Retkikeittiön ajatuksiani

Hei

Pyörälen ja törmäilen matkalla kauppoihin, mutta lapin matkaakin suunnitteilla on.

Minusta mahdollisimman energiapitoista ja valmiiksi kuivattua ja eri tavoin helposti maustettua saa kun;

- Reppuun riisiä ja spagettia ja minigrpip pusseihin (lasipurkit painavat liikaa)
pesto- ja maun mukaan erilaisia kastikkeita mitä kaupan hyllyltä löytyy, ulkomaalaisten kaupoista.

Kävin kysymässä ulkomaalaisen kaupan myyjältä millä maustaa riisiä ja löysin parista kaupasta yhteensä viisi erilaista pussia jossa kuivattuja maustesekoituksia. Pastan kanssa sama juttu.
Lisäksi sitten puurohiutaleita.

Kaikki mahdollisimman hyvin esikeitettettyinä eli lyhyet keittoajat. Pikariisiäkin saa.

Kuivattuja rinkeleitä ja keksejä näkkileipää. Sulatejuustoa päälle tai margariini hyvin pakattuna, mutta pyöräillessä juoksettuu.

Minulla on hyvä kasvikuivuri. On itse tehty mutta naapurilta ostettu. Metallirunko ja moottorina hiustenkuivaajan moottori. Hyvin tulee kuulemma uunissa 50C ja luukku raollaan kaikki.

Kokeilin kuivata hernekeitto. Hieno juttu. Meni pieneen tilaan. Kannattaa tehdä meluimmin hernemuhennosta kun keittää, eli mahdollisimman vähän vettä.
Jos ohuesta keitosta kuivaa, on paljon kuivaamista ja tulee jokseenkin laihanlaista hiukan maultaan sitten.

Monenlaisia ruokia valmiita annoksia voi kuivata kun kerran vetisen hernekeitonkin saa kuivattua.

Tonnikala vedessä sopii hyvin kuivattavaksi. Valuttaa pitää ensin hyvin.

Soijavalmisteet ovat valmiiksi kuivattuja ja ultrakevyttä ja vastaa lihaa kaikessa ruanvalmistuksessa. Soijapaloja pitäisi keittämisen jälkeen paistaa, mutta ei pakko. Itse käytän aina kotonakin lihan sijasta.

Perunaakin kuivata voi, pitää kokeilla, mutta luulisin että esikypsennys on tehtävä, eli keittää puolikypsäksi ja sitten kuivata.

Chilipippuri, parmesan, valkosipulijauhe, aromisuola tekee spagetista herkkua ja jätän siihen paljon lientä, eli hiukan keittomaiseksi.

Kun sitten olen leirintäalueen keittiössä rakastan maitoperunoita, maito on herkkua kun ei ole jääkaappia koko ajan mukana. Herkuttelen puolen litran maitotölkillä kun kauppa tulee vastaan jos on puolen litran purkkeja, aina ei ole.

yst. jari
http://jarinhotelli.blogspot.com

8

731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LIsäys;

      Valmiita purkkikastikkeet sisältävät nestettä ja minigrip pusseissakaan niitä ei voi kuljettaa paljon. Kuivattuja jauheita löytyy siis riisin ja pastan maustamiseen.
      Valmiita kastikkeita voi kuivata jauheeksi jos niissä ei ole öljyä.

      Kaupan pussikeitoista saa kastikkeita kun laittaa tarpeeksi vähän vettä, ja valmiita pussikeittoja on ja pataruokiakin. Jauhelihan sijasta soijarouhetta tai paloja.

      Valmiin ruuan kuivaaminen on syytä tehdä ennen matkaa, viikkoa kahta ennen, sillä niiden säilyvyys ei ole välttämättä kovin pitkä kuivattuinakaan, sillä niissä on aina jotakin rasvaa mukana joka härskiintyy.

      Keittäminen mahdollisimman tiiviiksi vähällä nesteellä ennen kuivaamista, eli siis keitotkin ovat ennen kuivaamista muhennoksia. Muuten tulee laihan ja vetisen makuisia jos keitosta suoraan kuivaa jossa paljon nestettä.

      Riisi on kokoonsa nähden tiukkaa ravintoa, 1 dl on yksi ateria.
      Kilo riisiä on tehokas ateriapaketti. Jauhepusseilla kevyet mausteet.
      Liemikuution voi lisätä keittämisen loppuvaiheessa ja ensin kaataa kaiken liian veden pois. Yhteen annokseen kuitenkin puoli kuutiota.

      t. jari

      • Vielä;

        - Kun valmiita ateriota kuivaa, on aina ennen lopullista ruoanvalmistusta imeytettävä vesi hyvin ennen keittämistä.

        Tämä aika on suhteellisen pitkä että kuivattu valmis ruoka-annos on imenyt ennen keittämistä itseensä kaiken nesteen.

        Yksi tapa imeyttää kunnolla on laittaa litran minigrip pussiin sopiva määrä vettä ja kuivattu ruoka-annos aamulla ja antaa sen yksinkerteisesti imeytyä koko päivän rauhassa.
        Pitää pakata hyvin ja laittaa sellaiseen paikkaan että jos pussi menisikin rikki, ei pilaa muuta varistetta ja ruokaa. Monta minigrip pussia päällekkäin, ja sitten keittää monen tunnin imeytyksen jälkeen.
        Niin tulee parasta. Mikään puoli tuntia ei riitä.

        jari


    • mökkimies
    • Hei

      Kiitos kirjeestä.

      Tosi hieno kuivuri. Asianharrastajalle kuitenkin ok hankinta.
      Hyvä.

      En tiedä mainitsinko kuivuristani että naapuri oli tehnyt pellistä kuoret ja hiustenkuivaajan moottori siinä. Myi pikkurahalla minulle. Toimii.
      Riittää minulle.

      Teeaineksia voit harkita kotiin talveksi jos olet yrttien ystävä.
      Vadelmaa, herukkapensaan lehtiä, esim. mm. Kaikkea mitä syödä voi, voi lehtiä kuivata teeksi ja muutakin. Asianharrastajalle löytyy kirjastosta tietoa.
      Minulla on jossakin täydellinen luettelo mitä suomessa villinä kasvavista voi syödä. Siinä oli kaikki vaahteran lehtiä myöten, eli jos tulee nälkävuodet voi kerätä metsästä heiniä koko talveksi ruoaksi.

      Kyllä kuivurisi on paras varmasti.

      Minä katselin varisteita eilen ja yöllä kun heräsin, kuivapusseja pitää tilata, muuten pärjäilenkin, tankolaukku kun tulee sopiva vastaan, uusi, ja toiset vedenpitävät sivulaukut joskus parin vuoden kuluttua. Vanhat saa mennä edessä, jossa voi olla sellaista mikä ei ole niin arkaa märälle, ja olen suojannut kyllä ja pysyy kuivana. Varusteita olen rationalisoinut ja käytän vanhoja ja uusia riippuen aina missä menen.

      Virtuaalimatkoja tein yöllä kun heräsin ja istuin koneelle. Googlen kartoilla ja toinen kartta kädessä.

      Hyvää kesän odotusta
      jari

    • adwert

      Teetä saa vain teepensaan lehdistä, kaikki muut ovat yrttihaudukkeita. Vadelmanlehtiä ym , voi tietty käyttää sen oikean teen maustamiseen.
      Itse retkeilen mieluummin skootterillani, mutta kukin tavallaan.

    • retkupyöräkki

      Kaikki eväshän kannattaa kuivata niin säilyy paremmin.
      Jopa metvursti räytyy,jos on helteessä liian pitkään.

      Itse en hirmuisen vahvoista mausteista mausteista perusta,joten otan mukaan perusyrteistä tehtyjä koosteita.
      Valkosipulijauheella maustaa melkein mitä vaan.
      Näkkäri leipänä.
      Tai kuivattu ruisleipä.Murennan ruuan sekaan. Siellä se pehmenee,eikä tarvita voita leivälle.

      Risotteria-aterioista tykkäsin,mutta saneeko enään mistään.
      Makaronin tai pastan ystävä en niinkään ole.
      Kuivatut sienet antavat myös makua ruokiin.

      Mielestäni parhaita ruokia ovat ne,jotka valmistuvat 5-10 minuutissa.
      Siten keittimiin tarkoitettu kaasu riittää pidempään.
      En käytä spriitä sen tehottomuuden vuoksi,kaasu on tehokkaampaa.

      Pikapuurot,myslit... mikä vaan käy kun on nopeasti valmis.
      Mustikkasoppajauhe ja pikapuuro- tai mysli...

      Kunhan vesi riittää.

      Itse käytän luonnonvesiä niin paljon kuin mahdollista. Katson että vesi on kirkasta ja virtaa hyvin tai että järvi on syvä,eikä asutusta tai sieltä tulevia puroja ole lähellä.
      Pyöräretkellä vettä pyörän päällä on aina väh se pari litraa ja kaikki vesi vaihdetaan raikkaaseen aina tilaisuuden tullen.
      Jopa kesken päivän,jos on mahdollisuus.

      Juustot olisi kivoja,mutta en osta muita kuin sulatejuustoja pienissä rasioissa eteen tulevista kaupoista.
      Pelkään,että jopa parmesanit,vaikka ovatkin kuivia,pilaantuvat helteissä joita parina viime kesänä on ollut.

      Pointti on se,että K-marketin hyllystä löytyy yllättävän paljon pyöräretkeilijällekkin sopivaa kamaa ruokapöytään kun vain tutkii hyllyjä oikealla silmällä.

      • Hei

        Minusta kaikki missä on rasvaa ei sovi kuivattavaksi. Rasva aina härskiintyy eikä niitä saa kuivaksi.

        Kun on tarpeeksi tiivis rasia ja muovia päällä voi joku rasva mennä mukana.
        Sulatejuusto on paras kyllä että pysyy kaikin puolin.

        Trangia keitin on ainoa mahdollisuus on jos tuulta tarpeeksi. Kaasukeittimet ovat tyynen sään keittimiä.

        Risottoja on kyllä olemassa kunhan katselet tarpeeksi pussiruokahyllyjä.

        Olen itse ajatellut tehdä kotona valmiita pussillisia minigrippeihin ja ohjeet päälle teipillä paljonko vettä. Valmiita annoksia jotka voivat sisältää jotakin pussipata-aineksia, sinne sekaan kuivattua soijarouhetta tai muita soijavalmisteita ja valmiiksi saman keittoajan vaativat n. 10 minuuttua pikariisi tai makaroni. Siinä ne ja kun kotona testaa ensin.

        Risottoja saat tehtyä samalla periaatteella. 10 minuutin riisiä mittaat pussiaineksiin. Yhdestä pussista saat kaksi ateriaa ja jos et paljoa syö kolmekin ateriaa. Niillä tulee hyvin toimeen ja ei paina matkassa kun rutikuivia kaikki.

        Itse suunnittelen juuri tuolla periaatteella sitten koska pyöräilen pääsen kauppaan hakemaan perunoita, Nopeasti maitoperunoita tuoreen leivän kanssa kun jos pääsee kauppaan. Sitten lisäksi pasta- ja riisijuttuja em. ohjeen mukaan. Spagettia ja mausteet mukana. Nyt otan mukaan minigrip pussissa vihreätä pestokastikettakin.

        Teetä, kuivattuja rinkeleitä, näkkileipää. Muuta ei tarvita eikä maksa mitään matkaruoka. Ostan jonkun tomaatin ja maitopurkin banaaneja yöksi pitää olla aina ja säilykepersikoita jos kun kauppa tulee vastaan. Säilykepersikat syön heti.
        Vettä ei mukana kuskata kuin juomavesi. Puuroainekset minigrip pusseihin valmiiksi. Laitan niin paljon kuin mahdollista valmiiksi pusseihin valmiita annoksia, ja ohjeet maalarinteipillä päälle, vesimäärä ja keittoaika.

        Matkalla maksaa ainoastaan leiripaikat, mutta ilolla olen pannut merkille että campingtelttapaikkoja saa 6-12 eurolla, 13-15 euroa ihan tavallinen maksu ja 17-18 euroa ovat sitten kalliimmat. Että ei välttämättä aina tarvitse maksaa paikasta paljon missä on suihku ja sähkölevyt muutakin tilaa.

        Saunon kotioloissa joka päivä että en kaipaa saunaa matkoilla vaikka päivän päälle tekisi hyvää. En halua maksaa niistä 10-20 euroa joka ilta eikä ole edes aikaa saunomiseen sitten rauhassa. Uimahalleissa käyn altaissa verryttelemässä ja saunon sitten 2 tuntia jos sellainen vastaan tulee ja on aikaa.

        Kokeilemisen arvoinen asia on pulloissa oleva juokseva rasva. Niitä on monia lähinnä paistamiseen tarkoitettuja, mutta uskon että voisivat olla leivän päälle mukana matkassa. Helppo pruutata leivän päälle eikä sotke jos vaan maun puolesta menee. Kannattaa kokeilla jotakin paremman puoleiselta näyttävää ja käyttää sitten kotona paistamiseen jos ei maistu leivän päällä.

        Pyöräilyssä on paino yhtä tärkeä asia kuin rinkassa. Toinen polvi minulla on joskus hiukan hankala. Kulumaa siellä ei ole vielä ainakaan. Viime syksynä kesti tunnin juoksulenkkejä täysin oireetta mutta joskus voi olla ärtyinen. Pyöräily on siksi parempi vaihtoehto minulle ja tekee polvelle hyvää. Aikanaan vanhempana menee kaiketi polvi.

        yst. jari


      • Lisäys;

        Eilen tuli kotiovelle uusi pyörä. Paino putosi teräspyörään verrattuna, kun on alumiinirunkoinen. Levyjarrut edessä ja takana.

        Kaikki varusteet olen uusinut talven aikana entistä kevyempiin ja kaikki on vedenpitävää nyt ettei ainuttakaan sadesuojaa tarvitse levittää. Mukavaa.

        Minä en tiedä paljonko pyöräilyvuosia on jäljellä ja siksi minulla onkin kolme matkaa suunnitteilla kesäksi. Olen keski-ikäinen.
        Yksi 4 vrk ja 2 kpl 2 viikon matkoja. Muut poutapäivät sitten päiväretkiä.

        Hyvää kesää
        jari


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1175
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      20
      1041
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1020
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      300
      915
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe