen ja lakkaa pahoinpitelemästä suomen kieltä! "Suomalainen" kirjoitetaan pie-nel-lä, kun se esiintyy keskellä lausetta.

      • Heyssan
        vitun vittu kirjoitti:

        jep haavisto paatunut homo joka seuraavaks laittaa armeijaan meikkipussit kouraan vittu menköö suohon saatana

        Hei "vitun vittu". Itse olet paatunut hetero, mutta ennen kaikkea paatunut, kaavoihin kangistunut sovinisti ja i*iootti.

        Terv. Mulkun mulkku

      • kriisialueilla on mo
        Heyssan kirjoitti:

        Ole ystävällinen ja lakkaa pahoinpitelemästä suomen kieltä! "Suomalainen" kirjoitetaan pie-nel-lä, kun se esiintyy keskellä lausetta.

        kriisialueilla on monien sotapuolien lisäksi menossa myös auttajien omat pudotuspelit. Rauhanvälittäjille rakennetaan monia ansoja, et voi väittää että jonkin konfliktin jatkuminen on rauhanvälittäjän syy, Haaviston tai jonkun muu.

        Niinistö oli töissä investointipankissa, työmaan lounaspaikat olivat varmaan tasokkaat. Suomi tarvitsee tämänkaltaisia asiantuntijoita.

        Martti Ahtisaari ja Pekka Haavisto ovat tehneet työtä kentällä.
        Haaviston rokotustodistus on varmaan mielenkiintoinen, taudit,
        pommit, ja vastaavat vitsaukset työmaalla.

        Joku ylpeilee joskun käydyllä Suomen armeijalla. Monen lailla
        sekin seilataan läpi. Haavisto on toiminut sissien, rauhanturvaajien, ammattisotilaiden kanssa. Kielten sekamelskaa, kaikkialla ihmisten kärsimyksiä.

        Kyllä jää sissiRUK tai Kirkkojärven marssi toiseksi.

      • Eräs johtopäätös ens
        vitun vittu kirjoitti:

        jep haavisto paatunut homo joka seuraavaks laittaa armeijaan meikkipussit kouraan vittu menköö suohon saatana

        Eräs johtopäätös ensimmäisen viikon jälkeen voi olla toteamus, miten voimakkaasti TV:n katsojan ennakkokäsitys määrää kumman ehdokkaista katsoo onnistuneen esiintymisissään paremmin. Tunnustan heti, että syyllistyn varmuudella tähän itsekin.
        Siten TV-väittelyillä kantansa jo ottaneisiin vaikutus on ilmeisesti vähäinen, jos sitä on ollenkaan. On ymmärrettävää, että huomio tällöin suunnataan kannastaan epävarmoihin. Tosin ilman tutkimustietoa oletan, että suurin osa heistäkin itse asiassa hakee ja löytää vahvistusta ennakkoon tekemälleen valinnalle. Siten television vaikutus vaalien lopputulokseen ei tässä vaiheessa ehkä enää olekaan niin merkittävä kuin usein esitetään.
        Tämä voi päteä laajemminkin ja huoli painetunkin sanan toimittajien “puolueellisuudesta” ei ole polttava.
        Vertaaminen USA:n vaalitaisteluun ei ole kovin relevantti, siellä valitaan nyt ehdokasta saman puolueen sisältä, ja koko traditio on erilainen kuin meillä.

      • Täältä maaseudun kul
        Uusjaon piiriin kuul kirjoitti:

        Uusjaon piiriin kuuluvat myös Timo Soinia (ps) pohjoisessa äänestäneet 34 300 ihmistä.

        - Ei ole sattumaa, että Niinistö oli tiistaina Oulussa, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen.

        Haavisto puolestaan matkustaa tänään Kemiin ja Rovaniemelle.

        - Alueen tärkeydestä kertoo, että vietämme kokonaisen päivän pohjoisessa, kertoo Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.

        - Äänestyskartoissa näkyy selvä kahtiajako. Ja Haavisto on puhunut koko kampanjan ajan, että Suomi ei saisi jakautua kahtia.

        Täältä maaseudun kulmilta kun katsoo asioita, niin mittasuhteet näyttävät todella valtavilta. Vaaleistakaan ei tietäisi mitään, jos ei aukaisisi TV:tä tai nettiä. Kirkonkylälle kun kauppaan ajelee, on keskellä toria vain yksi mainosteline, jossa on ehdokkaiden kuvat. Itse vaalista puhutaan hyvin vähän. Ei edes ensikierroksella ollut suuria intohimoja ns. torikeskusteluissa. Pakko tunnustaa, että kaupunkilaisten vaalistahan tässä on kyse. Mutta voisiko nykyaikana presidentiksi enää edes nousta ei kaupunkilainen?

      • Kuntaliitosnäkemystä
        Heyssan kirjoitti:

        Ole ystävällinen ja lakkaa pahoinpitelemästä suomen kieltä! "Suomalainen" kirjoitetaan pie-nel-lä, kun se esiintyy keskellä lausetta.

        Kuntaliitosnäkemystään Haavisto täsmentää muun muassa sillä, että hänen mielestään kuntien väliseen kasvavaan eriarvoisuuteen tulee puuttua.

        "Joillakin kaupunkiseuduilla toiset kunnat vastaavat sosiaalisesta asuntotuotannosta, toiset 'kuorivat kerman' hankkimalla hyvätuloisia veronmaksajia", hän vastaa.

        Myös Niinistö on valmis turvautumaan perusnäkemyksensä vastaisesti pakkoon tietyissä tilanteissa:

        "Ellei jokin kunta kykene takaamaan kuntalaisilleen keskeisiä peruspalveluita, joudutaan pakkotoimiin", hän vastaa.

      • Montako tuntia
        kriisialueilla on mo kirjoitti:

        kriisialueilla on monien sotapuolien lisäksi menossa myös auttajien omat pudotuspelit. Rauhanvälittäjille rakennetaan monia ansoja, et voi väittää että jonkin konfliktin jatkuminen on rauhanvälittäjän syy, Haaviston tai jonkun muu.

        Niinistö oli töissä investointipankissa, työmaan lounaspaikat olivat varmaan tasokkaat. Suomi tarvitsee tämänkaltaisia asiantuntijoita.

        Martti Ahtisaari ja Pekka Haavisto ovat tehneet työtä kentällä.
        Haaviston rokotustodistus on varmaan mielenkiintoinen, taudit,
        pommit, ja vastaavat vitsaukset työmaalla.

        Joku ylpeilee joskun käydyllä Suomen armeijalla. Monen lailla
        sekin seilataan läpi. Haavisto on toiminut sissien, rauhanturvaajien, ammattisotilaiden kanssa. Kielten sekamelskaa, kaikkialla ihmisten kärsimyksiä.

        Kyllä jää sissiRUK tai Kirkkojärven marssi toiseksi.

        suomalainen on työllistynyt Haaviston retkillä vaikkapa Sudaniin? Taitaa olla saldo miinuksella kun otat Pekan ja sen seuralaisen palkat pois.
        Ahtisaari oli jo tuolloin sen verran heikkokoipinen ja Haavisto joutilas, eihän tuon työhistoria ainakaan laajuudellaan häikäise, että siinä oli ihan sopiva dynaaminen duo savanneille pyörimään.
        Tuo Haaviston nimenkin mainitseminen Ahtisaaren yhteydessä nostattaa säälin tuntemuksia pintaan, kaikenmoisia "miehiä" se Ahtisaarikin on muassaan raahannut. Se että Haavisto on nähnyt jonkun sissin tupakkitauolla, ajanut yk-saattueessa johonkin rojuksi ammuttuun bambukylään ja osallistunut yk-solttujen pippaloihin, ei tee hänestä ihan Lauri Törniä silmissäni. Haavisto on joutunut noihin mainitsemiinne tilanteisiin olosuhteiden myötä, ei omasta halustaan. Työn tuloksekas tekeminen edellyttää sille antautumista, eikä Haavistosta työtä vieroksuvana vihertaistolaisena siihen ole. Kyllä siinä jää Haavisto kakkoselle.

      • ”Herraonni”-käsittee
        Ilta-Sanomien MC-Inf kirjoitti:

        Ilta-Sanomien MC-Infolta tilaamaan gallupin mukaan Niinistöä kannatti peräti 65 prosenttia ilmoittaneista. Haaviston kannatus oli 35 prosenttia. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

        Vastaajista neljännes ei osannut tai halunnut nimetä ehdokastaan. Kuusi prosenttia vastasi, ettei aio äänestää ollenkaan.

        ”Herraonni”-käsitteen käyttäminen edustaa jonkinlaista kohtalonuskoa siihen, että suomalaiset valitsevat itselleen kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivat johtajat. Nyt pitäisi vain valinnan pohjaksi arvioida se tilanne, joka kuuden vuoden ajan vallitsee. Vetää sanattomaksi.

        Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välillä vallitsee mielestäni jonkinlainen tasoero. Se ei tällä kertaa ole laadullista paremmuutta tai huonommuutta, vaan liittyy työskentelytapoihin ja näkökulmiin. Niinistö on helppo kuvitella valtiovieraaksi kristallien alle ja kunniakomppaniaa tervehtimään, ja Haavisto puolestaan aistimaan ja tulkitsemaan ns. heikkoja signaaleja yhteiskuntien pohjavirroista ja kokonaisista kehityssuunnista.

      • Ei kutsuvaa
        HINTTARIIIIIT kirjoitti:

        HOMOT NE TÄÄL PUHUU HAAVISTON PUOLESTA MENKÄÄ NURKAN TAAKKE PANEE SAPELIASUOLEEN VITUN HINTIT

        No täältäpä käykin ilmi, kuinka fiksua porukkaa on kannattamassa ehdokas Niinistöä! Jotenkin ei huvita liittyä joukon jatkoksi...

      • En usko, että niin k
        Kuntaliitosnäkemystä kirjoitti:

        Kuntaliitosnäkemystään Haavisto täsmentää muun muassa sillä, että hänen mielestään kuntien väliseen kasvavaan eriarvoisuuteen tulee puuttua.

        "Joillakin kaupunkiseuduilla toiset kunnat vastaavat sosiaalisesta asuntotuotannosta, toiset 'kuorivat kerman' hankkimalla hyvätuloisia veronmaksajia", hän vastaa.

        Myös Niinistö on valmis turvautumaan perusnäkemyksensä vastaisesti pakkoon tietyissä tilanteissa:

        "Ellei jokin kunta kykene takaamaan kuntalaisilleen keskeisiä peruspalveluita, joudutaan pakkotoimiin", hän vastaa.

        En usko, että niin kyynistä keski-ikäistä perässähiihtäjää on, ketä ei jollain tapaa liikuttaisi Elisabeth Rehnin tämänpäiväinen kannanotto. Ja vaikka Paavo Lipposen kirje asetettaisiin ja on asetettu minkätahansalaiseen rakoon, loukkoon luokkaan arvoon, on se kuitenkin poliittisessa historiassamme – jota kirjotietaan myös näiden vaalien jälkeen – merkittävä teko. Puhe on teko, sellainen oli myös eilisiltana koettu Erkki Tuomiojan puheenvuoro Jäähallissa.
        Voimme spekuloida loputtomasti – ja samalla perin traditioonaalisesti – näiden vaalien nostattamilla ilmiöillä. Johtajien, oli heillä sitten poliittista, historiallista, kulttuurista, taiteellista tai muuta sananvaltaa, lausumilla on painoarvoa. Tässä historiallisessa tilanteessa on sitä ulkopuolelta tarkkailevien analysoijien oltava herkkinä – ja samalla antauduttava niin sanotun virran vietäviksi:

      • Haavisto on siis haa
        En usko, että niin k kirjoitti:

        Haavisto on siis haastajan asemassa. Miten tämä näkyi HS:n ja Nelosen tentissä? Minusta ei mitenkään. Saulinsinisten linssien läpi näytti siltä, että Niinistö oli kahdesta keskustelijasta aktiivisempi ja aloitteellisempi.

        Suuria linjaeroja ehdokkaiden välillä ei ole. Ehdokkaat osasivat tentin lopussa oikein nimetä pienet erimielisyyden kohteet: talouskysymykset ja suhtautuminen Dalai Laman tapaamiseen.

    • kansalainen_77

      Sauli Niinistön puolesta puhuu se, että hänellä on kokemusta ns. oikeista töistä eli tuntee tavallisen kansan ajatusmaailmaa paremmin.

      (Valittiin eduskuntaan noin 40-vuotiaana.)

      • asdda123

        Sauli niinistöllä on kokemusta pankeista ja kansalaisten riistosta

      • Reetu t
        asdda123 kirjoitti:

        Sauli niinistöllä on kokemusta pankeista ja kansalaisten riistosta

        Seuraavaksi Suomessa tarvitaan nimenomaan vankkaa kokemusta kotimaan asioista, demareiden ryssimä Suomi on saatava jaloilleen eikä haikailla enää ulkomaille rahoja tuhlaamaan kun suurtuhlari Halosesta päästään eroon !

      • Sdp:n nuorisojärjest
        Reetu t kirjoitti:

        Seuraavaksi Suomessa tarvitaan nimenomaan vankkaa kokemusta kotimaan asioista, demareiden ryssimä Suomi on saatava jaloilleen eikä haikailla enää ulkomaille rahoja tuhlaamaan kun suurtuhlari Halosesta päästään eroon !

        Sdp:n nuorisojärjestö liputtaa presidentinvaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston puolesta.

        Demarinuorten mielestä Haavisto on kokenut, kansainvälisesti suuntautunut, sivistynyt ja suvaitsevainen.

        "Haavisto ei ole vasemmistolainen, mutta hän kannattaa kestävää kehitystä, inhimillisiä arvoja ja rauhantyötä, eikä hän edusta suurpääomaa", demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio perustelee järjestönsä asettumista Haaviston tueksi.

      • Ammattiliitot pohtiv
        Sdp:n nuorisojärjest kirjoitti:

        Ammattiliitot pohtivat parhaillaan, millaista tukea liitot antavat presidentinvaalien toisella kierroksella.

        Toistaiseksi suurimman rahoituspäätöksen on tehnyt Palvelualojen ammattiliitto PAM, jonka hallitus päätti tiistaina tukea Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla.

        Liiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan asiaan vaikuttivat Haaviston "arvomaailma ja humaani maailmankatsomus". Selin itse liittyi tiistaina Haaviston tukijoukkoon.

      • Ensi maanantaina Hel
        Reetu t kirjoitti:

        Seuraavaksi Suomessa tarvitaan nimenomaan vankkaa kokemusta kotimaan asioista, demareiden ryssimä Suomi on saatava jaloilleen eikä haikailla enää ulkomaille rahoja tuhlaamaan kun suurtuhlari Halosesta päästään eroon !

        Ensi maanantaina Helsingin jäähallissa järjestettävän Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukikonsertin ohjelmisto on valmis.

        Lavalle nousevat tiistaina julkistetun Ultra Bran lisäksi Happoradion Aki Tykki, Anna Puu, Anssi Kela, Brandon, Eero Raittinen, Eicca Toppinen Apocalypticasta, Freeman, Hector, Janna Hurmerinta, Jenni Vartiainen, Jonna Tervomaa, Kaija Kärkinen, Lasse Kurki, Lauri Ylönen The Rasmuksesta, Maarit Hurmerinta, Maija Vilkkumaa, Manna, Markus Nordenstreng, Mikko Kuustonen, Olavi Uusivirta, PMMP-yhtyeen solistit Paula Vesala ja Mira Luoti, Paleface, Pekka Kuusisto, Redrama, Tokela Melrose-yhtyeestä, Tommy Lindgren Don Johnson Big Bandistä, Tuomo Prättälä, Tuula Amberla, Tuure Kilpeläinen, Värttinä ja Yona.

      • Joko kyllästyit Face
        Ammattiliitot pohtiv kirjoitti:

        Ammattiliitot pohtivat parhaillaan, millaista tukea liitot antavat presidentinvaalien toisella kierroksella.

        Toistaiseksi suurimman rahoituspäätöksen on tehnyt Palvelualojen ammattiliitto PAM, jonka hallitus päätti tiistaina tukea Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla.

        Liiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan asiaan vaikuttivat Haaviston "arvomaailma ja humaani maailmankatsomus". Selin itse liittyi tiistaina Haaviston tukijoukkoon.

        Joko kyllästyit Facebookissa riehuvaan presidentinvaalitaisteluun? Lue ohjeet, kuinka suodatat vaaliviestit pois seinältäsi.

        Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön kannattajat käyvät raivoisaa taistoa äänestäjistä Facebookissa. Kymmenet pekka- ja sauliviestit tukkivat listat ja kiertävät kopioina kaverilta toiselle.

        Monella on jo mitta täysi: kuinka pääsisin näistä vaaliviesteistä eroon?

        Se käy helposti. Asennetaan selaimeen pieni lisäohjelma F.B. Purity, joka suodattaa haluttuja sanoja sisältävät viestit Facebookin uutisvirrasta ja piilottaa ne omaan näkymäänsä, linkin taakse.

        http://www.iltasanomat.fi/digi/joko-haavisto-niinisto-riittaa-nain-piilotat-vaaliviestit-facebookissa/art-1288444841143.html

      • Sekä vihreiden Pekka
        Sdp:n nuorisojärjest kirjoitti:

        Sdp:n nuorisojärjestö liputtaa presidentinvaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston puolesta.

        Demarinuorten mielestä Haavisto on kokenut, kansainvälisesti suuntautunut, sivistynyt ja suvaitsevainen.

        "Haavisto ei ole vasemmistolainen, mutta hän kannattaa kestävää kehitystä, inhimillisiä arvoja ja rauhantyötä, eikä hän edusta suurpääomaa", demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio perustelee järjestönsä asettumista Haaviston tueksi.

        Sekä vihreiden Pekka Haavisto että kokoomuksen Sauli Niinistö käyvät puolilta päivin puhumassa SDP:n puoluevaltuustolle ja eduskuntaryhmälle Helsingissä. Voit seurata tilaisuutta reaaliaikaisesti IL-TV:stä kello 12 alkaen.

        Tilaisuuden tarkoituksena on selvittää, asettuuko SDP tukemaan jompaakumpaa ehdokasta.

      • Miksi ei? Johan sitä
        Ammattiliitot pohtiv kirjoitti:

        Ammattiliitot pohtivat parhaillaan, millaista tukea liitot antavat presidentinvaalien toisella kierroksella.

        Toistaiseksi suurimman rahoituspäätöksen on tehnyt Palvelualojen ammattiliitto PAM, jonka hallitus päätti tiistaina tukea Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla.

        Liiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan asiaan vaikuttivat Haaviston "arvomaailma ja humaani maailmankatsomus". Selin itse liittyi tiistaina Haaviston tukijoukkoon.

        Miksi ei? Johan sitä hommaa toimitti 12 vuotta nainen. Ja mitä tulee konflikti- ja sotatilanteisiin, Haavisto pesee Niinistöllä lattioita. Niinistö on ollut jossain korvessa vetämässä kelaa pitkin jotain suota perse jäässä ja opettelemassa runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Sillävälin Haavisto vetää Darfurissa, Sudanissa, Serbiassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa, Bosnia Hertzegovinassa ja Montenegrossa YK:n, Naton ja EU:n toimesta. Kertokaahan, kummalla ehdokkaista on enemmän kokemusta konfliktitilanteista ja niissä toimimisesta?

        Pekka Haavisto on vittu terminaattori verrattuna Niinistöön.

      • Sauli Niinistö (kok)

        Sauli Niinistö (kok) oli samaa mieltä. Häntä keskustelu puolisoista hämmentää.

        - Minun kannaltani se on erityisen hämmentävää, kun 6 vuotta sitten ne eivät olleet esillä, kun minulla ei ollut puolisoa, Niinistö sanoi.

        Väitteeseen, että Niinistö olisi päässyt helpommalla puolisoasiassa hän ei uskonut.

        - Kyllä sitä annosta on tullut ikäerosta reippaan puoleisesti minullekin. Ei nyt, mutta aikaisemmin. Ihmiset ovat nykyään aika herkkiä reagoimaan.

      • Haaviston ja Tarja H

        Haaviston ja Tarja Halosen arvoista on vaikea löytää olennaista eroa. Molemmat ovat samanlaisia uuden, tasa-arvoisemman, suvaitsevaisemman, oikeudenmukaisemman ja ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan ja maailman rakentajia. Vasemmistolaisten äänestäjien on erittäin helppo asettua Haaviston tueksi toisella kierroksella. Haavisto saanee paljon tukijoita myös Rkp:stä ja keskustan liberaalisiivestä

      • Mietin itse mielluum
        Haaviston ja Tarja H kirjoitti:

        Mietin itse mielluummin ehdokkaiden historiaa ja sidosryhmiä.
        Sitten kurkkaan pankkitiliäni, lasken optiot ja arvopaperit.
        Mietin vielä hetken eettiselta ja moraaliselta kannalta onko oikein, että johtajien palkat nousi 2000-luvulla 70%, sijoittajat lihoi ja tehtaat siirtyy halvemman työvoiman toivossa kehitysmaihin...

        Sitten onkin helppo tehdä valinta.
        Se on kaksi.

      • Alle kouluikäinen la

        Alle kouluikäinen lapsikin mistä tahansa ympäri maailman pystyy heti pelkän valokuvan perusteella sanomaan kumpi ehdokkaista edustaa pehmeitä idealistisia arvoja ja kumpi ajaa kovaa hyöty- ja reaalipolitikointia.

        Olen tuumannut, että henkilökohtaisella tasolla parhaiten tulee toimeen sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat älykkäitä, huumorintajuisia ja rauhallisia. Yksittäin tai kaksittain nuo ominaisuudet eivät riitä, mutta kun ihannetapauksessa omaa kaikki kolme, niin sellaisen ihmisen kanssa asiat hoituvat aina. Olipa kyse kapakkareissusta, parisuhteesta, liikenneonnettomuudesta tai mistä tilanteesta tahansa. Sama pätee mielestäni myös poliitikkoihin.

      • Toimittajat voittiva
        Mietin itse mielluum kirjoitti:

        Mietin itse mielluummin ehdokkaiden historiaa ja sidosryhmiä.
        Sitten kurkkaan pankkitiliäni, lasken optiot ja arvopaperit.
        Mietin vielä hetken eettiselta ja moraaliselta kannalta onko oikein, että johtajien palkat nousi 2000-luvulla 70%, sijoittajat lihoi ja tehtaat siirtyy halvemman työvoiman toivossa kehitysmaihin...

        Sitten onkin helppo tehdä valinta.
        Se on kaksi.

        Toimittajat voittivat eka erän! Toimittajat muistuttivat keskustelijoita ongelmien ratkaisemista, niiden kuvaillun sijaan. Hyvä huomio.

        Varmanpäälle peesaaminen hieman latisti keskustelua. Niinistön perusteellisesti peilinedessä harjoitellut lauseet pyörivät niin kuin Teflonpannussa makkarat.

        Haavisto on rauhallinen, mutta asiantunteva. Kotiläksyt on tehty huolella. Haaviston sitkeys tuotti lievän voiton ensi erässä!

      • Vaikka väittely olik
        Sekä vihreiden Pekka kirjoitti:

        Sekä vihreiden Pekka Haavisto että kokoomuksen Sauli Niinistö käyvät puolilta päivin puhumassa SDP:n puoluevaltuustolle ja eduskuntaryhmälle Helsingissä. Voit seurata tilaisuutta reaaliaikaisesti IL-TV:stä kello 12 alkaen.

        Tilaisuuden tarkoituksena on selvittää, asettuuko SDP tukemaan jompaakumpaa ehdokasta.

        Vaikka väittely olikin kovin tasainen, yhdessä kohdassa Niinistö sortui epäloogisuuteen ja jankuttamisen. Hän yritti saada Haaviston myöntämään, että tämä olisi näkemyksellään sitä vastaan, että Yhdysvallat ei ansaitsisi tukea aloitteelleen Irania vastaan – ”siis kenen tahansa muun aloite kelpaa mutta ei Yhdysvaltojen”.

      • Jeee Mike!
        Alle kouluikäinen la kirjoitti:

        Alle kouluikäinen lapsikin mistä tahansa ympäri maailman pystyy heti pelkän valokuvan perusteella sanomaan kumpi ehdokkaista edustaa pehmeitä idealistisia arvoja ja kumpi ajaa kovaa hyöty- ja reaalipolitikointia.

        Olen tuumannut, että henkilökohtaisella tasolla parhaiten tulee toimeen sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat älykkäitä, huumorintajuisia ja rauhallisia. Yksittäin tai kaksittain nuo ominaisuudet eivät riitä, mutta kun ihannetapauksessa omaa kaikki kolme, niin sellaisen ihmisen kanssa asiat hoituvat aina. Olipa kyse kapakkareissusta, parisuhteesta, liikenneonnettomuudesta tai mistä tilanteesta tahansa. Sama pätee mielestäni myös poliitikkoihin.

        http://www.turkulainen.fi/artikkeli/90880-michael-monroe-valittiin-vuoden-turkulaiseksi

      • älä ole dorka
        Miksi ei? Johan sitä kirjoitti:

        Miksi ei? Johan sitä hommaa toimitti 12 vuotta nainen. Ja mitä tulee konflikti- ja sotatilanteisiin, Haavisto pesee Niinistöllä lattioita. Niinistö on ollut jossain korvessa vetämässä kelaa pitkin jotain suota perse jäässä ja opettelemassa runkkaamaan niin ettei peitto heilu. Sillävälin Haavisto vetää Darfurissa, Sudanissa, Serbiassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, Palestiinassa, Bosnia Hertzegovinassa ja Montenegrossa YK:n, Naton ja EU:n toimesta. Kertokaahan, kummalla ehdokkaista on enemmän kokemusta konfliktitilanteista ja niissä toimimisesta?

        Pekka Haavisto on vittu terminaattori verrattuna Niinistöön.

        Kotiin jääminen tai viiva ei ole mikään rotesti.
        Niinistön pudottaminen on.

      • Sudan ja varsinkin s
        Reetu t kirjoitti:

        Seuraavaksi Suomessa tarvitaan nimenomaan vankkaa kokemusta kotimaan asioista, demareiden ryssimä Suomi on saatava jaloilleen eikä haikailla enää ulkomaille rahoja tuhlaamaan kun suurtuhlari Halosesta päästään eroon !

        Sudan ja varsinkin sen öljyrikas ja eri heimojen kun pohjoisen asuttama etelä on lähes koko itsenäisyytensä (1956 ->) ollut enemmän täi vähemmän taistelutanner. Ensimmäinen varsinainen sisällissota alkoi jo 1955 ja jatkui aina vuoteen 1972, pohjoisessa jopa 1980 -luvulle saakka.

      • Eräs johtopäätös ens
        http://www.iltalehti kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012012715133003_pd.shtml

        Eräs johtopäätös ensimmäisen viikon jälkeen voi olla toteamus, miten voimakkaasti TV:n katsojan ennakkokäsitys määrää kumman ehdokkaista katsoo onnistuneen esiintymisissään paremmin. Tunnustan heti, että syyllistyn varmuudella tähän itsekin.
        Siten TV-väittelyillä kantansa jo ottaneisiin vaikutus on ilmeisesti vähäinen, jos sitä on ollenkaan. On ymmärrettävää, että huomio tällöin suunnataan kannastaan epävarmoihin. Tosin ilman tutkimustietoa oletan, että suurin osa heistäkin itse asiassa hakee ja löytää vahvistusta ennakkoon tekemälleen valinnalle. Siten television vaikutus vaalien lopputulokseen ei tässä vaiheessa ehkä enää olekaan niin merkittävä kuin usein esitetään.
        Tämä voi päteä laajemminkin ja huoli painetunkin sanan toimittajien “puolueellisuudesta” ei ole polttava.
        Vertaaminen USA:n vaalitaisteluun ei ole kovin relevantti, siellä valitaan nyt ehdokasta saman puolueen sisältä, ja koko traditio on erilainen kuin meillä.

      • Ensimmäinen viikko e
        Sdp:n nuorisojärjest kirjoitti:

        Sdp:n nuorisojärjestö liputtaa presidentinvaalien toisella kierroksella vihreiden Pekka Haaviston puolesta.

        Demarinuorten mielestä Haavisto on kokenut, kansainvälisesti suuntautunut, sivistynyt ja suvaitsevainen.

        "Haavisto ei ole vasemmistolainen, mutta hän kannattaa kestävää kehitystä, inhimillisiä arvoja ja rauhantyötä, eikä hän edusta suurpääomaa", demarinuorten puheenjohtaja Timo Kontio perustelee järjestönsä asettumista Haaviston tueksi.

        Ensimmäinen viikko ei ole tuottanut juuri mitään olennaista uutta ehdokkaista, kampanjoista eikä gallupeista, mutta riippuu ilmeisesti hieman siitä, mitä medioita seuraa, missä porukoissa liikkuu ja millaisia vahvistuksia tai vasta-argumentteja hakee omille kannoilleen.

        Kaksi fiksua ehdokasta, joista Niinistö on ollut pitkään ja monen odottama voittajasuosikki. Haavisto sensijaan on tullut komeettana toiselle kierrokselle ja mielestäni hän on ennen kaikkea poliittisen kulttuurin muutoksen airut. Yllätys on monille ollut se, miten paljon suomalaisissa löytyy vastaanottavuutta Haaviston edustamille arvoille ja työskentelytyylille.

      • Muita ”itsestäänselv
        Ammattiliitot pohtiv kirjoitti:

        Ammattiliitot pohtivat parhaillaan, millaista tukea liitot antavat presidentinvaalien toisella kierroksella.

        Toistaiseksi suurimman rahoituspäätöksen on tehnyt Palvelualojen ammattiliitto PAM, jonka hallitus päätti tiistaina tukea Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla.

        Liiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan asiaan vaikuttivat Haaviston "arvomaailma ja humaani maailmankatsomus". Selin itse liittyi tiistaina Haaviston tukijoukkoon.

        Muita ”itsestäänselvyyksiä” oli, ettei Paavo Väyrysestä olisi mihinkään, kun ei Keskustan johto häneen tikullakaan olisi koskenut, mutta Väyrynen teki kampanjassaan komean ja kunnioitettavan työn.
        Paavo Lipponen puolestaan vaikutti kuin ei olisi (mielessään) päässyt valtiomies-roolistaan ja toivotusta presidenttiydestä koskaan ehdokkaan asemaan ja joukkoon, eikä SDP:kään vaikuttanut kampanjoivan tosissaan. Ja nyt, totta kai äänestämättä jättäminen on vaihtoehto, mutta kun sen sanoo Lipponen, niin samalla hän suomalaisessa demokratiassa, komean uransa jälkeen, allekirjoittaa sopimattomuutensa presidentin tehtävään.
        Soini kaikkine taitavuuksineen ja ansioineen ei pysynytkään aallonharjalla, mihin ”itsestäänselvyyteen” ek-vaaleissa yllätetyt kansalaiset ehtivät jo henkisesti varautua. Nyt Soini näyttäytyy joidenkin kommenttaattorien mukaan takinkääntäjänä – olisiko hän presidenttinä ollut käyttäytymiseltään arvaamaton?
        Enää ei ole myöskään itsestäänselvää, että nuoret eivät äänestä. Tulevaisuus ja pallo on nuorten; mitä tapahtuukaan, kun voimme Suomessa siirtyä sähköiseen äänestämiseen?

      • Presidentinvaalin as
        Toimittajat voittiva kirjoitti:

        Toimittajat voittivat eka erän! Toimittajat muistuttivat keskustelijoita ongelmien ratkaisemista, niiden kuvaillun sijaan. Hyvä huomio.

        Varmanpäälle peesaaminen hieman latisti keskustelua. Niinistön perusteellisesti peilinedessä harjoitellut lauseet pyörivät niin kuin Teflonpannussa makkarat.

        Haavisto on rauhallinen, mutta asiantunteva. Kotiläksyt on tehty huolella. Haaviston sitkeys tuotti lievän voiton ensi erässä!

        Presidentinvaalin asetelma kahden ehdokkaan välillä näyttää lisäävän kansalaisten äänestysaktiivisuutta.

        Vaikka toisen kierroksen ennakkoäänestys jatkui lauantaina kipakassa pakkasessa melko vaisuna, se ylitti aiemmat tulokset.

        Lauantaina neljäntenä ennakkoäänestyspäivänä uurnilla oli käynyt lähes miljoona kansalaista. Se on hieman enemmän kuin kaksissa edellisissä vaaleissa.

        Kun nyt äänestämässä on käynyt kansalaista noin 23 prosenttia, kuusi vuotta sitten vastaavana päivänä luku oli alle 20 prosenttia.

        Tuolloin vastakkain olivat nykyinen presidentti Tarja Halonen ja kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö.

      • Minäkin (vanhan prov
        Sekä vihreiden Pekka kirjoitti:

        Sekä vihreiden Pekka Haavisto että kokoomuksen Sauli Niinistö käyvät puolilta päivin puhumassa SDP:n puoluevaltuustolle ja eduskuntaryhmälle Helsingissä. Voit seurata tilaisuutta reaaliaikaisesti IL-TV:stä kello 12 alkaen.

        Tilaisuuden tarkoituksena on selvittää, asettuuko SDP tukemaan jompaakumpaa ehdokasta.

        Minäkin (vanhan provokaattorina) intouduin intoilemaan näistä vaaleista, mutta kun eilen otin oman pienen aikalisäni ja kysyin itseltäni, että onko sillä väliä kenestä tulee presidentti, niin vastasin hiljaa itselleni: Ei, ei todellakaan.

        (Kävin tänään kyllä äänestämässä.)

        Olen joskus kiistellyt läheisten ystävieni kanssa presidentin asemasta. He, silloin kun ovat tyytymättömiä hallituksen toimintaan, ovat muistelleet hyviä Kekkosen aikoja ja väittäneet että hallituksen ”huonojen” toimenpiteiden vastapainoksi tarvitaan presidenttiä. Siis että parlamentti on ok, mutta valistunut diktaattori olisi vielä parempi.

        On sääli että että presidentin valinta aiheuttaa tämmöistä kuohuntaa. Parlamentaarisessa yhteiskunnassa. Jos meillä olisi kuningaskunta, ei tarvitsi kiihkoilla. Mutta kuka lopulta haluaa kuninkaan valtaa?

      • Pöhinää on ollut, ja
        Muita ”itsestäänselv kirjoitti:

        Muita ”itsestäänselvyyksiä” oli, ettei Paavo Väyrysestä olisi mihinkään, kun ei Keskustan johto häneen tikullakaan olisi koskenut, mutta Väyrynen teki kampanjassaan komean ja kunnioitettavan työn.
        Paavo Lipponen puolestaan vaikutti kuin ei olisi (mielessään) päässyt valtiomies-roolistaan ja toivotusta presidenttiydestä koskaan ehdokkaan asemaan ja joukkoon, eikä SDP:kään vaikuttanut kampanjoivan tosissaan. Ja nyt, totta kai äänestämättä jättäminen on vaihtoehto, mutta kun sen sanoo Lipponen, niin samalla hän suomalaisessa demokratiassa, komean uransa jälkeen, allekirjoittaa sopimattomuutensa presidentin tehtävään.
        Soini kaikkine taitavuuksineen ja ansioineen ei pysynytkään aallonharjalla, mihin ”itsestäänselvyyteen” ek-vaaleissa yllätetyt kansalaiset ehtivät jo henkisesti varautua. Nyt Soini näyttäytyy joidenkin kommenttaattorien mukaan takinkääntäjänä – olisiko hän presidenttinä ollut käyttäytymiseltään arvaamaton?
        Enää ei ole myöskään itsestäänselvää, että nuoret eivät äänestä. Tulevaisuus ja pallo on nuorten; mitä tapahtuukaan, kun voimme Suomessa siirtyä sähköiseen äänestämiseen?

        Pöhinää on ollut, ja media ja me muut olemme ottaneet osamme ehdokkaista. Ensimmäinen viikko ei ole kuitenkaan paljoa muuttanut voimasuhteita. Ja se on mielestäni hyvin loogista. Kaikki Haaviston saamat äänet jotka ylittävät 30% ääniosuuden ovat hyvä saavutus. Mikäli asiaa tarkastellaan ilman vaalihuumaa ja hypeä. Oikeastaan Haavistö sanoi sen itse ääneen MTV:n tentin aluksi todetessaan, että nyt suomalaiset äänestävät sydämellä. Osa niin tekee, mutta ei hänen kannaltaan tarpeeksi moni.

      • Jungner muistutti er
        Pöhinää on ollut, ja kirjoitti:

        Jungner muistutti eropuheessaan Vancouverin olympialaisten Suomi-USA-välieräpelistä ja yhdestä huonosta erästä, jonka Suomi hävisi 6-0 (ja koko ottelun 6-1). Minä muistuttaisin Suomen-Ruotsi-ottelusta jääkiekon kotikisoissa 2003. Olin paikalla, kun matsia johdettiin 5-1. Lopulta Ruotsi vei ottelun 5-6. Suurin piirtein vastaavista asetelmista lähdettiin toiselle kierrokselle näissä vaaleissa: Niinistö 5 – Haavisto 1. Haavisto voi vielä nousta mutta ei ilman rautaista uskoa.

      • Eilisen MTV3:n vaali
        Eräs johtopäätös ens kirjoitti:

        Eräs johtopäätös ensimmäisen viikon jälkeen voi olla toteamus, miten voimakkaasti TV:n katsojan ennakkokäsitys määrää kumman ehdokkaista katsoo onnistuneen esiintymisissään paremmin. Tunnustan heti, että syyllistyn varmuudella tähän itsekin.
        Siten TV-väittelyillä kantansa jo ottaneisiin vaikutus on ilmeisesti vähäinen, jos sitä on ollenkaan. On ymmärrettävää, että huomio tällöin suunnataan kannastaan epävarmoihin. Tosin ilman tutkimustietoa oletan, että suurin osa heistäkin itse asiassa hakee ja löytää vahvistusta ennakkoon tekemälleen valinnalle. Siten television vaikutus vaalien lopputulokseen ei tässä vaiheessa ehkä enää olekaan niin merkittävä kuin usein esitetään.
        Tämä voi päteä laajemminkin ja huoli painetunkin sanan toimittajien “puolueellisuudesta” ei ole polttava.
        Vertaaminen USA:n vaalitaisteluun ei ole kovin relevantti, siellä valitaan nyt ehdokasta saman puolueen sisältä, ja koko traditio on erilainen kuin meillä.

        Eilisen MTV3:n vaalitentin jätin väliin. Ensikierroksen mainoskatkot jo häiritsivät tunnelmaa tarpeeksi. Muutenkin toisen kierroksen tentit ovat varsin latteita, kun ei sitä todellista haastetta kummallakaan ole. Aivan oikeasti eksyy itsellekin välillä mieleen, jotta mitä tässä todella äänestää: presidenttiä, tämän seksuaalista suuntautumista vai tämän puolisoa.

        Sosiaalisessa mediassa (kuten asia hienosti ilmaistaan) keskustelu on ollut varsin kovaa ja sen tavallaan ymmärtää, sillä nyt punnitaan sitä todellista suvaitsevaisuutta, eikä vain sitä, kuinka voimakkaalla nenännyrpistyksellä suhtaudutaan ”hakkaraismielipiteisiin”. Muistan edellisissä vaaleissa Halostakin haukutun vähän sillä ja tällä. Niin kovaa oli silloinkin meno, että taivaaseen pääsystäkin jo huolta kannettiin. Nimittäin sellainen luulo oli, että punatukkaiset ei sinne pääse ja näin hän ei voi olla pätevä presidentiksi. Omin silmin silloin nähty aiheeseen liittyvä mielipidekirjoitus eräässä viljelijäammattiin läheisesti kuuluvassa sanomalehdessä.

      • Ennakkoäänestys on o
        Ammattiliitot pohtiv kirjoitti:

        Ammattiliitot pohtivat parhaillaan, millaista tukea liitot antavat presidentinvaalien toisella kierroksella.

        Toistaiseksi suurimman rahoituspäätöksen on tehnyt Palvelualojen ammattiliitto PAM, jonka hallitus päätti tiistaina tukea Pekka Haaviston kampanjaa 8 000 eurolla.

        Liiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan asiaan vaikuttivat Haaviston "arvomaailma ja humaani maailmankatsomus". Selin itse liittyi tiistaina Haaviston tukijoukkoon.

        Ennakkoäänestys on ollut toisella kierroksellakin kohtuullisen vilkasta. Mistään kaupunkilaisten vaalista ei siis ole kyllä kyse. Ehdokkaat eivät tietenkään edes teoriassa pysty nyt kahdessa viikossa jakaantumaan joka paikkaan – siinä ei tässä ajassa onnistuisi edes Väyrysen Paavo. Hän kyllä saattaisi yrittää. Siksi heidän kiertueensa on joissain kaupungeissa käyntejä sisältävä nyt toisella kierroksella. Mutta kyllä kampanjointiakin on myös maaseudulla.

      • Vihreiden presidentt
        Pöhinää on ollut, ja kirjoitti:

        Pöhinää on ollut, ja media ja me muut olemme ottaneet osamme ehdokkaista. Ensimmäinen viikko ei ole kuitenkaan paljoa muuttanut voimasuhteita. Ja se on mielestäni hyvin loogista. Kaikki Haaviston saamat äänet jotka ylittävät 30% ääniosuuden ovat hyvä saavutus. Mikäli asiaa tarkastellaan ilman vaalihuumaa ja hypeä. Oikeastaan Haavistö sanoi sen itse ääneen MTV:n tentin aluksi todetessaan, että nyt suomalaiset äänestävät sydämellä. Osa niin tekee, mutta ei hänen kannaltaan tarpeeksi moni.

        Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto suostuttelisi kuntia liitoksiin kannustusrahan avulla. Haavisto kannattaa kannustusrahaa siinäkin tapauksessa, että sen maksaminen tarkoittaisi määrärahaleikkauksia muualla.

        Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö katsoo puolestaan, että liitokset voivat perustua vain kuntien vapaaehtoisuuteen.

        Presidenttiehdokkaiden näkemykset ovat Helsingin Sanomien vaalikoneelta, jota sunnuntaina päivitettiin kolmella uudella kysymyksellä.

        Kuntaliitosnäkemystään Haavisto täsmentää muun muassa sillä, että hänen mielestään kuntien väliseen kasvavaan eriarvoisuuteen tulee puuttua.

      • Myös kysely siitä, k
        älä ole dorka kirjoitti:

        Kotiin jääminen tai viiva ei ole mikään rotesti.
        Niinistön pudottaminen on.

        Myös kysely siitä, ketä koneen käyttäjä aikoo oikeasti äänestää, on nollattu ja valittavissa on luonnolisesti vain Niinistö tai Haavisto.

        Toiselle kierrokselle lisätyt kysymykset:

        1. EU valmistelee kuripakettia, jossa laitetaan rajat esimerkiksi sille, ettei Suomen julkinen talous mene liikaa miinukselle. Pääministeri Jyrki Katainen kannattaa EU:n tiukentuvaa talouskuria, ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää sopimusta tarpeettomana ja jopa haitallisena. Miten mieltä olet EU:n talouskuripaketista?

        2. Hallitus on tekemässä isoa kuntauudistusta, jossa kuntia on tarkoitus yhdistää nykyistä isommiksi ja vahvemmiksi. Kuinka paljon hallituksen pitäisi käyttää voimaa kuntaliitosten saattamiseksi aikaan?

        3. Kannatatko Guggenheimin taidemuseon rakentamista Helsinkiin?

      • Ensimmäisen viikon t
        Myös kysely siitä, k kirjoitti:

        Ensimmäisen viikon tasapeli
        Mielestäni viikon saldo on tasapeli. Haastateltavat ovat olleet tasapaksuja tai tasaohuita ja kilttejä ja kohteliaita miehiä vastauksissaan ja toisilleen. Se miten Haavisto ei saanut välillä käsiään pysymään paikallaan vastasi Niinistön kulmien kutristelua ja ilmeen tiukkenemista. Hermostumista. Se ulkoisesta kuvasta.
        Toimittajien kysymykset ovat olleet niin pehmoja kuin opettajalla: oletko tänään lukenut läksysi. Kolmosen vaalitentti oli suorastaan ikävystyttävä. Ovatko toimittajatkin väsyneet vaalitentteihin? Eikö löydy enää mielenkiintoisia aiheita kysyttäväksi älykkäiltä maan johtoon pyrkiviltä miehiltä? Kaipauksella muistelen Leif Salmenin aikoja.

        Monet kommentaattorit ennustavat pelin jo ratkenneen. En usko, se on nyt tasan ja toinen viikko näyttää voittajan.

      • Odotan mielenkiinnol
        Ensimmäisen viikon t kirjoitti:

        Odotan mielenkiinnolla, kuinka tasapuolisesti ja objektiivisesti Hesari pystyy käsittelemään tämänkertaisia loppusuoran presidenttiehdokkaita.

        Viime kerralla näet meinasi käydä niin, että Hesari olisi pelannut ”väärää hevosta” johon se oli sijoittanut suuren osan pelipanoksistaan…

        Miten käy tällä kertaa?

      • Siinä missä Niinistö

        Siinä missä Niinistöä on tentattu kaikenlaisista vanhoista kannoista ja mielipiteistä (mukaanlukien 80-luvun siviilipalveluskanta ja Suomen EMUun vieminen 90-luvulla), niin Haavistolta on mielestäni yllättävän vähän kyselty hänen vihreän ideologian mukaisista kannoistaan ja toiminnastaan historian saatossa. Tämä on outoa, varsinkin kun Haavisto näyttää yrittävän pitää erittäin matalaa profiilia eko-asioiden suhteen — ja osittain jopa pyörtävän näitä kantojaan, samalla kun puhuu vapaakaupan ja jopa talouskasvun ja teollisuuden intressien puolesta. (Taikka maaseudun pitäminen (haja-)asuttuna vs. ekologisuuden vaatima tiiviimpi yhdyskuntarakenne?)

        Näistä sekundäärisistä puoliso/perhetekijöistä on taas mietityttänyt kummankin kandidaatin kannat perheenlisäysasioihin. Tällaisia asioitahan ei normaalissa rekrytointiprosessissa saisikaan tiedustella — mutta kun tässä arvojohtajavaalissa kaikki muutkin puolisoon ja perheeseen kohdistuvat asiat tuntuvat olevan ”julkista omaisuutta”, niin mikseivät sitten myös perheenlisäyskannat.

        Olisiko esimerkiksi perhetilanteiden muuttuessa mahdollista, että Niinistöstä kenties tulisi presidenttinä lapsiperheiden asioiden puolestapuhuja taikka Haavistosta adoptio-asioiden mielipidevaikuttaja?

      • Vaikka pidänkin vaal
        Presidentinvaalin as kirjoitti:

        Presidentinvaalin asetelma kahden ehdokkaan välillä näyttää lisäävän kansalaisten äänestysaktiivisuutta.

        Vaikka toisen kierroksen ennakkoäänestys jatkui lauantaina kipakassa pakkasessa melko vaisuna, se ylitti aiemmat tulokset.

        Lauantaina neljäntenä ennakkoäänestyspäivänä uurnilla oli käynyt lähes miljoona kansalaista. Se on hieman enemmän kuin kaksissa edellisissä vaaleissa.

        Kun nyt äänestämässä on käynyt kansalaista noin 23 prosenttia, kuusi vuotta sitten vastaavana päivänä luku oli alle 20 prosenttia.

        Tuolloin vastakkain olivat nykyinen presidentti Tarja Halonen ja kokoomuksen ehdokas Sauli Niinistö.

        Vaikka pidänkin vaalien voittajaa jo varmana, niin suoran kansanvaalin toisella kierroksella on hyvin tyypillistä, että ehdokkaiden kannatuserot kapenevat. Niin käy varmaan nytkin.
        Seuraavassa mielipidetutkimuksessa tilanne saattaa hyvinkin olla 60 – 40 Niinistön hyväksi, mikä luonnolliseti otsikoidaan ”Niinistön kannatus romahti”. Itse vaalitulos voi hyvinkin olla 58 – 42 Niinistön hyväksi. Toinen kierros tuli Haaviston tukijoukkojen kannalta parisen viikkoa liian aikaisin eli periaatteessa sama tilanne kuin Niinistön tukitiimillä kuusi vuotta sitten. Silloin tosin Niinistön kannatus pompahti 47%:iin heti toisen kierroksen alussa tehdyissä kannatuskyselyissä, kun Haaviston tuki on nyt ollut 34-35%:ssa.

      • Voiko presidentti ol
        Muita ”itsestäänselv kirjoitti:

        Muita ”itsestäänselvyyksiä” oli, ettei Paavo Väyrysestä olisi mihinkään, kun ei Keskustan johto häneen tikullakaan olisi koskenut, mutta Väyrynen teki kampanjassaan komean ja kunnioitettavan työn.
        Paavo Lipponen puolestaan vaikutti kuin ei olisi (mielessään) päässyt valtiomies-roolistaan ja toivotusta presidenttiydestä koskaan ehdokkaan asemaan ja joukkoon, eikä SDP:kään vaikuttanut kampanjoivan tosissaan. Ja nyt, totta kai äänestämättä jättäminen on vaihtoehto, mutta kun sen sanoo Lipponen, niin samalla hän suomalaisessa demokratiassa, komean uransa jälkeen, allekirjoittaa sopimattomuutensa presidentin tehtävään.
        Soini kaikkine taitavuuksineen ja ansioineen ei pysynytkään aallonharjalla, mihin ”itsestäänselvyyteen” ek-vaaleissa yllätetyt kansalaiset ehtivät jo henkisesti varautua. Nyt Soini näyttäytyy joidenkin kommenttaattorien mukaan takinkääntäjänä – olisiko hän presidenttinä ollut käyttäytymiseltään arvaamaton?
        Enää ei ole myöskään itsestäänselvää, että nuoret eivät äänestä. Tulevaisuus ja pallo on nuorten; mitä tapahtuukaan, kun voimme Suomessa siirtyä sähköiseen äänestämiseen?

        Voiko presidentti olla sivari?
        http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/haavisto-ja-medvedev--armeija-kaymatta-molemmilla/art-1288445636905.html

        - ilmeisesti voi?

        Totuus Haavistosta?
        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015138981_pd.shtml

        Hyviä yrityksiä
        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015140404_pd.shtml

      • Haavisto itse muotoi
        Myös kysely siitä, k kirjoitti:

        Myös kysely siitä, ketä koneen käyttäjä aikoo oikeasti äänestää, on nollattu ja valittavissa on luonnolisesti vain Niinistö tai Haavisto.

        Toiselle kierrokselle lisätyt kysymykset:

        1. EU valmistelee kuripakettia, jossa laitetaan rajat esimerkiksi sille, ettei Suomen julkinen talous mene liikaa miinukselle. Pääministeri Jyrki Katainen kannattaa EU:n tiukentuvaa talouskuria, ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää sopimusta tarpeettomana ja jopa haitallisena. Miten mieltä olet EU:n talouskuripaketista?

        2. Hallitus on tekemässä isoa kuntauudistusta, jossa kuntia on tarkoitus yhdistää nykyistä isommiksi ja vahvemmiksi. Kuinka paljon hallituksen pitäisi käyttää voimaa kuntaliitosten saattamiseksi aikaan?

        3. Kannatatko Guggenheimin taidemuseon rakentamista Helsinkiin?

        Haavisto itse muotoili Ylen Ajankohtaiselle kakkoselle äskettäin, että hänellä oli "hyvä alku" valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

        - Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

        Yliopiston äärivasemmistolaista ilmapiiriä vieroksunut Haavisto siirtyi tekemään vaihtoehtolehtiä ja kehittämään nousevaa ympäristöliikettä.

        - Minusta tuli pienyrittäjä, Haavisto summasi Ylelle.

      • Haavisto itse muotoi
        Sauli Niinistö (kok) kirjoitti:

        Sauli Niinistö (kok) oli samaa mieltä. Häntä keskustelu puolisoista hämmentää.

        - Minun kannaltani se on erityisen hämmentävää, kun 6 vuotta sitten ne eivät olleet esillä, kun minulla ei ollut puolisoa, Niinistö sanoi.

        Väitteeseen, että Niinistö olisi päässyt helpommalla puolisoasiassa hän ei uskonut.

        - Kyllä sitä annosta on tullut ikäerosta reippaan puoleisesti minullekin. Ei nyt, mutta aikaisemmin. Ihmiset ovat nykyään aika herkkiä reagoimaan.

        Haavisto itse muotoili Ylen Ajankohtaiselle kakkoselle äskettäin, että hänellä oli "hyvä alku" valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

        - Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

        Yliopiston äärivasemmistolaista ilmapiiriä vieroksunut Haavisto siirtyi tekemään vaihtoehtolehtiä ja kehittämään nousevaa ympäristöliikettä.

        - Minusta tuli pienyrittäjä, Haavisto summasi Ylelle.

      • Lapin kannalta – ja
        Toimittajat voittiva kirjoitti:

        Toimittajat voittivat eka erän! Toimittajat muistuttivat keskustelijoita ongelmien ratkaisemista, niiden kuvaillun sijaan. Hyvä huomio.

        Varmanpäälle peesaaminen hieman latisti keskustelua. Niinistön perusteellisesti peilinedessä harjoitellut lauseet pyörivät niin kuin Teflonpannussa makkarat.

        Haavisto on rauhallinen, mutta asiantunteva. Kotiläksyt on tehty huolella. Haaviston sitkeys tuotti lievän voiton ensi erässä!

        Lapin kannalta – ja sitä myöten EU:n – presidentin ulkopolitiikalla voi olla isoa merkitystä.

        Kyseessä on 1) pohjoisen merialueen kulkutie (Koillisväylä, 9000 km:n oikotie Chindiaan), 2) energiavaranto (2-3 x Saudi-Arabian ”varat”) ja lähes loputon maan anti (kaivannaiset).

        Näitä vastaan on sitten 3) saamelaisten kysymys, ILO 169, jota niin Ahtisaari kuin Halonenkin ovat ratkoneet. Asia on päätettävä sekä Venäjällä, Suomessa että Ruotsissa. Norjassa se on jo tehty.

        Jos kaikki nuo kolme kysymystä saadaan ratkotuiksi presidentin johdolla – johon asema antaa sekä valtuutta että mahdollisuuksia – ollaan sillä jo maailmanhistoriassa alta sadan vuoden.

      • Sekä demarien vasen
        Myös kysely siitä, k kirjoitti:

        Myös kysely siitä, ketä koneen käyttäjä aikoo oikeasti äänestää, on nollattu ja valittavissa on luonnolisesti vain Niinistö tai Haavisto.

        Toiselle kierrokselle lisätyt kysymykset:

        1. EU valmistelee kuripakettia, jossa laitetaan rajat esimerkiksi sille, ettei Suomen julkinen talous mene liikaa miinukselle. Pääministeri Jyrki Katainen kannattaa EU:n tiukentuvaa talouskuria, ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää sopimusta tarpeettomana ja jopa haitallisena. Miten mieltä olet EU:n talouskuripaketista?

        2. Hallitus on tekemässä isoa kuntauudistusta, jossa kuntia on tarkoitus yhdistää nykyistä isommiksi ja vahvemmiksi. Kuinka paljon hallituksen pitäisi käyttää voimaa kuntaliitosten saattamiseksi aikaan?

        3. Kannatatko Guggenheimin taidemuseon rakentamista Helsinkiin?

        Sekä demarien vasen että oikea laita päättivät kertoa presidenttisuosikkinsa.
        Haavisto vaaleanvihreänä on lähempänä vasemmistoa kuin patamusta porvariehdokas.
        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145309_pd.shtml

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145214_pd.shtml

        Sanoohan sen järkikin: 2=1.

      • Presidentti Halonen
        Odotan mielenkiinnol kirjoitti:

        Odotan mielenkiinnolla, kuinka tasapuolisesti ja objektiivisesti Hesari pystyy käsittelemään tämänkertaisia loppusuoran presidenttiehdokkaita.

        Viime kerralla näet meinasi käydä niin, että Hesari olisi pelannut ”väärää hevosta” johon se oli sijoittanut suuren osan pelipanoksistaan…

        Miten käy tällä kertaa?

        Presidentti Halonen toivoi pari viikkoa sitten, että presidenttiehdokkaat esiintyisivät mahdollisimman rehellisesti. Halonen peräsi ehdokkailta kansalaisten kuluttajansuojan kunnioittamista. Äänestäjillä pitäisi olla mahdollisuus valita aito tuote. Nyt olisi perinteisellä medialla paikka näyttää ammattitaitonsa ja huolehtia äänestäjien kuluttajansuojasta.

      • Mielestäni heikot si
        Haavisto itse muotoi kirjoitti:

        Haavisto itse muotoili Ylen Ajankohtaiselle kakkoselle äskettäin, että hänellä oli "hyvä alku" valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

        - Tulin sellaisen taistolaisvaiheen loppuaaltoihin. Tilastotieteen luennolla muistaakseni Paavo Joensuu -niminen henkilö piti vallankumouksen tilannekatsauksen. Alkoi tuntua, että olenkohan ihan oikeassa paikassa, Haavisto kertasi tuntemuksiaan Ylelle.

        Yliopiston äärivasemmistolaista ilmapiiriä vieroksunut Haavisto siirtyi tekemään vaihtoehtolehtiä ja kehittämään nousevaa ympäristöliikettä.

        - Minusta tuli pienyrittäjä, Haavisto summasi Ylelle.

        Mielestäni heikot signaalit viittaavat siltä, että ehdokkaan valintaan vaikuttavat juuri nyt ehdokkaan kannattajajoukkojen koostumukset. Ehkä siihen antavat oman ripauksensa myös johtajien kannanotot (nehän ainakin ylittävät uutiskynnyksiä) mutta merkittävää on mielestäni nyt se millaisten koostumuksellisten populaatioiden arvioidaan olevan ehdokkaiden takana. Ehdokkaiden henkilökohtaisia ominaisuuksia ja eri instituutioiden johtajien kannanottoja tärkeämpää monelle äänestäjälle on kumpaan joukkoon minä kuulun ja kumman joukon voittoa haluan omalla äänelläni edistää.

      • Ainakin osin on tulo

        Ainakin osin on tulossa vastajytkyn vastajytky. Alkuperäisen jytkyn tekijät eivät halua antaa punavihreille joukoille toisen vastajytkyn glooriaa, vaikka voivatkin pitää Haavistoa fiksuna tyyppinä. He äänestävät Niinistöä ihan vaan sen takia, etteivät samaista itseään kiihkeästi Haavistoa somettavaan joukkoon. Sama toimii toki myös toisin päin. Pienituloinen eläkeläinen voi jättää äänestämättä Niinistöä vaikka arvomaailmat kohtaisivatkin. Perusteluna: ”kun en minä ole niitä rikkaita”.

        Niitä, jotka haluavat samaistua Niinistön keskiluokkaiseen kannattajajoukkoon on kuitenkin tuplamäärä verrattuna niihin, jotka kokevat Haaviston liberaalit taiteilijajoukot omikseen. Näin vaikuttaisi olevan ainakin galluppien perusteella.

      • Kyllä nuo oman valin
        Siinä missä Niinistö kirjoitti:

        Siinä missä Niinistöä on tentattu kaikenlaisista vanhoista kannoista ja mielipiteistä (mukaanlukien 80-luvun siviilipalveluskanta ja Suomen EMUun vieminen 90-luvulla), niin Haavistolta on mielestäni yllättävän vähän kyselty hänen vihreän ideologian mukaisista kannoistaan ja toiminnastaan historian saatossa. Tämä on outoa, varsinkin kun Haavisto näyttää yrittävän pitää erittäin matalaa profiilia eko-asioiden suhteen — ja osittain jopa pyörtävän näitä kantojaan, samalla kun puhuu vapaakaupan ja jopa talouskasvun ja teollisuuden intressien puolesta. (Taikka maaseudun pitäminen (haja-)asuttuna vs. ekologisuuden vaatima tiiviimpi yhdyskuntarakenne?)

        Näistä sekundäärisistä puoliso/perhetekijöistä on taas mietityttänyt kummankin kandidaatin kannat perheenlisäysasioihin. Tällaisia asioitahan ei normaalissa rekrytointiprosessissa saisikaan tiedustella — mutta kun tässä arvojohtajavaalissa kaikki muutkin puolisoon ja perheeseen kohdistuvat asiat tuntuvat olevan ”julkista omaisuutta”, niin mikseivät sitten myös perheenlisäyskannat.

        Olisiko esimerkiksi perhetilanteiden muuttuessa mahdollista, että Niinistöstä kenties tulisi presidenttinä lapsiperheiden asioiden puolestapuhuja taikka Haavistosta adoptio-asioiden mielipidevaikuttaja?

        Kyllä nuo oman valintansa julkisest iilmoittaneet poliitikot varmaan yrittävät vaikuttaa ainakin omiin äänestäjiinsä valitsemansa ehdokkaan puolesta. Luonnollisesti poliitikot yrittävät myös tehdä itsensä tykö tukemansa ehdokkaan kampanajaväen keskuudessa seuraavia vaaleja silmälläpitäen. Uraohjukset analysoivat taas sitä, kumpi puoli näyttää voittavan ja rupeavat näytävästi peesaamaan tätä. Voitollahan tunnetusti on monta isää, mutta tappio on orpo.

      • eilisessä tentissä h
        Jeee Mike! kirjoitti:

        http://www.turkulainen.fi/artikkeli/90880-michael-monroe-valittiin-vuoden-turkulaiseksi

        eilisessä tentissä huomio kiintyi ehdokkaiden temperamenttien eroihin, jotka väsymyksen ja asetelman selkiytymisen myötä alkoivat väkisinkin tulla esiin. Voitonvarma Niinistö saattoi jo vapautuneesti virnuilla ja piikitellä vastaehdokkaalleen. Sen hän osaa. Niinistön pitäisi kuitenkin olla käytöksessään erittäin varovainen vielä neljä – viisi päivää. Sillä vaikka hän on jo varma voittaja, on mielikuvilla uuden presidentin viran hoidon onnistumisen kannalta suuri merkitys. On parempi olla kunnioitettu ja rakastettu kuin pelätty ja vihattu.

      • Ultra bran konsertis
        Eilisen MTV3:n vaali kirjoitti:

        Eilisen MTV3:n vaalitentin jätin väliin. Ensikierroksen mainoskatkot jo häiritsivät tunnelmaa tarpeeksi. Muutenkin toisen kierroksen tentit ovat varsin latteita, kun ei sitä todellista haastetta kummallakaan ole. Aivan oikeasti eksyy itsellekin välillä mieleen, jotta mitä tässä todella äänestää: presidenttiä, tämän seksuaalista suuntautumista vai tämän puolisoa.

        Sosiaalisessa mediassa (kuten asia hienosti ilmaistaan) keskustelu on ollut varsin kovaa ja sen tavallaan ymmärtää, sillä nyt punnitaan sitä todellista suvaitsevaisuutta, eikä vain sitä, kuinka voimakkaalla nenännyrpistyksellä suhtaudutaan ”hakkaraismielipiteisiin”. Muistan edellisissä vaaleissa Halostakin haukutun vähän sillä ja tällä. Niin kovaa oli silloinkin meno, että taivaaseen pääsystäkin jo huolta kannettiin. Nimittäin sellainen luulo oli, että punatukkaiset ei sinne pääse ja näin hän ei voi olla pätevä presidentiksi. Omin silmin silloin nähty aiheeseen liittyvä mielipidekirjoitus eräässä viljelijäammattiin läheisesti kuuluvassa sanomalehdessä.

        Ultra bran konsertissa oli nuorilla ja hieman vanhemmillakin varmasti hauskaa. Ainahan on mukava kokoontua yhteen kuuntelemaan lemppari yhtyeiden esityksiä. Taisi olla useampi vuosi sitten, kun näin uutisista pätkän jostain mielenosoituksesta jonkin varmaankin aivan hyvän asian puolesta. Haastatellut nuoret fiilistelivät kuinka ihanaa ja upeeta on olla kavereiden kanssa yhdessä täällä ja että heillä on todella upee fiilis. Eivät vain tainneet yhtään muistaa tai tietää, mistä syystä oli kokoonnuttu.Tämä palautui mieleeni eilistä hehkutusta kuunnellessani.

      • Ensinnäkin Niinistö
        Sauli Niinistö (kok) kirjoitti:

        Sauli Niinistö (kok) oli samaa mieltä. Häntä keskustelu puolisoista hämmentää.

        - Minun kannaltani se on erityisen hämmentävää, kun 6 vuotta sitten ne eivät olleet esillä, kun minulla ei ollut puolisoa, Niinistö sanoi.

        Väitteeseen, että Niinistö olisi päässyt helpommalla puolisoasiassa hän ei uskonut.

        - Kyllä sitä annosta on tullut ikäerosta reippaan puoleisesti minullekin. Ei nyt, mutta aikaisemmin. Ihmiset ovat nykyään aika herkkiä reagoimaan.

        Ensinnäkin Niinistö näytti puoltavan hyväntekeväisyyden verovähennysoikeutta ja viittasi kulttuurilahjoituksiin jotka joissain tapauksissa kelpaavat firmojen kuluiksi myös verotuksessa.

        Jos siis lahjoittaa 10 euroa verokannalla 30 % itse asiassa lahjoittaakin vaan 7 euroa ja pistää lähimmäiset maksamaan loput 3 euroa. Minä en tätä hyväksy. Budjettivalta kuuluu valtiolle eikä yksityisille lahjoittajille. Kohta näillä ylläpidetään joitain homeopatiayliopistoja tai kristillistä tiedettä.

      • Toisaalla Haavisto v
        Sekä demarien vasen kirjoitti:

        Sekä demarien vasen että oikea laita päättivät kertoa presidenttisuosikkinsa.
        Haavisto vaaleanvihreänä on lähempänä vasemmistoa kuin patamusta porvariehdokas.
        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145309_pd.shtml

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145214_pd.shtml

        Sanoohan sen järkikin: 2=1.

        Toisaalla Haavisto vetää oikealta ohi. Viime viikolla Seiskan haastattelussa Haavisto arvioi, että ”(…) nyt joudutaan tämän vuoden aikana noin viisi miljardia lisää säästöjä tekemään”.

        Haaviston leikkausinto on kaksinkertainen vaikkapa Sailakseen verrattuna: hallitusohjelmaan on kirjattu, että mahdollinen lisäsopeutus jakautuu tasan veronkorotusten ja menosäästöjen kesken. Viiden miljardin leikkauksia ensi vuonna ei kai ole Haaviston lisäksi esittänyt kukaan muu kuin Kokoomusnuoret.

      • Ainakaan minuun ei p
        Kyllä nuo oman valin kirjoitti:

        Kyllä nuo oman valintansa julkisest iilmoittaneet poliitikot varmaan yrittävät vaikuttaa ainakin omiin äänestäjiinsä valitsemansa ehdokkaan puolesta. Luonnollisesti poliitikot yrittävät myös tehdä itsensä tykö tukemansa ehdokkaan kampanajaväen keskuudessa seuraavia vaaleja silmälläpitäen. Uraohjukset analysoivat taas sitä, kumpi puoli näyttää voittavan ja rupeavat näytävästi peesaamaan tätä. Voitollahan tunnetusti on monta isää, mutta tappio on orpo.

        Ainakaan minuun ei puoluejohtajien tai muidenkaan johtavien poliitikkojen sanat voi vaikuttaa, koska päätin jo vuoden 2006 presidentinvaalien aikana ja jälkeen, että Niinistöä en koskaan äänestä.

        Tähän vaikutti sekä Niinistön oma hyvin läpinäkyvä luonteen itsekeskeisyys ja – jos saa sanoa – v-mäisyys, myös hänen taustajoukkojensa erittäin ruma törkykampanja Halosta vastaan, jota osa toimittajista ”kiitettävällä” aktiivisuudella jatkoi koko Halosen toisen virkakauden ajan. (Mielenkiintoista on muuten nähdä, miten media suhtautuu Niinistöön, jos tämä tulee valituksi; onko luvassa 6 vuotta silkkaa ylistystä Pohjois-Korean tyyliin…)

        Siis: olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat todenneet tämän olevan korostetusti henkilövaali; juuri sen vuoksi äänestän Niinistöä v a s t a a n !

      • Kyllä näistä sitruun
        Ensinnäkin Niinistö kirjoitti:

        Ensinnäkin Niinistö näytti puoltavan hyväntekeväisyyden verovähennysoikeutta ja viittasi kulttuurilahjoituksiin jotka joissain tapauksissa kelpaavat firmojen kuluiksi myös verotuksessa.

        Jos siis lahjoittaa 10 euroa verokannalla 30 % itse asiassa lahjoittaakin vaan 7 euroa ja pistää lähimmäiset maksamaan loput 3 euroa. Minä en tätä hyväksy. Budjettivalta kuuluu valtiolle eikä yksityisille lahjoittajille. Kohta näillä ylläpidetään joitain homeopatiayliopistoja tai kristillistä tiedettä.

        Kyllä näistä sitruunoista alkaa mehut olla jo puristettu. Kaksivaiheisen kansanvaalin yksi ongelma on enemmistön miellyttäminen: yksi ehdokas ei uskalla puhua suutaan puhtaaksi ja kertoa mitä mieltä asioista on, ja toinen ei halua. Päättäkää itse, kumpi on kumpi. Lopputulos on joka tapauksessa poliittista varjonyrkkeilyä huonoimmillaan.

      • Haavisto puolestaan
        Sauli Niinistö (kok) kirjoitti:

        Sauli Niinistö (kok) oli samaa mieltä. Häntä keskustelu puolisoista hämmentää.

        - Minun kannaltani se on erityisen hämmentävää, kun 6 vuotta sitten ne eivät olleet esillä, kun minulla ei ollut puolisoa, Niinistö sanoi.

        Väitteeseen, että Niinistö olisi päässyt helpommalla puolisoasiassa hän ei uskonut.

        - Kyllä sitä annosta on tullut ikäerosta reippaan puoleisesti minullekin. Ei nyt, mutta aikaisemmin. Ihmiset ovat nykyään aika herkkiä reagoimaan.

        Haavisto puolestaan oli sama kiltinoloinen ehdokas, johon olemme tottuneet tässä kampanjassa ja kahdenkymmenen vuoden aikana. Kääntyivätkö Niinistön hyökkäykset Haaviston eduksi? Suomalainen on usein alakynteen jääneen puolella, mutta toimiiko sama periaate silloin, kun valitaan tasavallan presidenttiä?

        Haavisto on oppinut hyvän kikan. Huomasitteko, kuinka hän piti peukaloa ja etusormea leuallaan, lisäten olemukseensa pohdiskelijaa ja harkitsevaa kuuntelijaa. Tällä keinolla alahuulen ja poskien hermostunut nykiminen ei enää näy ruudussa! Mitään muuta ei asialle oikein voisi tehdäkään. Pisteet menevät taitavalle esiintymiskouluttajalle!

      • Haavisto puolestaan
        Ensimmäisen viikon t kirjoitti:

        Ensimmäisen viikon tasapeli
        Mielestäni viikon saldo on tasapeli. Haastateltavat ovat olleet tasapaksuja tai tasaohuita ja kilttejä ja kohteliaita miehiä vastauksissaan ja toisilleen. Se miten Haavisto ei saanut välillä käsiään pysymään paikallaan vastasi Niinistön kulmien kutristelua ja ilmeen tiukkenemista. Hermostumista. Se ulkoisesta kuvasta.
        Toimittajien kysymykset ovat olleet niin pehmoja kuin opettajalla: oletko tänään lukenut läksysi. Kolmosen vaalitentti oli suorastaan ikävystyttävä. Ovatko toimittajatkin väsyneet vaalitentteihin? Eikö löydy enää mielenkiintoisia aiheita kysyttäväksi älykkäiltä maan johtoon pyrkiviltä miehiltä? Kaipauksella muistelen Leif Salmenin aikoja.

        Monet kommentaattorit ennustavat pelin jo ratkenneen. En usko, se on nyt tasan ja toinen viikko näyttää voittajan.

        Haavisto puolestaan oli sama kiltinoloinen ehdokas, johon olemme tottuneet tässä kampanjassa ja kahdenkymmenen vuoden aikana. Kääntyivätkö Niinistön hyökkäykset Haaviston eduksi? Suomalainen on usein alakynteen jääneen puolella, mutta toimiiko sama periaate silloin, kun valitaan tasavallan presidenttiä?

        Haavisto on oppinut hyvän kikan. Huomasitteko, kuinka hän piti peukaloa ja etusormea leuallaan, lisäten olemukseensa pohdiskelijaa ja harkitsevaa kuuntelijaa. Tällä keinolla alahuulen ja poskien hermostunut nykiminen ei enää näy ruudussa! Mitään muuta ei asialle oikein voisi tehdäkään. Pisteet menevät taitavalle esiintymiskouluttajalle!

      • Vaalikeskustelut on
        Haaviston ja Tarja H kirjoitti:

        Haaviston ja Tarja Halosen arvoista on vaikea löytää olennaista eroa. Molemmat ovat samanlaisia uuden, tasa-arvoisemman, suvaitsevaisemman, oikeudenmukaisemman ja ekologisesti kestävämmän yhteiskunnan ja maailman rakentajia. Vasemmistolaisten äänestäjien on erittäin helppo asettua Haaviston tueksi toisella kierroksella. Haavisto saanee paljon tukijoita myös Rkp:stä ja keskustan liberaalisiivestä

        Vaalikeskustelut on pian taputeltu, kuten urheilutoimittaja Antero Mertaranta tapaa sanoa. Siksi lintsasin ja urheilutoimittaja Petteri Sihvosen esiintyminen meni ohi korvien, silmien¨. Vahinko sillä jääkiekkokiihkoilija Petteri on aivan ainutlaatuinen ilmiö. Häneen pitää tottua ensin.

        Haavisto on parempi ihmisen puolustajana, Niinistö ymmärtää
        paremmin talouden realiteetit. Tämä asetelma on säilynyt koko ajan. Päälle 40, selvästi, tulee olemaan Haaviston prosenntti.

      • Tapasin Haaviston en
        Sekä demarien vasen kirjoitti:

        Sekä demarien vasen että oikea laita päättivät kertoa presidenttisuosikkinsa.
        Haavisto vaaleanvihreänä on lähempänä vasemmistoa kuin patamusta porvariehdokas.
        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145309_pd.shtml

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013015145214_pd.shtml

        Sanoohan sen järkikin: 2=1.

        Tapasin Haaviston ensimmäisen kerran Turussa keväällä 2010 televisiohaastattelussa. Hän oli rento, rauhallinen, puhelias ja läsnä oleva ihminen. Hän on tutustunut jopa Somalian asioihin paremmin kuin minä. Tuntui kuin olisin tuntenut tämän henkilön jo kauankin eli häntä oli tosiaankin helppo lähestyä.

      • Ulkomailla käytti ää
        Mielestäni heikot si kirjoitti:

        Mielestäni heikot signaalit viittaavat siltä, että ehdokkaan valintaan vaikuttavat juuri nyt ehdokkaan kannattajajoukkojen koostumukset. Ehkä siihen antavat oman ripauksensa myös johtajien kannanotot (nehän ainakin ylittävät uutiskynnyksiä) mutta merkittävää on mielestäni nyt se millaisten koostumuksellisten populaatioiden arvioidaan olevan ehdokkaiden takana. Ehdokkaiden henkilökohtaisia ominaisuuksia ja eri instituutioiden johtajien kannanottoja tärkeämpää monelle äänestäjälle on kumpaan joukkoon minä kuulun ja kumman joukon voittoa haluan omalla äänelläni edistää.

        Ulkomailla käytti äänioikeuttaan presidentinvaalin toisella kierroksella ennätykselliset yli 50 000 äänestäjää.

        Äänestäjämäärä ylittää lähes kuudella prosentilla ensimmäisen kierroksen äänestäneiden määrän noin 48 000, joka oli aiempi kaikkien aikojen ennätys.

        Ulkomailla vakinaisesti asuvia äänioikeutettuja oli tänä vuonna yli 230 000, mutta äänestäjien joukossa oli myös matkailijoita.

        Eniten äänestäjiä eli 11 949 oli jälleen Ruotsissa. Toiseksi eniten äänestäjiä oli Espanjassa, 8 308.

        Seuraavaksi vilkkaimmin äänestettiin Yhdysvalloissa, 3 568 äänestäjää, Britanniassa, 3 239 äänestäjää, Saksassa, 3 096 äänestäjää, Thaimaassa, 2 676 ja Belgiassa, 1 536 äänestäjää.

      • Mielestäni on kuiten
        Ainakin osin on tulo kirjoitti:

        Ainakin osin on tulossa vastajytkyn vastajytky. Alkuperäisen jytkyn tekijät eivät halua antaa punavihreille joukoille toisen vastajytkyn glooriaa, vaikka voivatkin pitää Haavistoa fiksuna tyyppinä. He äänestävät Niinistöä ihan vaan sen takia, etteivät samaista itseään kiihkeästi Haavistoa somettavaan joukkoon. Sama toimii toki myös toisin päin. Pienituloinen eläkeläinen voi jättää äänestämättä Niinistöä vaikka arvomaailmat kohtaisivatkin. Perusteluna: ”kun en minä ole niitä rikkaita”.

        Niitä, jotka haluavat samaistua Niinistön keskiluokkaiseen kannattajajoukkoon on kuitenkin tuplamäärä verrattuna niihin, jotka kokevat Haaviston liberaalit taiteilijajoukot omikseen. Näin vaikuttaisi olevan ainakin galluppien perusteella.

        Mielestäni on kuitenkin ristiriitasta, että toisaalta ostamme tuotteita Kiinasta koska voimme kuluttaa enemmän ja halvemmalla, mutta toistaalta kannamme huolta Suomen ja Euroopan hyvinvoinnista – eritoten kun emme ole valmiita luopumaan viikonlopuista, lomista, eläkkeistä, puhtaista järvistä, ja lähettämään lapsiamme töihin. Toisaalta alempien tuotantokriteerien hyväksyntä rapauttaa meidän töypaikojamme, ja toisaalta (kun velkaantumisestakin on puhuttu) negatiivinen kauppatase on rahoitettava – Kiinallahan varoja riittää millä sitten ostaa Euroopan velkaa ja varallisuutta. Samalla myös siiräämme innovaatioita ja teknolgogiaa, kun voimme kilpailla vain laadulla tai tietotaidolla. Saabin tilanne on tässä suhteessa hyvä muistaa. Mielestäni nämä laatukriteerit eivät ole tyhmää puhetta: työntekijöiden tai ympäristön riistolla hankittu kilpailuetu ei ole pidemmän päälle hyvä asia meillekään.

      • Tässä kaksivaiheises
        Toimittajat voittiva kirjoitti:

        Toimittajat voittivat eka erän! Toimittajat muistuttivat keskustelijoita ongelmien ratkaisemista, niiden kuvaillun sijaan. Hyvä huomio.

        Varmanpäälle peesaaminen hieman latisti keskustelua. Niinistön perusteellisesti peilinedessä harjoitellut lauseet pyörivät niin kuin Teflonpannussa makkarat.

        Haavisto on rauhallinen, mutta asiantunteva. Kotiläksyt on tehty huolella. Haaviston sitkeys tuotti lievän voiton ensi erässä!

        Tässä kaksivaiheisessa kansanvaalissa on se ominaispiirre, että on pakko ylittää keskiviiva, piirretään se minkä asian suhteen tahansa. Tämän tietävät molemmat ehdokkaat ja ovatkin hyvin kotiläksynsä tehneet. Ainakin tähän asti molempien voi katsoa onnistuneen. Mutta miten onnistuu kolmas kierros, joka koitui aikanaan Esko Aholle kohtalokkaaksi?

      • Jos kampanja olisi j
        Vaikka pidänkin vaal kirjoitti:

        Vaikka pidänkin vaalien voittajaa jo varmana, niin suoran kansanvaalin toisella kierroksella on hyvin tyypillistä, että ehdokkaiden kannatuserot kapenevat. Niin käy varmaan nytkin.
        Seuraavassa mielipidetutkimuksessa tilanne saattaa hyvinkin olla 60 – 40 Niinistön hyväksi, mikä luonnolliseti otsikoidaan ”Niinistön kannatus romahti”. Itse vaalitulos voi hyvinkin olla 58 – 42 Niinistön hyväksi. Toinen kierros tuli Haaviston tukijoukkojen kannalta parisen viikkoa liian aikaisin eli periaatteessa sama tilanne kuin Niinistön tukitiimillä kuusi vuotta sitten. Silloin tosin Niinistön kannatus pompahti 47%:iin heti toisen kierroksen alussa tehdyissä kannatuskyselyissä, kun Haaviston tuki on nyt ollut 34-35%:ssa.

        Jos kampanja olisi jatkunut vielä viikon, olisivat ehdokkaat olleetkin kaikista asioista ilmeisesti samaa mieltä tai peräti vaihtaneet paikkaa. Mutta kannattajat pitävät omansa puolta, tapahtui mitä tapahtui. Kun Niinistö kertoi antavansa rahaa romanikerjäläiselle aina sellaisen tavatessaan, mutta Haavisto ei, keksittiin ainakin somen keskustelussa se, että Haavisto on tehnyt hyviä asuntokauppoja niin, että hän onkin parivaljakosta se ahne miljonääri eikä Niinistö, joka hyvyyttään antaa pyytäjälle vähästäänkin. Jälleen kerran mielikuvat heittivät kuperkeikkaa.
        Ehdokkaat ovatkin kuin herkkulautasia, joista jokainen äänestäjä ottaa sen oman namupalansa ja korostaa sen maukkuutta samalla kun karvastellaan kilpailevan lautasen tarjontaa. Lopullisen äänestyspäätöksen saattaakin ratkaista se paljon puhuttu pullan rusina.

      • Jos Väyrynen haluais
        Haavisto puolestaan kirjoitti:

        Haavisto puolestaan oli sama kiltinoloinen ehdokas, johon olemme tottuneet tässä kampanjassa ja kahdenkymmenen vuoden aikana. Kääntyivätkö Niinistön hyökkäykset Haaviston eduksi? Suomalainen on usein alakynteen jääneen puolella, mutta toimiiko sama periaate silloin, kun valitaan tasavallan presidenttiä?

        Haavisto on oppinut hyvän kikan. Huomasitteko, kuinka hän piti peukaloa ja etusormea leuallaan, lisäten olemukseensa pohdiskelijaa ja harkitsevaa kuuntelijaa. Tällä keinolla alahuulen ja poskien hermostunut nykiminen ei enää näy ruudussa! Mitään muuta ei asialle oikein voisi tehdäkään. Pisteet menevät taitavalle esiintymiskouluttajalle!

        Jos Väyrynen haluaisi historiaan, hän astuisi huomenna lauantaina julkisuuteen vaimonsa kanssa, kehoittaisi keskustalaisia äänestämään ja kertoisi itse päätyneensä äänestämään Pekka Haavistoa. Sanoisi selväsanaisesti, että on eri asia olla Nato-johtoisissa rauhanturvatehtävissä YK-mandaatilla kuin hivuttaa Suomea Naton täysjäseneksi sotimaan USA:n sotia ja puolustamaan USA:n intressejä.

        Sehän ehdokkaiden ero Nato-kannoissa on?

        Väyrynen voisi myös kertoa, että myös maaseudun "asuttuna pitäminen" tuli Haaviston suusta, vaikka Niinistö sitä heti lähtikin myötäilemään. Kokoomuslainen sanelupolitiikka, maaseudun unohtaminen ja kuntien pakkoliitokset painavat kuitenkin vaa´assa karulla tavalla.

        Jos Paavo Väyrynen haluaisi historiaan tuhoamalla Sauli Niinistön kuningastien ja Kokoomuksen tulevan elvistelyn ja ylimielisyyden alkuunsa, hän astuisi esiin ja vielä kerran komentaisi joukkonsa yhteen. Se olisi myös palvelus puolueelle, joka loistavasta kampanjasta huolimatta ei aio käyttää miestä vaan siirtää kunniapuheenjohtajaksi muistojen alhoon. Onnistuessaan manööveri olisi Paavolta nerokas.

        Kuka kertoisi tämän Paavolle? Suomi tarvitsee Sinua vielä.

      • Suhtaudun suurella v
        Ainakaan minuun ei p kirjoitti:

        Ainakaan minuun ei puoluejohtajien tai muidenkaan johtavien poliitikkojen sanat voi vaikuttaa, koska päätin jo vuoden 2006 presidentinvaalien aikana ja jälkeen, että Niinistöä en koskaan äänestä.

        Tähän vaikutti sekä Niinistön oma hyvin läpinäkyvä luonteen itsekeskeisyys ja – jos saa sanoa – v-mäisyys, myös hänen taustajoukkojensa erittäin ruma törkykampanja Halosta vastaan, jota osa toimittajista ”kiitettävällä” aktiivisuudella jatkoi koko Halosen toisen virkakauden ajan. (Mielenkiintoista on muuten nähdä, miten media suhtautuu Niinistöön, jos tämä tulee valituksi; onko luvassa 6 vuotta silkkaa ylistystä Pohjois-Korean tyyliin…)

        Siis: olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat todenneet tämän olevan korostetusti henkilövaali; juuri sen vuoksi äänestän Niinistöä v a s t a a n !

        Suhtaudun suurella varauksella presidenttiehdokkaiden tyypittelyihin demokraatti/republikaaniksi tai liberaali/konservatiiviksi. Tiedän esimerkiksi, että kannattamani Sauli Niinistö on huomattavasti monipuolisempi ja moniarvoisempi kuin ”republikaani” tai ”konservatiivi”. Uskon saman koskevan myös Pekka Haavistoa. Ei hänkään ole vain ”demokraatti” tai ”liberaali”. Itsenäisesti ajattelevia ihmisiä on ylipäätään turha yrittää maalata nurkkiin, joihin he itse eivät halua tai luontevasti sovi.

      • TIPUTA NIINISTÖ, SII
        Jos Väyrynen haluais kirjoitti:

        Jos Väyrynen haluaisi historiaan, hän astuisi huomenna lauantaina julkisuuteen vaimonsa kanssa, kehoittaisi keskustalaisia äänestämään ja kertoisi itse päätyneensä äänestämään Pekka Haavistoa. Sanoisi selväsanaisesti, että on eri asia olla Nato-johtoisissa rauhanturvatehtävissä YK-mandaatilla kuin hivuttaa Suomea Naton täysjäseneksi sotimaan USA:n sotia ja puolustamaan USA:n intressejä.

        Sehän ehdokkaiden ero Nato-kannoissa on?

        Väyrynen voisi myös kertoa, että myös maaseudun "asuttuna pitäminen" tuli Haaviston suusta, vaikka Niinistö sitä heti lähtikin myötäilemään. Kokoomuslainen sanelupolitiikka, maaseudun unohtaminen ja kuntien pakkoliitokset painavat kuitenkin vaa´assa karulla tavalla.

        Jos Paavo Väyrynen haluaisi historiaan tuhoamalla Sauli Niinistön kuningastien ja Kokoomuksen tulevan elvistelyn ja ylimielisyyden alkuunsa, hän astuisi esiin ja vielä kerran komentaisi joukkonsa yhteen. Se olisi myös palvelus puolueelle, joka loistavasta kampanjasta huolimatta ei aio käyttää miestä vaan siirtää kunniapuheenjohtajaksi muistojen alhoon. Onnistuessaan manööveri olisi Paavolta nerokas.

        Kuka kertoisi tämän Paavolle? Suomi tarvitsee Sinua vielä.

        TIPUTA NIINISTÖ, SIINÄ ON PROTESTIA.
        EI ÄÄNESTÄMÄTTÄ JÄTTÄMISESSÄ TAI TYHJÄSSÄ LAPUSSA.

    • Haavistolle meni

      ...ja menee ääneni.

      • Olen suvaitsevainen

        ja ymmärrän, että sinäkin olet erehtyväinen. No, myy ne tyhjiä arpoja muuallakin.

    • Haavisto pressaksi

      Nimenomaisesti Haavisto tajuaa paremmin tavallista kansalaista, kun ei ole elämäänsä pohattapiireissä pelaillut.

      • kassantyhjentäjä

        Haavisto syleilee edeltäjänsä tavoin koko maailmaa ja tyhjentää lopullisesti valtion kassan kutsumalla Suomeen kaikki equadorilaiset.

      • kivaa! leffaan!
        kassantyhjentäjä kirjoitti:

        Haavisto syleilee edeltäjänsä tavoin koko maailmaa ja tyhjentää lopullisesti valtion kassan kutsumalla Suomeen kaikki equadorilaiset.

        Dokumenttielokuva Rouva presidentti saa ensi-iltansa maaliskuun lopulla.

        Väistyvän tasavallan presidentin Tarja Halosen arjesta ja elämästä kertova dokumenttielokuva Rouva presidentti saa ensi-iltansa maaliskuun lopulla.

        Elokuvasta esitettiin medialle tiistaina 15-minuuttinen, jo lähes lopulliseen muotoonsa leikattu jakso. Siinä Halonen muun muassa ottaa Kultarannassa vastaan Yhdysvaltojen suurlähettilään Bruce Oreckin. Lähettiläs tuo presidentille tuliaisiksi purkin syyshunajaa ja presidentin pikkutakin alta hätistellään mehiläistä.

      • Voi elämänkevät!
        kassantyhjentäjä kirjoitti:

        Haavisto syleilee edeltäjänsä tavoin koko maailmaa ja tyhjentää lopullisesti valtion kassan kutsumalla Suomeen kaikki equadorilaiset.

        Tämä on realistinen uhkakuva. Mukana virrassa tulevat muidenkin maiden homot, kun tietävät pääsevänsä täällä piireihin ja leveän leivän ääreen - meidän verorahoilla.

      • Itse äänestin Haavis
        kassantyhjentäjä kirjoitti:

        Haavisto syleilee edeltäjänsä tavoin koko maailmaa ja tyhjentää lopullisesti valtion kassan kutsumalla Suomeen kaikki equadorilaiset.

        Itse äänestin Haavistoa ensimmäisellä kierroksella ja teen sen myös toisella. Haavisto mielipiteineen ei ole täydellinen, mutta vaihtoehtojen ollessa niin paskat kuin ne olivat, on Haavisto paras vaihtoehto. Ja nyt on paras vaihtoehto huonointa vastassa. Oikeasti, olin jo henkisesti valmistautunut äänestämään Soinia, jos toisella kierroksella tämä olisi ollut Niinistöä vastassa.

        Mutta joidenkin mielestä Haavistolla ei ole tarpeeksi ulkopoliittista kokemusta toimia presidenttinä. Haistakaa vittu, sanon, ja ottakaa asiasta selvää, kehotan. Niinistö on pääasiassa toiminut Eurooppalaisten pankkien juoksupoikana ja palloliiton puheenjohtajana.

      • Haavisto on toiminut
        kassantyhjentäjä kirjoitti:

        Haavisto syleilee edeltäjänsä tavoin koko maailmaa ja tyhjentää lopullisesti valtion kassan kutsumalla Suomeen kaikki equadorilaiset.

        Haavisto on toiminut vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa, luennoitsijana Helsingin yliopistossa, Nato-koulussa Oberammergaussa sekä Bristolin yliopistossa.

    • Obsis

      Niin, mutta pitääkö paikkaansa, että Haavisto on kehunut olleensa kutsuttuna professorina Bristolin yliopistossa. Jos näin on, niin kyse on törkeästä harhaanjohtamisesta ja viittaa pahankaltaiseen opportunismiin.

      Jos tämä tieto on väärä, niin sekin joutaa löytää tiensä otsikoihin!

      • Eräs johtopäätös ens

        Eräs johtopäätös ensimmäisen viikon jälkeen voi olla toteamus, miten voimakkaasti TV:n katsojan ennakkokäsitys määrää kumman ehdokkaista katsoo onnistuneen esiintymisissään paremmin. Tunnustan heti, että syyllistyn varmuudella tähän itsekin.
        Siten TV-väittelyillä kantansa jo ottaneisiin vaikutus on ilmeisesti vähäinen, jos sitä on ollenkaan. On ymmärrettävää, että huomio tällöin suunnataan kannastaan epävarmoihin. Tosin ilman tutkimustietoa oletan, että suurin osa heistäkin itse asiassa hakee ja löytää vahvistusta ennakkoon tekemälleen valinnalle. Siten television vaikutus vaalien lopputulokseen ei tässä vaiheessa ehkä enää olekaan niin merkittävä kuin usein esitetään.

    • kumpi vai kampi

      Kauheata sumuttamista suuntaan jos toiseen.

      Siis meinaavatko Haaviston kannattajat tosissaan, että Niinistön presidentiksi valinta aiheuttaisi sen, etä hän ajaisi vain pankkien ja rahamaailman etua? Ei kai kukaan järkevä ihminen voi noin tyhmä olla. Samalla logiikalla voisi ajatella, että Haavisto suosisi homoja, sivareita ja afrikkalaisia. Naurettavaa.

      Olen samaa mieltä, että muodollinen pätevyys ei ole kaikki kaikessa, mutta kyllä se kuitenkin jotain merkitsee. Haaviston kannattajat hienosti valitsevat asiat jotka merkitsevät ja joilla ei ole merkitystä. Tarkoitushakuisesti.

      Ikävä kyllä Pekka-hype laantuu omaan mahdottomuuteensa ja Sauli voittaa reilusti. Ja tästä saa syyttää vain ja ainoastaan Haaviston kampanjan puunhalailijoita, joiden argumentaatio on säälittävän ja naurettavan välimaastossa. Ilman noita hössöttäjiä Pekalla olisi jopa pieni mahdollisuus Presidentiksi. Ja se olisi ihan hieno juttu.

      • ########

        "Siis meinaavatko Haaviston kannattajat tosissaan, että Niinistön presidentiksi valinta aiheuttaisi sen, etä hän ajaisi vain pankkien ja rahamaailman etua? Ei kai kukaan järkevä ihminen voi noin tyhmä olla. "

        Tuskinpa vain ajattelevat. Mutta arvoistahan tässä on kyse ja Saulin Niinistön arvot ylitse muiden ovat raha ja työ. Kaikki muu tulee kaukana takana. Niinistö on osaamiseltaan ja ajattelultaan muutenkin kovin kapea-alainen. Pankinjohtaksi ja juristiksi juuri passeli.

        Presidentin tulee kuitenkin olla henkisesti ja älyllisesti laaja-alaisempi. Ja omasta mielestäni myös erilaisia kansalaisryhmiä hyvin ymmärtävä. Tässä suhteessa Pekka on paljon parempi ehdokas.

        Mitä noihin kampanjoihin tulee, niin en ymmärrä mitä tarkoitat. Jos kansalaisten kommentteja lukee, niin Haaviston kannattajat perustelevat kantaansa huomattavasti paremmin kuin Niinistön kannattajat. Tämän ketjun aloitus on siitä paras esimerkki. Melko perusteellista ja objektiivista pohdiskelua.

        Sen sijaan Niinistön kannattajien linja on yleensä jotain tällaista: Saulista pressa ku Suomeen ei voi tulla homopressaa, Sauli on koko kansan presidentti, Saulilla on nätti ja edustava vaimo, Saulilla on enemmän kokemusta, Sauli on tyylikäs...Todella vakuuttavaa ja vaikuttavaa...Ei mitään asiasisältöä.

        Ja siihenhän Niinistö kaiketi luottaakin. Että ihmiset eivät liikaa omilla aivoillaan ajattele tai asioihin perehdy. Ehkä hän kuitenkin aliarvioi Suomen kansaa. Mitään murskavoittoa hän ei ainakaan tule saamaan, siitä olen melko varma. :)

      • Juupa juu...
        ######## kirjoitti:

        Kuules hyväuskoinen maailmanparantaja,

        Ilman työtä ei ole kuin kurjuutta. Joten jatka vaan työnteon puolesta puhuvan Niinistön mollaamista. Muuhun ei sinun kaltainen typerys kykene.

      • Haavistotätä päivää
        Juupa juu... kirjoitti:

        Kuules hyväuskoinen maailmanparantaja,

        Ilman työtä ei ole kuin kurjuutta. Joten jatka vaan työnteon puolesta puhuvan Niinistön mollaamista. Muuhun ei sinun kaltainen typerys kykene.

        Haavistokin puhuu työnteon ja yritämisen puolesta ja visioi, miten sitä olisi tulevaisuudessakin vielä kehä kolmosen ulkopuolella, puhuu ruokateollisuudesta valttinamme ja visioi luomusta vientivalttia.

        Sen sijaan Pekka Vennamo kuvaili eroja hyvin näin:

        "Sauli Niinistö on perinteinen poliitikko, joka jatkaa perinteisiä menettelytapoja. Demokratia on edustuksellista ja ongelmat ratkotaan kabineteissa. Hänestä näkee selvästi, että hän ei ole kotonaan turuilla ja toreilla selittämässä politiikkaansa kansalle. Paljon mukavampaa olisi hoitaa asiat pienessä piirissä. Ylimmän tason henkilökohtaiset kontaktit ovat hänelle tärkeitä.

        Niinistö korostaa kokemustaan perinteisen politiikan saralla ja kontaktejaan ylimmällä tasolla.

        Pekka Haavisto edustaa politiikan teossa uutta sukupolvea, joka uskoo suoraan demokratiaan ja välittömään vaikuttamiseen. Kaikenlainen kansalaisliikehdintä on hänelle tuttua ja ongelmat pyritään ratkomaan siellä, missä ne esiintyvät. Sosiaalinen media on paitsi vaalityökalu myös väline käytännön politiikan tekemisessä.

        Haavisto korostaa kansainvälisen kokemuksensa ohella heikkojen ja syrjäytyneiden asiaa, johon hän on törmännyt vaalikentällä kiertäessään.

        Ehdokkaiden ero näkyy myös heidän aiemmissa kansainvälisissä tehtävissään. Siinä missä Niinistö on hankkinut kokemuksensa Euroopan keskuspankin yläkerroksessa ja eduskunnan puhemiehenä, on Haavisto työskennellyt suoraan kriisipesäkkeissä eri puolilla maailmaa. "

      • voi voii ..
        Haavistotätä päivää kirjoitti:

        Haaviston isä oli yhteiskoulun rehtorina Munkkiniemessä, eräässä Helsingin hienostokaupunginosassa, ja mitä ilmeisimmin hän on kuulunut Lions-, Rotary- tai Vapaamuurarijärjestöihin, joten Pekan isällä oli käytettävissä loistavat hyväveli-verkostot.

        Haaviston rehtori-isän Loins-, Rotary- tai Vapaamuurariverkostojen avulla pelkälle ylioppilaspojalle voitiin järjestää hienot kansainväliset virat, jotka riittivät suosituksina presidettipeliin ilman akateemista loppututkintoakin. Näin se tasa-arvo toteutuu suomalaisessa yhteiskunnassa. Haavisto on turhake

        Yhteiskunnan elätti joka ei ole oikeaa työtä tehnyt, eikä suotittanut asevelvollisuuttaan, ja jättänyt opinnot kesken. isä lienee järjestänyt senkin YO-todistuksen myötähäpeästä,?
        Jos olis tehnyt oikeaa työtä, ja tietäisi miltä tuntuu painaa työtä hikipäässä, niin mielipiteet olis paljon rehellisempiä.

      • ......
        voi voii .. kirjoitti:

        Juristi ja pankinjohtajako se on sitten tavallinen hiki päässä rehkivä duunari?

        Niinistöllä ei ole mitään käsitystä "oikeasta työstä".

      • Kumpi Kampille

        "Olen samaa mieltä, että muodollinen pätevyys ei ole kaikki kaikessa, mutta kyllä se kuitenkin jotain merkitsee"

        Tasan näin ajattelin itsekin vielä eilen, ja olin varma, että äänestän Niinistöä mm. tästä syystä kunnes näin eilisen vaalitentin jälkeen ehdokkaitten yo-todistukset.

        Näin pienestä se voi olla kiinni. Todistuksen perusteella Haavisto luultavasti jätti yliopiston kesken vain siksi, että vienti työmaailmaan oli kova.

        Haavistolla siis on näköjään älliä (myös päässä), kun taas Niinistö menestyi koulussa luvattoman kehnosti kaikessa muussa kuin urheilussa.

        Lähes töitä tekemättä kirjoitin itse viisi ällää (meitä tässä maassa riittää), ja muistissa on vielä liian hyvin millaisia tomppeleita olivat ne, jotka saivat 6:sta kaikesta muusta kuin urheilusta, kuten Niinistö teki. Nämä tyypit olivat "ihan oma lukunsa" koulussa. Kukaan heistä ei sitä halunnut, mutta suurin osa ei asialle mitään mahtanut, koska ei ollut eväitä enempään.

        Kyse Niinistön kohdalla siis ei ole välttämättä laiskuudesta, kuten hän vihjaa, vaan luultavasti hän yksinkertaisesti vain ei ole lahjakas missään, eikä opi helposti.

        Politiikka toki varmasti on tuonut miehelle kavereita ja esiintymisvarmuutta ja hänestä on sukeutunut puolueelle sopiva pelinappula.

        No, ensimmäisellä kierroksella meni ääni Lipposelle, toisella meinasi mennä Niinistölle, mutta nyt se menee ehdottomasti Haavistolle. (Kuulemma koko perheellä)

      • Saulilla on kokemust
        ######## kirjoitti:

        "Siis meinaavatko Haaviston kannattajat tosissaan, että Niinistön presidentiksi valinta aiheuttaisi sen, etä hän ajaisi vain pankkien ja rahamaailman etua? Ei kai kukaan järkevä ihminen voi noin tyhmä olla. "

        Tuskinpa vain ajattelevat. Mutta arvoistahan tässä on kyse ja Saulin Niinistön arvot ylitse muiden ovat raha ja työ. Kaikki muu tulee kaukana takana. Niinistö on osaamiseltaan ja ajattelultaan muutenkin kovin kapea-alainen. Pankinjohtaksi ja juristiksi juuri passeli.

        Presidentin tulee kuitenkin olla henkisesti ja älyllisesti laaja-alaisempi. Ja omasta mielestäni myös erilaisia kansalaisryhmiä hyvin ymmärtävä. Tässä suhteessa Pekka on paljon parempi ehdokas.

        Mitä noihin kampanjoihin tulee, niin en ymmärrä mitä tarkoitat. Jos kansalaisten kommentteja lukee, niin Haaviston kannattajat perustelevat kantaansa huomattavasti paremmin kuin Niinistön kannattajat. Tämän ketjun aloitus on siitä paras esimerkki. Melko perusteellista ja objektiivista pohdiskelua.

        Sen sijaan Niinistön kannattajien linja on yleensä jotain tällaista: Saulista pressa ku Suomeen ei voi tulla homopressaa, Sauli on koko kansan presidentti, Saulilla on nätti ja edustava vaimo, Saulilla on enemmän kokemusta, Sauli on tyylikäs...Todella vakuuttavaa ja vaikuttavaa...Ei mitään asiasisältöä.

        Ja siihenhän Niinistö kaiketi luottaakin. Että ihmiset eivät liikaa omilla aivoillaan ajattele tai asioihin perehdy. Ehkä hän kuitenkin aliarvioi Suomen kansaa. Mitään murskavoittoa hän ei ainakaan tule saamaan, siitä olen melko varma. :)

        Taidat puhua Haaviston kannattajan suulla, kun kuvailet argumenttejä. Nyt kannattaaa muistaa,että valitsemme presidenttiä, emme kivaa kaveria.

        Huolestuttavinta mielestäni on, kun kuulin, että toiset haluavat äänestää ainoastaan sillä perusteella, että PRESIDENTTINÄ olisi homo. Toisista se olisi vitsi, toisista jäynää????

      • työ kuin työ
        ...... kirjoitti:

        Juristi ja pankinjohtajako se on sitten tavallinen hiki päässä rehkivä duunari?

        Niinistöllä ei ole mitään käsitystä "oikeasta työstä".

        Kukahan sen määrittelee mitä on oikea työ. toiset tekee työtä aivoilla toiset ruumiilla. Kukin kykyjensä mukaan. Fakta on että kumpiakin tarvitaan.

      • Sinun yritysurasi
        ...... kirjoitti:

        Juristi ja pankinjohtajako se on sitten tavallinen hiki päässä rehkivä duunari?

        Niinistöllä ei ole mitään käsitystä "oikeasta työstä".

        pituus arvon viherpiipertäjä?
        Otahan selkoa ehdokkaiden työhistoriikeista niin huomaat, että Niinistöllä on munaa haalarihommiinkin. Haaviston munan riittävyyden kohteen tietänet?
        Haavisto ei olisi milloinkaan heterona yltänyt vaalien toiselle kierrokselle, eli sinänsä onnistunut homotempaus. Sana sillä on sujuva ja puhuu kuin ruuneperi, mutta kun pitää puhua asiaa, eikä utopista maailmanparannusta, niin Pekka leijjuu kyllä ihan sinun joukoissasi, kaukana tästä maailmasta ja työmiehen arjesta. Mukavuus ei takaa leipää, kuin Pekalle.

      • Onko Suomessa johtaj
        Haavistotätä päivää kirjoitti:

        Haavistokin puhuu työnteon ja yritämisen puolesta ja visioi, miten sitä olisi tulevaisuudessakin vielä kehä kolmosen ulkopuolella, puhuu ruokateollisuudesta valttinamme ja visioi luomusta vientivalttia.

        Sen sijaan Pekka Vennamo kuvaili eroja hyvin näin:

        "Sauli Niinistö on perinteinen poliitikko, joka jatkaa perinteisiä menettelytapoja. Demokratia on edustuksellista ja ongelmat ratkotaan kabineteissa. Hänestä näkee selvästi, että hän ei ole kotonaan turuilla ja toreilla selittämässä politiikkaansa kansalle. Paljon mukavampaa olisi hoitaa asiat pienessä piirissä. Ylimmän tason henkilökohtaiset kontaktit ovat hänelle tärkeitä.

        Niinistö korostaa kokemustaan perinteisen politiikan saralla ja kontaktejaan ylimmällä tasolla.

        Pekka Haavisto edustaa politiikan teossa uutta sukupolvea, joka uskoo suoraan demokratiaan ja välittömään vaikuttamiseen. Kaikenlainen kansalaisliikehdintä on hänelle tuttua ja ongelmat pyritään ratkomaan siellä, missä ne esiintyvät. Sosiaalinen media on paitsi vaalityökalu myös väline käytännön politiikan tekemisessä.

        Haavisto korostaa kansainvälisen kokemuksensa ohella heikkojen ja syrjäytyneiden asiaa, johon hän on törmännyt vaalikentällä kiertäessään.

        Ehdokkaiden ero näkyy myös heidän aiemmissa kansainvälisissä tehtävissään. Siinä missä Niinistö on hankkinut kokemuksensa Euroopan keskuspankin yläkerroksessa ja eduskunnan puhemiehenä, on Haavisto työskennellyt suoraan kriisipesäkkeissä eri puolilla maailmaa. "

        Onko Suomessa johtajia, siis arvovaltaisia poliittisia johtajia? Joskus tuntuu, että Suomessa vietetään ikuista väärän kuninkaan päivää, kun poliitikot esiintyvät yhtä usein niin politiikan- kuin viihdeuutisissakin. Ilmeisesti Paavo Väyrynen olisi ainoa, jonka äänestäjäkunta kuuntelisi äänestyssuositusta ja tämäkin sen takia, että Väyrynen alkaa olla omiensa joukossa kulttihahmo.
        Puoluejohtajien sana varmaan painaisi, tai ainakin saisi huomiota, jos johtaja äänestäisi vastoin odotuksia. Esimerkiksi jos Räsänen äänestäisikin Haavistoa, moni kristillisdemokraatti voisi ihmetellä, että missä mennään.
        HS:n gallupin luvut ovat tylyt tai yllättävät riippuen näkökulmasta. Elokuussa Haaviston kannatus oli viiden prosentin luokkaa. Nyt hän olisi saamassa ainakin miljoona ääntä. Mitä tehdä vaalin kakkoskierroksen hävinneellä ehdokkaalla, jolla on takanaan miljoonan kansalaisen kannatus. Mikä tehtävä täyttäisi kannatuksen mitat?

    • niin tai näin

      Aika mielenkiintoista tuo pankinjohtaja-tittelin pakkosyöttö Niinistön tapauksessa. Naurettavan lapsellista ajattelua edustaa kausaali: pankissa töissä=kapitalisti=riistäjä=köyhien kyykyttäjä.

      Euroopan Investointipankki kun nyt on kuitenkin pikkuisen eri asia kun se mihin viittauksilla pyritään, eri mielleyhtymiin pankkisektorin roistoihin joita myös tietenkin on.

      Päinvastoin Haaviston kampanja alkaa kääntyä omahyväisyydessään itseään vastaan, ja siitä saadaan syyttää yli-intellektuelleja tukijoita jotka ilman omaa ymmärrystään tuovat itseään esille olemalla niiiiiiin niiiiiin syvällisiä ja hyväksyviä.

      Ikävä vaan että siinä menee lapsi likaveden mukana. Pekka olisi hyvä pressa, mutta touhottajat ehtivät pilata hypen parin viikon aikana ja aiheuttaa vastareaktion.

    • urkkipilvestä

      Parempi ja ehdottomasti pätevämpi valitaan, eli Sauli Niinistö!

      • asiaan asiaan

        Kuules "urkki...." on aina asiallista motivoida mielipidettänsä että toiset voi ottaa kantaa. Olet nimittäin keskustelupalstalla eikä manipulointipalstalla

    • asiaan asiaan

      Kiitos aloittajalle tuosta faktasta! Harvoin täältä löytää muuta kuin toinen toisensa manipulointia. Fakta on se joka puhuu nyt puolesta tai vastaan.
      Jokainen valitsee sitten omien arvojen mukaan.

      Lisää asiallisia tietolinkkejä minulle ainakin, koska en itse jouda niitä etsimään.

    • A-ajaja

      Niinistön "komeasta" juristinurasta....

      --Sauli Niinistöstä puolestaan on joissakin yhteyksissä kerrottu, että hän olisi toiminut, "paitsi tuomarina hovioikeudessa, myös asianajajana." Tosiasiassa Niinistö ei ole ollut tuomarina eikä asianajajanakaan.

      Hän on ollut viskaalina eli esittelijänä vuosina 1976-1988; vuonna 1988 hänet valittiin eduskuntaan. Ylimääräiseksi hovioikeudenneuvokseksi Niinistö sai jostakin syystä nimityksen yhdeksi vuodeksi eli vuodeksi 1994. Hän ei kuitenkaan ottanut pestiä vastaan eikä olisi kansanedustajana voinutkaan sitä tehdä. Tuo nimitys ylimääräiseksi neuvokseksi oli siis selkä taustahomma, jota Niinistö ei hoitanut.

      Niinistö ei ole toiminut myöskään asianajajana, vaan hänellä on ollut Salossa oma lakiasiaintoimisto vuosina 1978-1988. Niinistö on siis harjoittanut sivutoimisesti eli hovioikeuden esittelijän työn lomassa "asianajoa", mutta hän ei ole eikä olisi voinutkaan toimia "asianajajana."

      Asianajajaliitto on (normaalisti) hyvin tiukka näistä nimikeasioista, asianajajaksi pääsee ja sanottua nimikettä voi käyttää ainoastaan asianajajaliiton jäsen, joka täyttää tietyt kelpoisuusvaatimukset.

      Niinistö on 1978-88 harjoittajan lakiasiaintoimiston pitoa ja oikeudessa asiamiehenä esiintymistä sivutoimisesti, sillä hovioikeuden esittelijän palkat olivat tuolloin - ja ovat edelleen - aika pieniä.

      http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2012/01/534-uutiskatsaus-presidentinvaalit-evm.html

      • 5

        Eiköhän kaikenlaisiin juristeihin suhtauduta negatiivisesti, joten sillä asialla Niinistön ei kannatakaan ratsastaa. Hän ratsastaa poliitikkona tehdyllä urallaan.

        Toiseksi, koska Niinistö on asianajaja, hän ei todennäköisesti syyllistyisi CV:nsä vääristelyyn laittomasti. Jos olet asianajaja, niin tiedät tämän taatusti ammattikunnastasi.

      • haavisto eilen:
        5 kirjoitti:

        Haaviston seksipoju haluaa aloittaa liiketoimen harjoittamisen kotona.
        Minkähän laista liiketoiminnasta onkaan kyse.....

    • PPU

      Virheellistä tietoa Niinistön CV:stä levitetään esim. Wikipediassa:

      --Koulutukseltaan Niinistö on oikeustieteen kandidaatti Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta (1974) ja varatuomari, ja hän on toiminut ennen kansanedustajaksi tuloaan hovioikeudenviskaalina Turun hovioikeudessa vuosina 1976–1987 ja asianajajana 1978–1988.

    • Metsämies, Kuusamo

      Haavistolle ääni.

    • Haavisto tulevaisuus

      Joitain näkökulmia:

      Haavisto, toisin kuin Niinistö, uskoo että yhteiskunnan kasvavia kuiluja voi tasoittaa sisäpoliittisin keinoin, kuten sosiaali- ja aluepolitiikalla, verotuksella, työnteon rakenteilla ja rakentamalla naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Niinistön mukaan lisää rahaa köyhien ja syrjäytyneiden auttamiseen ei tarvita. Kumpi on sinun arvojasi lähempänä? Jos et ole suursijoittaja, en uso avlinnan olevan vaikea.

      Haavisto uskoo, että presidentti voi avata suomalaisille yrityksille uusia polkuja uusilla markkinoilla, mutta että tämä ei saa tapahtua ihmisoikeuksien kustannuksella ja muistuttaa, että myös yritysten toimintaedellytykset ovat paremmat markkinoilla, joilla työelämän normit ja ihmisoikeudet ovat kunnossa. Hän visioi esimerkiksi luomutuotannosta vientihittiä, ja tämä toisaalta auttaisi pitämään koko Suomen asuttuna (mistä Niinistö ei paljon piittaa, kiinnostavia vertailuja kts http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2012/01/1470230/katso-kannattaako-presidenttiehdokkaasi-kuntien-pakkoliitoksia - Niinistö ehdokkaista vähiten sitä mieltä, että on tärkeää pitää koko Suomi asuttuna) Haaviston lähestymistapa työpaikkojen luomiseen on visioissa ja luovuudessa: hänen takanaan ovat uuden ajan innoviaatiot, startup-yritykset ja korkeasti koulutettu teknologiaväki, jotka luovat työpaikkoja ja mainetta. Niinistön suurpääoma ja suursijoittajat edustavat perinteistä mallia, Haaviston tätä päivää ja tulevaisuutta.

      Googlatkaa muuten kiinnostava vertailu Niinistön ja Haaviston aloitteista eduskunnassa; Niinistön 34:stä aloitteesta sitten vuoden 89 jopa 23 on raha-aloitteita Salon ja Halikon suunnalle. Mistäs hän olikaan kotoisin... Haaviston aloitteet koskevat mm. nuorten hyvinvointia, kulttuuria, koulutusta, kansalaisjärjestöjä, liikuntarajoitteisten palvelujen kehittämistä, ympäristöasioita, uuden energiateknologian kehittämistä ja laittomia aseita. http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1549232/kiinnostava_vertailu_niiniston_ja_haaviston_aloitt

      Että kummasta näistä tulisikaan koko Suomen presidentti?

      • Jytky mikä jytky

        Pekka Haavisto on sentään ihminen. Vastaehdokkaasta en sano mitään.

      • Inssi, Toijala
        Jytky mikä jytky kirjoitti:

        Pekka Haavisto on sentään ihminen. Vastaehdokkaasta en sano mitään.

        Kiitos ap:lle kattavasta vastauksesta.

        Olen tiedustellut myös ehdokas Niinistön uraa koskevia kysymyksiä. Mutta en ole saanut kysymyksiini vastauksia. Homohuuteluita kylläkin.

        Minulla ei ole enää aikaa eikä syytä odotella Niinistön vastausta. Äänestin juuri Haavistoa ennakkoon.

      • Reiska vaan
        Inssi, Toijala kirjoitti:

        Kiitos ap:lle kattavasta vastauksesta.

        Olen tiedustellut myös ehdokas Niinistön uraa koskevia kysymyksiä. Mutta en ole saanut kysymyksiini vastauksia. Homohuuteluita kylläkin.

        Minulla ei ole enää aikaa eikä syytä odotella Niinistön vastausta. Äänestin juuri Haavistoa ennakkoon.

        Saiskos Niinistöltä samanlaisen selvityksen. Ei taida Kehittyvien Maakuntien Suomen pojilta tulla lupaa päästää kaikkea julkisuuteen?

    • 22
    • työtätekevä

      Samat sanat. Jotkut Pekka Haaviston kannattajat ovat aloittaneet toisen kierroksen negatiivisen kampanjoinnin kyseenalaistamalla Sauli Niinistön cv:n ja varsinkin ns 'oikean tyän' tekemisen. Nuo negatiiviset vihakirjoittajat jankuttavat omia perättömyyksiään. Näin he luulevan tekeväsä valheestansa totuuden :)
      No way. Ei käy. En menisi halveksimaan kumpaakaan. Kansa ottaa selvää ja löytää mm. seuraavaa:

      •Sauli Niinistön nuoruuden työura:
      - juurikkaan harvennuksessa 12–16-vuotiaana
      - metallitehtaalla levynleikkaajana ja nosturinkuljettajana
      - myyjänä leluosastolla
      - uittotöissä
      - jakeluauton kuljettajana
      - pikimiehenä rakennuksella
      - satamassa satunnaistöissä
      - varastomiehenä
      - viemärityömaalla sekatöissä
      - lihanjalostamon pakkaamossa
      - panimossa apumiehenä
      - Alkon myyjänä
      - henkikirjoittajan viransijaisena
      - kesänimismiehenä
      - nimismiehenä
      - notaarina jne.

      Lähde: PAM 1/2012

    • artisti maksaa

      "Pekka Haavisto toimi keväällä 2002 3 kk Bristolin yliopistossa tittelillä ”Benjamin Meaker Visiting Professor”, jonka vahvistavat mm. nämä sähköpostit: http://haavisto2012.fi/wp-content/uploads/2012/01/haavisto_bristol_emails.png"

      Todistavat sen, että Haaviston kutsui Haaviston kaveri luennoimaan. Ja että se kesti 11 päivää, ei 3 kk. Lisäksi luentojen pituus oli 6 kertaa 1 tunti.

      • kaverisuhde

        Oliko luennoimaan kutsuja joku toinen homo, joka muun kuin pätevyydn perusteella kutsui haaviston luennoimaan.

      • Kia se sentäs

        päivärahat kuittas? Meidän Pekkahan ei töitä tee!!

    • Pohjanpjaska

      Vain Suomessa voidaan kuvitella valittavan presidentiksi KOULUTTAUTUMATON, VIHREÄT-arvot, vastuita vieroksuva henkilö presidentiksi. Kertokaa mitä Haavisto on saanut valmiiksi. Siis oikeasti, onko tehnyt edes jotain loppuun asti.
      Käsittämätön hypetys moisesta.

    • lespohemmo

      Onko Haavisto Top vai Bottom? Tämä elintärkeä tieto Presidentin viranhoidon kannalta vielä kansalta puuttuu! Ilman tätä tietoa en voi äänestää Haavisto

      • Antonio "Bananas"

        BungBunga! Banana in my bottom..

    • 6=1

      Eiköhän nyt olisi Suomen kansan aika viisastua ja lopettaa Homo buumi. Voihan se olla joistakin hauskaa että tv:ssä poikarna, yksin tai kaksin, sisustavat ym jotain pikku näppärää. Siinä ne vielä menee.
      Mutta Hei.........Nyt valitaan Suomen presidenttiä.
      Haluaako joku että häntä edustaisi presidenttimme rinnalla pieni ecuadorilainen kampaaja. Ei kyllä jotain rajaa täytyy olla.
      Eikä sitäkään pidä todellakaan unohtaa että, onhan Saulilla nyt nuo muutkin edellytykset viran hoitoon paljon vahvemmat näistä ehdokkaista.

    • Haavisto USAn silmin

      6.9.2006
      http://wikileaks.org/cable/2006/09/06HELSINKI936.html
      However, next steps for the EU appear very unclear, given that Haavisto was able to make very little progress in moving the GOS to accept a UN re-hatting of the AMIS mission.

      6.10.2006
      http://wikileaks.org/cable/2006/10/06KHARTOUM2427.html
      In an October 2 discussion with CDA Hume, EU Special Representative to Sudan Pekka Haavisto described his recent meetings in Asmara with rebel leaders and Eritrean officials; the Sudanese government's internal divisions and its refusal to negotiate with the international community; and the visit of European Commission President Jose Manuel Barroso to Sudan.

      6.10.2006
      http://wikileaks.org/cable/2006/10/06ASMARA877.html
      The EU's Haavisto told us on October 16, that he understood that Abdulwahid had attempted to depart the country again on October 14 and was again turned around.

      6.12.2006
      http://wikileaks.org/cable/2006/12/06BRUSSELS4210.html
      Trouveroy indicated that the EU's Special Envoy for Darfur, Pekka Haavisto, would be leaving his post in February

      7.5.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/05/07KHARTOUM859.html
      SUBJECT: DARFUR DONORS CONCERNED ON HAAVISTO APPOINTMENT, WANT COORDINATION WITH PRC

      7.6.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/06/07KHARTOUM1006.html
      "It is time that serious and frank messages be sent to Abdulwahid," said Haavisto, adding that al-Nur had "been one of the spoilers of the Umm Rai meeting" of rebel commanders in North Darfur in January.

      7.6.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/06/07KHARTOUM900.html
      Haavisto said that Alor had admitted that he feared the SPLM was drifting away from the UN/AU lead.

      7.6.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/06/07STATE79859.html
      We welcome the addition of former EU Special Rep Pekka Haavisto to your team. We understand, however, that Mr. Haavisto does not plan to be resident in Khartoum during this process. What is your plan for having full-time, high-level representation in Sudan? Because the situation is so complex and dynamic, sustained relationship-building and leadership are required for success.

      7.7.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/07/07KAMPALA1171.html "Haavisto informed them that the CHD meeting planned for Mombasa was off. He cited two factors: the ""disappearance"" of the Chadian official needed to give permission for the chartered plane to pick up rebel commanders and Kenyan ""cold feet"" over the purpose of the gathering. As a result, Haavisto continued, the UN/AU would ""take over"" the CHD initiative and hold a meeting of rebel leaders in Arusha, Tanzania on July 23."

      7.7.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/07/07ASMARA600.html
      With regards to the proposed CHD-sponsored conference, Ghebreab noted he had seen no reference of this conference in the UN/AU roadmap, and that it was not mentioned in his recent conversations with UN Senior Assistant Pekka Haavisto. He observed that previous initiatives to re-unite the SLM had shown the futility of such efforts. He further claimed that this conference would break up the efforts of the Asmara group towards developing a common platform.

      7.7.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/07/07ASMARA632.html
      "we learned that UN Special Advisor Pekka Haavisto traveled to Asmara on July 29, meeting with Ghebreab and the UPLF, reportedly to reinforce their commitment to attend Arusha. Ghebreab was reticent in his comments on ESPA implementation. According to him, implementation is proceeding. However, in keeping with reports from other observers, progress clearly is slow and lacks momentum."

      7.7.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/07/07KHARTOUM1090.html
      "If the AU/UN political process does not start in August, it will never start," he maintained. Siddiq said he had passed the same message to Haavisto within the last two weeks.

      7.8.2007
      http://wikileaks.org/cable/2007/08/07KHARTOUM1337.html
      "Haavisto acknowledged rebel leaders contend that October negotiations are unfeasible and that they need time (and assistance) to foster unity and better internal organization within the movements. Reversing his previous stance, however, Haavisto said that ""we should not give them the luxury of time--they should come (to the negotiations) as they are."" By contrast, former SLM humanitarian coordinator Suleiman Jamous, a respected and unifying figure for many of the rebel factions, warned in a recent media interview that a lack of organization within the movements prior to negotiations could lead to further factionalism. ""It is better to work towards unity for the SLA at least before ending the peace talks with any sort of agreement,"" Jamous told Reuters in late July. "

      • osui ja upposi

        Auts

      • Haavistosta

        "We welcome the addition of former EU Special Rep Pekka Haavisto to your team."

        Amerikkalaiset siis suhtautuvat Haavistoon positiivisesti, koska toivottavat tämän tervetulleeksi tiimiin.

        Eikö Haavistosta löydy yhtään mitään negatiivista infoa?

      • pq tweety
        Haavistosta kirjoitti:

        "We welcome the addition of former EU Special Rep Pekka Haavisto to your team."

        Amerikkalaiset siis suhtautuvat Haavistoon positiivisesti, koska toivottavat tämän tervetulleeksi tiimiin.

        Eikö Haavistosta löydy yhtään mitään negatiivista infoa?

        Tuo osuus on ihan normaalia englanninkielistä liirunlaarumia. Se sanotaan kaikille. Vapaasti kääntäen tuo teksti alkaa:

        Olemme kuulleet Haaviston nimityksestä, oletteko varma, että ...

        (Viestihän on osoitettu Haaviston nimittäjälle, ei Haavistolle. Ja tämä on tapahtunut käytännössä heti tuon nimityksen jälkeen)

        Juuri tällaisista väärinymmärryksistä johtuen suomalaiset luulevat olevansa korkeassa arvossa isäntien puolelta, vaikka toinen sanoi vain hyvää päivää.

      • tweetylle
        pq tweety kirjoitti:

        "We understand, however, that Mr. Haavisto does not plan to be resident in Khartoum during this process."

        Ymmärrämme ettei Haavisto aio asua Khartoumissa prosessin aikana...

        Käsittääkseni huolenaihe oli se, ettei Haavisto ollut saatavilla koko ajan.

      • näistä luettuna
        tweetylle kirjoitti:

        Keskityt nyt yhteen viestiin, ilmeisen tarkoitushakuisesti. Kkonaisuutena nuo lähetykdet antavat kyllä kuvan siitä, että homma oli pahasti syöksykierteessä. Haavisto vaihdettiin parempaan, kun valmista ei tullut.

      • tweetylle
        näistä luettuna kirjoitti:

        Keskityt nyt yhteen viestiin, ilmeisen tarkoitushakuisesti. Kkonaisuutena nuo lähetykdet antavat kyllä kuvan siitä, että homma oli pahasti syöksykierteessä. Haavisto vaihdettiin parempaan, kun valmista ei tullut.

        Lue ajatuksen kanssa. Ongelma oli noitten dokumenttien perusteella nimenomaan se, ettei Haavisto ollut saatavissa kokoaikaisesti.

        Puheesi tarkoitushakuisuudesta on tarkoituksellista hämäystä. Nolo peli siis jatkuu vai?

        "We welcome the addition of former EU Special Rep Pekka Haavisto to your team. We understand, however, that Mr. Haavisto does not plan to be resident in Khartoum during this process. What is your plan for having full-time, high-level representation in Sudan?

        Huoli koski sitä, että haluttiin että Sudanissa olisi kokoaikainen edustus paikalla.

      • ...

        Tän mukaan haaviston seuraajatkaan eivät asuneet Sudanissa (Marsden on Haaviston seuraajan seuraaja). Eli se ei voi olla eron syy.

        http://www.cic.nyu.edu/politicalmissions/docs_missions_11/reviews/sudan.pdf

        Samasta dokumentista selviää se, että Haaviston aikana epäonnistuttuuin:

        "Ultimately, its non-inclusive nature, lack of support from all parties and poor implementation undercut its effectiveness and triggered a new wave of violence
        and displacement."

        Ja että viimeisin, ns. Dohan kierros, oli ensimmäinen onnistunut läpimurto, joskin senkin pitävyyttä - Haavistosta poiketan - epäillän maailmalla:

        "While considerable progress was made in advancing the negotiations on a Darfur peace agreement in 2011, including the signing of an agreement
        between the LJM and the GoS on 14 July, uncertainties remain about the prospects for securing a viable agreement, acceptable to all the parties."

        Kannattaa muistaa, että Haavisto toimi EU:n erityislähettiläänä 2005-2007 ja että ratkaiseva Dohan kierros alkoi marraskuussa 2009 ja Dohan prosessiin liittyvä aselepo saatiin aikaiseksi vasta 23.2.2010. Haavisto oli tällöin ollut jo 2,5 vuotta muissa hommissa.

        En kyllä äänestäisi näillä meriiteillä Haavistoa.

    • Historia

      Miksi et maininnu että Haavisto sai potkut EU: eritysiedustajan hommista kun ei kyennyt olemaan tasapuolinen. YK:n ympäristöhommissa oleminen ei vielä tuo presidentiltä vaadittavaa näkemystä, mutta edustamiseen olisi kyettävä sitoutumaan ettei tarvitsisi antaa potkuja.

    • Ryhmäetuisuuksia

      Haaviston on mm Bristolin yliopistolle kutsunut luennoimaan joku Haaviston kaveri.
      Kyllä homot toistensa etuja ajavat ja näin on taitanut käydä tässäkin eikä todellisesta ammattitaidosta ole ollutkaan kysymys.

    • vaadin selitystä

      Sudanin kriisissä EU:n erityisedustajaksi (EUSR) tehtävään vaadiittin korkeakoulututkinto, jota Haavistolla ei ollut.

      Haaviston ansioluettelo on kaunisteltu mm. "vieraileva professori"

      Toiseksi tehtävän hoito epäonnistui, eikä Haavisto ymmärtäny tehtävänsä rajoja.

      ”The politically proactive and independent Haavisto failed to acknowledge the limits of his mandate and was replaced by a Danish diplomat Torben Brylle who respected the limitations set by leading member states.”

    • Pekasta pressa

      Tästä nyt jaksetaan jauhaa, joten lukekaa asiasta täältä:

      http://jannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95506-haaviston-epäonnistuminen-sudanissa

      Internetissä jaksetaan lainata jatkuvasti seuraavaa pätkää kiinnittämättä huomiota sen viimeiseen lauseeseen:

      "Haavisto tried to coordinate the EU mechanisms and provide more policy guidance, disregarding the limits set by the member states. This lead to discontent by a number of member states who, before long, replaced him with a more suitable successor. This lack of support for a more proactive and unified approach weakened the mission and kept the EU from becoming a real actor."

      Toisin sanoen Haavisto ajoi proaktiivisempaa menettelytapaa, josta kaikki eivät pitäneet. Haavisto erosi toimesta (aivan, _erosi_, ei saanut potkuja) ja hänen seuraajansa nimitys johti siihen, ettei mitään saatu aikaiseksi. Kuten dokumentissa sanotaan: Haavisto ei saanut tukea proaktiivisuudelleen, ja se lopulta johti siihen, että homma kuivui kasaan.

      Haavisto puhui itsekin asiasta vasta eilen MTV3:n tentissä ja totesi, että nyt EU onkin siirtynyt siihen menettelytapaan, jota hän itse yritti ajaa.

      Ja kun te jaksatte niistä potkuistakin jauhaa. Haavisto erosi oma-aloitteisesti tehtävästään keväällä 2007 tultuaan valituksi eduskuntaan. Tästäkin asiasta kiertää väärää "tietoa" netissä, mutta tässä linkissä siis faktat:

      http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2007:103:0052:01:FI:HTML

      • Haaviston näytöt?

        En tiedä kuka kirjoittaja on, mutta US:n blogissa tarkastellaan melko syvällisesti Haaviston taustaa ja uraa. Blogikirjoituksessa esitetään myös erittäin hyviä ja perusteltuja kysymyksiä Haaviston "saavutuksista". Suosittelen lukemaan, jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä esitetyistä kysymyksistä.

        http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94860-missä-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-näytöt

        jatko-osa edelliselle blogiokirjoitukselle, jossa käsitellään Haaviston Darfurin projektia.
        http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95765-missä-ovat-presidenttiehdokas-haaviston-näytöt-–-osa-2

    • ansiot

      Haavisto luulee, että afrikka on niin kaukana, että kaikki mitä se siellä on "ansioitunut" ei tulisi täällä asti tietoon...mutta....
      ja eikös niitä ollut 87 maata maailmassa, suurin osa juuri tuolla päin, jotka eivät homoja hyväksy....
      Haaviston ansiot:
      Komposti-lehden, Suomi-lehden, Vihreän langan (tässä vain vuoden?) päätoimittajana vuodet 1979-1983, sitten "YK-tehtävissä" noin 8 vuotta, eli "rauhanneuvottelija Ugandassa ja Afganistanissa, joista lempattiin ulos, palasi Suomeen ja vihreät valitsi EU-politiikoksi, eli poukkoilua sinne ja tänne...yhden kerran ympäristöministeri...siinä meriitti, lisäksi vain peruskoulu eli ylioppilas, sivari, kirkosta eronnut, söpö, kuten mummot sanoo...
      kyllä on aika tavalla kasaan kursittuja ansioita ? Noista "rauhanneuvotteluista" tulee tv 1:ltä ohjelma vaalien jälkeen, helmikuun lopussa...Joten ei taida olla aivan puhtaat jauhot pusseissa... Lisäksi ns. "puoliso" kouluja käymätön kampaaja, rattijuoppo, kapakkatappelija.

      • Lisäksi unohditte

        mainita, että samainen hemmo, silloin tosin germaanisten luonnenäyttelijäin (porno) viiksin sonnustautunut , presidenttiehdokas hän roikuskeli kaivinkoneissa ja traktoreissa Koijärvellä. Eli rohkeekin vielä.

        Punavihreänä heterona mies ei olisi vaaleissa todennäköisesti edes ehdolla, että se siitä etteikö homous voi olla myyntivaltti. Tosin epäilen ettei rajojemme ulkopuolella kovinkaan hypetetty arvo.

      • Kerran pettäjä...

        Jennin exä sai lukea Niinistön haastattelusta, että Jenni oli seurustellut Niinistön kanssa samaan aikaan kun hän oli vielä suhteessa exäänsä. Että sellainen täti, uskollisuus ja rehellisyys ei ainakaan hänellä tunnu kuuluvan niihin parisuhteen keskeisiin arvoihin.

        Ihme viestintäpäällikkö muutenkin, kun mikään ei näytä tuottavan niin paljon tuskaa ja olevan niin vastenmielistä kuin haastateltavana ja julkisuudessa oleminen.

    • Herrag
    • 2

      TÄMÄ ON TOTUUS!!!

    • Advokat

      Todellakin Pekka Haavisto sai potkut rauhanneuvottelijan hommista. WikiLeaks paljasti.

    • Pekkaon

      Haavisto on yli 20vuotta politiikassa.

    • Anonyymi

      En luota
      Mieheen!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe