Ja kansanedustaja Ismo Soukola säestää. Miten kehtaavatkin? Ihmettelen varsinkin tuota kansanedustajaa. Loukkaavat pahasti paitsi presidenttiehdokasta myös meitä Haaviston kannattajia. Oikein toivoisin kovasti, että Haavistosta tulisi peresidentti
Kärpänen kirjoittaa törkeitä HäSa:n blogissa
Häpeän puolestanne
64403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
No voi, otan osaa, pistä pääsi olkapäälleni! ;-)
Kiitos, ihanaa
Kertovat mielipiteensä.Suomessa on sananvapaus.
Sananvapaudellakin on rajansa. Muutamat eivät sitä vaan ymmärrä.
Presidenttiehdokkaatkin nauttivat yksityiselämän suojaa. Muutamat kepun ja persujen edustajat eivät sitä ilmeisesti tiedä. Niin valtuuston kuin eduskunnan jäsentenkin pitäisi osata hyvät tavat.
Aloittivat sitten sen loanheiton, miltä on tähän asti kampanjassa vältytty. Otti vissiin koville, kun ei oma ehdokas päässyt loppusuoralle. Kepun ja persujen on ihan turha odottaa ääniä seuraavissa kuntavaaleissa. Soukola putoaa eduskunnastakin kuin leppäkeihäs seuraavissa eduskuntavaaleissa. "Tota noin niin" ei mielestämme ihan riitä keskustelupuheenvuoroksi.
Soukola on edistyksellinen. Moottoriurheilufani, joka toimii sen taa'immaisena lukkona, että nää kevytpäiset mutta raskasjalkaset saa kaahata siellä hullunlailla ympyrää, kun se ei ketään häiritse. Eikä siitä aiheudu mitään muutakaan haittaa!
Tää on sitä dynamiikkaa. Mutta sen enempää dynamiikkaa ei aiheudu mistään, kuni tapahtuu veronalennusten vaikutuksesta. Se on aivan fantastista!
Sano tää ilonpilaaja Sailas, mitä sano.
Kärpäsen surinaa
Surisee vähän liikaa, menee yli sopivaisuuden.
Surisijalle on tapana antaa lätkästä. Eikö tehdä niin.
Aha? Saa kaahata missä? Uusi Presidenttikö nyt sitten jatkaa Betcken jalanjäljillä, vai mikä oli älyttömän kommenttisi ydin?
Olin luullut Soukolan kuuluvan niiden asiallisten perussuomalaisten joukkoon joilla olisi kenties jotain annettavaakin. Väärä luulo. Samanlainen "Oinonen" tai "Hakkarainen" näköjään kuin valtaosa muistakin perussuomalaisista. Eli melkoinen "Urpo", sillä muu kuin täysurpo ei edes leikillään kirjoittele tuollaisia "kumpi on neiti?"-juttuja vuonna 2012. Toisaalta, parempi näin. Rauha valtakunnassa, jytky on nähty ja turhaksi havaittu....
Hannu ja Ismo sanovat varmasti sen mitä moni muukin miettii tällä hetkellä suomessa. Kyllä olis hemmetin moinen häpeä jos nämä kaksi "herraa" olisivat linnassa kättelemässä itsenäisyyttä juhlivia viaraita seuraavalla kerralla. Veikkaan että moni jättäisi linnan juhlat väliin. Puolestani jokainen saa suuntautua parisuhteessaan miten haluaa, mutta kyllä presidentti- instituution arvokkuus vaatii jotain muuta kuin herra ja herra presidentti kuvioita. Toivottavasti toinen kierros on pian ohi ja voidaan unohtaa koko tämä farssi.
Aika monelle muulle, kuten vaalituloskin osoitti, ei ole enää merkitystä onko presidentti homo vai ei. Sitä kutsutaan nykyajaksi. Jopa James Hirvisaari tämän ymmärtää...
No, eipä kansanedustaja Soukola tätä ymmärrä- Paremman tekemisen puutteesssa Ippe varmaan miettii kumpi on alla vai päällä,neiti vai herra ja kuka pureskelee kynsiään...ja kellä on avainet ruotsin kaatoon. Voi pyhä yksinkertaisuuss................
Aika huono oli Soukolan vastaus kyllä. Vanhoja kliseitä kahvipöytäkeskusteluista, mekkojutun kuulin eilen päivällä pauttiarallaa 10 kertaa muutenkin. Pikkuisen parempaa olisin odottanut, edes huumorina. Edustusura jäänee yhteen kauteen.
Ja saakin jäädä.
Kärpänen purkaa muuten vaan tappion tuskaa.
Väärin meni monelta. En ole katkera siitä, ettei Soini päässyt toiselle kierrokselle. Tietysti toinen kierros olisi ehkä "sielukkaampi", jos vastakkain olisivat olleet Niinistö ja Väyrynen tai Niinistö ja Soini.
Sitten olen pitänyt tapanani kirjoittaa ihmisistä sellaisia asioita, jotka voin sanoa myös heille itselleen kasvokkain. Niin myös tässä Haaviston asiassa. Toki ymmärrän joillekin aiheuttamani mielipahan.
Minulle henkiökohtaisesti ei olisi ongelma äänestää Haavistoa. Paljon riippuu nyt tulevista ehdokastenteistä.
Lopuksi noin yleisesti ja erikseen, minulla on elämää myös politiikan ulkopuolellakin enkä ole edes päättänyt, pyrinkö toiselle kaudelle sen paremmin valtuustoon taikka eduskuntaan.
Kaikki sitten aikanaan.
Tuosta saa nyt sen kuvan, ettei niinku kiinnosta pätkääkään, kunhan neljä vuotta istun?
Tämä sama ongelma on muutaman muunkin perussuomalaisen edustajan kohdalla
Mihin on hautautunut idea puoluetuen puolittamisesta, jonka Oinonen ennen vaaleja "unohti" esittää, luulis asiasta olleen puhetta, vai oliko sekin pelkkää teatteria.
Tosiasia on, että Persut on munanneet aika pahoin, niitti tulee vaaleissa, ei tarvi pyrkiä puolenkaan jatkoon..
No jaa, kukin näkee asiat tavallaan.
Olen pitänyt aina ja aion jatkossakin pitää kiinni siitä, että teen sen, mitä teen, mahdollisimman hyvin, politiikassa omia ja myös puolueen arvoja noudattaen.
Siksi nämä "me emme sinua enää äänestä, jos et sitä tai jos teet tätä" -tyyppiset kirjoitukset eivät minuun vaikuta. Tuskin kukaan olisi minua edes äänestänyt alunperinkään, jos olisin ilmoittanut olevani joka tuulen mukaan menevä selkärangaton. Tapanani on seistä sanojeni ja tekojeni takana.
Puoluetuesta sen verran, että perussuomalaisten varjobudjetissa esitettiin tuntuvaa leikkausta puoluetukiin, kyllä asia on esillä ollut.
Väitettä munaamisesta en suostu allekirjoittamaan, mutta kukin saa olla mitä mieltä haluaa. Silti toivoisi edes jonkinlaisia perusteluita väitteilleen.
Kun Soini meni mainostamaan Haavistoa, vieläpä kertoi äänestävänsä häntä, vaikka myöhemmin sitten peruikin jne.jne., niin siihen loppui minun perussuomalaisuuteni.
Minä, kuten varmaan moni muukin äänesti perussuomalaisia siksi, että olimme kyllästyneet turvapaikkaturistien ruokkimiseen samalla kun suomalaiset seisovat Hurstin ja monen muunkin leipäjonossa.
Ja nyt Soini suosii Haavistoa, joka on turvapaikkaturistien ylin ystävä, enkä nyt tarkoita hänen puolisoaan.
Vaan ehkä Soini on kokenut perussuomalaisten määrän eduskunnassa rasittavan suureksi. No, tällä tempulla se ehkä puolittuu ensi vaaleissa.
Hyvää jatkoa. Sinullekin Ismo, olet tehnyt hyvää työtä. Vaan tiemme eroavat nyt. Kävin tänään äänestämässä Niinistöä. Hän ainakin tuntee Venäjän presidentin ulkonäöltä.
Soinin ääni tuntuukin olevan tärkeä puheenaihe mediassa, niin sosiaalisessa kuin muussakin. Soini päättäköön kenelle äänensä antaa, se ei ole puolueen ääni, vaan yhden äänioikeutetun.
Se meitä, populisti1 ja minua erottaakin, ettei luottamukseni perussuomalaisiin tai Soiniin horju, äänestivät nämä kummin päin vaan.
Hyvinä aikoina kyytiin tulijoita on ruuhkaksi asti, jotkut hyppäävät heti pois, kun tie alkaa käydä pomppuiseksi.
Kiitos kuitenkin matkaseurasta tähän asti, populisti 1!
Koska tunnetusti perussuomalaisille ei ole kuin huonoja vaihtehtoja jäljellä, en aio julkisesti asettua kummankaan ehdokkaan taakse antamaan ansiotonta arvonnousua (josko mahdollinen kannatukseni edes sellaista antaisikaan), vaan aion nauttia vaalisalaisuuden suojasta nyt ja vaalipäivän jälkeenkin.
Ja lisäksi mukavasta palkasta, eduskunta-avustajan palveluksista, verovapaista kilu-, kalu- ja kulukorvauksista, taksiseteleistä ja ilmaisista juna- ja lentolipuista.
Urheilukerhon zumbasta, uima-altaassa uinnista ja saunan somista löylyistä. Että siellä köyhän kansan ongelmat sutjakasti ratkiaapi.
Siispä siinä nautintaoikeutta yhdelle miehelle. Lounaalla sekä ehtoolisella vielä joutuu nauttiin kahvinkin avec!
Kyä käyp katteeks naatiskelijjaa!
Vastauksesi houkuttaa kirjoittamaan.
Kirjoitit: "Hyvinä aikoina kyytiintulijoita on ruuhkaksi asti, Jokut hyppäävät heti pois kun tie alkaa käydä pomppuiseksi."
Tiedät kyllä itsekin, että juuri me kyytiintulijat nostimme Perussuomalaiset parempiin ja viime kerralla jopa "hyviin aikoihin".
Moni meistä oli varmaan kaltaiseni ns. liikkuva äänestäjä. Minäki, vanha muija, hypin vielä kelkkaan ja kelkasta pois nivelet niksuen, mutta lääkärikin on kehoittanut liikkumaan:)
Yhden puolueen uskovaiset ovat jo harvassa. Parempi on joka vaaleissa katsoa tarkkaan, mikä puolue, ketkä sen edustajat ajavat parhaiten niitä asioita, joita pitää tärkeinä.
Sitä et voi kieltää, etteikö Soinin ääni ja eritoten sen pikainen julkistaminen olisi ollut merkittävä teko. Ei Soini ole mikään rivijäsen, vaan puolueen puheenjohtaja.
Sinun päätöstäsi säilyttää vaalisalaisuus kunnioitan. Jos Soini olisi älynnyt olla yhtä fiksu, ei meidän hyppijöiden tarvitsisi hyppiä ainakaan silmille.
Kiitos sinulle, "vanha muija", kirjoituksestasi. Kunnon keskusteluihin on mukava ottaa osaa tälläkin foorumilla.
On välillä vaikea muistaa, että eduskuntavaalit olivat vain vajaa vuosi sitten. Sen verran paljon on ehtinyt tapahtua. Mutta kuitenkin vielä aika vähän on perussuomalaisten eduskuntaryhmän työtä noteerattu mediassa. Tähän tietysti me itse olemme olleet osaamattomuuttamme osaksi syypäitä.
Mutta jotain on kuitenkin saatu aikaiseksi. Meidän ja keskustan varjobudjetit otettiin eduskuntakäsittelyyn ensimmäistä kertaa valtiopäivien historiassa. Olemme aktiivisesti olleet vastustamassa EU:n liittovaltiokehitystä lukuisin vastalausein ja eriävin mielipitein. Omaksi ansiokseni katson 5 miljoonan euron lisärahoituksen poliisille tämä vuoden budjettiin.
Tarkoitan tällä sitä, että pitkäjänteisyyttä tarvitaan, muutoksia ei saada aikaan yhtäkkiä. Mutta kun jatkaa omalla linjallaan, tuloksetkin alkavat pikkuhiljaa näkyä.
Nämäkin vaalit ovat aikanaan ohi ja uusia vaaleja tulee aikanaan.
Toivon sinulle "vanha muija" pirteitä päiviä. Ehkäpä tapaamme joskus lenkkipolulla, kun minunkin lääkärini on kehottanut minua liikkumaan...
Totuus on se, että Soini kieltäytyi hallituksesta, koska hänellä ei olisi ollut tarjota yhtään ministeriä.
Varjobudjetti ei ole minkään arvoinen, eivät myöskään vastaväitteet. Ratkaisut tekee hallitus.
Nyt ennen pressanvaaleja ennen niin jyrkät "äijät" Hakkarainen ja Halla-aho ynnä Soini alkoivat yllättäen homomyönteiseksi...mitä tämä on?
...mitä tämä on?, kysyt.
Se on osin väärää tietoa. Torstaina lmoittautui Niinistön kannattajiksi laaja joukko eri puolueiden kansanedustajia. Heidän joukossaan oli myös kuusi perussuomalaista, ekana Jussi Halla-aho. Muut viisi olivat: Olli Immonen, Mika Niikko, Johanna Jurva, Pentti Oinonen ja Reijo Hongisto.
Samassa Niinistön kannattalistassa olivat myös Antero Niemelä joka on Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsen ja perussuomalaisten Hämeen piirin puheenjohtaja, sekä Harri Kerijoki, joka on Heinolan perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtuustoryhmän puheenjohtaja. Myös lahtelainen ex-kansanedustaja Mikko Vainio ilmoitti kannattavansa Niinistöä.
Vainion tytär on perussuomalaisten nykyinen kansanedustaja, joten saattaa olla, että hänelläkin on Niinistö mielessään, mutta tämä on vain toivearvailua.
Edellisen nimimerkin mielestä Soini kieltäytyi hallituksesta, koska hänellä ei ollut tarjota siihen ministereitä.
Ministeriainesta olisi kyllä löytynyt, mutta Soini kieltäytyi EU-vetoisesta hallituksesta, mistä olin ja olen yhä hänelle erittäin kiitollinen.
Ja sinulle Ismo:
Kiitos kirjotuksestasi. Vetäisit ainakin hetkeksi syrjään tämänhetkisen pressahuumaverhon silmieni edestä. Totta, olette tehneet hyvää työtä eduskunnassa. Voimme hyvinkin tavata lenkkipolulla. Ja nimen omaan siellä. Autourheiluahan minä inhoan.
En ole erityisemmin minkään urheilulajin fanittaja, en edes moottoriurheilun, vaikka niin jotkut täällä väittävät.
Kannatan Ahveniston moottoriradan toiminnan jatkumista mutta olen myös peräänkuuluttanut sen toiminnan kehittämistä siviililiikennettä tukevaan suuntaan.
Esimerkiksi liukkaankelin ajoharjoittelumahdollisuus voisi vähentää joka syksy yllättävän talven onnettomuusherkkyyttä. Samoin keväällä olisi moottoripyöräilijöillä oiva paikka palauttaa ajokkinsa hallintaan liittyvät opit mieliinsä.
Pidän jonkinlaisena tuhlauksena, että koko rata-alue vallataan talvisin hiihtoväen käyttöön, vaikka kaupungin alueella on kilometritolkulla hyviä latureittejä. Toki alkutalven pakkasilla sinne on helppo tykittää latupohja, vaan eipä sekään aivan ilmaista ole.
Arvasit, mitä tarkoitin. No, tässä kuten äänestämisessäkin kullakin on oikeus ajatella kuten haluaa.
Mielestäni se talvinen hiihtokäyttö on hyvä, koska voi olla monia vanhempia henkilöitä, jotka tykkäävät hiihtää, mutta eivät mielellään kuntonsakaan vuoksi lähden umpimetsään saati laduille, joissa on yksikin isompi ylä- tai alamäki.
Ja jos siellä kerran käy niin paljon hiihtäjiä, että kaupunki katsoo aiheelliseksi pavella heitä jopa tykkilumella, niin silloin se on siihen tarkoitukseen sopiva. ja kiitos kaupungille.
Eikö tuota liukkaan kelin harjoittelua autoilijoille voisi järkätä niin, että heti kun jää on kantavaa, aurattaisiin heille ura järven jäälle ja pidettäisiin se myös auki. Se mopopoikien harjoittelu autobaanalla on muuten ihan hyvä ajatus, mutta taitaisi rassata lisää naapuruston kuulo- ym . hermoja.
Jumalan kiitos, asun tosi kaukana siitä helvetin esikartanosta. Siellä nimittäin on taatusti autobaana ihan portinpielessä..
Joo. Nyt Soini äänesti Niinistöä :), mun uskoni ei kanssa enää horju, se loppui kokonaan..ihme soutamista. Näkemiin
Kokemus ratkaisee minun ääneni!
Niinistö: Varatuomari, oikeustieteiden kandi
Reservin kapteeni
hovioikeudenviskaali 76-87
Yrittäjä 78-88
Hovioikeudenneuvos 94
Vice president, European Investment Bank 03-07
Oikeusministeri 95-96
Valtionvarainministeri 96-03
Eduskunnan puhemies 07-11
Haavisto: ylioppilas
Eri lehtien päätoimittaja 79-87 (mm.komposti lehti, vihreä lanka)
Ympäristöministeri 95-99
Yk:n tehtäviä 99-05
Ihan aikuisten oikeasti!!?? Ei ole valinta järin vaikea!
Sulta oli unohtunut Niinistön ansioluettelosta mahdolliset
kaksi osin okkultista ja epädemokraattista salaseura-ansiota?
Vapaamuurarius
ja
Bildenberg
Mieluummin näköjään sittenkin puppelipoika kuin rappari!
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119653-sauli-niinisto-kypsyi-facebook-huuteluun-”joku-siella-valehtelee”
MTV:n Huomenta Suomi-haastattelussa Niinistö kommentoi Facebook-kirjoittelua mm näin:
"...päivittäin minulta kysytään useita kertoja, oletteko vapaamuurari. Joku siellä valehtelee tieten tahtoen ja on valehdellut jo monta kuukautta. Eikä sitä mikään tunnu lopettavan. Ei tällaista jankuttamista viitsi seurata, kertoi Niinistö ja toisti vielä kerran, ettei ole koskaan ollut vapaamuurari."
Niin ratkaisee minunkin ääneni. Ihmettelin, ettei Haavisto tunnistanut naapurimaiden päämiehiä eikä hänellä ole harmainta hajua Suomen taloudesta.
Ylivoimaisesti parempi monella areenalla kuin Haavisto.
Tässä Haaviston sexuaalisessa suuntautuneisuudessa on vähän sama asia kuin maahanmuuttajien asiassa. Suomaisten suhtautuminen määräytyy molempiin ryhmiin yleensä hyvin kaksijakoisesti. Hypersuvaitsevat tuomitsevat äärimmäisen voimakkaasti vähänkin kriittisesti maahanmuttajiin tai sexsuaalisesti poikkeaviin suhtautuviin, eikä minkään laatuista huumoria suvaita näissä asioissa. Toinen puoli ei taas siedä minkäänlaista erilaisuutta ja asuttaisi mieluiten nämä Ahvenanmaalle. Itseään suvaitsevaisina pitävät lyövät herkästi leimakirveen vähänkin pilke silmäkulmassa asioihin asennoituviin.
Pressan vaalit voitaisiin vielä peruuttaa ja säästää rahaa, jos tehdään näin. laitetaan Niinistö Suomen ja Haavisto Ahvenenmaan presidenteiksi.
Niin, että mitä törkeitä se Kärpänen kirjoittikaan. Olen lukernut tuon hänen bloginsa ja sitten tämän pötkön, vaan vieläkään ei ole valjennut mikä siinä Kärpäsen kirjoituksessa oli "törkeää". Voisiko ketjun aloittaja valistaa.
Etkös ymmärrä? Ekaviestin kirjoittajalle ol lipsahtanut kirjoitusvirhe, ö ja ä kun ovat vierekkäisiä kirjaimia. Sen aikomus oli kirjoittaa, että Kärpänen kirjoitti tärkeitä...
Kyllä sen ymmärtää kun vasemmistohömppä ei pure kansaan.
Harmittaahan se,todellakin.
http://timosoini.fi/
27.1. kirjoittaa Timo Soini plokissaan otsikolla:
ÄÄNESTIN SAULI NINISTÖÄ
seuraavasti:
"Tapasin eilen torstaina Sauli Niinistön ja äänestin häntä tänään perjantaina Esoon Lippulaivassa.
Perusteluni:
Ääni on Sauli Niinistölle-ei Kokoomuksen politiikalle."
jne. Voit lukea koko plokin ylläolevasta linkistä. (Mikäli olen onnistunut saamaan sen toimimaan.) Muutenkin se löytyy googlaamalla Timo Soini.
Minulle tämä oli ilon päivä.
Hyvä, kun kelpasi, mä olisin odottanut johdonmukaisuutta. Nyt meni äänestän, eipäku enpä äänestäkään virvon varvon arvon Niinistölle, ei pahalla..
Minä äänestän kopissa "entten tentten teelika mentten" ja katotaan sitten kumpi tulee. Arvatkaa...helppo konsti...
Unto Hämäläinen kertoo uusimmassa Perässähiihtäjä blogissaan mm. näin:
"Seiska-lehti on kysynyt molemmilta presidenttiehdokkailta, paljonko Suomen valtionvelka oli vuoden 2011 lopussa?
Näin ehdokkaat vastasivat:
Sauli Niinistö: ”Se lienee tuolla 80 miljardin paikkeilla.” (Oikein)
Pekka Haavisto: ”Meillä on aikamoiset velkataakat tällä hetkellä. Olemme valtion budjetissa seitsemän miljardin luokkaa miinuksella. Uskon, että joudumme tekemään tämän vuoden aikana noin viiden miljardin euron edestä säästöjä.” (Valtionvelka on noin 80 miljardia euroa.)"
Hämäläisen blogilla on useita kommentoijia, asiantuntijoita kaikki.
Mm. näin kirjoittaa Juha Rommukainen:
27. tammikuuta 2012 kello 0.20
"Kun en Seiskaa lue, niin Unskille kiitos tuosta tiedosta velkakysymyksestä. Olen pitänyt Haavistoa laajan yleissivistyksen omaavana ihmisenä ja kokeneena poliitikkona. Yllätyin aidosti todella paljon aiemmin kun hän ei tunnistanut HS:n testissä kuvista monia keskeisiä maailman johtajia eikä esimerkiksi yhden yhtä naapurimaamme johtajaa. Haaviston mainostettu laaja YK-asiantuntemus ei myöskään riittänyt YK:n pääsihteerin tunnistamiseen kuvasta.
Haavisto selitti asian tuolloin ”huonolla päivällä” ja ajattelin että sattuuhan niitä. Nyt asia palasi mieleen uudelleen. Ihmettelen suuresti, jos ammattipoliitikko, pitkäaikainen kansanedustaja, entinen ministeri ja nykyisen hallituspuolue Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei pysty arvioimaan edes suurusluokkaa Suomen valtionvelasta.
Monen mielestä tämäkin voi olla ”knoppitietoa”. Ja niin se toki on sivistyneellekin kaduntallaajalle. Mutta ei hallituspuolueen kärkipoliitikolle, jonka pitäisi valmistautua kehysbudjettiriihen neuvotteluihin."
Haavistolla on tosi usein huonoja päiviä.
Jos toisena päivänä ei tunne naapurimaiden presidenttejä, toisena ei tiedä valtionvelasta höykäsen pöläystä, niin ei "äijään" voi oikein luottaa.
Hänen suurin ansionsa ja nyt nimenomaan näin päin, näissä vaaleissa on se, että hän on homo.
Heterona Haavistolla ei olisi senkään vertaa kannattajia, kuin vihreillä vaaleissa.
Ukkeli on täysi kupla.
Homous kiinnostaa facbook-väkeä, ja he tuumivat, että:" Uu, onpa rohkeaa", tästä syystä Haaviston kannatus nousee..muu on paskapuhetta.
No tossa on velasta vähän tietoo, jonka siis Niinistö tismalleen tietää. Ja panee kondikseen! Kiitos siitä!
http://velkakello.fi/
http://www.youtube.com/watch?v=4xEjeZmVGfA
Suursijoittaja George Soros sanoo Newsweek-lehden haastattelussa, että Kreikan vararikko vuonna 2012 on todennäköistä. Hän aikoo soimata Davosissa Euroopan johtajia, jotka hänen mielestään osaavat vain rauhoittaa tilannetta, mutta eivät ratkaista ongelmaa.
Sorosin mielestä kehittynyttä maailmaa uhkaa samanlainen romahdus kuin Neuvostoliittoa ilman, että kukaan ymmärtää mitä on tapahtumassa.
Vallalla oleva käsitys markkinoiden tehokkuudesta toimia rationaalisesti ja itseään korjaavasti on Sorosin mielestä osoittautunut harhaanjohtavaksi.
- Meidän on siirryttävä järjen ajasta erehtyväisyyden aikakauteen, jotta ymmärtäisimme ongelmat oikein, Soros muotoilee.
Sorosin mukaan tämänhetkisen tilanteen tragediana ovat puutteellisesta ymmärryksestä johtuvat tahattomat seuraukset. Hän sanoo lukuisten ihmisten finanssimaailmassa tehneen paljon pahaa ilman, että se oli heidän tarkoituksensa.
Maailmaa uhkaa yksi sen modernin historian vaarallisimmista ajanjaksoista - ”pahuuden aika," Soros sanoo.
Eurooppaa uhkaa 1930-luvun kaltainen lama ja sekasorto, ja Yhdysvaltoihin hän ennustaa katumellakoita. Reaktiot niihin voivat olla itse mellakoiden aiheuttamia vahinkoja pahempia, sillä niiden varjolla ihmisten perusoikeuksia aletaan rajoittaa.
Mutta voi, voi, Sorokselta jää huomaamati, että Jyrki-boy on jo selättänyt markkinavoimat! Ja että Suomi on saamassa finanssineron presidentin, joka panee hommelit kondikseen.
Ja että meillä on valtionvarainministeritär, jonka iskiessä nyrkin €U:n jakarandapöydän kanteen koko €Urostoliiton vahakabinetti vapisee!
Taiten rakennettu, loistelias kirjoitus, päivän konjakkiannos. Kiitos. Mutta otappa se Haavisto viikoksi kiertokouluusi tai pakota ainakin lukemaan Soroksen tekstejä.
Nyt havisto kaivelee lehtien palstoilla esiin jo vuoden 2009 tapahtumia, kun hallitus Halonen harhailivat Afganistanissa.
Haaviston pressakaudella ei sellaista pääsisi sattumaan, vakuuttaa tämä jokapaikan puuhöylä.
Haavisto kertoo myös, ettei hän aiheuttaisi kahden lautasen ongelmaa EU:n huippukokouksissa. Presidenttinä hän lähtisi mukaan vain, jos hallitus haluaisi korostaa jonkin asian tärkeyttä Suomelle.
Miten hallitus häntä mihinkään uskaltaisi kutsua kun hän ei edes tunne maiden pääministerjä, muista puhumattakaan.
Taituudesta viis. Aina käy näin: http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/tamperelainen-puolueaktiivilta-kovaa-kritiikkia-soinille---pkan-maku-suussa/art-1288445293485.html
Täyttä asiaa, äänestäminen loppui tähän.
Tuossa antamassasi linkissä oli kaksi täysin päinvastaista juttua. Etkö ehtinyt lukemaan sitä Seppo Varjuksen juttua "Kun mikään ei riitä". En ole koskaan aikaisemmin lukenut yhtä Soini-myönteistä juttua.
Se oli linkitetty tuohon toiseen juttuun.
Se juttu, että myös ps on ihan perseestä :), täällä mennään nyt taas ihan muitten ohjeiden mukaan, kuin vaaleissa oli tarkoitus tehdä.
Hallitukseen olisi pitänyt mennä, ja alkaa sitten rettelöimään, eikä jäädä vittuilemaan oppositiosta käsin.
Eipä silti, tiesin tässä käyvän näin jo äänestellessä, kunhan nyt taas ittelleni todistin jotain politiikasta ja -koista.
Luuletko, että olisivat huolineet perussuomalaiset hallitukseen jos Soini olis sanonut, että joka ikinen kerta kun on kyse myönnytysten tekemisestä EU:lle, tullaan äänestämään vastaan.
Eihän siitä olis mitään tullut kun kaikki muut puuhaa puolesta ja yksi on vastaan.
Ja etkös sinäkin ollut vastaan, muistan minä? Minä olin ja olen yhä.
EU:ta?Kyllä. Hyvä,kun itse muistan :) mun poliittinen muistini on todella lyhyt, eikä sitä nyt enää ole oikein ollenkaan, kunhan auon päätäni, kun en muutakaan voi.
Ei varmaan olis tullutkaan mitään, mutta olis nyt ainakin voitu sanoa, että on yritetty.
No, toivottavasti nuo Hellaksen pojat sössii lisää, niin päästään arvioimaan Juntan onnistumista rahanjaossa.
http://yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2012/01/suursijoittaja_george_soros_varoittaa_kaaoksesta_ja_sekasorrosta_3201865.html
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/29/nain-suomea-kupataan-entistakin-raikeammin/201221968/170?ref=tf1
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/29/nain-suomea-kupataan-entistakin-raikeammin/201221968/170
Kriisimaiden ulkomaisten velkojen ja niitä turvaavien "pelastuspakettien" ja muiden hätätoimien kustannusten jakamisella ei ole senkään vertaa tekemistä keskenään kuin vuosi sitten.
Taloussanomien selvitys ja uunituoreet kansainväliset luottotilastot osoittavat, että Suomi kantaa nyt entistäkin railakkaammin ylimitoitettua osuutta muiden maiden pankkien pelastamiseksi toteutettavista kriisitoimista.
Tilaa Taloussanomat
Jan Hurrin analyysi ilmestyy perinteiseen tapaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Haluaisitko lukea samanlaisen analyysin viitenä päivänä viikossa? Kokeile Taloussanomat :aa maksutta kahden viikon ajan!
Suomelle sälytetty osuus kriisitoimien kustannuksista ja muista velvoitteista muistuttaa suoranaista ja lisäksi räikeätä kuppaamista.
Suomen "rahasuonen iskeminen" ilmenee vailla pienintäkään epäilyä, kun rinnakkain pannaan kaksi tämän velkakriisin keskeistä muuttujaa:
1) Ulkomaisten pankkien saatavien määrä kriisimaissa ja
2) Kriisitoimien kustannusten jako näiden samojen maiden kesken.
Viileä vertailu osoittaa yksiselitteisesti, että Suomi on tämän velkasotkun suhteellisesti maailman suurin sijaiskärsijä.
Suomen ylikuorma
on vain kasvanut
Taloussanomat osoitti vuosi sitten tekemässään tarkastelussa, että Suomella oli kontollaan erityyppisiä kriisitoimiin liittyviä sitoumuksia noin kymmenen kertaa runsaammin kuin suomalaisten pankkien kriisimaissa ottamat luottoriskit olisivat antaneet aihetta.
Nyt tuorein luvuin toteutettu vastaava tarkastelu osoittaa, että Suomen sitoumukset ovat vielä railakkaammin ylimitoitettuja. Suomen kriisivastuut ovat noin 14 kertaa suuremmat kuin niiden pitäisi pankkiriskien perusteella olla.
Suomella on kriisitoimien taakankantajana kyseenalainen maailmanennätys, sillä mikään muu maa maailmassa ei maksa tai takaa kriisitoimista likimainkaan yhtä railakkaasti ylimitoitettua osuutta kuin Suomi.
Suomen kriisitaakka on vajaan vuoden kuluessa kasvanut tuntuvasti mutta samaan aikaan suomalaispankkien ennestäänkin olemattoman pienet luottoriskit ovat pysyneet suurin piirtein ennallaan.
Tästä seuraa, että Suomen pankkiriskeihin suhteutettu osuus hätätoimien taakasta on vajaan vuoden aikana kasvanut railakkaasti.
Pankit vetävät
rahaa turvaan
Suomalaisittain karsea tarkastelu perustuu Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n perjantaina julkaisemiin uunituoreisiin luottotilastoihin ja Taloussanomien kokoamiin tietoihin velkakriisin taltuttamiseksi toteutettujen ja kaavailtujen hätätoimien kustannuksista sekä niiden jakamisesta eri maiden kesken.
BIS:n luottotilastoista ilmenevät ulkomaisten pankkien saatavat kriisimaista viime vuoden syyskuun lopussa. Kyse on alustavista luvuista, joissa ovat mukana lainasaatavat ja muut saatavat kriisimaiden valtioilta, muilta julkisen talouden yksiköiltä, rahoitusalan ja muiden alojen yrityksiltä sekä kotitalouksilta.
Luottotilastojen mukaan ulkomaiset pankit ovat parin viime vuoden kuluessa vetäneet euroalueen kriisimaista turvaan yli 700 miljardia euroa. Eniten rahaa ovat vetäneet turvaan Euroopan pankit, joiden saatavat ovat kahdessa vuodessa supistuneet hieman yli 600 miljardia euroa.
Kyse on pankkien kaikentyyppisten saatavien kokonaismäärästä Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa. Kunkin kriisimaan omien pankkien kotimaiset saatavat eivät ole mukana luvuissa.
Pankkien saatavat ovat supistuneet, kun ne ovat jättäneet erääntyneitä luottoja uusimatta tai myyneet arvopaperimuotoisia saatavia. Osa saatavien supistumisesta on todennäköisesti peräisin luottotappioista ja arvonalennuksista.
20
Suomen pankeilla 0,12
prosenttia riskeistä
Suomessa kotipaikkaansa pitävillä pankeilla on BIS:n luottotilastojen yhtenäisellä tilastointitavalla laskettuja saatavia kriisimaissa kaksi miljardia euroa. Suomen pankkien Kreikka-saatavat ovat luvussa mukana vuoden 2010 lopun mukaan.
BIS:n tilastotiedot ovat peräisin eri maiden keskuspankeilta. Saatavien määrässä ovat mukana sitovat lainalupaukset. Vastaavasti saatavien kokonaismäärää supistavat mahdolliset vakuudet tai luottoriskiä rajoittavat sopimukset.
Suomalaispankkien osuus viiden kriisimaan yhteen laskien runsaan 1 600 miljardin euron ulkomaisista pankkiveloista ja muista ulkomaisille pankeille voimassa olevista velkavastuista on noin 0,12 prosenttia. Ei enempää eikä vähempää.
Toisin on "vakausvälineiden" ja muiden "pelastustoimien" laita. Niiden rahoittamisesta Suomella on kontollaan suurin piirtein 14 kertaa suurempi suhteellinen osuus kuin kriisimaissa vaakalaudalla olevien pankkisaatavien perusteella pitäisi.
Karsea suhdeluku perustuu kaikkien tähän mennessä toteutettujen, sovittujen ja kaavailtujen hätätoimien enimmäismäärään ja Suomelle tukitaakasta määrättyyn osuuteen.
Suomen oikea osuus
olisi kolme miljardia
Velkakriisin torjumiseksi jo toteutetuille, sovituille ja kaavailluille toimille kertyy kokonaisuudessaan mittaa peräti 2 760 miljardia euroa. Koko summa ei ole käytössä, mutta noin paljon hätätoimia on yhteensä pantu toteen tai vireille.
Luvussa ovat mukana euromaiden keskuspankin EKP:n toteuttamat hätätoimet, euromaiden "vakausvälineelle" ERVV:lle annetut enimmäistakaukset, vasta perusteilla olevan "vakausvälineen" EVM:n enimmäispääoma, maiden väliset hätäluotot sekä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, Euroopan unionin ja Maailmanpankit hätäluotot.
Suomen vastuulla on jo solmittujen sopimusten, eduskunnan päätösten tai kansainvälisten kaavailujen perusteella yhteen laskien enimmillään 49 miljardin euron sitoumukset.
Näin Suomen kriisitoimiin liittyvien sitoumusten enimmäismäärä on hilkkua vaille 25 kertaa suurempi kuin suomalaisten pankkien kriisimaissa olevien saatavien kokonaismäärä.
Jos Suomen ja muiden kriisitoimiin osallistuvien maiden kustannukset jaettaisiin samassa suhteessa kuin niiden pankeilla on epävarmoja saatavia, Suomen piikissä pitäisi olla kriisitoimien enimmäismäärästä vähän yli kolme miljardia euroa, ei suinkaan lähes 50 miljardia.
Kaksi todellista
vapaamatkustajaa
Koska Suomi ja muutama muu kriisitoimiin osallistuva maa kantaa roimasti omaa osuuttaan suurempaa taakkaa, pääsee vastaavasti osa muista maista vähemmällä kuin pankkiriskien perusteella pitäisi.
Suhteellisesti vähimmällä pääsee kaksi todellista vapaamatkustajaa, jotka kuuluvat Euroopan ja jopa maailman suurimpiin pankkimaihin mutta eivät ole euromaita.
Nämä kriisitoimien todelliset vapaamatkustajat ovat Britannia ja Sveitsi, joista etenkin Britannian talousjohto on väsymättä patistanut euromaita käyttämään yhä enemmän rahaa brittipankkejakin vaarantavan kriisin ratkomiseen.
BIS:n luottotilaston ja kriisitoimien pääosin euromaita rasittavien taakanjakoperiaatteiden vertailu osoittaa, että Sveitsin osuus kriisitoimien kustannuksista on alle kolme prosenttia ja Britannian osuus alle viisi prosenttia siitä mitä niiden pitäisi pankkiriskien perusteella olla.
Britannian pankeilla on kriisimaissa yli 240 miljardin euron saatavat mutta sen osuus kaikista kriisitoimista on alle 20 miljardia euroa. Sveitsin pankeilla on lähes 50 miljardin euron saatavat mutta maan osuus kriisivastuista on hädin tuskin kaksi miljardia euroa.
Suomi maksaa, takaa tai on lupautunut muutoin pulittamaan yksin suuremman osan kaikkien kriisitoimien kuluista kuin Britannia ja Sveitsi yhteensä.
Yhdysvallatkin
päässyt siivelle
Pankkiriskien ja hätätoimien taakanjakoa rinnakkain mittaava tarkastelu poikkeaa kriisitoimien virallisista perusteista mutta perustuu arkitodellisuuteen. Juuri ulkomaisten pankkien epävarmoja saatavia kriisitoimet ovat ensimmäisestä niskalenkistä lähtien pelastaneet.
Sen sijaan yhdenkään kriisimaan velkamäärä ei ole kriisitoimien avulla supistunut euronkaan vertaa.
Kriisitoimet ovat toistaiseksi kasvattaneet kaikkien toimiin osallisten euromaiden velkaa, sillä kriisimaiden velkamäärät ovat pysyneet ennallaan ja hätärahoitusta niille toimittaneet maat ovat joutuneet ottamaan vastuulleen hätätoimien verran uutta velkaa.
Eniten kriisitoimista ovat toistaiseksi saaneet aivan suoraa hyötyä ne suurten kansainvälisten pankkien kotimaat, jotka eivät ole euromaita ja ovat näin välttyneet suurimpien kriisitoimien velvoitteilta.
Ilman velkatalkoita pankkien kotivaltiot olisivat itse joutuneet pelastamaan pankkinsa. Nyt pankkeja ovat pelastaneet pääasiassa euromaat, kriisiin osaton Suomi mukaan luettuna.
Britannian ja Sveitsin lisäksi suuri hyötyjä on ollut Yhdysvallat, jonka pankeilla on edelleen monin verroin mittavammat saatavat kriisimaissa kuin sille on lähinnä IMF:n rahoitusosuuden kautta kertynyt kriisitoimien kuluja kannettavakseen.
Yhdysvaltain suhteellinen etu on peräisin aivan samasta lähteestä kuin Britannian, Sveitsin ja myös Japanin saama suhteellinen etu: liian suurta taakkaa kantavien maiden – ja erityisesti Suomen – kuppaamisesta.
Teksti on asiaa, mutta mitä se tekee tässä ketjussa?
Siks ett säkin lukisit sen ja tulisit järkiis
Kiitos, Samu, tuosta Taloussanomien jutusta.
Sen pinenen lisäyksin siihen voisi tehdä, että Niinistö ja Soini olivat ensimmäiset ja viimeisetkin(kö), jotka selostivat meille mm. televisiossa, että EU:n alkuperäisen sopimuksen mukaan EU-maiden ei pitänyt ryhtyä rahoittamaan taloutensa huonosti hoitaneita hulttioita.
Mm. siksi olen nyt äänestänyt Niinistöä
Sullahan on motiivit kunnossa, onnittelut! Tulet vielä vuoden sisällä osoittautumaan SUURNEROKSI!