Miehen lypsäminen

lissu

Miehen lypsäminen ei välttämättä tarkoita samaa kuin runkkaaminen. Monesti miehet puhuvat siitä kuinka heillä on kassit täynnä ja ne pitäisi tyhjentää. No, kuvitellaanpa, että kassit olisivat täynnä spermaa. Mitä tapahtuu, jos niitä kasseja menee puristelemaan? Sperma työntyy ulos. Mutta sperma ei sijaitse kivespusseissa. Siemenneste sijaitsee rakkularauhasissa ja eturauhasessa. Kivekset tuottavat testosteronia ja siittiöitä.

Eturauhasen voi hieromalla saada tyhjentymään, jolloin sen sisältö tulee ulos (prostate drainage). Miehen lypsäminen tarkoittaa siis ejakulaation aiheuttamista, johon ei yleensä liity itse orgasmia, mutta hyvän olon tunne. Jotkut pyrkivät turruttamaan koko hyvänolon tunteen esimerkiksi jääpusseilla ja sidottu mies lypsetään esimerkiksi eturauhasta hieromalla tyhjäksi. Toinen tekniikka on runkkaaminen. Kalua runkataan kunnes mies on on orgasmin partaalla ja sitten päästetään irti. Kun tätä jatketaan tarpeeksi kauan, niin mies saa lopulta siemensyöksyn, mutta ei orgasmia. Kiihottuneisuus ei katoa siis mihinkään, sillä miehen ei anneta laueta. Tämä jälkimmäinen kikka kannattaa pitää mielessä, jos mies laukeaa nopeasti. Miehen nautintoa voi pidentää tällä tavoin ja sitä kautta myös naisen.

Lypsämisen tunnusomainen piirre on siis se, että miestä pidetään kiimaisena, eikä anneta hänen saada orgasmia, vaikka hänelle aiheutetaan toistuvasti ejakulaatio. Englanniksi tätä kutsutaan orgasm denialiksi. Yleensä tilanne on sellainen, että mies on sidottuna ja nainen leikkii miehellä. Tällainen leikki voi olla piristävää myös naisen kannalta kun hän pääsee itse tutustumaan rauhassa miehen vartaloon. Ja mikäänhän ei estä naista lopuksi antamasta miehelle sitä ihanaa orkkua parin tunnin session ja monen monituisen ejakulaation jälkeen...

Jos kiinnostuitte, niin googlella löytää infoa esimerkiksi seuraavilla hakusanoilla: male milking, prostate milking, forced ejaculation, orgasm denial, prostate drainage.

Noh, mitä sanotte? Suostuisitteko käsittelyyn?

34

28743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies35

      tuo kuullosti aivan mielettömän kiihottavalta.
      Suostuisin heti tuohon käittelyyn.

    • lässy

      todella harvaa naista kiinnostaa tuollainen. Jos tuollaista käsittelyä oikeasti haluaisi, pitäisi maksullisen asiantuntijan puoleen kääntyä.

    • Milla

      Olen niin huono enkussa että nuo Googlen sivut ei oikeian auttaneet. Viittistkö kertoa miten miehen eturauhanen voidaan hieroa tyhjäksi niin että spermat lähtee mäkeen mutta "mies jää ilman"
      ja halut jää. Mistä kautta miehen voi lypsää ilman että imee suihin tai pumppaa kännyyn ellei
      päästä pimsan kimppuun.

      Tahtoisin todella "kiusata" aina mahdollisimman pitkään mutta kun tahtoo miehn halut loppua siihen kun on rasvat naamalla. Tuleeko lypsutekniikalla spermat valumalla ilman syksyä?
      Kuinka pian voi lypsämällä saada lisää aineita pihalle?

      Kertoisitko vähän lisää tuosta? Kuulostaa tosi jännältä.

    • Villikissa -19

      Tahtoisinpa pitää poikakaveriani halukkaana
      ilman spermoja niin pitkään että palleja pakottaa,
      niinkuin hän aina sanoo kun kauan on ilman naista
      ja sitten annan vain leikkiä itselläni mutta en "anna", ja miksi en anna? Siksi kun sen jälkeen hän laukeaa nopeasti ja itse en saa enää härnäillä häntä. Pidän tavattomasti siitä että
      että saan leikkiä miehen värkeillä sangyssä kuin leluilla. Mulle se on jännempää kun itse panettaminen, eikä kaverininkaan siitä pahaa tykkää.
      Joskus haluaisin noin vaikka koko lauantai-illan ja vielä pyhän perään, mutta kun niin pian poikakaveri on sippi ja kalusto veltto ja halut häneltä menneet.
      Tuo kalun runkkaaminen ei minulta tahdo onnistua ainakaan noin..sen olen kokeillut, aina laukeaa oikeasti ja lopullisesti.

      Miten hierotaan, ja mistä jotta nesteet valahtaa
      pihalle? Palleista puristelu ei aiheuta tyhjentymistä kuin harvoin ja tai pitäisikö puristella kovasti ja pitkään?

      Olen puristanut yleensä kerralla ja lujaa, niin kauan että joskus sitten voi valua mutta sitten ei muniin kärsi koskea koko iltana..Mikä liekin, mutta just silloin aina tekee mieli puristella lisää kun mies sanoo että ne on tullut aroiksi - no kai nainen on nainen.

      Mutta miehellä tahtoisin värkätä sen minkä kalusto kestää, tai oikeastaan vasta sitten kun ei enää oikein kestä sitten antaisin vähän extraa..ois jännää antaa vähän liikaa.
      Lypsyn jälkeen se ilmeisesti onnistuisi, vai?

      Saako lypsettyä hieromalla muuta kuin kerran illassa? Niin- ja mistä se hierotaan??

      • Jack

        Jep, peffan kautta pitää mennä sisään sormella ja sieltä hieroa, mut ainakaan mä ite en pidä tuosta juuri lainkaan. Kaikkein parasta on naida tuntikaupalla niin että vetää aina ulos ennen kuin tulee ja väliajat antaa kielen hoitaa tyttöä. Myös se kun nainen runkkaa kaluani on mahtavaa. Niin mahtavaa että parhaana sessiona olen saanut 12 orkkua n. 5 tunnin aikana

      • Mallu Parikymmpinen

        Vaikutat kuumalta naiselta joka haluaa kokeilla mieheen yhtä sun toista kestävyystestiä.

        Vinkkaan yhden koetustestin jolla miehestä saa ainakin irti aika paljon vonkaisuja, ja kun tyttö on säälimätön eikä heti lopeta, miestä saa pumpattua joskus parikin tuntia, onpa kolmekin mennyt minulta monesti - ja välillä voi sanoa että nyt on mun vuoro, ja toimii molempiin ja lopuksi väsyttää taatusti, ja herätessään uusiksi.

        ELI: Oikein kunnon hieromakone, meillä on sellainen pitkävartinen ladattava Philips jossa on
        kuin kahvikupin suu se hierontapää - eli lihasten hieroja. Mieheen, sinne niin - rasvaa kunnolla ja täry maximiin. Luistatat sillä pikin kalun vartta terskan juuresta pallien yli ja takaisin edestakaisin rauhallisesti. Kun otat peukalo -etusormilenkin sopivasti terskan takaa ja pidät terskaa välillä mukavassa löysässä otteessa, ja annat välillä mennä koneen sormienkin yli, se näyttää tekevän nannaa. Kun mies sanoo että ei enää. Lopeta, mutta vain hetkeksi, ja heti kun kestää laukeamatta, anna lisää vipinää vehkeen varteen , mutta ei terskaan koska se kypsyttää pojan liian pian.
        Näin jatkat ja lopetat ja kun tuntuu että kohta saa silmilleen suihkun - pitää itsekin tuntea se, sillä ei mies/pojat aina tahdo maltaa sanoa kun aina vain olo paranee.

        Kun näin viet miehen huipulle, ja alas, kohta on maha märkä, mutta mies vain haluaa lisää ja lisää loputtomiin niin että pallit turpoaa. Eli luulen että tuossakin jää oikea orgasmi saamatta, lopuksi tietysti nainen rytkityttää miehen uuvuksiin.

        Olen huomannut että jos vedän rasvat silmille, kuten sanoin, silloin ei voi jatkaa ennenkuin aikaisintaan puolentunnin kuluttua, kun mies ei
        voi olla hoidossa, eli kai on sitten vedetty orkut
        oikeasti. Mutta kun mahalle valuu rasvat vähän kerrallaan, saa jatkaa jos tekee tatavasti, tuntikaupalla tuota nesteen ruikkimista ja se ei tule silloin kovalla paineella. Luulen että se
        on tuota lypsätystä vastaava. Ja mies kaipaa lisää
        naisen käsittelyä. Yksi pokakavereistani on aivan hulluna tuohon ja pyytää aina sänkyyn mennessä että sun koneessa virtaa nyt?

        Jos sulla on poikakaveri sängyssä jolla ei ole ennestään kokemusta naisen kanssa - ole tosi varovainen että et laukaise heti kättelyssä, niiltä lähtee niin helposti, mutta ne on kaikkien
        jännittävimpiä kokeiltavia. Toisaalta ne pitää
        pehmittää parhaiten niin, että jos ei anna muuta kuin koittaa hamsteriaan, niin lupuksi antaa koneella kahdet kunnon orkut tuolla konelypsyllä,
        niin jopa jää naisen käsityö arvoonsa.

        Jos terskan päähän lataa tuolla koneella, ei
        mies pysy käsissä, se aristaa niin kovin ja sillä vetää heti rasvat ulos ja peli on pelattu silloin.

        Anna välillä rasvata ja hieroa itsesikin, ei sitä nainenkaan kestä laukeamatta vaikka pillun päältä vain koneella kutitellaan rasvojen kanssa, voimat se vie. Taas sen jälkeen on miehen vuoro, ja samalla tavalla vain ja spermaa löytyy taas mieheltä kummasti lisää.

        Kun tuota on pari-kolme tuntia tehnyt on miehen vehkeet yleensä niin loppuun runkattu että ei kestä enää muuta kuin pillua,jos sitä tahtoo antaa ja nyt on sen aika niin naisen halutessa.
        Mutta jos hyvin hoitaa ei mies ehdi edes haluta,
        niin se on .

        Tosin panossa en enää itse saa orkkua, mutta siihen mennessä olen jo saanut ne monesti
        perättäin, ja jos mies tuossa käsittelynsä aikana
        hoitaa sormipeliä naiseen, saa nainen jo siinä
        miehen hoidossa taatusti ensimmäisen tällinsä.
        Neuvo miehelle että käsi sinne!

        Eihän aina näin, oikeaa panoa nainen kaipaa samoin kuin mieskin välillä, mutta joskus voi
        ottaa miestä vaikka lauantai-illan ja nähdä miten
        kalu seisoo pitkään ja on nautinto itselle nähdä että mies on avuton kun nainen on vie palleista
        mehut ja yleensä mies huomaa että vehkeet ovat hellät ja kalu aristuu vasta kun on se on otettu 5-6 kertaa illan aikana kunnolla, ja alkaa lepruuntua. Sitten ei enää anna koskeakkaan ennenkuin seuraavana aamuna. Kovin rääkki näkyy olevan kun joskus lauantai-illan sänkybileiden jälkeen aloitan heti pyhäaamuna saman shown noilla
        vehkeillä, sit menee melkein päivä sängyssä saman
        tien päiväunilla - niin on voimat ja nesteet viety. Mutta tiedän että hän on nauttinut minusta silti vaikka ei kunnolla itsekään kärsi koskea muutamaan tuntiin.

        Mies ja vehkeet on ihmeelliset nuoren naisen mielestä.

      • lissu

        Minähän siis sanoin, että siemenneste ei sijaitse palleissa ja niiden kovakourainen ja kivulias puristelu ei aiheuta siemensyöksyä. Tuohan voi vahingoittaa kiveksiä.

        Katso alempaa kun vastasin eräälle toiselle.

      • baggio
        Mallu Parikymmpinen kirjoitti:

        Siis aivan mieletöntä...voiks toi olla totta, et sä oikeasti otat miestä 5-6 kertaa lauantaina ja jatkat samaa sunnuntaina ja mies on sit aivan hellänä...no varmaan, mut sen miehen täytyy olla tosi onnellinen, kun on tuollainen nainen!
        Onko teitä muita Suomessa kun sinä ja Lissu?
        Kumpa joskus saisi jotain tuollaista...kumpa...

      • Villikissa -19

        Ihmettelen miksi joku imettelee, että nuori nainen haluaa meiskata miehen kanssa. Kai sitä tässä iässä on vielä jotain kokemattakin joka kiinnostaa.

        Jos on oma kulta, kai sitä jokainen nuori nainen
        tekee kaiken mitä vain erikoista toisesta sukupuolesta löytää ja keksii. Onhan mies niin erilainen kuin nainen. Naisestahan tuntuu et sillä
        ei oo mitään mieheen verrattuna miehen ihmeelliseen kalustoon jotai kaikki tytöt haluu tutkia ja keksiä sen kanssa vaikka mitä - ja se on kuin pohjaton säiliö kun vain oppii käyttämään.

        Anakin minun tyttökaverini on samanlaisia seikkailijoita noilla alueilla ja monesti sit kahdestaan jaammekin kokemuksia toisillemme ja kokeilemme seuraavalla kerralla taas uutta.

        Toi hieromakone lypsy oli taas uutta jonka opettelen - ja arvata sopii vedänkö kuiviin
        ja monesti? Hyvä keino varmaan antaa tuota extraa
        kiellon päälle? Tuo vaikuttaa fikksulta ja tehokkaaksikin sen voisi kuvitella, antaahan nuo
        selkähieromakoneet aikamoisen vipinän. Huomenna
        Expert koneliikkeeseen ja takuulla ja etsin tehokkaimman pörrääjän.

        Kai se sitten menettää mielenkiinnon kun saa
        ikää ja kokemusta - ei kai se sitten enää ole uutta ja jännää? En tiedä?

      • Just Married
        Mallu Parikymmpinen kirjoitti:

        Vaikutat kuumalta naiselta joka haluaa kokeilla mieheen yhtä sun toista kestävyystestiä.

        Vinkkaan yhden koetustestin jolla miehestä saa ainakin irti aika paljon vonkaisuja, ja kun tyttö on säälimätön eikä heti lopeta, miestä saa pumpattua joskus parikin tuntia, onpa kolmekin mennyt minulta monesti - ja välillä voi sanoa että nyt on mun vuoro, ja toimii molempiin ja lopuksi väsyttää taatusti, ja herätessään uusiksi.

        ELI: Oikein kunnon hieromakone, meillä on sellainen pitkävartinen ladattava Philips jossa on
        kuin kahvikupin suu se hierontapää - eli lihasten hieroja. Mieheen, sinne niin - rasvaa kunnolla ja täry maximiin. Luistatat sillä pikin kalun vartta terskan juuresta pallien yli ja takaisin edestakaisin rauhallisesti. Kun otat peukalo -etusormilenkin sopivasti terskan takaa ja pidät terskaa välillä mukavassa löysässä otteessa, ja annat välillä mennä koneen sormienkin yli, se näyttää tekevän nannaa. Kun mies sanoo että ei enää. Lopeta, mutta vain hetkeksi, ja heti kun kestää laukeamatta, anna lisää vipinää vehkeen varteen , mutta ei terskaan koska se kypsyttää pojan liian pian.
        Näin jatkat ja lopetat ja kun tuntuu että kohta saa silmilleen suihkun - pitää itsekin tuntea se, sillä ei mies/pojat aina tahdo maltaa sanoa kun aina vain olo paranee.

        Kun näin viet miehen huipulle, ja alas, kohta on maha märkä, mutta mies vain haluaa lisää ja lisää loputtomiin niin että pallit turpoaa. Eli luulen että tuossakin jää oikea orgasmi saamatta, lopuksi tietysti nainen rytkityttää miehen uuvuksiin.

        Olen huomannut että jos vedän rasvat silmille, kuten sanoin, silloin ei voi jatkaa ennenkuin aikaisintaan puolentunnin kuluttua, kun mies ei
        voi olla hoidossa, eli kai on sitten vedetty orkut
        oikeasti. Mutta kun mahalle valuu rasvat vähän kerrallaan, saa jatkaa jos tekee tatavasti, tuntikaupalla tuota nesteen ruikkimista ja se ei tule silloin kovalla paineella. Luulen että se
        on tuota lypsätystä vastaava. Ja mies kaipaa lisää
        naisen käsittelyä. Yksi pokakavereistani on aivan hulluna tuohon ja pyytää aina sänkyyn mennessä että sun koneessa virtaa nyt?

        Jos sulla on poikakaveri sängyssä jolla ei ole ennestään kokemusta naisen kanssa - ole tosi varovainen että et laukaise heti kättelyssä, niiltä lähtee niin helposti, mutta ne on kaikkien
        jännittävimpiä kokeiltavia. Toisaalta ne pitää
        pehmittää parhaiten niin, että jos ei anna muuta kuin koittaa hamsteriaan, niin lupuksi antaa koneella kahdet kunnon orkut tuolla konelypsyllä,
        niin jopa jää naisen käsityö arvoonsa.

        Jos terskan päähän lataa tuolla koneella, ei
        mies pysy käsissä, se aristaa niin kovin ja sillä vetää heti rasvat ulos ja peli on pelattu silloin.

        Anna välillä rasvata ja hieroa itsesikin, ei sitä nainenkaan kestä laukeamatta vaikka pillun päältä vain koneella kutitellaan rasvojen kanssa, voimat se vie. Taas sen jälkeen on miehen vuoro, ja samalla tavalla vain ja spermaa löytyy taas mieheltä kummasti lisää.

        Kun tuota on pari-kolme tuntia tehnyt on miehen vehkeet yleensä niin loppuun runkattu että ei kestä enää muuta kuin pillua,jos sitä tahtoo antaa ja nyt on sen aika niin naisen halutessa.
        Mutta jos hyvin hoitaa ei mies ehdi edes haluta,
        niin se on .

        Tosin panossa en enää itse saa orkkua, mutta siihen mennessä olen jo saanut ne monesti
        perättäin, ja jos mies tuossa käsittelynsä aikana
        hoitaa sormipeliä naiseen, saa nainen jo siinä
        miehen hoidossa taatusti ensimmäisen tällinsä.
        Neuvo miehelle että käsi sinne!

        Eihän aina näin, oikeaa panoa nainen kaipaa samoin kuin mieskin välillä, mutta joskus voi
        ottaa miestä vaikka lauantai-illan ja nähdä miten
        kalu seisoo pitkään ja on nautinto itselle nähdä että mies on avuton kun nainen on vie palleista
        mehut ja yleensä mies huomaa että vehkeet ovat hellät ja kalu aristuu vasta kun on se on otettu 5-6 kertaa illan aikana kunnolla, ja alkaa lepruuntua. Sitten ei enää anna koskeakkaan ennenkuin seuraavana aamuna. Kovin rääkki näkyy olevan kun joskus lauantai-illan sänkybileiden jälkeen aloitan heti pyhäaamuna saman shown noilla
        vehkeillä, sit menee melkein päivä sängyssä saman
        tien päiväunilla - niin on voimat ja nesteet viety. Mutta tiedän että hän on nauttinut minusta silti vaikka ei kunnolla itsekään kärsi koskea muutamaan tuntiin.

        Mies ja vehkeet on ihmeelliset nuoren naisen mielestä.

        Tuo hieromakone vinkki oli jännä.

        Kokeilimme heti kun perintölaitekin löytyi hyllystä ja mies suostui koekaniiniksi.
        Todella toimiva. Täryt päälle ja kone kalun leuan
        alle ja luitusta voiteen kanssa pitkin vartta palleille asti ja takaisin. Soveimme että mies ilmoittaa kun on tiukilla keston kanssa. Näin kävikin aika pian. Sitten vain täräyttelin sen jälkeen aina 3-5 sekunnin herutukset terskan alle
        ja kun kulin stop komennon lopetin aivan hetkeksi, ja taas muutama sekunti ja eikös mitä,
        tuolla keinolla mitään ei lentänyt kummankaan naamalle, vaan pikkuisen lirahti vatsalle venyvää kirkasta. Pikkuhiljaa noin tehden jatkoin varmaan puoli tuntia ja aina kun mies vähän rauhoittui, taas lisää kunnes tuli komento: nyt stop ja kohta taas tuli liraus hiljaa ulos. Jatkoin ja jatkoin
        stop ja nyt voit kokeilla neuvoilla ja nestettä tuli kaiken kaikiaan hyvä lammikko, kerta toisensa perään.
        Kuivattelin jälkeni ja nyt alkoi minun vuoro olla koekaniina, mutta tämä tyttöpä oli sökö hetikohta - niin oli tehokas ja itse arvaamaton ja kun teki makeaa yritin kestää kunnes - niin, kunnes olin kaarella kuin jousi ja melkein huusin. Mutta mies sai silti vielä
        sen jälkeen mitä mies halusi - ja itse sain tosi pitkään miestä. Ei ole varmaan koskaan kestänyt noin pitkään ottaa minua.

        Eipäs päätetty tehdäkään hommaa loppuun vaan halusin kokeilla heti samaa kiusaamista uudelleen,
        ja homma toimi ja härnäsin pikku tiukkomisia
        moneen kertaan vielä, kunnes aloittamisesta n. 2 tunnin kuluttua sanoin, että nyt olen mun armoilla ja naisen käsissä ja teen sulle mitä tahdon - ja rikoin stop kieltoa. No eipä paljoa nestettä lisää löytynyt, mutta nyt mieheni sai hiukan enmmän kuin arvasikaan, koska en malttanut lopettaa. Oli jännä saada tuntea että itse päätän koska riittää.
        Painoin koneen aivan lopuksi suoraan terskaan mutta sitten mieheni karkasi käsistäni. Tuo oli loppuun ainakin virhe teko, joka vei kai turhan araksi paikat.

        Kaikesta huolimatta silti vielä tänä iltana kaverini kysyi että haluaisitko kokeilla miten mies lypsetään. Nyt ukko nukkuu uuvuksissa ja ompa
        omakin hamsteri melko kesynä!

        Eli kiitos vinkistä. Upea leikki ainakin inokkaalle ja kokeilunhaluiselle parille, ja ennenkaikkea naiselle joka haluaa ottaa miestä vähän kuin väkisin kuiviin, ja katsoa minkä verran uros kestää tosi naisen toimia.

        Aivan eri juttu kuin käsin otto jolloin olen aina saanut vain lopun leikistä liian aikaisin - ja märät lakanat ja paidan. Jospa olisin ennen avioliittoa tiennyt tuon, kun vielä kaverit vaihtui joskus ja sänkyynkin halusivat mutta en päästänyt. Jos olisin osannnut silloin noin, niin olisipa sänkyynpyytäjät kuivattu kunnolla ja tyttö olisi oppinut miehen anatomiaa käsien (ei kantapään) kautta!

    • Åsa

      "mikäänhän ei estä naista lopuksi antamasta miehelle sitä ihanaa orkkua parin tunnin session ja monen monituisen ejakulaation jälkeen... ???"

      Voiko olla tosi että lypsyjen jälkeen mies kestäisi jopa pari tuntia naisen käsittelyä?
      Entä jos nainen päästää miehen välillä satulaan...
      Saako mies siinä orgasmin niinkuin yleensä käy, eli ei kestä härnättynä enää oikealla pillulla herkuttelua? Vai kestääkö siinäkin telmiä välillä jos nainen osaisi lypsää orgasmitta spermat ulos??

      Nuo oli tällaiselle vajaa parikymppiselle naiselle uusia jujuja. Mielelläni pelaisin vehkeillä, värkkäisin,imisin ja tekisin miehen todella saaneeksi kun kerran kuussa käy Norjan komennukselta kotona, mutta kun pitkän saamattomuuden jälkeen hän laukeaa jo käsissä tai viimeistään suuseksissä kurkkuun ja on satulassa kypsä mies, ja naisena jään sitten käsipelille.

      Toisaalta - miehen ollessa matkoilla, voisi tuolla tavoin hoitaa joskus ex poikakaveria, joka välillä käy "iltakahvilla" ja muistellee miten olin kuulemma hyvä käsistäni. Hän ei ole koskaan saanut minulta muuta kuin kasissä, mutta räpläilty on teineinä. En halua päästää päälle, mutta käsitellä voisin kunnolla - siitähän ei ainakaan itselläni jäljet näy kun ukko palaa.
      ( Kalussa on joskus näkynytkin!)Haluttaa välillä niin kovasti saada pidellä miestä niin kunnolla että terskan harjasta melkein nahat on rakolla.

      Kuukausi ilman miestä on pitkä aika.

      Miksi se onkin niin kutittavaa puuhaa.

      Kestääkö miehen pallit nuo monet prostata lypsyt peräjälkeen tulematta aroiksi?

      Onko tuo hieronta tehtävä anaalin kautta???

      Saako palleista riittävän kovin puristamalla sperman ulos, siinä en ole onnistunut
      itse ainakaan, kun mies sanoo se koskee? Vai olisiko se vain kiellosta huolimatta rutistettava - tai, ei kai ne rikki mee?

      Nevoisitko tuosta hieromislypsystä hiukan lisää?

      • Kristian

        Moi Åsa!

        Jos etsit luotettavaa rakastajaa ja olet ehkä etelä-suomesta/pääkaupunkiseudulta niin ota yht. 27v hyv.näk. mieheen kerron sitten lisää. Även på svenska

        [email protected]

        Kristian

      • timppa

        ei oo hyvä konsti pallit on pirun arat eikä niitä saa rutistella liikaa!
        parempi kun lypsät pelkästään kullin varresta.

      • David

        Åsa,Mallu,Lissu ja muut innokkaat lypsäjät, ottakaa yhteys Davidiin, [email protected]

      • lissu
        David kirjoitti:

        Åsa,Mallu,Lissu ja muut innokkaat lypsäjät, ottakaa yhteys Davidiin, [email protected]

        ..kaikki sedät ottavat varmasti sinuun yhteyttä

      • David
        lissu kirjoitti:

        ..kaikki sedät ottavat varmasti sinuun yhteyttä

        Toivon yhteydenottoja naisilta

      • lissu
        David kirjoitti:

        Toivon yhteydenottoja naisilta

        Minä olen kirjoittanut tuon jutun miehen lypsämisestä, enkä siis vastannut sulle tuolla tavalla. Joku käyttää mun nimeä.

      • lissu

        Enkös minä juuri sanonut, että se siemenneste ei sijaitse palleissa ja tuollainen kovakourainen puristelu korkeintaan vahingoittaa kiveksiä. Palleja puristelemalla sitä spermaa ei saa ulos.

        Eturauhanen sijaitsee muutama sentti anaaliaukon suulta mahanpuoleisessa osassa suolta. Sen hieronta tapahtuu siis siten, että sormella hierot ja/tai painelet sitä. Kun löydät eturauhasen, niin tunnet sen kyllä. Ja en missään nimessä suosittele mitään väkivaltaista hierontaa tai tökkimistä, koska se voi aiheuttaa vahinkoa.

        Mies tuntee eturauhasen hieronnan hyvänolon tunteena ja kun siemennestettä alkaa tulla ylöspäin, niin se tuntuu vähän kuin virtsaa nousisi virtsaputkea pitkin ylös. Yleensä terskan pää kostuu jonkin ajan kuluttua hieronnan aloittamisesta. Ja se tarkoittaa sitä, että eturauhasen sisältöä työntyy ulos.

        Ulostuleva neste ei välttämättä ole valkoista spermaa, vaan liukasta nestettä. Tiedänpä tapauksen, jossa nuori kokematon mies ruiskautti tätä nestettä ulos kun häntä hierottiin anaalin kautta...

      • David
        lissu kirjoitti:

        Minä olen kirjoittanut tuon jutun miehen lypsämisestä, enkä siis vastannut sulle tuolla tavalla. Joku käyttää mun nimeä.

        Laitatko mulle postia emailiin

      • lissu
        David kirjoitti:

        Laitatko mulle postia emailiin

        ..toisen nimimerkillä?!?!

      • leikkikaluksi

        Pääsispä sun leikkikaluksi...on se upea juttu, et maailmassa on tuollaisia naisia kun sinä Lissu ja Mallu...vai onko heitä oikeasti? Vai on näiden nimien takana joku mies..siksi täydellisiltä miesten haavekuvilta ne kuulostaa! Liian hyviltä ollaksen totta! Voiko nainen haluta pidellä miestä niin että terska on rakoilla? Jos voi niin mistä löydän kaltaisesi naisen????????

    • Orkun pidentäjä

      Kyllä parhain orgasmin jarruttaja on ainakin minulla se, että on alkoholia veressä. Ei laukea sitten millään... yleensä käy niin, että naisella paikat hellinä erilaisten leikkien ja panojen jälkeen... pisin aika on ollut 6 tuntia... yleensä 3-4 tuntia ja aika menee niin nopeasti, että ei huomakkaan... =)

    • kalle

      Ilman muuta ainakin minä suostuisin käsittelyysi, ja toisihan tuo sidottuna oleminen/joutuminen kyseiseen toimenpiteeseen oman pikantin lisänsä. Kuulostat asian suhteen asiaan perinpohjaisesti perehtyneeltä, mahdollisesti olet saanut jonkinlaisen lääketieteellisen koulutuksen. Ja tästähän on jo rivien välistä luettavissa, että kyseiset asiat (kuten sairaanhoitaja/lääkärileikit) kiinnostavat itseäni nimenomaan "potilaan" näkökulmasta. Kirjoittamasi aihe on ennestään tuntematon, ja kaipaisinkin asiasta enemmän keskustelua. Taitaa kuitenkin palsta olla väärä.
      Mutta pidemmittä puheitta hauskoja seksileikkejä kaikille, käyttäkää mielikuvitustanne. Ja kiitos Lissulle esiin tuodusta asiasta !

    • jussi

      Minä kun luulin jo kaiken kokeneeni, mutta aina oppii uutta...siis aivan mieletön juttu!! Onko tuollaisia naisia oikeasti, jotka leikkivät miehellä....haluaisin niin olla leikkikalusi!!!! Oiken ahdistaa kun tietää, että tuollainenkin on mahdollista, mutta mistään ei koskaan löydy naista sen toteuttamiseen :(

    • panomies

      Oletko Lissu kenties töissä jossain "hieromalaitoksessa" ja oikein opiskellut "alaa" kun noin jaksat jauhaa aiheesta? Kuulostaa juuri yhtä tympeältä kuin yhdessä taannoin tv:stä tulleesta jenkkikomediassa, jossa tyyppi kävi luovuttamassa spermaa ja siltä "lypsettiin" spermat peräaukon kautta. Hyi helvetti! Pistätkö oikein kumihanskat käteen kun rupeat leikkimään niitä anusleikkejäsi?

      • olli

        Kyl on taas pienet ympyrät, täl panomiehel meinaa. Kehuu itteäs panomieheks ja varmaan onki.
        Eli pukil vaan mällit, sisään ja sitt kääntää selkäs naisel.(jos ny edes peuhaa naisen kans, taitaa pelehtii enemmän oman sukupuoles kaa)
        Naisen tunteist viis, eikä mittää erikoist saa leikkii. Sen käsityksen saa tämän panomiehen jutuist. Eli älkkää siit välittäkö, vaa jatkakaa samaa tahtii vaa.
        T: Ei panomies vaan naisen huomioon ottava, erotiikasta pitävä aviomies.

      • lissu
        olli kirjoitti:

        Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin se perinteinen yhdyntä. Panomiehen voimakas kielteinen reaktio kertoo jotain hänen omista peloistaan seksuaalisuutensa osalta. Ehkä hän pelkää vallantunteen menetystä tai muuten vain omaa liian ahtaan käsityksen siitä mitä seksuaalisuus ja erotiikka voivat olla.

        Lissu sä olet -Pro...älä välitä noista idiooteista, kuten panomiehestä... ne pelkää tosi naista!!!!!!!!!!!!!!

      • man
        jussi kirjoitti:

        Lissu sä olet -Pro...älä välitä noista idiooteista, kuten panomiehestä... ne pelkää tosi naista!!!!!!!!!!!!!!

        up!

    • Kazukka

      Hyvin teillä on asiat hakusessa hieman no jatkakaa vaan samaan malliin niin ME emännän kanssa naidaan ja laukastaan sisään kun muut leikkii värkeillään,jokainen tyylillään muttame perinteisellä!

    • Anonyymi

      Suostuisin!

    • Anonyymi

      Ostin terskan täryttimen, nopeillamma vibralla laskee mahtava orkku, käytin ennen sähköhammasharjaa

    • Anonyymi

      Näin kävi kun kiusaus meni liiallisuuksiin mieheni ei voi enää saada siemensyöksyä ollenkaan .?. Kannattaa olla varovainen myös

    • Anonyymi

      Orgasm denial with tossing salad!!!

      Harmillisesti sellaisesta innostunutta naista ei ole tullut tavattua.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe