Hei! Ensimmäinen ivf meni piloille, koska emme saaneet yhtään kunnollista alkiota. En oikeastaan lopultakaan ymmärtänyt, mikä siinä meni pieleen. Olin niin itkuinen, että asiat ja todennäköisyydet menivät ohi.
Ennen punktiota kaikki piti olla ok, rakkuloita oli 10, mutta niistä saatiinkin vain 4 solua. Onko näin iso hävikki normaalia?
Klinikalla kuitenkin lohduteltiin, että laatu on yleensä parempi jos soluja on vain vähän. Siirtoaamuna silti soitettiin, ettei siirrettävää ole. Kaikki neljä olivat jotenkin piloilla, ehkä olivat fragmentoituneita. En muista millä nimellä sitä kutsuttiin. Yksi oli myös monitumainen.
Käykö näin usein?
Onko vastaavissa tapauksissa yleensä seuraava/t ivf:t onnistuneet niin, että hyviä alkioita on saatu ja raskaus on alkanut?
Vai onko tuo yleensä pysyvä ongelma, niin ettei omat solut kelpaa jatkossakaan?
Mikä olisi ihanteellinen määrä rakkuloita jos hävikki kerran on noin suuri?
Miksi niitä tyhjiä rakkuloita oli noin paljon?
Vaihteleeko munasolujen laatu käytetyn lääkkeen mukaan?
Vaikuttaako laatuun se onko hoito lyhyellä vai pitkällä kaavalla tehty?
Meille hoito on todella iso investointi kun olemme aika pienipalkkaisilla aloilla ja pätkätyössä. Julkisella lähettivät meidät vuodeksi vielä kotiin kun jonot olivat pitkät ja mitään syytä lapsettomuudelle ei ollut, inssit ja tutkimukset ehdittiin tehdä siellä. Siirryimme onneksi pian yksityiselle, koska mielestämme kotona oli turha enää hakata päätä seinään kun ei kerran onnistu niin ei onnistu. Ja jos ensimmäinen ivf yksityisellä tuotti jo tämmöisen tuloksen, niin eikö kotona yrittäminen ole silloin aika tuhoontuomittu yritys? Nyt mietimme, että onko meidän vielä todennäköistä onnistua ivf:ssä, eli pitäisikö taas kaikki säästöt laittaa uuteen yritykseen. Turhaan ei viitsisi, jos näkymät ja lähtökohdat ovat selkeästi huonot :(
ei siirrettävää alkiota, mikä pielessä?
2
187
Vastaukset
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Kaikkien parasta olisi, että soittaisit klinikkaan, jossa hoito on tehty ja kävisitte asiat läpi klinikan hlökunnan kanssa. Ilman tarkkoja tietoja on hankala antaa vastaus, joka käsittelee juuri teidän tapaustanne. Kun seuraavan kerran menette käymään klinikalla, olen varma, että kanssanne käydään asiat läpi niin usein kuin haluatte, mutta todennäköistä on ettei kunnon vastauksia löydy sille miksi näin kävi.
Keskimäärin hoidoissa tulee hävikkiä. Kun rakkuloita kasvaa paljon, on hävikkiä yleensä enemmänkin ja jos mukana on isoja ja pieniä rakkuloita, niin usein noista pienistä ei munasoluja välttämättä saada. Joskus on myös niin, että kasvaa 3 rakkulaa, joista kaikista saadaan munasolu ja kaikki 3 hedelmöittyvät. Siirretään 1 alkio ja pakkaseen 2 alkiota. Joltakin saadaan 40 rakkulaa ja näistä 25 munasolua ja 5 hedelmöittyy normaalisti jnejne...tarinoita on hyvin erilaisia.
Monitumaisia alkioita tulee usein ja niihin ei syytä täysin tiedetä. Se että ei päästä siirtoon, ei ole kovin yleistä. Mitä vähemmän on rakkuloita ja mitä enemmän on ikää naisella, niin riski tällaiseen tilanteeseen nousee.
Vastaavissa tapauksissa on päästy kuitenkin loppujen lopuksi onnistuneeseen lopputulokseen. Mutta luonnollisesti tähän vaikuttavat monenlaiset asiat ja paras hlö vastaamaan teidän mahdollisuuksistanne on klinikkanne hoitava lääkäri.
Nykyaikana toivotaan että noita rakkuloita (=follikkeli, jonka sisällä on munasolu) olisi n. 10- max 15.
Osa rakkuloista on voinut olla pieniä /epäkypsiä....edelleen paras vastaus löytyy klinikalta.
Tällä hetkellä käytössä olevat lapsettomuuslääkkeet ovat tuloksiltaan yhtä hyviä, mutta hoitava lääkärisi osaa sanoa, voisiko joku lääke juuri sinun kohdallasi olla parempi.
Lyhyellä ja pitkällä kaavalla tehdyt hoidot ovat yhtä hyviä tuloksiltaan. Mutta tähänkin parhaimman vastauksen voi antaa hoitava lääkäri, jolla on teidän taustatiedot ja hoitotiedot tiedossa.
Kotona yrittäminen EI IKINÄ ole tuhoon tuomittu, jos perustutkimustulokset ovat ok (munatorvet auki ja siittiöt ok).
Näkymät eivät selkeästi mielestäni ole huonot.
Kehottaisin lämpimästi ottamaan yhteyttä hoitaneeseen klinikkaan. Tiedän, että sieltä kyllä sanotaan, jos hoitoja ei enää kannata tehdä. IVF-hoito on sen verran rankka hoito, ettei sitä tehdä turhaan jos ennustetta onnistumiselle ei katsota olevan.
Onnea matkaan...
Riitta Väestöliitosta- Miru_
Halusin tulla sanomaan muutaman "lohduttavan" sanan. Mulle tehtiin kesällä 2010 ivf, 20 munasolusta vain 1 ainokainen siirtokelpoinen alkio -> nega.. tästäkin kerettiin jo soittamaan, että ei ole siirtokelpoisia alkioita.
Sitten tehtiin icsi, 14 munasolua ja 5 siirtokelpoista alkiota.. 2 siirrettiin -> nega. 3 pakkasessa ollutta ei selvinnyt sulatuksesta.
Sitten toinen icsi, 7 kypsää munasolua, 4 siirtokelpoista alkiota, kaksi siirrettiin -> nega, 2 pakkaseen, molemmat selvisi sulatuksesta ja nyt odottelen tulosta.
Muistan itse, kun kävin nuita samoja tunteita ja epätoivon hetkiä läpi.. varmaan teilläkin tulee jatkossa icsi.. ja monesti lääkkeen vaihtokin auttaa.. mulle vaihdettiin 3 hoitoon menopur, vähemmän munasoluja, mutta parempi laatuisia..
Älä vielä menetä toivoasi, vastahan sinulle on 1 hoito tehty ja minulle ainakin sanottiin, että monesti se on kokeilua. Onnea koitoksiin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768