Väyrynen nousee

Kiviniemi ja Vanhanen tappoivat kepun. Nyt tarvitaan Väykky kehiin ja nopeasti. Väyrynen on juuri nyt Suomelle tärkeämpi kuin koskaan. Väykky on viisas ja taitava. Kepussa ei muita kykyjä enää ole. On aivan likaa noita hemmetin sekamelska-kaunistoja....
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Väyrylästä ei ole presidentiksi, ei presidenttivaalin toiselle kierrokselle, ei oli ollut predidenttiehdkokaaksi jos olisi koko puolueesta edes joku ilmoittautunut, ei ollut ulkoministeriksi, ei edes valittu kansanedustajaksi.

Väyrylä pysykööt jalamökissään tekemässä veroilmoitusta kuppikaupojensa voitoista.

Äänestä

Kiviniemen ja Vanhasen kyydissä Kepu kuihtuisi pienpuolueeksi 3-8 prosenttiin. Muistaakseni Väyrynen on näin itsekin ennakoinut, jos tätä kepupeliä ei vihelletä poikki. Nyky-Kepu kilpailee paljon samoilla teemoilla kuin Kokoomus ja Vihreät ja häviää siinä tietysti noille molemmille. Tämän takia Kepun pitäisi Väyrysenkin mukaan löytää omintakeinen, syvällä mullassa ja sonnassa oleva linjansa. Tätä linjaa sitten pitäisi ajaa väkevällä tahtopolitiikalla eikä muiden menoon mukautumalla. Tähän tyyliin Väykky arvosteli Vanhasta jo vuosia sitten.

Uskon itsekin, että Väykyn tahtopolitiikalla Kepu saattaisi kyetä sementoimaan knnatustaan 10-15 %:n haarukkaan, mikä sekin olisi paljon enemmän kuin Minkki-Marin linjoilla mennen.

Äänestä

Kepulaisten on hyvä olla oppositiossa. Maalaisjärjellä on todella loistava vastustaa, mutta luoja vieköön kun sillä maalasi järjellä aletaan tekemään päätöksiä. Nehän veisi siellä eu:ssa nahkasaappatkin jalasta.

Äänestä

Jutta neuvotteli loistavan sopimuksen. Suomi saa päätää itse paitsi jos on hätätilanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kykyjäesiin kirjoitti:

Kiviniemi ja Vanhanen tappoivat kepun. Nyt tarvitaan Väykky kehiin ja nopeasti. Väyrynen on juuri nyt Suomelle tärkeämpi kuin koskaan. Väykky on viisas ja taitava. Kepussa ei muita kykyjä enää ole. On aivan likaa noita hemmetin sekamelska-kaunistoja....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu