Mietein elämääni, tajusin että ihan jokainen ystävistäni on parisuhteessa. Miltei kaikilla on lapsia ja ovat naimisissa. En ole itse ollut mitenkään huolestunut yksin oloni takia. Olen ajatellut että kyllä minäkin vielä ihanan naisen jonain päivänä löydän.
Välit ystäviini ovat alkaneet viilentyä. En nää heitä kovin useasti. Olen aika yksinäinen. Ja tänään tajusin. Että mitä jos viiden vuoden päästäkään en ole löytänyt ketään naista vierelleni. Jos välit ystäviini viilenevät tätä tahtia olen silloin täysin yksin. Elämässäni ei ole ketään. Ja tajusin senkin asian. Että jos viiden vuoden päästä minulla ei vielä ole lapsia. Saan melkein unohtaa tuon haaveeni. Melko varmasti siinä kohtaa saan unohtaa myöskin parisuhteen löytymisen.
Olen todella ahdistunut. Pelottaa.
Välit ystäviini ovat alkaneet viilentyä. En nää heitä kovin useasti. Olen aika yksinäinen. Ja tänään tajusin. Että mitä jos viiden vuoden päästäkään en ole löytänyt ketään naista vierelleni. Jos välit ystäviini viilenevät tätä tahtia olen silloin täysin yksin. Elämässäni ei ole ketään. Ja tajusin senkin asian. Että jos viiden vuoden päästä minulla ei vielä ole lapsia. Saan melkein unohtaa tuon haaveeni. Melko varmasti siinä kohtaa saan unohtaa myöskin parisuhteen löytymisen.
Olen todella ahdistunut. Pelottaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Et ole ainoa tuossa tilanteessa. Tosin mulle riittää nykyään viina ja huumeet sekä tieto siitä, että lähijunan alle voi aina hypätä, jos yksinäisyys vielä alkaa ahdistaa.
Joo, tuonhan voi jo lukea lähes yltiöpositiiviseksi viestiksi, löytyy jopa mahdollisuus.
Positiivisuus on paheeni eikä siitä pääse eroon, vaikka elämä kuinka potkisi päähän.
Tarpeeksi kun kyynistyy niin kyllä se positiivisuuskin ajan myötä katoaa.
Jeesus voi auttaa. Oikeesti.
Miten se jeesus voi auttaa?? Olen ollut koko elämäni kiltti. En ole mielestäni tehnyt kenellekään pahaa. Ainakaan tietoisesti. Jos nyt nuoruuden hölmöilyjä ei lasketa. Mutta jokainenhan on nuorena hölmö. Muuten olen elänyt mielestäni aika hyvää elämää. Auttanut ihmisiä. Läheisiäni. Mitä olen siitä saanut?? Nuoruuden sekopäät, pahoinpitelijät, varkaat, joita ystäväpiirissäni on. Ovat naimisissa. Heillä on lapsia. Mitä minulla on?? Ei yhtään mitään. Miten jeesus tässä muka auttaisi?? En usko että yhtään millään tavalla. Vaikka nyt yhtäkkiä alkaisin tosi uskovaiseksi niin saisinko yhtäkkiä vaimon, lapsia????
Ilmeisesti tässä haetaan nyt jotenkin sitä. Että uskomalla jeesukseen. Elämä olisi tasan yhtä p.askaa kuin tähänkin asti. Ei vaimoa, ei lapsia. Kaikki aika menisi lähinnä jeesuksesta puhumalla. En ole ateisti, uskon toki johonkin. Mutta meneekö se niin, että koko elämä pitäisi täyttää jeesuksella. Elää silti yhtä yksin kuin tähänkin asti ja uskotella itselleen että nyt minulla on parempi elämä???
Vai yritätkö sanoa että tavallisella kristityllä. Joka uskoo johonkin. Mutta jonka elämässä uskonto ei näy. Ei ole oikeutta onneen?? Miten selität sen, että näillä mainitsemillani rikollisilla kavereilla on kuitenkin perhe ja he ovat onnellisia??
Jumala vastaa rukouksiin ja todellakin voi antaa vaimon ja lapsia kun sitä Häneltä pyytää.
Mutta ensimmäiseksi sano "Jeesus, tule minun elämääni, minä tahdon seurata sinua. Tule elämäni kaikkien osa-alueiden herraksi ja ota pois kaikki syntini."
Sen jälkeen sitten, kun olet selvittänyt välisi Jumalan kanssa ottamalla Jeesuksen vastaan, ("kukaan ei tule Isän luo muutoin kun minun kauttani") voit alkaa rukoilemaan muutakin kivaa Jumalalta. :)
Juuri näin! :)
Väsyttää. Onko tämä provo? En näkn väsyneenä tajua jos on.
Mutta siis ethän sä nyt voi olla tosissasi mitenkään? Oikeasti homma menee kyllä niin että ihmiset joilla ei ole sisältöä elämässään. Saattavat tukeutua jesseen. Ja se ei varmasti tuo heille mitään muuta kuin sen, että kaikki päivät kuluu jessen parissa.
No okei, ehkä voi löytyä vaimo, ja saada lapsia jonkun tosi uskovaisen naisen kanssa. Mutta kuka normaali mies sellaista naista jaksaisi jonka kanssa voisi jutella vaan jeesuksesta päivät pitkät? Kyllä minä ehkä mielummin valitsen sen, että olen normaali ihminen. Ja yksin. V.ittu että v.ituttaa himouskovaiset.
Jos tämä jeesus homma on niin hyvä juttu. Niin kertoisko joku uskovainen mulle että miksi ihmeessä maailmassa on tapettu kaikista eniten ihmisiä kristinuskon nimessä??? Kuinka moni maailman sodista on sodittu uskonnon takia??
Ja jos mä nyt alan jokailta hartaasti rukoilemaan niin heräänkö jonain aamuna jonkun upean naisen vierestä??
Aloittaneelle... Minä mietin joskus samaa, ja olen nainen. Ei siitä kuitenkaan kannattane huolestua, jos on sinkku.:) Sitten jos olis viisikymppinen ja ei olisi ketään elämänkumppania, niin korkeintaan ehkä sitten. Lapsia taas tulee, jos on tullakseen ja ei niitä tule monille perheellisille pariskunnillekaan yrittämisestäkään huolimatta, joten lapsettomuus tai lapsien omaaminen ei jokatapauksessa ole mikään itsestäänselvyys ihmiselle. Siksikään kenenkään sinkun on minusta turha kokea ainakaan alemmuutta tai kokea, että olisi jotenkin vääränlainen. Sinkkujahan pikemminkin kadehditaan usein.
Itse ainakin tiedän tasan tarkkaan kehityskulun siihen, miksi olen yli kolmikymppisenä vielä perheetön ja sinkku: parikymppisenä suorastaan kammotti sitoutuminen, en halunnut mitään "palloa jalkaan" esimerkiksi avioliiton muodossa, vaikka niitä nykyisin perheellisiä ja tavoiteltujakin poikamiehiä minua piiritti ( takuulla kunnon miehiä naisilleen, niille jotka he myöhemmin valitsivat), en vieläkään ihannoi perhe-elämää erityisesti, enkä koskaan edes tajunnut naisia, jotka jossakin baareissakin laittautui sitä varten, että "jos vaikka tapaisi jonkun miehen" - itse menin baareihinkin pitämään hauskaa ja viettämään aikaa ystävien kanssa ( ja se hauskan pitäminen ei todellakaan tarkoittanut mulle esimerkiksi seksiä, jos nyt joku luulee, vaan sitä mulla on ollut vain aika harvan ja valitun kanssa).
Vieläkin mua kammottaa ajatus, että jonkun yhden ja saman kanssa pitäisi viettää koko elämä ja korkeintaan kai rakkaudesta siten sitoutuisi, ei ikinä muuten. Tai hankkisi niitä lapsiakaan. Ei olisi mitään järkeä sitoutua ainakaan järkisyistä, koska siitä alkaisi näivettyminen ja avioituneistakin ihailen vain niitä, jotka elävät koko elämänsä yhden saman kanssa.
Itselläni olis kai kymmenen vuotta peliaikaa dunata lapsi, mutta jos juna menee ohi, se sitten menee.:) En ole huolissani siitä. Elämässä on paljon muutakin, kuin perinteiset perheet. En usko, että yksin sinkku jää, mutta siitä pitää huolehtia, ettei joudu sellaisen kamalan moralistiahdasmielisyys- myllytyksen kouriin, missä sedät ja tädit ja onnettomissa avioliitoissa kituvat perheelliset pitävät "epäilyttävänä" ihmistä, jolla ei ole perhettä. Se ei ole yleistä; se asenne, mutta sellaistakin moraalikoodistoa vaalivia valitettavasti kai jonkin verran on. Jopa työpaikoista olen joskus kuullut, että perheellinen voi sellaisenkin saada jostakin helpommin, koska perheellisen ajatellaan olevan "sosiaalisempia" - onko suurempaa rasismia! Ikään kuin siis pelkkä ketaroiden levittäminen tai pippelin tunkeminen ja lasten hankkiminen kertoisi "sosiaalisista lahjoista", huh! Siinä tapauksessa varmaan avioerotilastotkin kertovat siitä!
Sentään rakkausasioissa jokaisella on vapaus valita, että meneekö naimisiin vaiko ei tai hankkiiko lapsia, vaiko ei. Sinkku ei ole huonompi, kuin parisuhteellinen tai perheellinen.
Mulla ainakin pitäisi olla täydellinen mies, että näkisin sen vaivan, jotta luopuisin vapaudestani sinkkuna. Joskus seurustelleenakin en kaipaa tilannetta, missä väännetään siitä, että syödäänkö tänään kanafetaa vaiko ei ja ajetaanko Lidliin, vaiko ei. Mieluummin syön sitten yksinkin.
Jotain siellä kuitenkin on, miksi muuten tuollainen psyykkausviesti.