Itsellä ollut kyseisessä puljussa useita vuosia 2 autovakuutusta. Nyt auton vaihdon yhteydessä ei enää onnistunut vakuutuksen teko johtuen luottotietomerkinnästä.
Sama merkintä ollut jo edellisiä vakuutuksia tehdessä.
(Kaikki vakuutusmaksut maksettu aina ajallaan.)
Pyydetty vuoden vakuutusmaksu etukäteen. No mikäs siinä, Mikkelin nordeaan maksamaan. Neuvonnasta opastettu vuoronumero ottamaan, jonotus 58min.
Virkailia ei tiedä vakuutus asioista mitään. Opastaa seuraavalle.
Hänkään ei saa vakuutusta tehtyä, soittamaan eteenpäin ja puhelimen välityksellä vakuutuksen tekoon. Pyydetty siirtämään bonukset tähän uuteen vakuutukseen.
Trygin asiakaspalvelun mukaan se ei ole mahdollista luottotietomerkinnästä johtuen. Aloitettava uusi vakuutus 0 bonuksilla, Maksu 200e kalliimpi.
Virkailija vielä mainitsi etten voi käyttää bonuksia ja ne vanhenee viidessä vuodessa. Sanoin virkailijalle että asia ei voi pitää paikkaansa.
Myyjän vastaus kyllä asia on näin.
Sanoin siirtäväni molemmat autojen vakuutukset ja kotivakuutuksen toiseen yhtiöön. Rupesi vielä väittämään että sama käytäntö muillakin vakuutus yhtiöillä ja etten saa bonuksia käyttöön.
Kävelin suoraan lähivakuutukseen, siellä olisi saanut bonukset käyttöön, mutta virkailija ei saanut omalla tietokone järjestelmällään haettua.
Seuraavaksi if ja homma onnistui heti, bonukset siirretty alle viidessä minuutissa. Kylläkin tryg kadottanut 10% jonnekkin, kolareita ei ole ollut.
Syksyllä kävi vähän samallainen homma.
Ihmettelin kun vakuutus maksut nousi huomattavasti, soittelin trygin asiakaspalveluun ja kaiken piti olla kunnossa. Selitys oli nousseet maksut.
Myöhemmin selvisi että vakuutus muuttunut 0 bonuksille. Että näin trygissä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taisi olla Trygissä joku aikainen kesätyöntekijä vauhdissa, koska ei haistanut helppoa myyntiä.
IF:ssä taisi olla vastaavanlainen tettiläinen duunissa kun ei tajunnut tarkistella luottotietoja.
Olkoon mikä tettiläinen hyvänsä niin luottotietojen ei pitäisi vaikuttaa bonuksien siirtoon!!! Trygin kanssa ollut muillakin ongelmia, varsinkin korvausten maksussa.