Eiköhän olisi aika!

Nyt, jos koskaan "itsekkyys" pitäisi poistaa, se lähtee siitä, että tunnustaa tosiasian, sekä hakee "muidenkin näkökantaa" eikä, vain yksien samojen!
Tarkoitan, että esim? yhteistyö Paavo Väyrysen kanssa, olisi mannaa!
Tottakai "soraäänet" vastaa, että ei missään nimessä?
Te, ette koskaan saa ääntänne&ettekä ehdokkaita mihinkään suuntaan, jos ei tapahdu johdossanne Radikaali uudistus!
Tuskinpa Väyrynen porukkaanne tulee, mutta olisitte voineet "esim näkyvämmin tukea häntä", kun "samanmielisiä EUROOPAN tilanteessa olette!
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tottakai tarvitsemme kyvykkäitä henkilöitä toimintaamme. Valitettavasti heitä ei ole näkynyt tähän asti. Yksi syy tähän on se että ihmiset takertuvat näihin väyrysiin jotka ovat meidät saattaneet tähän EU-ryöstöön. Emme tosiaankaan kaipaa takinkääntäjiä IPUun,vaan ihan toisenlaisia,rehellisiä ja asioita hallitsevia henkilöitä joilla on kunnon koulutus ja työkokemus takanaan. IPU ei voi olla takinkääntäjien puolue johon tullaan liivit levällään jostain muusta puolueesta. Sensijaan suoraan työelämästä kannattaa tulla sillä me arvostamme oikeaa koemusta ja ammattitaitoa.

Äänestä

Väyrynen on vastustanut eu,hun liittymistä alusta lähtien, häntä ei kuultu.

Äänestä
  • Väyrynen on ikuinen takinkääntäjä. Siksi olemme EU:ssa rahoittamassa rikkaiden ylellistä ja turhaa elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kannattaja entinen kirjoitti:

Nyt, jos koskaan "itsekkyys" pitäisi poistaa, se lähtee siitä, että tunnustaa tosiasian, sekä hakee "muidenkin näkökantaa" eikä, vain yksien samojen!
Tarkoitan, että esim? yhteistyö Paavo Väyrysen kanssa, olisi mannaa!
Tottakai "soraäänet" vastaa, että ei missään nimessä?
Te, ette koskaan saa ääntänne&ettekä ehdokkaita mihinkään suuntaan, jos ei tapahdu johdossanne Radikaali uudistus!
Tuskinpa Väyrynen porukkaanne tulee, mutta olisitte voineet "esim näkyvämmin tukea häntä", kun "samanmielisiä EUROOPAN tilanteessa olette!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu