Niinistön porukoilla alkaa olla sellainen mielipide, että kepuloisia ei tarvita tahraamaan heidän mainettaan.
Saulin joukoissa ei kepuloisia tarvita
Vankka uskomus
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä luule että tukimme, me ei kokoomuksen mainetta nyt vie älä pelkää.
Muistelkaapas niinistöläiset täällä taas niitä hassuja juttuja Väyrysestä. Niitä sellaisia, joissa Väyrynen lukittiin hotellihuoneeseen, nipisteli lentoemäntiä ja vehkeili KGB:n kanssa. Myös uudempia saa tulla, kuten kuinka Väyrysen kiinalaiset mukit sisältävät kadmiumia ja että Väyrysellä oli vaalikiertueella joku naamari päässään.
Kekkos-kaskujakaan ei ole näkynyt enää pariin päivään. Osa niistä oli kyllä sen verran härskejä, että saattoivat olla haavistolaistenkin kertomia.
Äläs nyt "pystyyn kuollut" tuollaista epäile.
Kyllä suurin mollaus tuli vasemmalta esim. kapi ja mielipidepaniikki.