Täällä moititaan Venäjää ja sen vaaleja, mutta kuitenkin toimitaan tismalleen samoin. Suurpääoma, omistava luokka ja heidän sylikoiransa valtamedia on jo aikaa sitten päättänyt tehdä Sauli Niinistöstä presidentin ja siihen muilla ehdokkailla on hyvin vähän nokan koputtamista.
Ei voi muuta kuin toivoa, että kansa ei lankea miinaan vaan huomaa sumutuksen ja äänestää vaikka vain piruuttaan jonkun muun kuin saippuaan liukkaan Niinistön. Minä en koskaan voisi äänestää ehdokasta joka on liukas kiemurtelija eikä anna suoria vastauksia mihinkään. Voisitko sinä äänestää sellaista ehdokasta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Köyhältä saa nahan jos ei rahaa ole.