auttakaa 12 vee poikaa olen ihan stressissä

laku125

no aloitetaan sillä kun piirsin viis veenä kynällä sänkyyn ja sain tukistuksen viiden vuoden päästä pikkuveljeni on saman ikäinen ja tekee saman jutun äiti vain sanoo että no vili on vasta viisi äitini myös vähentää oikeuksiani koko ajan asumme vuokra-talossa ja äitini tupakoi kylppärissä silloin sinne ei saa mennä tätä on nyt jatkunut peräti puoli vuotta joten en ole käynyt kolmeen päivään suihkussa koska silloin sinne ei saa mennä elämäni on ollut täynnä valheita äitini poltti kun odotti minua joten minulla on ollut syntymästä asti astma sen takia menetin minulle erittäin tärkeän kanin kun itkin kolmatta kertaa äiti sanoi vain että turpa kiinni nyt nukutaan

4

186

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedän sen

      12v ei kirjoittaisi noin.

    • Äiti 13 vee pojalle

      Yksi mahdollisuus olisi, että kävisit juttelemassa koulussa terveydenhoitajalle. Hänellä on vaitiolovelvollisuus, eli voit jutella hänelle täysin luottamuksellisesti sinua stressaavista ja mieltäsi painavista asioista. Hienoa, että olet niin rohkea, että uskallat kysyä neuvoa, näiltä palstoilta vaan ei oikein hyviä neuvoja saa, siksi suosittelen mieluummin vaikka sitä terveydenhoitajaa.

    • ,

      Aloitus on provo..

    • Eteenpäin!!

      Provo tai ei, äitien ja isien on syytä joskus miettiä, miten lapsia kohdellaan.
      Ihmistä ja hänen henkilökohtaisuuttaan pitää kunnioittaa ensi hetkestä asti.

      Lapset ovat vain laina.

      Jokainen meistä tarvitsee arvonantoa, eikä alistaminen ja käskyttäminen kasvata kenestäkään parempaa ihmistä.

      Monen lapsen on ollut pakko kasvattaa itse itsensä, opetella mielenhillintää, käytöstapoja, rehellisyyttä ja selviytymistä, koska siihen ei ole kotoa osattu antaa eväitä.
      Onneksi ihminen on älykäs ja itsenäinen, kun on pakko.
      Moni nuori ymmärtää jo lapsena, että paras tapa päästä pois ahdistavasta kodista on hoitaa koulunsa mahdollisimman hyvin, pysyä poissa huonosta seurasta ja aloittaa uusi elämä ilman vanhempien määräysvaltaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe