Milloin lääkäriin?

Mulla ainakin unettomuus tuo mukanaan sydänoireita sekä kolotuksia kehoon jos uniongelmia jatkunut pitempään. Se tuo myös aikamoisen väsymyksen. Se että olet huomanut ikäänkuin yleiskunnon huonontumisen aikaisemmasta jaksamisesta niin tokihan se mietityttää mikä sen on vienyt. Ensisijaisesti pitäs pohtia fyysiset sairauden mahdollisuudet pois. Se onkin vaikeinta saada terveydenhuolto tutkimaan eikä vain masennuspilleriä ens kättelyssä. Pitäisi vain vaatia. Yritä ensin saada nukkuminen kuntoon ja jos se auttaa niin se oli siinä vika. Etsi tietoa unettomuuden hoidosta lääkkeettömästi ja jos ei auta sitten vasta unilääkettä kysyy

Todebnnäköisesti sinulla on tulossa burn out: alussa jaksaa painaa vaikka paria työtä ja voimia piisaa. Yleensä väsymys tulee sitten nopeasti ja huomaamatta. Kannattaa mennä ajoissa lääkäriin, keroa totuus että on paiskinut rutjasti töitä. Ei siinä mitään häpeää, luonnollinen juttu - ei ihmien mikään ikiliikkuja kone ole.
Kunnon loma, rentoutus ja lepo, niin voit vielä saada itsei hyvinkin normaaliin työkuntoon.
Kannattaa jopa vaatia sairaslomaa!

Muista, että työnantajatkin ovat yleensä ihmisiä. Sano pomollesi, että olet väsynyt ja masentunut, ja tarvitsisit esim. viikon vapaata jotta jaksaisit tehdä paremmin töitä.

Siinä ei ole mitään pahaa. Minun oma entinen pomoni jopa itse ehdotti minulle kuukauden mittaista vapaata työstä koska tiesi minun olevan väsynyt.

REIPPAASTI VAIN LÄÄKÄRIIN !

Niin, minäkin mietin että olisiko jo aika kääntyä lääkäriin. Olen 23v nainen, opinnot loppusuoralla, asun ihanassa kodissa ihanan poikaystävän kanssa, rahahuolia ei ole. Ulkoisesti kaikki on ok, mutta siäsisesti olen raunioina. Tuntuu ettei kukaan välitä minun hyvinvoinnistani, ettei kukaan näe kuinka paha minulla on olla. Viimeinen 1-2 kk on ollut yhtä aallonpohjaa, vaikka mitään kamalaa ei ole tapahtunut. Lyhyesti koottuna päällimmäisinä tunteina on väsymys ja totaalinen mielenkiinnottomuus; en jaksa alkaa mihinkään toimeen, vähiten koulytehtäviini. Ruoanlaitto oli ennen intohimoni, nyt sekin tuntuu vain pakolliselta "kivalta", jota teen päivittäin vanhasta tottumuksesta. Kärsin myös vatsaoireista ja päänsäryistä.

Kuitenkiin eniten hämmentää tunnepuolen oireilu. Olen ollut koko tämän vuoden erityisen räjähdysherkkä, ja kohteeksi joutuu yleensä tämä ihana poikaystävä. Aloitan nalkuttamaan jos hän ei ole korjannut kenkiä telineeseen, ja pahimmillani kiihdytän itseni sellaiseen raivon valtaan, etten hallitse lainkaan itseäni. Näitä on nyt tullut melkein viikoittain, ja myös poikaystäväni alkaa olla väsynyt kanssani. Tänään myöhästyin bussista enkä päässyt jumppatunnilleni. Siitä seurasi käsittämätön itkukohtaus, ja kun eniten olisin kaivannut juuri poikaystävääni, jolle taas purkaa pahaa oloani, hän päättikin lähteä kaverinsa luo, kun ei enää jaksanut. Minunkin mielestäni hänellä oli siihen oikeus ja vajosin sängylle itkemään itsekseni. Nukahdin puoleksi toista tunniksi ja herättyäni rauhoituin toisen saman ajan. Äsken soitin poikaystävälle, siinä toivossa että hän sanoisi tulevansa jonkun ajan pääst, mutta ääni puhelimessa totesi väsyneesti,ettei ole tulossa vielä pitkään aikaan. Vajosin taas alakulooni. Ei mikään mahtava iltapäivä takana.

Te, jotka olette masennuksen sairastaneet, kuulostaako tämä kuvaus mielestänne masennusoireilta? Pitäisikö hakea apua? Tunnepuuskani hämmentävät itsekin iseäni. Tein BDI-testin netissä, ja tulos oli 22. Toisaalta, vaikka tunnen,ettei kaikki ole hyvin, en voi kuvitella itseäni sairaaksi. Koen, etten vielä näillä oirella ole oikeutettu hakemaan apua, etten ole oikeasti masentunut. Opiskelen sosiaalialaa, ja vaikka en suuntaakaa mielenterveyspuoelle, olen nähnyt mitä masennus pahimmillaan voi aiheuttaa ja pelkään löytäväni itseni asikasperheideni asemassa. Tiedän, että alallani pitää oman pään olla kunnossa, jotta voi auttaa muita. Tukea tarvitsisin, ihan sama millaista, sillä nyt tuntuu, että tämä saisi jo riittää. Mikähän olisi ensimmäinen siirto?