Persuilla, Vassareilla ja vihreillä yhteistilaisuus

Persuvaltuutetut Savossa järjestävät yhteisen toritapahtuman Pekka Haaviston puolesta, yhdessä Vasemmistoliiton ja Vihreitten valtuutettujen kanssa. Persujen rivit tuntuvat olevan ihan sekaisin kautta maan?

http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/äänestysintoa-riittää/731486
751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hetero persu ei homoa äänestä!

Äänestä
  • Kyllä me yksi homo kestetään, kunhan ei tarvi äänestää kokoomusta!

    Äänestä

Iisalmen Sanomissahan tuo on. Sielläpäin Persut mainostavat jopa lehdissä Haavistoa. Aika jännää.

Äänestä

Mitä jännää tuossa nyt muka on. Sellaisiahan persut ovat, pienen ihmisen asialla. Se on sitten toinen asia mikä puolueen johto ja kaikki merkittävimmät paikat puolueessa vallannut uusnatsijärjestö Suomen Sisu ovat. Soisin kernaasti Suomeen sellaisen puolueen jota persut aiemmin edustivat ennen kuin vihasta, kovista arvoista ja rasismista valettiin ehtaan oikeistotyyliin puolueen uudet perustukset.

Äänestä
  • Soinin tarkoitusperiä on vaikea käsittää. Onko kyse ihan vain laskelmoinnista ja puolueen kasvattamisesta keinolla millä hyvänsä? Tällöin ei millään periaatteilla olisi väliä, kunhan toiminta tuottaisi mahdollisimman suuren määrän kansanedustajia ja sitä kautta puoluetukea (jota tietysti Soinikin muodon vuoksi joskus kritisoi). Laskelmointia puoltaisi sekin, että puolueen edustajat eivät toimi yhteisten tavoitteiden hyväksi, vaan jokaisella tuntuu olevan oman taustansa mukainen oma ohjelma. Viralliset vaaliohjelmat onkin aivan ilmeisesti koottu tämän sekalaisen seurakunnan aloitteista eikä sen pohjana ole mitään yhteistä ideologiaa.

    Useiden persuedustajien äärioikeistotausta yritetään ikään kuin häivyttää pitämällä yllä yleispuolueen kulisseja. Tämäkin on mitä ilmeisimmin suunniteltua toimintaa, koska Soinin vaalipäällikkökin on ollut poikkeuksellisen innostunut ääriliikkeistä ja niiden johtajista. Tämä on siis ollut Soinilta täysin tietoinen valinta ja hän näyttää pitävän tällaista toimintaa vähintään hyväksyttävänä ellei peräti elättele toiveita kääntää koko puolue yhä selvemmin näiden aatteiden taakse.

    Äänestä

Mielenkiintoisessa maailmassa elämme.

Mutta jos nyt perussuomalaiset lähtisivät kokoomusta äänestämään, olisi se puolueen perusidean loppu.

Alunperin se syntyi juuri kokoomuslaista järjestelmää ja sen tyrimisiä haastamaan.

Jatketaan haasteesta syksyllä kuntavaaleissa! (Jollei ole sitä ennen sulauduttu kokoomukseen).

Äänestä

Kuka persuja johtaa sillä aikaa kun Soini on lomalla? Eli kuka pyörittää käytännön rutiineja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenttä sekaisin kirjoitti:

Persuvaltuutetut Savossa järjestävät yhteisen toritapahtuman Pekka Haaviston puolesta, yhdessä Vasemmistoliiton ja Vihreitten valtuutettujen kanssa. Persujen rivit tuntuvat olevan ihan sekaisin kautta maan?

http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/äänestysintoa-riittää/731486

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu