Olen tullut nyt siihen tulokseen, että psykiatria on meille hulluille enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Se on kuin susi lampaiden vaatteissa, jonka luo me menemme hakemaan ymmärrystä ja apua, mutta se aiheuttaakin meille vain harmia.
Psykiatria diagnosoi meidät epätieteellisiin menetelmillä, joita muiden tieteiden piirissä katsottaisiin olevan yhtä luotettavia kuin horoskoopit. Tuo epätieteellinen diagnoosi (ilman lääketieteelistä LÖYDÖSTÄ) eristää meidät "normaaleista" ja tuolla eristämisellä normaalista viimeistään saadaan ihminen käyttäytymään oudosti. Ihminen kun on sosiaalinen eläin!
Minä olin ns normaali: ironisesti koulutus psykiatriselle alalle, työpaikka, ystäviä, perhe jne. Elämän tilanne, jossa olisi ollut sairaampaa olla reagoimatta mitenkään, sai minut psykiatrille, joka näin jälkikäteen arvioiden oli virhe. Sain diagnoosin, tottakai, ja pakollisen lääkearsenaalin. Psykoterapiaakin aloitettiin, jossa minuun itseeni alettiin vaikuttamaan tilanteessa, jossa olosuhteet olivat ne mistä minun olisi pitänyt päästä pois. Minun piti alkaa muuttumaan, jotta kestäisin olosuhteet. Jouduin vain syvemmälle suohon. Otin vastaan kaiken psykiatrisen hoidon, olihan koulutukseni alalle ja pidin niitä luotettavina. Pahimpaan masikseen sähköhoitoa jne.
Menetin työni, ihmisuhteeni - kaiken mitä elämässäni oli. Tilalle sain hullun leiman ja roolin, josta poispääseminen tuntuu mahdottomalta. En ole enää koskaan vain se "Maija Virtanen", vaan aina "psykiatrisen diagnoosin omaava, eli hullu, Maija Virtanen". Kaikkea mitä sanon ja teen tarkastellaan siitä lähtökohdasta, etten kuulu "normaalien" joukkoon. Tämän sai aikaan psykiatria.
Ja ihmiset, jotka lukevat tämän arvioivat tämän siitä lähtökohdasta, että minulla on hullun paperit. Ilman hulluutta minulle ei olisi käynyt näin, eikö niin ;)? Eli mitä tahansa hullulle tapahtuu, se määritellään hulluudesta käsin. ( Esim. Tyyppi Y jäi auton alle, kun auto kääntyi kolmion takaa./ Mielisairas tyyppi Y jäi auton alle, kun auto kääntyi kolmion takaa. Kummassa auton alle jäänyt havannoi liikennettä enemmän? Kummalla auton alle jäämiseen vaikutti oma hajamielisyys?)
Myönnän, että olen vihainen ja katkera. Häpeän, että olin itse aikoinaan "psykiatrian puolestapuhuja". Jos tapaisin nyt sen ihmisen, joka olin, kun hain apua psykiatrilta, kehottaisin häntä katsomaan omaa elämää kokonaisuutena, mikä siinä on sellaista, että saa voimaan huonosti. Ehdottomasti kannattaisi puhua tilanteesta jollekin luotettavalle ihmiselle, ja se ei todellakaan ole välttämättä psykiatrian ammattilainen. Suosittelisin kieltäytymään kaikista tarjotuista psyykenlääkkeistä, sairaslomista ja manipuloivista psykoterapioista. Korostaisin sitä, ettei hänen reagoinnissaan ole mitään epänormaalia tai sairasta, vaan se on normaaliin ihmisyyteen kuuluvaa.
Psykiatria diagnosoi meidät epätieteellisiin menetelmillä, joita muiden tieteiden piirissä katsottaisiin olevan yhtä luotettavia kuin horoskoopit. Tuo epätieteellinen diagnoosi (ilman lääketieteelistä LÖYDÖSTÄ) eristää meidät "normaaleista" ja tuolla eristämisellä normaalista viimeistään saadaan ihminen käyttäytymään oudosti. Ihminen kun on sosiaalinen eläin!
Minä olin ns normaali: ironisesti koulutus psykiatriselle alalle, työpaikka, ystäviä, perhe jne. Elämän tilanne, jossa olisi ollut sairaampaa olla reagoimatta mitenkään, sai minut psykiatrille, joka näin jälkikäteen arvioiden oli virhe. Sain diagnoosin, tottakai, ja pakollisen lääkearsenaalin. Psykoterapiaakin aloitettiin, jossa minuun itseeni alettiin vaikuttamaan tilanteessa, jossa olosuhteet olivat ne mistä minun olisi pitänyt päästä pois. Minun piti alkaa muuttumaan, jotta kestäisin olosuhteet. Jouduin vain syvemmälle suohon. Otin vastaan kaiken psykiatrisen hoidon, olihan koulutukseni alalle ja pidin niitä luotettavina. Pahimpaan masikseen sähköhoitoa jne.
Menetin työni, ihmisuhteeni - kaiken mitä elämässäni oli. Tilalle sain hullun leiman ja roolin, josta poispääseminen tuntuu mahdottomalta. En ole enää koskaan vain se "Maija Virtanen", vaan aina "psykiatrisen diagnoosin omaava, eli hullu, Maija Virtanen". Kaikkea mitä sanon ja teen tarkastellaan siitä lähtökohdasta, etten kuulu "normaalien" joukkoon. Tämän sai aikaan psykiatria.
Ja ihmiset, jotka lukevat tämän arvioivat tämän siitä lähtökohdasta, että minulla on hullun paperit. Ilman hulluutta minulle ei olisi käynyt näin, eikö niin ;)? Eli mitä tahansa hullulle tapahtuu, se määritellään hulluudesta käsin. ( Esim. Tyyppi Y jäi auton alle, kun auto kääntyi kolmion takaa./ Mielisairas tyyppi Y jäi auton alle, kun auto kääntyi kolmion takaa. Kummassa auton alle jäänyt havannoi liikennettä enemmän? Kummalla auton alle jäämiseen vaikutti oma hajamielisyys?)
Myönnän, että olen vihainen ja katkera. Häpeän, että olin itse aikoinaan "psykiatrian puolestapuhuja". Jos tapaisin nyt sen ihmisen, joka olin, kun hain apua psykiatrilta, kehottaisin häntä katsomaan omaa elämää kokonaisuutena, mikä siinä on sellaista, että saa voimaan huonosti. Ehdottomasti kannattaisi puhua tilanteesta jollekin luotettavalle ihmiselle, ja se ei todellakaan ole välttämättä psykiatrian ammattilainen. Suosittelisin kieltäytymään kaikista tarjotuista psyykenlääkkeistä, sairaslomista ja manipuloivista psykoterapioista. Korostaisin sitä, ettei hänen reagoinnissaan ole mitään epänormaalia tai sairasta, vaan se on normaaliin ihmisyyteen kuuluvaa.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Siis psykiatriA eristää meidät normaalista. Toisaalta freudilainen virheeni osoittaa kyllä sen, että yksittäinen psykiatri on niin mahtava voimassaan, että vastaa koko tieteenalaa. Yhden psykiatrin lausunto on kuin katolisen kirkon bulla.
Mikä on koulutuksesi psyk. alalta? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Olen käynyt terapiassa pidempään ja jonkin aikaa on jo tuntunut tämän vain pahentavan tilannetta. Saan myös muuta hoitoa, koko kuvaamasi paketti :(
Miten eteenpäin? Pois montusta?!
No, ei sillä koulutuksellani ole väliä. Nythän olen ammattitaidoton, koska olen hullu ;). Ei paluuta töihin, kun cv:ssä aukko, johon selityksenä psykiatrinen diagnoosi. Tosin enpä takas haluaiskaan samoihin töihin...
Niin, jotenkin pitäis päästä montusta ylös. Jos heräis huomenna ja ajattelis, että tää oli vaan pahaa unta?
No, ei sillä koulutuksellani ole väliä. Nythän olen ammattitaidoton, koska olen hullu ;). Ei paluuta töihin, kun cv:ssä aukko, johon selityksenä psykiatrinen diagnoosi. Tosin enpä takas haluaiskaan samoihin töihin...
Niin, jotenkin pitäis päästä montusta ylös. Jos heräis huomenna ja ajattelis, että tää oli vaan pahaa unta?
Uskon että sinun kokemuksesi ovat aidot, mutta psykiatriaakin on niin monen eri koulukunnan tuottmaa: ei välttämättä kaikki soivi kaikille ja terapeutitkin ovat vain yksilöihmisiä.
Toiset saavat apua terapiasta, toset lääkkeistä, jotkut ovat kokeneet valtavaksi tueksi uskon ja rukouksen tai nämä kaikki yhdessä. saattaahan monesti vain aika parantaa haavat: ihmisellä on itselläänkin valtavat voimavarat eheytyä aj parantua.
Toivotavasti löytyy sinulle sopivat keinot. Vaikka se joku ihana luotettava ystävä ja elämänmuutos olisi sinulle se viisastenkivi.
Mistä psykiatrian uhrit saa apua? Kuinka suuri osa hyötyy psykiatrista? Kuinka suuri osa päinvastoin syrjäytyy yhteiskunnasta hoidon "tuloksena" ja leimaantumisen vuoksi?
En epäile, etteikö joillekin olisi apua joistakin psykiatrisista menetelmistä. Mutta onko psykiatrinen diagnoosi yhtä pätevä kuin muut lääketieteelliset diagnoosit, sitä epäilen. Seuraako psykiatrista diagnoosia sopiva hoito? Voiko seuratakkaan, jos diagnoosi epäpätevä?
Jos listaan omalta kohdaltani psykiatrisesta hoidosta seuranneet hyödyt ja haitat, on lopputulos, että hoito on ollut haitallista. Tilanteeni olisi parempi, kun en olisi mennyt hoitoon.
Jokunen vuosi sitten The American Journal of Psychiatry:ssa julkaistiin artikkeli tutkimuksesta, jossa selvitettiin raportoidaanko mielenterveysalan hoitojen haitoista riittävästi tutkimuksissa. Haitoista ei kerrota kerrota: psykoterapian ja muiden ei-lääkkeellisten hoitomuotojen haitoista ei kerrota käytännössä lainkaan, ja psyykelääketutkimuksistakin vin viidesosa kertoo haitoista. Hyöty-haittasuhde on epäselvä, kun tietoa pimitetään.
Sen lisäksi, että haitoista ei raportoida, on jotenkin moraalitonta puhua "psykiatrisesta hoidosta" tieteellisempänä ja pätevämpänä keinona kuin vaikka joku life coaching, vaikka ne käytännössä olisivat samaa huttua.
Psykiatria ei salli apua uhreilleen, se pakottaa kaikki kumartamaan syvaan kouulaaketeollisuuden kaupallinen kultti.
Eika se ole tiede, vaan puhumalla tehtya tiedetta, johon voidaan laaketeollisuuden ohjelmoimana syottaa kaikkkia haitallisia ja hengenvaarallisia olleja, kuten psykosomatian korves, jolla hakataan armotyimasti menigi ja muita potilaita "moninaisia oireita" hakkus iskulauseita, ja kun menigi loytyy..kulttijohtaja (psykiatri) ei anteeksi pyyda tai korjaa paskojaan kortistosta..ja suomen laki antaa ksikkivallan kulttijohtajille, ja antaa repia menigi ja muita potilaita..
Psykiatrian vaikutukset ovat vain vakavat sivuvaikutukset, mielenhäiriöt ja yleensä KOKO ihmisen ja elämän tuhoaminen.
Tässä ohjelmassa on erittäin mielenkiintoinen näkemys psykiatrisista diagnooseista, ja uskon että tämä voi tuoda lohtua monelle:
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=16404
Mun mielestä psykiatria vie kauemmas omasta alkuperäisestä itsestä ja totuudesta johon ehkä pitäisi pyrkiä.. enkä tarkoita totuudella kirkkouskontoa jota on käytetty lähinnä vallan välineenä.
Meissä itsessä on voima, sitä ei tarvinne ulkopuolelta harhasta etsiä.
Ns. normaalina ihmisenä heikossa mielentilassa muutaman psykiatrin tavanneena saan näin jälkeenpäin niistä kylmiä väreitä... Ei ne ole olemassa auttaakseen sairasta vaan pyrkivät ihan johonkin muuhun.
Masennus on sairaus joka saattaisi parantua paremmin elämäntapamuutoksilla, mutta psykiatrit tyrkyttää aivojen toimintaa muutavia lääkkeitä joissa on vaikka minkälaisia sivuvaikutuksia... halutaan turruttaa väkipakolla toinen ihminen ihan zombieksi tutustumatta oikeasti tilanteeseen... zombeja on sitten helpompi pompottaa.... sairasta.
Ei psykiatrian luotettavuutta voida mitenkään todistaa, ihan huuhaa "tiede" se on Silti se niellään purematta kuin jonain absoluuttisena totuutena, en voi käsittää..
Hyvä rahasampohan se tietenkin on, kun jokaiselle annetaan joku huuhaa-diagnoosi, johon voi/pitää määrätä lääkkeet...
Niin, kyllä markkinat voi hermostua jos ei syödä tarpeeksi psyykelääkkeitä.
Olet aivan oikeassa.juuri noin tunnen minäkin.Meni kaikki sen siliän tien ja pysyy lopun elämän.Olen joka hampin saalis olenhan pelkkä mielenterveysongelmainen nainen.Kukaan ei kunnioita ei luota ei usko.ENNENKAIKKEA ITSELLÄ MENNYT USKO KAIKKEEN .MUTTA YKSI ASIA MITÄ NE EIVÄT VOI VIEDÄ OMAA MIELIPIDETTÄ.TÄMÄ ON MUN ELÄMÄ..HAISTAKAA...
Totta kuin kirkon rotta.
Tosia asia on, että psykiatria pitää mieleltään järkynyttä ihmistä sairaana ja hoitaa ja kontrolloi tätä kuin raivo hullua skitsofreenikkoa - jos tämä ei tätä ole raiskaa jollakin lääkkeellä koska uskalsi tulla psykiatrin luokse valittamaan oireitaan.
Tosiasiassa monilla psykiatreille hakeutuvilla ei ole mitään sairautta vaan normaaliin elämään kuuluva hankala elämäntilanne johon haluaa jonkinlaista tukea ja piristystä.
Psykiatrit sumutta kusettaa rahaa järjestelmästä tekemällä potilastaan sairaan, kirjoittamalla tälle sairaslomaa ja teurastamalla tämän psyykelääkkeillä kuten epätyypilliset neuroleptit (seroquel, doxepin, atarax, mirtazapine, remeron, zyprexa, risperdal). Psykiatrit myöskin diagnosoi ihmiset joko täysin sekopääksi tai sitten terveeksi eikä välimuodoille ole tilaa.
http://www.youtube.com/watch?v=g7rACI-WJEw
Hyvä että jollain muullakin kuin minulla on ollut vastaavia kokemuksia psykiatriA:sta. Minulle tehtiin väärä diagnoosi tarkoituksellisesti, syötettiin vääriä lääkkeita ja määrättiin psykoterapiaa. Lopulta sairastuin psykoosisairauteen. Tämä tapahtui vuosien aikana. Kyse on teollisuusvallankumouksen suurimmista huijauksesta, missä rahaa tehdään ihmisten kärsimyksellä ja pyritään hiljentämään ja syrjäyttämään yhteiskunnan sairailoisuuteen normaalisti reagoivat yksilöt. Voisin tähän heittää yleistyksen, että ne jotka ovat joutuneet psykiatiAhuijauksen uhriksi ovat empatia kyvyltä liian korkealla tasolla ja suurin uhka koko länsimaiselle yhteiskuntarakenteelle.
Tiedän kokemuksesta. Heti kun vain mainitsin terveyskeskuksessa masennuksen, lääkäri kirjoitti mielialalääkkeitä ja lähetteen jonnekin hevon peehen puhumaan!!!!! Olin naiivi ja kokeilin. Olen luottanut lääkäreihin kuin sokea typerys!!!!
Lääkkeet veivät seksuaalisen kyvykkyyden ja aiheutti sairaskohtauksen! Puhuminen oli yhtä tyhjän kanssa!
Pahin tapaus oli kun läheisin omaiseni kuoli!!!!!! Olisin tarvinnut SAIRASLOMAA univaikeuksiin ja rauhoittuakseni. EN SAAnUT!!!!! Unilääkkeitä sain mutta niitä ei jatkettu. Sain kokea unettomuutta ja PELKOA!!!! Pakko oli käydä töissä tai karenssi olisi iskenyt. Suomessa ei saa surra omaisia. Se on helvetillistä suruaika, ja voi joskus vaatia 2v. toipumisen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Olen juossut väkisin ja kovettanut kyllä itseni vaan en suinkaan unohtanut kokemaani VÄÄRYYTTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tämä ei jää tähän! Niin kauan kuin henki pihisee, varoitan ihmisiä niljakkaista "oppineista" ja yhteiskunnallisesta orjuuttamisesta!
Nosto
Minut vietiin valheellisin perustein pakkohoitoon koska lähetteentekijä oli saanut selville, että olin joskus aikaisemmin käyttänyt psykiatrisia palveluja enkä käynyt vuosiin psykiatrin vastaanotolla joten hän ajatteli etten ole "parantunut". Hän esitti psykiatreille oman "diagnoosinsa" minusta ja häntä uskottiin sen siliän tien ja raskauttavana todistusaineistona käyettiin sitä kun olen aiemminkin ollut psykiatrisessa hoidossa, vaikkei minua koskaan olekaan millään "vakavalla" diagnoosilla diagnosoitu. Diagnosoitiin sitten valheellisella diagnoosilla (tai kaikkihan ne ovat täyttä puppua, DSM on runokokoelma yhteiskunnan hylkiöistä) kun uskoivat tämän lähetteentekijään diagnoosiin vaikkei hän edes ollut psykiatri ja koska olin täysin oppositiossa. Voin sanoa, että en sopinut heidän antamaansa diagnoosiin lainkaan ja eihän kukaan voi tietää mitä toisen ihmisen päässä liikkuu koska mieltä ei voida tutkia niinkuin elimiä ja kudosta. Kyse on sosiaalisesta kontrolloinnista, epämiellyttävien henkilöiden yhteiskunnasta syrjäyttämisestä.
Pakkolääkitsemiseni on jättänyt minuun ikuiset arvet, tuntuu siltä kuin koko ihmisyys olisi raiskattu, se on ihan hirveää kun pakotetaan nielemään oma aivovaurio tai se injektoidaan väkivallan kera. Psyykelääkkeillähän yritetään fasistisesti muuttaa ihmisen ajattelumaailmaa, eli kielletään totaalisesti toisen ihmisen oikeus itseensä, kielletään vapaa tahto eli ihmisyys.
Tuntui siltä kun olisin ollut selväjärkisin ihminen koko osastolla. Ihan keskitysleirimeininkiä. Kaikki mitä sanoin tai tein haluttiin nähdä oireena, huomasi kun psykiatrit oikein yrittivät väkipakolla onkia keskusteluista "oireita". Onnistuin kuitenkin käyttäytymään niin asiallisesti, etteivät nähneet minua "mielisairaana", mutta siitä huolimatta pakkolääkitsivät ja sanoivat lääkitsevänsä koska epäilivät "mielisairautta". Käyttäydyin siis asiallisesti, en lainkaan heidän antamansa stigman mukaisesti, mieltä ei voida objektiivisesti tutkia millään menetelmällä, joten voiko olla mitään naurettavampaa kuin pakkolääkitä toista "mielisairausepäilyyn"? Pakkolääkitsivät myös heti jos vähääkään ärsyynnyin jostain, kaikki "normaalit" tunteet kiellettiin täysin. Heillä oli oikeus pahoinpidellä minua psyykkisesti ja myrkyillään mutta minulta ei hyväksytty tippaakaan kritiikkiä tai turhautumista. Ihan sairasta meininkiä, pelkkää käyttäytymisen kontrollointia, ei mitään muuta.
Minkäänlaisia objektiivisia testejä ei tehty minkäänlaisen "aivosairauden" toteamiseksi. Kyseessähän on ideologinen väite, ennen homoseksuaalisuus oli sairaus, poliittisen painostuksen takia se ei enää ole. Sen sijaan tämän päivän kauheus on äänien kuuleminen, miksei ihminen saa kuulla ääniä (Itse en siis koskaan ole kuullut "ääniä" tai nähnyt hallusinaatioita)? Miksi ihmistä pitää rangaista ja kiduttaa jos hän kuulee ajatuksensa voimakkaampana kuin enemmistö ihmisistä? Mikä siinä on niin hirveää?
Eikö lääkärin tehtävä ole lievittää kärsimystä? En ymmärrä miksi pitää ihmisiä raahata väkisin pakkohoitoon vaikka he olisivat onnellisia sellaisinaan, eihän psykiatria osaa parantaa yhtäkään sairautta kun eivät edes hoida sairauksia vaan käsitteitä jotka perustuvat moraalikäsityksiimme.
Minut heitettiin psykiatrien kynsiin jo lapsena kun ei kukaan minusta oikein välittänyt, psykiatrit ovat aina kieltäneet traumaattisen lapsuuteni ja keskittyneet tunkemaan minuun hermomyrkkyjään, turhaan. Kaikki vuodet heidän kynsissään fyysistä terveyttäni on vaurioitettu turhaan ja ajatusmaailmaani terrorisoitu. Onnellisimmat vuoteni elämässäni ovat olleet vuodet ilman psyykelääkkeitä ja ilman psykiatriaa. Mitään hyvää eivät he ole koskaan tuoneet elämääni.
Tunnen itseni pahoinpidellyksi psykiatrian taholta. Psykiatria on vaarallinen kultti.
En ole ihan samaa mieltä siitä että psykiatria olisi täyttä huuhaata, koska en jaksa uskoa että kokonainen ryhmä lääkäreitä ja hoitajia yrittäisi tieten tahtoen saada ihmisiä huonompaan kuntoon. Sen sijaan se on totta että psykiatriassa eräällä tavalla hyväksytään epämääräiset ja jatkuvasti vaihtuvat diagnoosit, joita jollain muulla lääketieteen alalla pidettäisiin hoitovirheenä. Olen välillä miettinyt onko kukaan koskaan saanut korvauksia psykiatriassa tapahtuneesta hoitovirheestä, koska hulluksi leimattuja ihmisiähän ei niissä asioissa välttämättä uskota.
Itse olen myös huomannut sen että kun kerran on leimattu masentuneeksi, niin sitten kaikki mitä sanon helposti tulkitaan sen kautta. Esimerkiksi jos sanon miettineeni kuolemaa niin se heti katsotaan merkiksi siitä että olen itsetuhoinen tms. Miksei kuolemaa voisi miettiä ihan yhtä hyvin kuin jotain muutakin asiaa? Puhuin tästä psykologin kanssa jokin aika sitten ja mielestäni hän ymmärsi tämän, että en pidä siitä että minua kohdellaan kuin olisin sataprosenttisesti jotain sairautta sen sijaan että olisin joiltain osin ihan normaali ihminen. Eihän syöpäpotilastakaan määritellä pelkästään syövän kautta, ei se vaikuta joka helkatin aspektiin hänen elämässään.
Siis miksi olettaisit että psykiatria olisi täyttä huuhaata? Kukaan ei ole väittänyt näin. Kyllähän kieroilua tapahtuu jokaisessa yhteiskunnan kolkassa. Se voi ainoastaan toimii jos pystytään luoda luottamus palveluntarjoajan ja asiakkaan välille. Palveluntarjoajalla on Suomen lakiin nojaten oikeus rahastaa, kusettaa, huijata, aivopestä, raiskata ja tuhota asiakkaan elämä. =)
Miten elämä jatkuu psykiatrisen diagnoosin jälkeen? Se on vissiin työkyvyttömyyseläke ainoa vaihtoehto?
Mikäs siinä, kun lääkkeitä en syö ja pääni on siinä mielessä kunnossa.
Ikää vasta 40v, enkä millään keksi tekemistä päiviksi.
Mihinkään mielenterveyskemuihin en osallistu, siellä ne zombiksi lääkityt ressukat vaan istuu ja odottaa parantuvansa.
Empä minkään tiennyt vielä kolme vuotta sitten, että psykiatrian puoleen kääntyminen johtaa näin omituisiin kuvioihin.
Kauheinta on ollut neuroletien tuoma hourumaailma.. kun ihmetelin oloani minulle kerrottiin, että mielisairauteni on pahentunut. Kummasti vaan se olo kotosi, kun lopetin lääkkeet.
Nyt tietenkin ikuinen pelko, että minut haetaan pakkohoitoon, kun Kela keksii etten hae lääkkeitäni apteekista.
Perhekin oli pakko virallisesti jättää ja siirtää kirjansa toiseen kaupunkiin, ettei lapsiani huostaanoteta mielisairauteni vuokisi.
Minä lähdin kolme vuotta sitten hakemaan apua selittömättään ahdistukseen, sain ensin bentsot, sen jälkeen masennuslääkket ja viimeksi neuroleptit.
Se klassinen kaava minunkin kohdalla.. lopuksi hullunpaperit ja työkyvyttömyyseläke.
Minä en vain suostunut jäämään eläkkeelle, muutin toiselle paikkakunnalle ja menin töihin. Tuolla ei kukaan arvaisi minun saaneen kesäll 2012 raskaansarjan mielenterveys diagnoosia ja eläkettä siihen.
Ilman päätä sotkevia lääkkeitä olen ihan normaali ja tavallinen keski-ikäinen nainen.
Tiedän viimeistään sinä päivänä saavani kenkää, kun tulee tämä valtakunnallinen terveyskertomus ja suuri salaisuuteni paljastuu.
Siihen saakka koetan elää tätä tavallista työssäkäyvän naisen elämää ilman massiivissta lääkitystä.
"Kauheinta on ollut neuroletien tuoma hourumaailma.. kun ihmetelin oloani minulle kerrottiin, että mielisairauteni on pahentunut. Kummasti vaan se olo kotosi, kun lopetin lääkkeet."
LOL. Vakaville asioille ei saisi nauraa, mutta ei psykiatrien jutuille voi olla nauramatta. Kuulemasi väärä selitys on ihan klassikon asemassa.
"Nyt tietenkin ikuinen pelko, että minut haetaan pakkohoitoon, kun Kela keksii etten hae lääkkeitäni apteekista."
Mikäli sinua on uhkailtu oikeasti pakkohoidolla ja pelko on todellinen, suositan, että haet lääkkeet, mutta et käytä. Monet uhkailun kohteeksi joutuneet ja myös tilanteen älyttömyyden tunnustavat lääkärit suosittelevat tätä ratkaisuksi psykiatrista alistamista ja sortoa vastaan.
"Siihen saakka koetan elää tätä tavallista työssäkäyvän naisen elämää ilman massiivissta lääkitystä."
Harmittaa, kun mitään ei voi oikein tehdä avuksesi. Toivon hyvää jatkoa sinulle ja tervettä loppuelämää. Psykiatriassa parantuminen yleensä alkaa, kun ymmärtää miten haitallista psykiatrinen hoito on. Kohtalontovereita sinulla on tuhansia.
MIkä on valtakunnallinen terveyskertomus? Tietokantojenko yhdistäminen valtakunnallisesti?
Et keksi tekemistä päiviksi, mutta pelkäät saavasi kenkää, mistä?
edellinen kirjoittaja on parhaillaan töissä.. ja kenkäähän tulee kun tietokannat yhdistyy jolloin mielenterveysdiagnoosini selviää tth:ssa.
tuon jälkeem päivät on tyhjiä
Vtuttaa suoraan sanottuna. Aidosti sun puolesta ja joo, itseni: Samassa kusessa. On aivan tosi syvältä että jos pystyy työskentelem'ään hyvin, niin ettei kukaan mitään mainitsemisen suuruista negatiivista pysty objektiivisesti näkemään, on mahdollista vuosia vanhan dignoosin perusteella erottaa tehtävästään.
Ja kun diagnoosit on vielä niin usein, tunnetusti, aivan päin ***** ****** ****** ***** tehty.
Yllä joku pelkäsi työuran katkemista siihen että nykyinen työterveyslääkäri saa selville henkilön aiemman psykiatrisen diagnoosin.
Psykiatriseen sairaskertomukseesi ei ole pääsyä tth-läkärillä, vain ainoastaan sinua hoitavilla psykiatreilla, eli työterveyslääkärisi olisi ensin vahvasti epäiltä psyykkistä sairautta, ja otettava asia kanssasi puheeksi tehdäkseen sinusta lähetteen psykiatrille.Tätä periaatetta noudatetaani myös tulevassa eKanta-järjestelmässä.
Lisäksi lääkärilläsi myös työterveyslääkärillä on vaitiolovelvollisuus, eli lääkäri ei saa kertoa sinun terveyttäsi kokevista asioista työnantajallesi tai muillekaan hoitosuhteen ulkopuolisille tahoille ilman lupaasi. Lain mukaan lääkäri on ilmoitusvelvollinen tietyissä poikkeustapauksissa, jos todetun sairauden voidaan katsoa aiheuttavan selkeitä vaaratilanteita työssä, esim. epilepsiaan sairastuneesta ammattikuskista tai akuuttia psykoosia sairastavasta lennonjohtajasta on lääkärin ilmoitettava eteenpäin. Aiemmin sairastettu vaikeatakaan masennus tai burn-out ei puokestaan anna lääkärille oikeutta rikkoa vaitiolovelvollisuuttaan.
Terveen ja normaalisti toimivan työkykyisen ihmisen kohdalla riski on menettää työpaikka aiemman mt-diagnoosin takia on siis hyvin pieni, varsinkin kun työterveyslääkärit ainakin suuremmilla paikkakunnilla vaihtuvat usein.
Kyseinen henkilö on joku mt-ongelmainen. On spämmännyt tätä samaa tarinaansa pakkohoito-uhasta ja muusta skeidasta tänne tuhanteen kertaan.
Siis jos tietokannat yhdistyvät eli terveyskeskuksesta lähetetään tiedot tth:lle niin kyllähän he sitten tietävät. Ja se siinä on tarkoituskin eli ihmisen elämän pilaaminen täysin. Sitäpaitsi lääkärit ja hoitajat vuotavat tietoja vahingossa ihan tahallista kiusaamista ja juoruilua tarkoituksena ihmisten elämän tuhoaminen.
Itselläni on hieman samanlaisia kokemuksia. Olen papereiden mukaan sairastunut psykiatrian hulluimpaan diagnoosiin eli skitsofreniaan. Synnynnäinen herkkyys, lapsuuden ja nuoruuden traumat sekä stressaava elämäntilanne laukaisi minussa psykoosin, johon sitten lopulta hain apua. Ongelma tässä oli, että jo hulluuden leima saa ihmiset välttelemään omista ongelmistaan puhumista, mikä kroonistaa heidän aluperäisiä ongelmiaan. Hirveän kiehtovaa on, että kun yrittää mielisairaana puhua ongelmistaan, niin nämä jotenkin katsotaan sairauden "oireeksi". Itselleni on päivänselvää,miksi koin harhoja ja miksi olen ahdistunut ja masentunut. Syyt on ympäristössä, johon olen sopeutunut omien valmiuksieni mukaisesti Kaikki on hyvin selkeää ja ymmärrettävää siinä kontekstissa, missä olen elänyt ja miten olen oppinut käsittelemään tunteitani. Kun on saanut mielisairaan leiman, niin kokee aina itsensä ja maailman väärin, harhaisesti, vaikka kyse olisi aivan normaaleista tunteista ja reaktioista elämän vastoinkäymisiin. Hysteerinen suhtautuminen psykoottisiin ihmisiin on johtanut kammottaviin ihmisoikeusrikoksiin "auttamisen" nimissä. Onneksi sentään kirurgisesta lobotomiasta ollaan päästy eroon. Mielisairauden syyt ovat silti syvällä olemuksessa ja ne ovat biologisia, joten minua on hoidettava mielellään loppu ikäni hermomyrkyillä, vaikka ne tuhoavat henkisiä resurssejani. En pidä itseäni mielisairaana lainkaan, olen täysin toimintakykyinen ilman lääkitystä, ns. realiteettitestaukseni on loistava. Usein ns. mielisairaiden psyykkiset mekanismit ovat toimineet pikemminkin hyvin tarkoituksenmukaisesti ja adaptiivisesti suhteessa olosuhteisiin.Maailma on jotenkin erikoinen paikka, kun tajuaa miten epämääräisellä tiedolla sitä hallitaan. Mun elämässäni on viime vuosina ollut jotain hyvin kafkamaisia, absurdeja vivahteita. Opiskelen psykiatrialle läheistä alaa, mutta koska "sairastuin" niin nuorena, niin olen aina ollut vähän skeptinen sen suhteen.
Psykiatrialla ja psykologialla ei ole paljoakaan tekemistä keskenään.
Todella surullista, että meidän kulttuurimme on niin sairas että mielenterveysongelmat ovat edelleenkin tabuja ja häpeän aiheita vielä tänäkin päivänä. Se ei kuitenkaan ole psykiatrian vika. Psykiatria on tiede joka pyrkii hyvään. Asenteiden sen sijaan pitäisi muuttua ja jokainen voi osaltaan vaikuttaa siihen. Mielenterveysongelmia on ollut aina, varsinkin sotien jälkeen, ja hoitamattomana ongelmat jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen, sukupolvien päähän.
Tekstiäsi leimaa asenteellisuus.
Ihmiset kokevat psykiatrian monin eri tavoin.
Jotkut luottavat ja uskovat siihen, kun taas jotkut eivät.
Kun ajattelen tämän ketjun aloitusta, niin tulee mieleen juuri esim. tuo miten monet kokevat diagnoosin tekevän ihmisestä jotenkin epänormaalin.
Eihän diagnoosi muuta ihmistä ihmisenä mitenkään, enemmänkin taitaa vaikuttaa se, miten itse asian kokee.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että minulla on vuosia ollut parikin diagnoosia, mutta eivät ne ole häirinneet erikoisemmin elämääni.
Itsehän minä elämäni muokkaan sellaiseksi kuin haluan, elän omana itsenäni, en sillä tavalla miten diagnoosi jotakin " määrittelee".
En itsekään pidä kaikista psykiatrian käyttämistä hoitokeinoista, mutta sain jossain vaiheessa pitkän tien kuljettuani oikeanlaisen avun, jonka ansiosta kaikki lähti menemään parempaan suuntaan.
En myöskään koe itseäni mitenkään epänormaalina, jos joku muu minusta niin ajattelee, niin siihen minä en pysty vaikuttamaan.
On huolestuttavaa nähdä kuinka yhä useammat ihmiset leimataan "mielenterveysongelmaisiksi" juuri psykiatrian/psykiatrien taholta.
Psykiatrien käyttämä diagnoosimanuaali kasvaa jatkuvasti, yhä useampi ihmisen tunnetila määritellään sairaudeksi. Ei täydy olla kuin vähän allapäin tai surullinen, niin on jo "keskivaikeasti masentunut". On arvioitu että jos psykiatrien juttuja uskottaisiin, niin lähes jokaisella ihmisellä on jokin persoonallisuushäiriö. Mikä tahansa "normaalista" poikkeava mielentila voidaan diagnosoida.
Ja totta kai psykiatrien mielestä ainoa apu ongelmiin ja ahdistukseen. on psyykelääkkeet(huumeet). Ja kuten varmaan kaikki tietävät, eivät lääkkeet poista ongelmia vaan peittävät vain oireet. Ja samalla tekevät addiktoituneeksi. Psyykelääkkeet ovat monesti yhtä addiktoivia kuin kovat huumeet.
Vaikuttaa siltä että psykiatria koittaa hävittää inhimillisyytemme ja rikkaan tunne-elämämme lääkitysten avulla ja tehdä meistä tunnekyvyttömiä zombeja, jotka liikkuvat yhtenä lammaslaumana. Psykiatria koittaa tehdä meistä vain tahdottomia työläismuurahaisia joiden oravanpyörässä juoksemista eivät tunteet hidasta!
Psykiatria on monesti täyttä puoskarointia ja useat oikeat psykologit tietävät sen. Mutta markkinavoimien ja Big Pharman johtamassa maailmassa se määrittelee totuuden jolla on eniten rahaa! Ei siinä järkipuheella ole mitään merkitystä. Jos olisi, niin olisi maailma toisenlainen.
Itseäni on koitettu diagnosoida milloin miksikin, mutta en ole paskan vertaa välittänyt ja olen kieltäytynyt aina lääkkeistä. Olen ymmärtänyt että olen luonteeltani voimakkaasti tunteva ihminen. Se on rikkaus, eikä mikään sairaus! Olen inhimillinen, eikä se ole rikos!
Joskus minusta vaikuttaa siltä että menneinä aikoina oli ihmisen sallittu tuntea enemmän. Ehkä ajat olivat rankempia, mutta sentään sai tuntea ilman että piti pelätä diagnooseja! Ehkä sen vuoksi ennen tehtiin paljon intohimoisempaa taidetta, kun eivät psykiatrit olleet lääkitsemässä luovia persoonia zombeiksi...
En tiedä miten kerkesin jo rakastua aloittajaan tuon bulla-kommentin jälkeen, mutta niin kai se silti on, että diagnoosi luo erottelun koko ihmisyydestä, yhden ainoan seikan takia. Ja me sitten omaksutaan ja tuo rooli itsestämme ...tai sitten ei. Se jos mikä on mielenvikaista, on tuollainen mustaa ja valkoista näkevä automaattinen luokittelu. Mutta se on "normaalien ihmisten" tapa mieltää asioita.
Kai tiedätte, että kenenkään ei ole pakko hakeutua minkäänlaisen psykiatrin tai psykologin hoitoon. Ainoa poikkeus ovat itselleen tai muille vaaralliset henkilöt sekä vakaviin rikoksiin syyllistyneet, jotka voidaan pakottaa tutkimuksiin tai hoitoon.
Miksi siis ruikutatte asiasta, joka on täysin vapaavalintainen? Jos koette että psykiatria aiheuttaa teille vain haittaa, niin älkää hyvät ihmiset hakeutuko sinne psykiatrille.
Kyse on mun mielestäni siitä mielenterveysasioiden hoito on perseellään. Mielenterveysongelmia on olemassa, ne eivät ole vain harhaa. On psyykkisesti sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat apua saadakseen elämänsä edes jotenkin siedettäväksi.
Mutta tilanne on nykyään se, että psykiatria tarjoaa kaikkiin ihmisen psyykkisiin ja henkisiin ongelmiin yhtä ratkaisua; diagnosointia ja lääkkeitä. Ei mitään terapiaa tai potilaan pitkäaikaista tutkimista (mitä mielenterveysongelmien asiallinen hoito edellyttää, kysy keneltä tahansa psykologilta!). Psykiatria nykyisellään on monessa mielessä virheellistä, eikä onnistu tehtävässään, eli ihmisten elämänlaadun parantamisessa.
Ikävä kyllä Suomessakin psykiatrinen "lääkkeet kouraan ja ulos"-tyylinen hoito on yleistynyt kun mielenterveyspalveluita on leikattu rankasti. Ne jotka tarvitsevat apua, saavat vain lääkefirmojen tuotteita. Sen vuoksi asia on olennainen ja koskee koko kansanterveyttä. On arvioitu että noin 10% suomalaisista käyttää jossakin elämänsä vaiheessa psyykeläkkeitä. Eli jos et itse käytä lääkkeitä, niin kyllä joku läheisesi käyttää. On erittäin olennaista pohtia että mitkä ovat ne perusteet niin yleisten lääkkeiden myöntämiseen! Kyseessä on kansanterveydellinen asia joka jollain tavalla koskettaa ihan jokaista.
Maailmanlaajuisesti kyse on myös vähintäänkin epäilyttävistä psykiatrien ja lääketeollisuuden yhteyksistä. Lääkefirmoilla on paljon valtaa ja ne käyttävät sitä voittojensa maksimointiin vaikka sitten ihmisten elämien kustannuksella. Mielenterveyden hoidon ei pitäisi olla bisnestä missä iso raha puhuu ja muut ovat hiljaa. Se on epäeettistä ja väärin apua tarvitsevia kohtaan.
Ja eikö sekin ole aika olennainen asia että ketkä määritellään tässä yhteiskunnassa sairaiksi ja ketkä terveiksi?
Vapaavalintainen, mutta eihän sitä tiedä ennen kuin on kokoeillut? :) Ja ei, itse en ole missään vaiheessa edes hakeutunut. Tiedän sen jo muutenkin. Ja pahimpien yli itsekseni tähänkin pisteeseen selvinnyt. Omat vaivat suht mitättömiä muutenkin kai, kun tämän yhteiskunnan menoa ja mentaliteettia sivusta ihmettelee. Mutta kaiken tällaisen nieleminen yhteisön ihanteisiin orientoituneelle tietenkin on vain vastenmielistä myrkkyä.
http://www.youtube.com/watch?v=UG5wEgT8DHw
Myönnän sinulle itsenäisyyspäivän kunniaksi valveutuneen kansalaisen tunnustuspalkinnon! Huojentavaa nähdä, että edes joku on tehnyt pohjatyön ja tietää mistä koko hommassa on kyse.
Mielenterveyshoito on päin persiittä. Koko käypähoito perustuu lääketeollisuuden tukemiseen ja psykiatrien työpaikkojen ylläpitoon, ei ihmisten rehelliseen ja todelliseen auttamiseen. Imago on kaunis ulkoapäin ja vain harva tietää totuuden kurkattuaan kannen alle.
"Mutta tilanne on nykyään se, että psykiatria tarjoaa kaikkiin ihmisen psyykkisiin ja henkisiin ongelmiin yhtä ratkaisua; diagnosointia ja lääkkeitä. Ei mitään terapiaa tai potilaan pitkäaikaista tutkimista (mitä mielenterveysongelmien asiallinen hoito edellyttää, kysy keneltä tahansa psykologilta!). "
Tämä ei ole psykiatrian syy, vaan syynä on se, että terapiaa on hyvin rajatusti tarjolla.
Psykoterapia on oleellinen osa psykiatriaa ja jos sitä olisi rajattomasti tarjolla, psykiatrit taatusti ehdottaisivat sitä nykyistä useammin.
"Maailmanlaajuisesti kyse on myös vähintäänkin epäilyttävistä psykiatrien ja lääketeollisuuden yhteyksistä. Lääkefirmoilla on paljon valtaa ja ne käyttävät sitä voittojensa maksimointiin vaikka sitten ihmisten elämien kustannuksella. Mielenterveyden hoidon ei pitäisi olla bisnestä missä iso raha puhuu ja muut ovat hiljaa. Se on epäeettistä ja väärin apua tarvitsevia kohtaan."
Kaikkien muidenkin sairauksien hoito on ihan samalla tavalla bisnestä. Lääkefirmat nettoavat miljardejä esim. syöpälääkkeistä. Pitäisikö syöpälääkitys sen vuoksi kieltää?
Kannattaa muistaa, että myös niiden lääkkeiden kehittely on vienyt miljardeja dollareita ja kestänyt jopa kymmeniä vuosia. Lääkkeitä ei kehitettäisi, jos niistä ei voisi tehdä bisnestä. Karua ehkä, mutta näin maailma toimii.
Psykiatrit ovat lääkäreitä ja psykiatrian lähestymistapa mielen ongelmiin on se että ne johtuvat pääasiassa aivojen kemiallisen toiminnan häiriöistä. Sen vuoksi psykiatria on lähtökohtaisestikin medikalisoitunut.
Psykoterapia ei ole osa psykiatriaa eikä psykiatri ole terapeutti, jollei hän vartavasten hanki koulutusta sitä varten. Pitää muistaa että psykiatria on vain yksi psykologian suuntaus, jonka historia on vähintäänkin epäilyttävä.
En kannata lääkkeiden kieltämistä. Mutta voittoa tavoittelevalle lääketeollisuudelle ei ole eduksi se jos ihmiset parantuvat sairauksistaan nopeasti ja helposti koska se vähentäisi lääkkeiden myyntiä.
Yritykset eivät tee lääketieteessä läpimurtoja. Ne tehdään yliopistoissa ympäri maailmaa, eivätkä niiden kehittäjät tiedä mitenkään varmasti sitä että voidaanko jotain keksintöä markkinoida tehokkaasti. Tutkijat eivät ole liikemiehiä.
Se mitä yritykset ja bisnesmaailma tekee, on se että se muokkaa keksinnöt sellaisiksi että niiden markkinointi on helppoa. Usein tämä voi tarkoittaa sitä markkinoitavan asian laatu voi heikentyä, jotta sitä voitaisiin myydä halvalla mahdollisimman monille. Ikävä kyllä tuo asia pätee myös lääkkeisiin, liian kalliita lääkkeitä ei vaan kannata tuottaa.
Tai useinmiten lääkkeet on kalliita käyttäjille ja halpoja valmistaa, mutta patenttien voimassa ollessa peritään kova hinta.
Ja kovimman hinnan maksaa liian usein lääkkeen käyttäjät menettäessään terveytensä sivuoireiden ja/tai muun hoidon puutteesta.
Viisaimman tempun olisin tehnyt , jos olisin aikoinaan heittänyt "keltaiset pillerit"
roskikseen, mitä harkitsin silloin. Joillekin voi ollakin apua noistakin lääkkeistä, mutta ei ilman muuta tarvittavaa hoitoa ainakaan.
En jaksanut lukea vastauksia, mutta olen aloittajan kanssa samaa mieltä. On sairasta, että kiusaamiseen puuttumisen sijaan syydetään varoja terapioihin joihin kiusatut sitten passitetaan kun itsetunto ja elämänhalu on tuhottu. Monien ihmisten mielialaongelmat johtuvat vaikeista tai jopa sietämättömistä olosuhteista eikä terapioilla ole muuta hyötyä kuin että kehittymätön ajattelu saattaa kehittyä asioista keskustellessa ja joillekin voi olla hyvin lievää hyötyä siitä että saa ylipäätään jutella jonkun kanssa.
Mitä ihmettä psykiatri voi tehdä kiusaamiselle tai olosuhteille??
Terapioista on ihan tutkituski hyötyä monenlaisiin mt-ongelmiin.
Otan osaa keskusteluu linkittämällä hyvää settiä. Psykiatria on lähempänä businesstä kuin auttamista. Katselkaahan illan ratoksi muutkin pätkät.
http://www.youtube.com/watch?v=AG1VHpsgUcY
"Jos tapaisin nyt sen ihmisen, joka olin, kun hain apua psykiatrilta, kehottaisin häntä katsomaan omaa elämää kokonaisuutena, mikä siinä on sellaista, että saa voimaan huonosti. Ehdottomasti kannattaisi puhua tilanteesta jollekin luotettavalle ihmiselle, ja se ei todellakaan ole välttämättä psykiatrian ammattilainen. Suosittelisin kieltäytymään kaikista tarjotuista psyykenlääkkeistä, sairaslomista ja manipuloivista psykoterapioista. Korostaisin sitä, ettei hänen reagoinnissaan ole mitään epänormaalia tai sairasta, vaan se on normaaliin ihmisyyteen kuuluvaa."
Etpä olisi viisaammin voinut sanoa. Osui ja upposi. Kiitos, ajankohtainen pulmani ratkesi tähän :)
"Psykiatria diagnosoi meidät epätieteellisiin menetelmillä, joita muiden tieteiden piirissä katsottaisiin olevan yhtä luotettavia kuin horoskoopit."
Psykiatria on lääketieteen erikoisala. Tottakai tieteellistä ajattelua ja tutkimuksia pitää voida kyseenalaistaa mutta kokonaisen lääketieteenalan leimaaminen huuhaaksi on kyllä aika outo ja radikaali kannanotto. Ehkä ei ole hyvä ajatus yllyttää ihmisiä kieltäytymään lääketieteellisesti perustelluista hoitomuodoista psykiatrian osalta eikä muutoinkaan. Tuollainen aate kuuluu samaan kategoriaan kuin rokotuksien demonisointi.
Psykiatria ei ole lääketieteen ala. Psykiatria ei ole lääketiedettä ollenkaan. Psykiatria kuuluu samaan kategoriaa kuin poliisivoimat ja armeija eli voimankäytön välineisiin. Poliisi ja psykiatria huolehtivat valtion sisäisestä järjestyksestä. Poliisi valvoo, että kirjattuja lakeja noudatetaan. Psykiatrian valvoo kirjaamattomien lakien noudattamisesta. Oikeuslaitos rankaisee rikos- ja mielenterveyslain rikkojia. Armeija huolehtii valtion ulkoisesta turvallisuudesta.
Itse yhteiskuntatieteiden maisterina olen käyttänyt samankaltaisia tutkimusmentelmiä, joiden diagnosoidaan psykiatrisia diagnooseja, tutkimaan monia hyvin kulttuurisidonnaisia ja sosiaalisesti rakentuvia ilmiöitä kuten puoluekanta, sosioekonominen luokka tai syrjäytyminen. Kun tutkitaan näitä ilmiöitä, niin kiinnitetään huomiota erityisesti käsitteisiin reliabiliteetti ja validiteetti. Ilmiö voi olla reliaabeli eli luotettava, jos se on toistettavissa. Sekä psykiatristen diagnoosien että muiden sosiaalisten ilmiöiden mittaamiseen käytettyjen kyselytutkimusten reliabiliteettia ja täten validiteettia eli uskottavaa viittaussuhdetta määriteltyyn ilmiöön heikentää esimerkiksi se, että henkiö esimerkiksi valehtelee, muistaa asioita väärin, on erityisen huonolla tuulella tai tulkinnassa ja kirjaamisessa tapahtuu muita virheitä.
Esimerkiksi persoonallisuushäiriöinen psykopaatti ei voi olla sen verran älykäs ja manipulatiivinen, ettei saa persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska osaa manipuloida diagnoosin tekijää. Kyse on vuorovaikutteisesta ilmiöstä ja edellyttää, että ihmiset ylipäätään haluavat puhua samasta asiasta. Esimerkiksi noidaksi syytetty ihmisen diagnostiset kriteerit keskiajalla saattoivat olla ihan yhtä reliaabeleja kuin monien psykiatristen häiriöiden nykyään -kukaan ei silti usko, että noituus olisi lääketieteellisempi käsite kuin esimerkiksi sosioekonominen luokka, jolla on itse asiassa joidenkin tutkimusten mukaan yhtä hyvä reliabiliteetti kuin skitsofrenialla parhaimmillaan. Voitaisiin jopa lääketieteellisesti löytää keskimääräisiä tilastollisesti merkitseviä eroja vaikka brittiläisen alaluokan ja yläluokan aivojen rakenteissa tai siinä kuinka moni sikiö altistuu raskauden ensimmäisellä neljänneksellä infuenssavirukselle eri luokissa, mutta kukaan ei silti väitä, että sosioekonominen luokka olisi lääketieteellinen käsite, koska se korreloi keskimääräisten somaattisten piirteiden erojen kanssa.
Myöskään lääkehoito ei perustu minkään somaattisen sairauden oireiden hoitoon psykiatriassa, vaan kyse on tulkinnanvaraisten oireiden pisteyttämisestä ja niiden tilastollisten erojen tutkimisesta. Esimerkiksi neuroleptien teho skitsofrenian hoidossa on PANSS-skaalalla keskimäärin 6 pistettä, eli alle puolet kliinisen merkitsevyyden keinotekoisesti sovitusta raja-arvosta 15 pistettä. Yhdestä oireulottuvuudesta voi saada 1-7 pistettä, ja PANSS-skaala ei suinkaan mittaa vain harhaisuutta ja outoa käytöstä vaan monia hyvin yleisiä psyykkistä vointia kuvaavia oireita. Ja kun tunnetusti nuo lääkekokeet eivät ole sokkoutettuja vaikka niin väitetään (noin voimakkaita sivuoireita aiheuttavia lääkkeitä on mahdotonta täysin sokkouttaa), niin kysehän on lopulta puhtaasti lääkärien ja potilaiden tulkinnoista. Se mitä pidetään "lääketieteellisesti" perusteltuna ja mikä taas on kulttuurisidonnaista konsensusta maustettuna kaupallisilla ja ammattikuntien intresseihin liittyvillä tekijöillä, on vähän veteen piirretty viiva sairauksissa, joille ei ole minkäänlaisia biomarkkereita olemassa ja joiden diagnosointi perustuu puhtaasti käytöksen, uskomusten ja tunneilmaisun tulkintaan.
"Esimerkiksi noidaksi syytetty ihmisen diagnostiset kriteerit keskiajalla saattoivat olla ihan yhtä reliaabeleja kuin monien psykiatristen häiriöiden nykyään"
Tutkimusmenetelmän reliabiliteettihan tarkoittaa siis "suomennettuna" sitä, että jos joukolta arvioitsijoita kysytään esimerkiksi haastattelun, testin tai muun tutkimusmenetelmän tulosten perusteella, onko tutkittu henkilö noita, masentunut tai skitsofreenikko niin jos he kaikki tai heistä riittävä osa on samaa mieltä, niin tutkimusmenetelmällä on korkea reliabiliteetti, eli luotettavuus, eli toistettavuus. Tällainen tutkimusmenetelmä on tieteellisesti reliaabeli, eli luotettava. Se ei kuitenkaan välttämättä ole validi eli pätevä, jos ei ole määritelty selkeästi, mitä käsitteellä noituus tarkoitetaan. Tai jos suuri osa arvioitsijoista on eri mieltä, mitä noituudella tarkoitetaan. Tai jos määritellyllä käsitteellä (esim. noita taikoo ihmisistä koiria ja lentää öisin luudalla) ei ole vastinetta todellisuudessa.
Psykologiset testit toimivat tällä periaatteella, kun niistä sanotaan, että ne ovat reliaabeleita eli luotettavia. Tällaisella ammattikielellä voidaan tarkoituksellisestikin hämätä ihmisiä.
Kyse on vähän samasta ilmiöstä kun sanotaan, että kun tuhat kärpäsiä tykkää paskasta, niin se on varmasti hyvä...
"Esimerkiksi persoonallisuushäiriöinen psykopaatti ei voi olla sen verran älykäs ja manipulatiivinen, ettei saa persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska osaa manipuloida diagnoosin tekijää. "
Olen muuten samaa mieltä, mutta jättäisin nimittelyt sikseen. Monet ihmiset saavat ihan oikeasti persoonallisuushäiriödiagnooseja. Ne ovat varmin tapa tuhota yksilön elämä. Jopa varmempi kuin skitsofreniadiagnoosi.
Persoonallisuushäiriö-käsite ei ole tieteellisesti validi sen enempää kuin muutkaan psykiatriset diagnostiset käsitteet. Ihmiset, jotka tutkimuksissa saavat näitä erittäin haitallisesti leimaavia diagnooseja, ovat usein kokeneet vakavia traumoja lapsuudessaan ja myöhemminkin. Tästä on paljon tutkimusnäyttöä. Heillä on toipumisen mahdollisuus, toisin kuin usein väitetään.
Sain nuorena skitsotyyppisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, jota minulle ei edes kerrottu. Sain tietää tästä vasta pyydettyäni potilaskertomukset. Sen jälkeen olen elänyt kaikin puolin normaalia elämää. Käynyt koulut ja armeijat, ollut jatkuvasti työelämässä. Ystävien ja työkavereiden kesken olen aina ollut pidetty.
Tänäkin päivänä mietin, mitä pahaa olen tehnyt, kun minut on tuollaisella diagnoosilla leimattu. Tätä minulle
ei ole kertonut tähänkään päivään mennessä kukaan.
Persoonallisuushäiriödiagnoosi tuntuu kuin olisi saanut tuomion vakavasta rikoksesta.
Miksi koet diagnoosin noin vahvasti negatiiviseksi, koska kuitenkin kirjoitat elämäsi sujuneen ihan hyvin ?
Olet jopa pidetty kavereiden ja työkavereiden keskuudessa, joka on hyvä asia.
Toki ymmärrän, ettei diagnooseista hyötyäkään elämässä ole, mutta niiden kanssa pystyy elämään suht normaalia elämää, jos on oikeasti asiat ja oma psyykkinen tila hallinnassa.
Itsellänikin on pari mt-diagnoosia, ollut jo kolmekymmentä vuotta, eikä ne minua ja elämääni ole suuremmassa määrin haitannut.
Se täytyy tunnustaa, etten ole työelämässä ollut mukana enää moniin vuosiin, mutta minunkin kohdalla kyllä kaverit ja muut tutut, sekä tuntemattomatkin, hyväksyvät minut hyvin omana itsenäni.
On myös aika paljon ihmisiä, joille en ole edes diagnooseistani kummemmin puhunut, jos ei ole tullut psyykeasiat puheeksi.
Tuon kun aikoinaan sanoin psykiatrille, etten ihan kaikille taustojani kerro, hän oli heti kirjoittanut, että häpeän omaa sairauttani.
Se ei ole todellakaan mitään häpeää, vaan ajattelen, että se on asia, jota ei ole tarpeen joka ikiselle kohtaamalleen ihmiselle toitottaa.
Aloittaja on kirjoittanut, että psykiatrit eristävät meidät " normaaleista ".
Mielestäni se ei ole täysin totta, koska paljonhan se on itsestä kiinni miten suhtautuu.
Esim. juurikin vaikka häpeä saa ihmisen itsensä omasta tahdostaan eristäytymään muista ihmisistä.
Diagnoosit eivät ole maailmanloppu, vaikka ei ne mitään mukaviakaan ole.
Kannattaa yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää välittämättä mahdollisista diagnooseista.
Ei voi olla edes varma, huomaavatko muut ihmiset toisen mt-ongelmaa, jos he eivät ennestään ole tietoisia siitä.
Omalla kohdallanikin on usein käynyt niin, että jotkut ovat sanoneet, etteivät he olisi huomanneet yhtään mitään, jos olen sattunut asian ottamaan esille.
Usein riittää, kun uskoo ja luottaa omaan itseensä, ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on.
Ko. persoonallisuushäiriö lasketaan itse asiassa psykoosisairauksiin ja voi joskus edetä skitsofreniaksi. Diagnoosin saa jos lääkäri pitää ajatuksiasi liian erikoisina mutta et ole psykoottinen. Ehkä asia on jätetty kertomatta, koska tuollaisella tiedolla voisi itsessään olla huono vaikutus nuoren ihmisen mielenterveyteen.
Vaikutus on ollut musertava myöhemmälläkin iällä. Vaikuttaa nimittäin aika rankasti itsetuntoon ja minäkuvaan.
Kyllähän tuo voi tuntua rankalta, mutta jos asiaan ei ole koskaan palattu eikä sitä ole käsitelty kanssasi, kyseessä voi olla vain huomio joka on tehty sitä varten jos olisit myöhemmin saanut oireita jotka viittaavat vakavampaan sairauteen.
Ottamatta kantaa kenenkään henkilökohtasiin kokemuksiin, niin kyllä. Psykiatrialla on pitkät perinteet sulkea ihmisiä raikkaaseen ja voimaannuttavaan metsä miliööseen, kauaksi tavan rahvaasta.
Vakka asiat on muuttuneet, niin tämä "eristävyys" on silti ongelma, psykiatriaa isossa mittakaavassa tarkasteltuna.
Esimerkkinä. Olen täälläpäin ollut huomaavinani, että ihmiset eivät saa esimerkiksi kotiin vietävää apua, vaan tilanteet yleensä eskaloituvat jonkinlaisiksi osato jaksoiksi, tai intervalli hoidoiksi. Voi olla että se on tehokkaampaa, tai halvempaa tai jotain. Mistä minä näitä tietäisin, mutta juurikin sen "normaaliuden" kannalta katsottuna, hieman omituinen hoitomalli.
Paljonhan se on kiinni asenteista, ja niiden hitaasta muutoksesta. Onneksi nykyisin puhutaan enemmän mielenterveydestä, ja avoimemmin. Mutta paljon on vielä työtä jäljellä.